Suomen ja Venäjän yhteisestä historiasta.

Pitää muistaa että Suomen ja Venäjän rinnakkain elo on ollut Stalinin ja Malenkovin kautta lukuun ottamatta kumpiakin hyödyttävää ja rauhan omaista.
Tsaarin kausihan oli tosi pitkän rauhan kausi jolla sivistys, teollisuus ja yleinen elintaso älyttömästi Ruotsin kauteen nähden.
Kaikki ryöstö ja tappamisethan liittyvät Stalinin kauteen, mutta Hrutsevin kaudellahan homma alkoi pikkusen hiljaa muuttua normaaliksi rinnakkain eloksi ja kumpiakin hyödyttäväksi kaupaksi.
Nykyäänkin tämä yhteiselo Venäläisten kanssa hyödyttää kumpaakin Venäläisen osapuolen äkkinäisitä käänteistä ja sopimus rikkomuksista huolimatta.
11529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

änkyrät sitä tajua, siis että Venäjä on mahdollisuus eikä uhka taitavalle politiikan tekijälle. Pitää osata "pelata", osattu on venäjän kanssa ennenkin.

Äänestä
  • Osasi nuoleskella sopivasti mutta ei päästäny Neukkuja liikaa määräämään liikaa.

    Äänestä

VIKAA OLLUT,SE PERUSTUI PORVARILEHTIEN PROPAGANDAAN!!

Äänestä
  • Mihin propagandaan uskoivat kaikki ne suomalaiset jotka Amerikasta muuttivat Neuvostoliittoon tekemään työläisten valtakuntaa?

    Äänestä

Vai on rinnakkainelo ollut "hyödyttävää ja rauhan omaista"!

Minkähän valtakunnan historianopuksesta olet tuollaista puppua löytänyt vai onko tuo sinun omaa mutu-tuntumaa?

Mitähän ovat historiassa olleet vainolaiskokemukset, Isot ja Pienet Vihat ym. sortokaudet, vaikkei sotavuosista puhuttaisi ollenkaan?

Viimeisin "ystävyyden ele" (yllätysrajamaksua huomioimatta), eli sähkölinjan veto hajoamispisteessä olevalta Sosnovi Borin ydinvoimalaitokselta Kotkaan on erään venäläisen asiantuntijan mukaan pelkkää bluffia, koska hänen mukaansa lähivuosina Pietarin seutu ei yksinkertaisesti voi myydä sähkövoimaa ollenkaan yli oman tarpeensa!

Hus, historian lisäkurssille, mars, mars!

Äänestä
  • Vieläkö jossain mustalais-nainen tanssii ja laulaa mustalaisnainen?

    Äänestä

Minua kammottaa tuo hokema, että yhteistyö Venäjän kanssa hyödyttää molempia osapuolia. Siis: jos vain me Suomessa saadaan lisää rahaa, sadat tuhannet murhatut siviilit muualla eivät merkitse mitään?

Suurelle osalle itseään sivistyneinä pitäville kansalaisille ei ilmeisesti ole vieläkään valjennut Venäjän karmea todellisuus. Maa on tappanut, ryöstänyt ja raiskannut kokonaisen valtion. Ilman mitään järjellistä syytä.

Maailman ihmisoikeussopimukset kuitenkin edellyttävät, että jokainen kansanmurhaa tekevä valtio erotetaan esim. YK:sta ja EN:sta tai rikolliselle sanellaan vähintään sellaiset ukaasit, sanktiot ja boikotit, että ihmisoikeuslokkaukset loppuvat.

Jos omien sotiemme aikana muu maailma olisi ajatellut pelkästään omaa hyötyä, se olisi ollut meille epätoivoisesti puolustautuville suomalaisille kauhistus. Mutta onneksemme maailma oli vielä tolkuissaan sekä moraalisesti että eettisesti. Suomen hätä nähtiin yli taistelevien koalitiorajojen ja maahamme valheen avulla hyökännyt Neuvostoliitto potkaistiin välittömästi Kansainliitosta. Ja vaikka mitään järisyttävää tukea ei muualta tullutkaan kuin Saksalta, jokainen valtio tunnusti, että suurvallan silmitön hyökkäys pientä tasavaltaa kohtaan oli rikos.

Tänään vielä Suomeakin pienemmän Tshetshenian maaperällä käytävää sotaa tunnutaan kuitenkin pitävän ihan normaalina asiana, Venäjän sisäisenä ongelmana. Se on järjetöntä ajattelua.

Ja sitäpaitsi, vaikka Tshetsheniakin unohdettaisiin, ns. molemminpuolisen hyödyn Venäjän-politiikkamme on heikosti puolustettavissa. Koko Venäjän federaatio on tänään stalistinistisen komennon ja mafian kourissa. Maassa ei esim. ole rehellistä oikeuslaitosta, ei poliisilaitosta, ei yliopistoa, eikä lähellekään kunnollista vanhusten- tai sairaanhoitoa. Katulapset saavat impata kaduilla kaikessa rauhassa, koska käytännössä maassa ei ole minkäänlaista sosiaalipolitiikkaa. Ja kyynisesti voi kysyä, miksi olisikaan, koska Suomenkin ammattihurskaat huolehtivat innolla Venäjän syrjäytyneistä Putinin puolesta.

Jopa urheilu on valjastettu mafian rahasammoksi... Ja Karjalasta Siperiaan saakka kuolettavasti saastuneen maan harvat luonnonsuojelujärjestöt on lakkautettu – useimmiten vain heittämällä johtohenkilöt vankilaan. Lista on loputon.

Venäjä on YK:n, EU:n ja EN:n jäsen, vaikka se on demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen pahin irvikuva.

Koko Venäjän kansa elää edelleen sitä varten, että se sama neuvostoajoista tuttu nomenklatuura kuittaa itselleen kaiken kansantalouden tuottaman hyödyn. Homo sovjeticuksen perillisten käsissä ovat kaikki valtion luonnonvarat, suurimmat tuotantolaitokset, tiedotusvälineet, siis kaikki se minkä kuuluisi palvella kansaa. Eikä eliitti häpeä myöntää, että asia on juuri näin. Ja systeemiin kuuluu että jos joku rikas tehtaanomistaja ei suostu luovuttamaan pois omaisuuttaan, hänet eliminoidaan tuomitsemalla porho tekaistuin syyttein vuosikausiksi vankilaan - tai yksinkertaisesti teloittamalla ilman edes minkäänlaista näytösoikeudenkäyntiä.

Neuvostoaikana asemaeliitti toimi sentään enemmän tai vähemmän kulisseissa. Vastustajat tapettiin kyllä samaan tapaan kuin nykyäänkin, mutta pois kansan katseilta. Tänään esim. väärin kirjoittavat toimittajat ammutaan noin vain raskaalla singolla yli Nevski Prospektin tungoksen. Eikä korruptoitunut miliisi tapausta pahemmin tutki.

Suomalaisia venäläiset pompottavat edelleen miten tahtovat. Maantiet pilataan ilmaiseksi ökyautokuljetuksilla, Suomenlahtea ollaan vääjäämättä tuhoamassa, koska tankkeriliikenteelle ei olla asettamassa rajoja eikä Suomi sitä vaadi.

Venäjän raja-asemilla tapahtuvat jatkuvasti vaihtuvat rahankeräykset ovat pikku juttu. Mutta sitä on Suomen kansan jo syytä kavahtaa, että lobbareitten harhaanjohtamat poliitikkomme ja muut päättäjät tuntuvat olevan valmiita hyppäämään uppo-outojen venäläis-baltialaisen - ties millä valtuuksilla Venäjän kansan omistamaa energiaa myyvän - porukan mukaan. Koska se muka alentaisi sähkön hintaa.

Siis suomalaisen päättäjän moraali voi sallia sen, että maksetaan miljardeja tuntemattomille yhteistyökumppaneille, jotta voitaisiin ostaa Venäjältä sähköä, jota tuotetaan räjähdysalttiissa ja vanhentuneessa, mallia Tshernobyl edustavassa ydinvoimalassa, jollaisesta EU:kin varoittaa ja vaikka aivan hiljattain tuli todistettua, ettei Venäjällä riitä ruuhkahuippuina sähköä edes venäläisille itselleen. Ja edelleen käsittämätöntä on, että EU-asiantuntija, professori Peter Lund, voi panna koko arvovaltansa peliin esiintymällä kenties perustellusti energia-asiantuntijana mutta kylläkin Venäjän tuntemuksen täydellisenä diletanttina.

Jos Suomi olisi oikeusvaltio ja päättäjämme omaisivat terveen eettisen ja moraalisen ajattelun, Venäjän kanssa ei tehtäisi mitään muuta yhteistyötä kuin sellaista, joka auttaa suurvaltaa integroitumaan tasavertaisena, arvostettuna kansakuntana muitten kansojen joukkoon. Tämän päivän Venäjä-hyssyttely sattuu totta kai taas omaan nilkkaan, mutta eniten se kuitenkin satuttaa venäläistä ihmisenä ja kansalaisena, joka on tuskin koko elinaikanaan tiedostanut, miten hänen johtajiensa oikeasti tulisi kansaansa kunnioittaa ja tukea. Vasta demokraattisesta Venäjästä Suomikin hyötyy.

Neuvostoliiiton ihanuudesta valehdeltiin Suomessa vuosikymmenien ajan tekemällä pelkästä toiveesta todellisuutta. Ja vain oman edun vuoksi. Pitääkö sitä samaa itsekästä hyötymispolitiikkaa edelleen jatkaa myös Venäjän kanssa? Kuka siitä loppujen lopuksi hyötyy, kun Venäjän jatkuvasti köyhtyvä, edelleen omia viranomaisiaan pelkäävä ja vakavasti sairastava kansa nousee lopulta barrikaadeille muita kansoja seuraten. Ja Tshetshenian kammottava sota on siten todellisuutta koko Euroopassa?

Äänestä
  • Ihmis oikeuksien suhteen hurjenpana paikkana pitäisin Kiinaa.
    Venäläisethän tekee mitä lystää omassa maassaan ja se on tosi lapsellista kuvitella että Suomi mahtas sille jotain, noh Eu kyllä vois vaikuttaa vähän mutta silläkin menee hurskaista puheista huolimatta talous edelle.
    Minä pitäisin sitä Suomalaisten intoa auttaa Venäjän vähenpi osaisia todellisena tyhmyytenä, sillä jos noin rikas maa ei halua välittää vähenpi osaisistaan
    niin ei sille Suomikaan mitään mahda.
    Eiku otetaan kaikki hyöty irti kaupasta ja unohetaan nuo jeesustelut.

    Äänestä

  • En tiedä oletko laittanut tuon kaiken omasta päästäsi mutta osuit naulan kantaan.Eihän voi kieltää kaikkea rikasta kulttuuria ja muuta mikä nousee kansasta ja siitä tuesta minkä se on saanut yhteiskunnalta mutta kukaan ei voi sanoa mitään vastaan noita sun esille tuomia pointteja!!Tosi hyvä!!

    Äänestä

  • HEPO kirjoitti:

    En tiedä oletko laittanut tuon kaiken omasta päästäsi mutta osuit naulan kantaan.Eihän voi kieltää kaikkea rikasta kulttuuria ja muuta mikä nousee kansasta ja siitä tuesta minkä se on saanut yhteiskunnalta mutta kukaan ei voi sanoa mitään vastaan noita sun esille tuomia pointteja!!Tosi hyvä!!

    Olen perehtynyt Neuvostoliittoon/Venäjään ja erityisesti Kaukasiaan vuodesta 1978, ja mm. asunut Tshetsheniassa. Sillä tavalla asiat opitaan eikä tarvitse siteerata "asiantuntijoitten" mututeorisointia. Suomessa elvistelee tänäänkin aivan liian monta Venäjän erikoisasiantuntijaa, jotka eivät edes puhu samaa kieltä venäläisen kollegansa kanssa.

    Suomalaisasiantuntijat tuskin edes muistavat, että käsite "oikeus" oli Neuvostoliitossa ja on ilmeisesti edelleen Venäjällä "sosiaalisten suhteitten systeemi, joka palvelee hallitsevien luokkien etua ja jota sen vuoksi organisoitu mahti eli valtio tukee". Länsimaisen oikeuskäsityksen kuvasi parhaiten munkki Grotius, jonka mukaan oikeus on moraalinen ohjenuora, joka velvoittaa tekemään oikein. Pieni haarukka, sanoisin.

    Sanaa "moraali" tuskin tunnetaan Venäjän sanakirjoissa vieläkään samansisältöisenä kuin se länsimaissa on mielletty vähintään Magna Chartan ajoista lähtien. Neuvostokansalaisille moraali iskostettiin sen työpanoksen mittana, jonka kansalainen oli valmis uhraamaan puolueensa hyväksi. Siis: mitä enemmän kommunistista työtä, sen korkeampi moraali.

    Jo nämä kaksi esimerkkiä valottavat sitä kuilua, joka ammottaa suomalaisen ja venäläisen välillä. Vuosikymmenet sitä on peitelty valehtelemalla, mutta onhan se selvää, että joskus asioista on puhuttava sellaisina kuin ne ovat. Suomettunut sukupolvi sitä ei uskalla eikä halua tehdä, mutta onhan jo olemassa sukupolvia jotka eivät kunnolla muista koko Neuvostoliittoa.

    ... Mutta nekin ovat ikävä kyllä jo oppimassa samaa hurskastelua jota heidän vanhempansa harrastivat koko ikänsä. Joskus tekee mieli nostaa kädet pystyyn ja kysyä kuten venäläinen, että Shto delat?

    Äänestä

  • henni-irene kirjoitti:

    tekeekin juttusi arvottomaksi, ilmankos olikin niin tulikivenkatkuista....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

webe71 kirjoitti:

Pitää muistaa että Suomen ja Venäjän rinnakkain elo on ollut Stalinin ja Malenkovin kautta lukuun ottamatta kumpiakin hyödyttävää ja rauhan omaista.
Tsaarin kausihan oli tosi pitkän rauhan kausi jolla sivistys, teollisuus ja yleinen elintaso älyttömästi Ruotsin kauteen nähden.
Kaikki ryöstö ja tappamisethan liittyvät Stalinin kauteen, mutta Hrutsevin kaudellahan homma alkoi pikkusen hiljaa muuttua normaaliksi rinnakkain eloksi ja kumpiakin hyödyttäväksi kaupaksi.
Nykyäänkin tämä yhteiselo Venäläisten kanssa hyödyttää kumpaakin Venäläisen osapuolen äkkinäisitä käänteistä ja sopimus rikkomuksista huolimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu