Tipi81:lle

Hirvittävää luettavaa noi viestisi. En nyt ihan ymmärtänyt syytätkö lääkäreitä vai itseäsi lääkkeiden väärinkäytöstäsi?

Minun neuvoni olisi, että teet nyt heti abortin (jos on vielä mahdollista - tai et ole saanut keskenmenoa) ja jos aiot jatkaa opiaattien käyttöä, vaihdat sen johonkin mistä saa edes hyvän olon, siis jotain vastapainoa addiktiolle. Jos et vaan kestä olla selvinpäin, on huomattavasti harmittomampiakin huumeita. Ehkä typerintä kuitenkin on syödä parasetamolia(mitä panacodeissa on puoli grammaa tablettia kohden) tommosia määriä - sen ainut vaikutus oikeastaan on tossa tapauksessa sisäelinten lopullinen vaurioittaminen.
354187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Tiedän kyllä kaikki haittavaikutukset. Ilmottauduin vapaaehtoisesti johonkin huume äiti systeemiin neuvolan kautta ja lapseni kehitystä tarkkaillaan normaalia tehokkaammin ja käyn huume seulassa kolmen viikon välein, että sairaalan äitiys poli voi vahtia vierotukseni edistymistä ja sitä, että todellakin vähennän lääkitystä niin nopeasti, kuin se vaan vähääkään on mahdollista. Minähän olen jo xanoria vähentäny ihan hillittömällä tahdilla, koska se aiheuttaa lapselle synnynnäisiä epämuodostumia ja onneksi tähän mennessä ultrassa ei ole näkynyt mitään normaalista poikkeavaa.

Panacod onkin sitten pahempi ongelma, koska riippuvuuteni on jatkunu jo vuosia ja lääkärit kyllä sanoo, että sitä vois käyttää kahdeksaa tablettia päivässä käytännössä koko raskaus ajan, mutta minä en menis luottaan tähän, koska tämä väite perustuu siihen, ettei niiden raskauden aikaisesta käytöstä ole kokemusta ihmisillä. En haluis olla koe kaniinina tässä asiassa. Ja en myöskään halua synnyttää lasta, joka on kodeiini riippuvainen jo syntyessään ja joka kärsii sitten vierotusoireista, koska ei saa kodeiinia kuin äidin maidon kautta.

Eli siis tämän päivän tavote on laskee xanor annos 2 milligrammaan ja panacodit 12 tablettiin. Saa nähä onnistuuko. Mutta yritän että 10 päivän päästä xanoria menis enää 0.5-1 mg päivässä ja sen jälkeen alkaa panacodin teho- vierotus. Mulla oli siis eilinen panacid annos vielä joku 15 kpl ja xanorissa tapahtu repsahdus ja otin parina päivänä kuutta milligrammaa taas, mutta nyt on skarpattava taas.

Ja mitä siihen tulee, et ketä syytän tästä riippuvuudesta, niin en osaa sanoo, kun mä noudatin vaan lääkärin ohjeita, mutta taas sitten loppupeleissä geeneistähän riippuvuuksissa on kyse. Ja mistä lääkäri sitten olis mun perimästä tienny, ei mistään. Joten ei tästä ketään voi mun kohalla syyttää, mutta ne jotka luettuaan mun kirjotukseni jää vielä koukkuun ko. lääkkeeseen, voivat syyttää vain itseään, koska heillä on mahdollisuus selvittää oman sukunsa mahdolliset tupakoitsijat, alkoholistit ja narkkarit. (adoptoidut lapset eivät tietenkään voi ja sellaiset jotka eivät tiedä esim. toisesta vanhemmastaan mitään, joten heitä ei voi ottaa tähän yleistykseen mukaan.)

Mutta voitte kaikki olla varmoja siitä, että minä teen kaikkeni antaakseni tälle lapselle parhaat mahdolliset edellytykset terveeseen elämään, niissä rajoissa, mitkä tämä vierotus mulle jättää. Ja voin vain toivoa, että lapseni ei kärsi ihan kauheista kivuista sisälläni, kun alotan tuon panacodin kovan vähennyksen, että siinä joudun varmaan oleen tarkempi, etten vähennä liian kovaa vauhtia ja samalla kiduta lastani, mutta kai joku lääkäri osaa antaa mulle tästä aiheesta tarkempaa tietoa. Toivottavasti.. Helppoo tää ei tuu oleen, mutta motivaatiota mulla kyllä riittää, vaikka muille jakaa, kuten varmasti kaikki on huomannu. Tää käy kyllä jo työstä meuhkata lääkkeistä netissä kaiket päivät, mutta teen sitä, jotta kukaan muu ei joutuis taisteleen näitten samojen asioitten kans ku mä.

Ja kaikkien iloksi voin ilmottaa, että kyllä tää tahti alkaa kohta hidastuun, kun mä en enään kerkiä keskittyyn, kun omaan vierotukseeni, ni sit en oo täälä enää joka päivä riehumassa lääkkeitten haitoista. Mutta nyt riehun, kun vielä jaksan.

Äänestä
  • Kiva kuulla että yritys on nyt kova, toivotan todella paljon onnea ja tsemppiä!

    On hyvä tuoda tietysti ilmi, että monet lääkkeet ovat myös päihteitä.(huumeita, joskin se sana on juuri se harhaan johtava) Opiaattejahan on käytetty yli 6000 vuotta rohdoksena, sekä päihteinä että lääkkeinä.

    Riippuvuuden syntymiseen vaikuttaa toki geeniperimä, mutta hyvin iso osa on myös ihmisestä itsestään kiinni. (ns. selkäranka) Lisäksi myös elämäntilanteella on helvetin suuri merkitys.
    Kyllähän tossa on jo lääkärin epäpätevyydestäkin kyse, mutta toisaalta kerroit käyttänees jotain muita ihmisiä lääkkeiden hakijoina..ei tässä kuviossa (mikä on muuten melkosen yleistä addiktien keskuudessa) pysy enää lääkäri mitenkään mukana.

    Mutta toivotan paljon onnea ja voimia irti pääsyyn!

    Äänestä

  • Zeus kirjoitti:

    Kiva kuulla että yritys on nyt kova, toivotan todella paljon onnea ja tsemppiä!

    On hyvä tuoda tietysti ilmi, että monet lääkkeet ovat myös päihteitä.(huumeita, joskin se sana on juuri se harhaan johtava) Opiaattejahan on käytetty yli 6000 vuotta rohdoksena, sekä päihteinä että lääkkeinä.

    Riippuvuuden syntymiseen vaikuttaa toki geeniperimä, mutta hyvin iso osa on myös ihmisestä itsestään kiinni. (ns. selkäranka) Lisäksi myös elämäntilanteella on helvetin suuri merkitys.
    Kyllähän tossa on jo lääkärin epäpätevyydestäkin kyse, mutta toisaalta kerroit käyttänees jotain muita ihmisiä lääkkeiden hakijoina..ei tässä kuviossa (mikä on muuten melkosen yleistä addiktien keskuudessa) pysy enää lääkäri mitenkään mukana.

    Mutta toivotan paljon onnea ja voimia irti pääsyyn!

    Oli tosi harvinaista. Se yleensä johtu siit et oma lääkäri oli lomalla ja kukaan muu ei suostunu kirjottaan mulle mitään lääkkeitä. Ja se miks käytän kodeiinin kohdalla sanaa huume, johtuu siitä et haluun että kaikista tietämättömimmätkin ihmiset ymmärtää, mistä tässä aineessa on kyse. Sana opiaatti on monille kuitenkin ihan mitään sanomaton vieras käsite. Ja kaikki tietää että huumeisiin jää koukkuun mutta jos sanon että opiaatteihin jää koukkuun, niin moni ajattelee, että asia ei koske heitä, vaikka kotona olisi tramalia ja panacodia kasoittain, he vain sivuuttaisivat kertomukseni. Kärjistely ja vahvat mielipiteet saa taas aikaan niin suuren keskustelun, että asiani saa varmasti tarvitsemansa huomion ja lääke riippuvuuksista vaikeneminen loppuu vielä jonain päivänä kokonaan.

    Haluan että asioista puhutaan reilusti julkisesti ja kovaan ääneen, että kaikki kuulee ja tässä asiassa ollaan edetty vasta hyvin vähän viimeisten viiden vuoden aikana, mutta silti sen verran, että kun sanon olevani kodeiini koukussa, niin lääkärit ei enää ihmettele, että miten se on mahdollista. Nyt he tietävät että se on hyvinkin mahdollista ja tramalin pakkausselosteeseen on vhdoin saatu teksti, näinä kuluneina vuosina, että sitä ei tule käyttää opiaatti riippuvaisten vierotus hoidossa, niinkuin sitä aikoinaan on käytetty esim. mun vierotusoireisiin.

    Äänestä

  • Tipi81 kirjoitti:

    Eiköhän jokainen lääkäri tiedä että kodeiiniin voi jäädä koukkuun siinä missä muihinkin opiaatteihin?
    Mun mielestä riippuvuuksista ei ole mitenkään vaiettu, päin vastoin kaikenlaiset teini wannabenistit meuhkaa kovaan ääneen miten on niin perkeleen koukussa päänsärkylääkkeisiin.

    Oikeastaan tuntuu ettei tääläkään kukaan kyseenalaista opiaattiriippuvuutta, sinulla vain tuntuu olevan hirveä tarve siitä jankuttaa. Se miksi asiaa ei välttämättä ymmärretä, tai oteta niin tosissan, voi olla siinä että aika harva on niin typerä että käyttää panacodia noin. Samaan syssyyn voi käyttää kunnon opiaatteja tai opioideja ja saada kunnon euforiat, lähes samalla riippuvuudella - eikä vetää ämpärillistä tabuja joissa on hitunen kodeiinia ja hirvee määrä parasetamolia, ja nyhtää siitä jotain pientä lohdutusta ankeeseen elämäänsä.

    Tiedätkö kuka sut on pannu paksuksi? Jos, niin mitäköhän hän ajattelee sun parasetamolipelleilystäs?

    Äänestä

  • Mucomystia tai Mucoporettaa?

    Äänestä

  • siis oikeasti, sanooko joko oikeasti näin:

    "Ja voin vain toivoa, että lapseni ei kärsi ihan kauheista kivuista sisälläni, kun alotan tuon panacodin kovan vähennyksen, että siinä joudun varmaan oleen tarkempi, etten vähennä liian kovaa vauhtia ja samalla kiduta lastani, mutta kai joku lääkäri osaa antaa mulle tästä aiheesta tarkempaa tietoa. Toivottavasti."

    Olen sitä mieltä että riipuvuudet on mielen heikkoutta, kaikki samalla lailla, lääkkeet, viina, peliautomaatit, seksi, ihan sama.. eikä niistä auta mikään muu selviämään ku asennoituminen ja esim. hakeutuminen hoitoon, esim. Järvenpäässä olisi laitos jossa hoidetaan (sos.sairaala)... Joo ja voisihan tähän vielä lisätä että syy-seuraus, tossa tilassa skidejä? Kyllä haiskahtaa provolta.. Jossain panacod-keskustelussa (johon tää ko. nimimerkki myös osallistui ahkerasti) joku totesikin että taitaa tipi rouskuttaa jotain muuta kuin codeja, nimittäin paskaa... Get yourself together, hakeudu hoitoon, ja anna lapsesi adoptioon tai johonkin jollet pysty itse huolehtimaan.

    Äänestä

  • voi ollakaan.. kirjoitti:

    siis oikeasti, sanooko joko oikeasti näin:

    Niinpä, haluan korostaa ettei KUKAAN selviä hengissä tuollaisesta parasetamolin määrästä ellei ko henkilö erota aineita suodattamalla. Tuollainen on huomion keruuta. Ja olen todellakin pahoillani raskaudestasi enkä voisi onnitella sinua ja vauvaasi. En tiedä mitä takana kirjoituksissasi, mutta kaikesta huolimatta toivon sinulle parempaa huomista missä muodossa se sitten tuleekin. Kaikesta päätellen hoitosi on toteutettu huonosti, niinkuin tällä hetkellä koko psykiatrinen puoli Suomessa tuntuu kaipaavan huomattavasti lisää määrärahoja. Suuri kysymys kaikessa on vain se, että onko sinulla oikeasti haluja luopua lääkkeestä? Tämän lääkkeen kohdalla on kysymys enemmän psyykkisestä riippuvuudesta kuin fyysisestä. Eli it´s up to you...

    Äänestä

  • alan ammattilainen kirjoitti:

    ja voi olla, ettei yleensäkään ole edes raskaana...

    ..kuus kuukautta aikaa lapsen syntymään. Siis kaikkien tietojeni mukaaan kerkiän vierottautumaan lääkkeistä ennen sitä. ja keskityppä lukeen mitä oon kirjottanu. Olen hakenu hoitoo neljältä eri taholta, mukaan lukien A-klinikka.

    Jä väite, että riippuvuudet on mielen heikkoutta, on hyvin usein käytetty väärä kuvitelma. Lue alan asioista ja törmäät aina sanaan sairaus. Se nyt vaan sattuu oleen fakta.

    olen myöskin eilen julkassu oman s-posti osotteeni tuossa yhdessä rimpsussa ja ilmottanu et miten muhun saa yhteyden ja voin näyttää nämä erikoiset reseptini, esim. tapaamalla teitä henk.koht. mutta eihän kellään oo kanttia ottaa muhun yhteyttä, kun ilmeisesti porukka pelkää nähdä totuuden, tai sit uskaltaa puhua vaan nimimerkkiensä takaa.

    Ja sinäkin, olet vain yksi näistä kovista uhoojista, jotka ei käytä omaa nimimerkkiä. Onhan se kätevää käydä aukoon päätään kaikille ilman nimee. Pitää varmaan ite siirtyy siihen systeemiin kans.

    ..riippuvuus on psyykkistä, mutta mulla se on fyysistä. Saan siis täsmälleen samat vierotusoireet, kun mitä opiaateista yleensä tulee. Oireitani mitataan samalla taulukolla, kun heroiini riippuvaisten oireita. Siksi varoittelen asiasta. Ja edelleen mulla on täs vierotukses takana aika monta tahoo, et ei mua kukaan voi syyttää siit, etten haluis lopettaa. Mutta mitäpä te siitä tietäisitte, kun ei kukaan lue kaikkea, mitä kirjotan. Mut halutaan vaan tuomita, mutta ei se mitään. Mä ja mun ystävät, tiedetään mikä tää oikee totuus on ja tukijoita mulla on ihan tarpeeks, joten mä en kaipaa tältä palstalta, kun sitä, että tämä riippuvuus asia menisi mahdollisimman monen kaaliin..

    Äänestä

  • täysin kirjoitti:

    ja voi olla, ettei yleensäkään ole edes raskaana...

    ..tavata teitä jos niin haluatte. mulla ei oo mitään salattavaa ja reseptitkin oon luvannu näyttää. Yhteys tietoni on jossain eilisessä kirjotuksessani..

    Äänestä

  • Zeus kirjoitti:

    Eiköhän jokainen lääkäri tiedä että kodeiiniin voi jäädä koukkuun siinä missä muihinkin opiaatteihin?
    Mun mielestä riippuvuuksista ei ole mitenkään vaiettu, päin vastoin kaikenlaiset teini wannabenistit meuhkaa kovaan ääneen miten on niin perkeleen koukussa päänsärkylääkkeisiin.

    Oikeastaan tuntuu ettei tääläkään kukaan kyseenalaista opiaattiriippuvuutta, sinulla vain tuntuu olevan hirveä tarve siitä jankuttaa. Se miksi asiaa ei välttämättä ymmärretä, tai oteta niin tosissan, voi olla siinä että aika harva on niin typerä että käyttää panacodia noin. Samaan syssyyn voi käyttää kunnon opiaatteja tai opioideja ja saada kunnon euforiat, lähes samalla riippuvuudella - eikä vetää ämpärillistä tabuja joissa on hitunen kodeiinia ja hirvee määrä parasetamolia, ja nyhtää siitä jotain pientä lohdutusta ankeeseen elämäänsä.

    Tiedätkö kuka sut on pannu paksuksi? Jos, niin mitäköhän hän ajattelee sun parasetamolipelleilystäs?

    ..mieheni tukee mua kyllä, et ei siit tartte huolehtii. Teistä on varmaan kivaa yrittää yhes haukkua ja hyökätä mun kimppuun? Mua ei vaan saa ikävä kyllä lannistettua millään. Että turhaa tuo pään aukominen. Mutta siitä plussat sulle, et sä sentään pitäydyt rohkeesti samassa nimimerkissä, etkä piiloudu vaan ilkeitten sanojen taakse, niinku enemmistö täälä tekee. Pysy sillä linjalla!

    Sinun kirjoituksesi ovat olleet hyökkääviä kaikkia kohtaan, jotka ovat maininneet sanan Panacod.

    Äänestä

  • tipitii kirjoitti:

    Sinun kirjoituksesi ovat olleet hyökkääviä kaikkia kohtaan, jotka ovat maininneet sanan Panacod.

    ..ja olen selittänyt syyn. Mitä enemmän kärjistelen, niin sitä enemmän saan lukijoita ja julkisuutta asialleni. Mahdollisimman moni siis saa tietää tästä riippuvuus asiasta ja hyssyttely loppuu. Ja minä en ainakaan vaihda joka päivä nimeäni ja kantaani. Seison siis täysin sanojeni takana.

    Äänestä

  • Tipi81 kirjoitti:

    ..kuus kuukautta aikaa lapsen syntymään. Siis kaikkien tietojeni mukaaan kerkiän vierottautumaan lääkkeistä ennen sitä. ja keskityppä lukeen mitä oon kirjottanu. Olen hakenu hoitoo neljältä eri taholta, mukaan lukien A-klinikka.

    Jä väite, että riippuvuudet on mielen heikkoutta, on hyvin usein käytetty väärä kuvitelma. Lue alan asioista ja törmäät aina sanaan sairaus. Se nyt vaan sattuu oleen fakta.

    olen myöskin eilen julkassu oman s-posti osotteeni tuossa yhdessä rimpsussa ja ilmottanu et miten muhun saa yhteyden ja voin näyttää nämä erikoiset reseptini, esim. tapaamalla teitä henk.koht. mutta eihän kellään oo kanttia ottaa muhun yhteyttä, kun ilmeisesti porukka pelkää nähdä totuuden, tai sit uskaltaa puhua vaan nimimerkkiensä takaa.

    Ja sinäkin, olet vain yksi näistä kovista uhoojista, jotka ei käytä omaa nimimerkkiä. Onhan se kätevää käydä aukoon päätään kaikille ilman nimee. Pitää varmaan ite siirtyy siihen systeemiin kans.

    Minulla ei ole tarkoitus syyllistää, haukkua. Ihmettelen vain miten tuo on mahdollista. Ei minulle tarvitsee todistaa mitään, ei ole tarvetta nähdä reseptejäsi mutta edelleen kysyn mikä apteekki tekee ko. kapseleita? En ole kuullutkaan sellaisesta. Lisäksi se,että en voi uskoa että jos sinulla on sappikiviä määrättäisiin kodeiinipitoista lääkettä???? Sehän siis aiheuttaa koliikkikipua sappitiehyisiin supistaa tiehyet, ja saattaa aiheuttaa hengenvaaran, kun sappitiehyet supistuvat kivi jää tiehyeeseen tästä seuraa todella kova kipu ja tiehyen tulehdus joka hengenvaarallinen. Ihmettelee....tässä ei oikein lääkärin etiikka toimi.

    Äänestä

  • Tipi81 kirjoitti:

    ..kuus kuukautta aikaa lapsen syntymään. Siis kaikkien tietojeni mukaaan kerkiän vierottautumaan lääkkeistä ennen sitä. ja keskityppä lukeen mitä oon kirjottanu. Olen hakenu hoitoo neljältä eri taholta, mukaan lukien A-klinikka.

    Jä väite, että riippuvuudet on mielen heikkoutta, on hyvin usein käytetty väärä kuvitelma. Lue alan asioista ja törmäät aina sanaan sairaus. Se nyt vaan sattuu oleen fakta.

    olen myöskin eilen julkassu oman s-posti osotteeni tuossa yhdessä rimpsussa ja ilmottanu et miten muhun saa yhteyden ja voin näyttää nämä erikoiset reseptini, esim. tapaamalla teitä henk.koht. mutta eihän kellään oo kanttia ottaa muhun yhteyttä, kun ilmeisesti porukka pelkää nähdä totuuden, tai sit uskaltaa puhua vaan nimimerkkiensä takaa.

    Ja sinäkin, olet vain yksi näistä kovista uhoojista, jotka ei käytä omaa nimimerkkiä. Onhan se kätevää käydä aukoon päätään kaikille ilman nimee. Pitää varmaan ite siirtyy siihen systeemiin kans.

    Eli jos olet vakavissaan niin lääkäri, ja apteekit voidaan haastaa oikeuteen tapon yrityksestä (tai muusta vastaavasta).

    Kirjoitin sinulle sähkiksen mutta et ole joutanut vastaamaan. Kaipa suomi24:lla vielä ongelmia?

    Kerrohan miksi yleensä syöt ko. lääkettä, koska en jaksa ymmärtää miksi tahallaan syödä lääkettä joka aiheuttaa vain pahaa oloa. Käytän myös itse Panacodia kipuihin, mutta 100 kpl:n paketti kestää noin 1 vuoden (eli 8-9 tabl./kk). Sitäpaitsi sanoit itse 8.8.2005 klo 01.31 tällä samalla palstalla, että "En silti käytä panacodeja kuin tosi harvoin enään, mutta himo niihin säilyy kyllä hyvin". Eli jos olit 8 kk sitten tuossa pisteessä niin miksi aloit käyttämään niitä uudestaan vaikka tiesit niiden koukuttavan vaikutuksen kun olit jo vieroittunut niistä noin hyvin? Kysynpähän vaan ?

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    jokin tässä mättää ja todella pahasti, ikävä kyllä.

    ..mulla huomattiin sappikivet tuon jälkeen ja kipuun ei auttanu mikään muu, kuin tramal. Sitten tulin raskaaksi tuossa tämän vuoden alussa ja tramal oli vaihdettava pikaisesti johonkin turvallisempaan opiaattiin ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäikin sitten toi pancod. Ja niin olin taas tässä samassa jamassa, mutta tällä kertaa päivä annokseni ei ole noussut yli tuon n.15tbl/vrk. Ja sekin on jo eräänlainen voitto mulle. Ja aina sanotaan, että kerran alkoholisti, aina alkoholisti. Sama pätee tähän. Tulen aina olemaan riippuvainen kodeiinista, siis kodeinisti, valkka olisin loppu elämäni kuivilla. Tästä ei parane koskaan ja repsahdus vaara on aina olemasssa. Valitettavasti tämä on vaan se raaka totuus, minkä kanssa mun on elettävä joka päivä.

    Niinhän ne tavalliset narkkaritkin ratkee aina uudestaan, vaikka kuinka ois paasannu ensin kuivilla olon puolesta ja sit kun sellaselta kysyy että miksi? Niin vastaus on aikalailla että en tiedä. Vastausta ei vaan tiedä, jostain syystä. Mutta sitten jonain päivänä hekin kuitenkin juhlivat sitä kymmenen vuotta kuivilla päiväänsä ja huomaavat onnistuneensa. Että vaikka kuinka olis repsahduksia takana, niin aina niistä voi selvitä ja niin aion minäkin tehdä.

    Äänestä

  • numban ja sähkiksen. kirjoitti:

    Eli jos olet vakavissaan niin lääkäri, ja apteekit voidaan haastaa oikeuteen tapon yrityksestä (tai muusta vastaavasta).

    Kirjoitin sinulle sähkiksen mutta et ole joutanut vastaamaan. Kaipa suomi24:lla vielä ongelmia?

    Lääkärini oppi läksynsä ja hoitaa taatusti nyt potilaansa paremmin kuin moni muu, siilä hän näki kuitenkin vierestä miten minun kävi. Hän tietää mihin tuo lääke johtaa ja varmaankin pitää huolen siitä, että tämä ei tule toistumaan hänen aikanaan ainakaan tällä hänen hoito alueellaan. Hän teki mokan, mutta annettakoon se anteeksi. Olenhan kuitenkin hengissä ja olosuhteisiin nähden suorastaan huippu kunnossa. Ja hän auttaa minua kuitenkin edelleen tässä vierotuksessa ja tuntuu olevan ainut lääkäri joka ymmärtää tilanteeni. Ja niin varmasti onkin. Hän näki millainen olin tuolloin suur käyttäjänä ja hän näki millainen olen selvinpäin. Hän on ainut lääkäri joka on nähnyt minun tilojeni koko kirjon ja siten myös ainut lääkäri joka pystyy mua todella auttaan.

    Äänestä

  • Tipi81 kirjoitti:

    ..mulla huomattiin sappikivet tuon jälkeen ja kipuun ei auttanu mikään muu, kuin tramal. Sitten tulin raskaaksi tuossa tämän vuoden alussa ja tramal oli vaihdettava pikaisesti johonkin turvallisempaan opiaattiin ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäikin sitten toi pancod. Ja niin olin taas tässä samassa jamassa, mutta tällä kertaa päivä annokseni ei ole noussut yli tuon n.15tbl/vrk. Ja sekin on jo eräänlainen voitto mulle. Ja aina sanotaan, että kerran alkoholisti, aina alkoholisti. Sama pätee tähän. Tulen aina olemaan riippuvainen kodeiinista, siis kodeinisti, valkka olisin loppu elämäni kuivilla. Tästä ei parane koskaan ja repsahdus vaara on aina olemasssa. Valitettavasti tämä on vaan se raaka totuus, minkä kanssa mun on elettävä joka päivä.

    Niinhän ne tavalliset narkkaritkin ratkee aina uudestaan, vaikka kuinka ois paasannu ensin kuivilla olon puolesta ja sit kun sellaselta kysyy että miksi? Niin vastaus on aikalailla että en tiedä. Vastausta ei vaan tiedä, jostain syystä. Mutta sitten jonain päivänä hekin kuitenkin juhlivat sitä kymmenen vuotta kuivilla päiväänsä ja huomaavat onnistuneensa. Että vaikka kuinka olis repsahduksia takana, niin aina niistä voi selvitä ja niin aion minäkin tehdä.

    voimia sulle siihen taisteluun ! Toivon että pääset siitä eroon eteenkin nyt kun olet raskaana !
    Tsemppiä!

    Äänestä

  • lääkäri itsekin kirjoitti:

    jokin tässä mättää ja todella pahasti, ikävä kyllä.

    olen sillä se määrä, jonka hän väittää ottavansa vuorokauden aikana on aivan liian suuri.

    Tosin tunnen erään miehen, joka jäi myös koukkuun ko. lääkkeeseen, mutta määrä oli paljon pienempi.

    Sääli syntyvää lasta.

    Äänestä

  • Muista että olet itse vastuussa lapsestasi. Lapsi on viaton, mieti sitä. Jumala näkee mikä on parhaaksi.Olet varoittava esimerkki muille.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Muista että olet itse vastuussa lapsestasi. Lapsi on viaton, mieti sitä. Jumala näkee mikä on parhaaksi.Olet varoittava esimerkki muille.

    ..haenkin. Haluan nimenomaan olla se varoittava esimerkki, jotta kaikki tietäisivät miten voi käydä. Jos mulle olis joku kertonu tai olisin jonkun tietäny joka olis kokenu tällasta, niin mä en olis ikinä suostunu ottaan ko. lääkettä. Mutta sillon ei vielä ollu ketään. Nyt sitten kun sellanen varottava esimerkki löytyy, niin sitä ei uskota. Minä uskon enemmän kohtaloon kuin jumalaan, mutta en väheksy niitä jotka uskovat toisin, eli uskon että tällä lapsella on jokin syy tulla juuri nyt. Ehkä se on ollu koko ajan se tarkotus, että vasta lapsi pysäyttää mun lääke kierteeni ja tulee ns. pelastamaan mun hengen. En tiedä onko tämän kaiken takana jokin suurempi tarkotus, mutta sen tiedän, että tämä lapsi todellakin pysäytti mut. Ja tiedän, että lapsi on täysin puhdas ja viaton ja minä tuhoan sitä koko ajan teoillani, mutta pyrin kuitenkin pelastamaan sen, mikä pelastettavissa on. Terveyden hoitajani sanoi mulle hyvin selkeästi, kun kyselin häneltä miten kovalla vauhdilla voin hoitaa vierotustani, että elimistöni pyrkii kaikin tavoin suojelemaan sitä ainutta puhdasta sisälläni, mitä minussa on, eli voin vierottaa itseni lääkkeistä niin nopeasti kuin se on mahdollista ja keskenmeno on hyvin epätodennäköinen, sillä elimistö yrittää kaikkensa suojellakseen lastani mahdollisilta vaurioilta ja kun minä teen samalla kaikkeni vierotuksen onnistumiseksi, niin lapseni voi säästyä näitten lääkkeitten aiheuttamilta tuhoilta.

    Se jää nähtäväksi, mutta ilmoittelen kyllä sitten täälä, miten tämä asia edistyy. Ja jos jotenkin sattuukin käymään niin, että lapseni on täysin terve, niin toivon, että kaikki muistaa silloin kuinka paljon tein töitä sen eteen, eikä ihmisille jää vain se kuva tästä, että lääkkeitä voi vetää ihan mielin määrin, eikä se tuhoa lasta. Ja myöskin jos lapselleni tapahtuu jotain, niin jos edes joku muistaisi että tein taatusti kaikkeni sen eteen, että pelastaisin hänet, mutta se ei vaan riittänyt.. Pelkkä ajatuskin siitä saa minut itkemään.. En pysty kirjoittamaan.. Pyydän, muistakaa..

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Muista että olet itse vastuussa lapsestasi. Lapsi on viaton, mieti sitä. Jumala näkee mikä on parhaaksi.Olet varoittava esimerkki muille.

    sillä jokainen päivä voi olla viimeinen. Minäkin liityn mukaan. Luin Tipin viestejä, kannattaa varoa mitä kirjoittaa, sillä täälläkin pyörii lääkäreitä. Kirjoituksissa on jonkinmoista epäjohdonmukaisuutta. Ja jos jotain kysytään, et vastaakaan vaan kerrot aina saman asian lähes samalla tavalla tai hieman muunnellen. Eipä silti että sillä väliä olisi. Onhan tästäkin tullut joillekin ajanvietettä. Vaikka panacod on ei korvattava, menee jokaisesta lääkärin määräämästä ns. listan lääkkeistä tieto kelaan viranomaisille.

    Äänestä

  • nautiskelija kirjoitti:

    ..hemmetin huono kirjoittaja. En usko että täällä on yhtäkään lääkäriä käynyt, sillä edelleenkään yksikään lääkäri, joka minut tuntee, ei ole koskaan kyseenalaistanut lääkeideni kulutusta. Mutta he toki näkevät sen tiedoistani. Ja kyllä lääkärini kerran sanoi mulle, et mun on rajotettava lääkkeitten käyttöö, ennenkö kela on sen kimpussa, mutta siilonkin kyse tais olla tramalista, mikä kuuluu kelan korvauksen piiriin. Mutta en ole varma muistanko tuon lääkkeen oikein. Ja edelleen, mulla on reseptit tallella. Voidaan sopia tapaaminen ja voin näyttää ne reseptit tai vin lähettää niistä kopiot, mutta minä en maksa siitä tulevia kuluja. Ja lääkäriäni en paljasta, vain ehkä muutaman kirjaimen hänen etu- ja suku nimestä, jolloin on nähtävissä, että kyseessä on sama lääkäri. Ja voisitte koota ne kysymykset yhteen nippuun ja sitten voin vastata niihin selkeemmin, kun samoja kysymyksiä esitetään niin monta kertaa, että jätän joihinkin sitten vastaamatta, kun en yksinkertaisesti jaksa kirjottaa niin paljoa päivässä, kun tarve vaatisi, että kaikki saisivat vastauksensa. Olen pahoillani siitä, en vain osaa kymmen sormi järjestelmää ja kirjotus taitoni on ollut aina se heikoin puoleni. Kirjotan usein hyvin epäjohdonmukaisesti ja jopa sekavasti, mutta koittakaa saada selvää. Ja ette tiedäkkään kuinka monta esikatselua tällainen yksi tekstin pätkä vaatii, että suurimmat kirjotus virheet sais karsittua. Näkisittepä joskus alkuperäisen tekstin.. No ehkä mun pitää keskittyä vastaamiseen ja unohtaa tekstin tarkastelu, mutta se on sitten aika epäselvää, eli kirjaimia puuttuu ja monesti sieltä löytyy paljon vääriä kirjaimia. Ihan miten vaan..

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    voimia sulle siihen taisteluun ! Toivon että pääset siitä eroon eteenkin nyt kun olet raskaana !
    Tsemppiä!

    ..vaan jotenkin selviän kaikesta. Mä oon semmonen taistelija luonne.

    Kiitos tuesta!

    Äänestä

  • Tipi81 kirjoitti:

    ..kuus kuukautta aikaa lapsen syntymään. Siis kaikkien tietojeni mukaaan kerkiän vierottautumaan lääkkeistä ennen sitä. ja keskityppä lukeen mitä oon kirjottanu. Olen hakenu hoitoo neljältä eri taholta, mukaan lukien A-klinikka.

    Jä väite, että riippuvuudet on mielen heikkoutta, on hyvin usein käytetty väärä kuvitelma. Lue alan asioista ja törmäät aina sanaan sairaus. Se nyt vaan sattuu oleen fakta.

    olen myöskin eilen julkassu oman s-posti osotteeni tuossa yhdessä rimpsussa ja ilmottanu et miten muhun saa yhteyden ja voin näyttää nämä erikoiset reseptini, esim. tapaamalla teitä henk.koht. mutta eihän kellään oo kanttia ottaa muhun yhteyttä, kun ilmeisesti porukka pelkää nähdä totuuden, tai sit uskaltaa puhua vaan nimimerkkiensä takaa.

    Ja sinäkin, olet vain yksi näistä kovista uhoojista, jotka ei käytä omaa nimimerkkiä. Onhan se kätevää käydä aukoon päätään kaikille ilman nimee. Pitää varmaan ite siirtyy siihen systeemiin kans.

    >>Ja sinäkin, olet vain yksi näistä kovista uhoojista, jotka ei käytä omaa nimimerkkiä. Onhan se kätevää käydä aukoon päätään kaikille ilman nimee. Pitää varmaan ite siirtyy siihen systeemiin kans.>>

    Eihän Sinullakaan Tipi81 näytä olevan rekisteröityä nimimerkkiä.

    Äänestä

  • Tipi81 kirjoitti:

    ..hemmetin huono kirjoittaja. En usko että täällä on yhtäkään lääkäriä käynyt, sillä edelleenkään yksikään lääkäri, joka minut tuntee, ei ole koskaan kyseenalaistanut lääkeideni kulutusta. Mutta he toki näkevät sen tiedoistani. Ja kyllä lääkärini kerran sanoi mulle, et mun on rajotettava lääkkeitten käyttöö, ennenkö kela on sen kimpussa, mutta siilonkin kyse tais olla tramalista, mikä kuuluu kelan korvauksen piiriin. Mutta en ole varma muistanko tuon lääkkeen oikein. Ja edelleen, mulla on reseptit tallella. Voidaan sopia tapaaminen ja voin näyttää ne reseptit tai vin lähettää niistä kopiot, mutta minä en maksa siitä tulevia kuluja. Ja lääkäriäni en paljasta, vain ehkä muutaman kirjaimen hänen etu- ja suku nimestä, jolloin on nähtävissä, että kyseessä on sama lääkäri. Ja voisitte koota ne kysymykset yhteen nippuun ja sitten voin vastata niihin selkeemmin, kun samoja kysymyksiä esitetään niin monta kertaa, että jätän joihinkin sitten vastaamatta, kun en yksinkertaisesti jaksa kirjottaa niin paljoa päivässä, kun tarve vaatisi, että kaikki saisivat vastauksensa. Olen pahoillani siitä, en vain osaa kymmen sormi järjestelmää ja kirjotus taitoni on ollut aina se heikoin puoleni. Kirjotan usein hyvin epäjohdonmukaisesti ja jopa sekavasti, mutta koittakaa saada selvää. Ja ette tiedäkkään kuinka monta esikatselua tällainen yksi tekstin pätkä vaatii, että suurimmat kirjotus virheet sais karsittua. Näkisittepä joskus alkuperäisen tekstin.. No ehkä mun pitää keskittyä vastaamiseen ja unohtaa tekstin tarkastelu, mutta se on sitten aika epäselvää, eli kirjaimia puuttuu ja monesti sieltä löytyy paljon vääriä kirjaimia. Ihan miten vaan..

    Pienet kirjotus virheet ei ole mitenkään olennaisi tässä ketjussa, mielestäni.

    Niin, tarkemmin mietittynä ainakin kodeiinin osalta mainitsemasi määrät ovat mahdollisia pitkäaikaisessa väärinkäytössä, sillä toleranssi voi kasvaa huimasti. On silti kyse monin kerroin tappavasta annoksesta aineeseen tottumattomalle, eikä kipua laskevat vaikutukset enää juurikaan tietyn rajan jälkeen nouse, kun maksa ei ehdi metabuloida kuin tietyn määrän kodeiinia morfiiniksi tietyssä ajassa (haittavaikutukset kylläkin nousee, vieläpä melko dramaattisesti)- kukaan tuskin siis napsii kipuihin vastaavia määriä, vaan kyse on silloin päihteestä.

    Huumeet,päihteet ja lääkkeet ovat yleisesti ottaen aivan sama aineryhmä, käyttötarkoitus tekee sitten termillisesti lääkkeestä päihteen tai päihteestä lääkkeen. Mitään "tavallisia narkkareita" ei mielestäni ole olemassakaan, jokainen on yksilö.
    Valitettavasti moni narkomaani alitajuisesti kuvittelee ratkaisevansa ongelmansa hankkiutumalla raskaaksi..ja vielä valitettavampaa on että harvoin näin todellisuudessa käy, päin vastoin, ilmestyy yksi ihminen lisää muiden kärsivien joukkoon.

    JA MITÄ ERITYISESTI HALUAN SANOA,
    ei ole mitenkään epätavallista, että kodeiiniin ollaan riippuvaisia - väärinkäytössä se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Kosolti kohtalon tovereita ja muutamia melko päteviä asiantuntijoita löytyy keskustelupalstalta osoitteesta www.paihdelinkki.fi

    ps, sen verran viilaan pilkkua, että tramal ei ole opiaatti, vaan opioidi. =)

    Äänestä

  • lo_siento kirjoitti:

    >>Ja sinäkin, olet vain yksi näistä kovista uhoojista, jotka ei käytä omaa nimimerkkiä. Onhan se kätevää käydä aukoon päätään kaikille ilman nimee. Pitää varmaan ite siirtyy siihen systeemiin kans.>>

    Eihän Sinullakaan Tipi81 näytä olevan rekisteröityä nimimerkkiä.

    ..rekisteröityä tätä enää jostain kumman syystä, koska tätä nimeä käytän jo täällä palstalla. Käsittääkseni vain rekisteröityä nimimerkkiä ei voi uudelleen rekisteröidä, mutta kun yritän tätä rekisteröidä, niin tulee ilmoitus, että nimim. on jo käytössä ja se näyttää näitä mun viestejä. Mutta minä ainakin käytän aina tätä samaa nimeä, kuten varmaan kaikki on jo huomannu. Kirjoitan tänne kuitenkin niin paljon, että en kerkiäisi kirjoittaa muilla nimillä.

    Kun täällä kysytään nimimerkkiä, niin minä laitan siihen Tipi81 enkä esim. otsikon jatketta, niin kuin moni muu tekee. Sitä minä tällä huomautuksellani haen.

    Äänestä

  • Zeus kirjoitti:

    Pienet kirjotus virheet ei ole mitenkään olennaisi tässä ketjussa, mielestäni.

    Niin, tarkemmin mietittynä ainakin kodeiinin osalta mainitsemasi määrät ovat mahdollisia pitkäaikaisessa väärinkäytössä, sillä toleranssi voi kasvaa huimasti. On silti kyse monin kerroin tappavasta annoksesta aineeseen tottumattomalle, eikä kipua laskevat vaikutukset enää juurikaan tietyn rajan jälkeen nouse, kun maksa ei ehdi metabuloida kuin tietyn määrän kodeiinia morfiiniksi tietyssä ajassa (haittavaikutukset kylläkin nousee, vieläpä melko dramaattisesti)- kukaan tuskin siis napsii kipuihin vastaavia määriä, vaan kyse on silloin päihteestä.

    Huumeet,päihteet ja lääkkeet ovat yleisesti ottaen aivan sama aineryhmä, käyttötarkoitus tekee sitten termillisesti lääkkeestä päihteen tai päihteestä lääkkeen. Mitään "tavallisia narkkareita" ei mielestäni ole olemassakaan, jokainen on yksilö.
    Valitettavasti moni narkomaani alitajuisesti kuvittelee ratkaisevansa ongelmansa hankkiutumalla raskaaksi..ja vielä valitettavampaa on että harvoin näin todellisuudessa käy, päin vastoin, ilmestyy yksi ihminen lisää muiden kärsivien joukkoon.

    JA MITÄ ERITYISESTI HALUAN SANOA,
    ei ole mitenkään epätavallista, että kodeiiniin ollaan riippuvaisia - väärinkäytössä se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Kosolti kohtalon tovereita ja muutamia melko päteviä asiantuntijoita löytyy keskustelupalstalta osoitteesta www.paihdelinkki.fi

    ps, sen verran viilaan pilkkua, että tramal ei ole opiaatti, vaan opioidi. =)

    ..ei mulle tarvi pilkkua nu***a. Olen tehny lääkkeittn takia sen yhden keskeytyksen vajaa vuosi sitten, että ei tämä raskaus ole mikään alitajuntainen "keino" päästä eroon riippuvuudesta. En vain pysty toiseen keskeytykseen ja ilman tätä raskautta, mut olis jo leikattu ja kodeiini vierotus olis jo pitkällä tai siis sitähän ei olisi, kun minähän tosiaankin käytin tramalia ja vaihto tehtiin vain tämän raskauden takia, olisin siis vierottautunut jo tramalista ja xanor hoitoo jatkettaisiin, koska ei olisi mitään syytä lopettaa sitä. Eli tilanne olisi kyllä täysin toinen ja helpompi ilman tätä raskautta, mutta näin kävi ja se siitä.

    Jos siis panacod oli vaihdettu tramaliin ja raskauden vuoksi vaihdettiin taas takaisin, sinullahan oli käyttöväliä? Miksi ihmeessä sitten uudelleen aloit ylikäyttää? Elimistö pystyy "unohtamaan "lääkkeiden vaikutuksen, eli olisit pysynyt alemmissa annoksissa. Miksi ihmeessä nostit ne taas toksiselle tasolle? Siksi en usko että lopullisesti eroon pääset kun nilkahdat sitten aina uudelleen. Joku tekosyy ja kipu löytyy aina.

    Äänestä

  • ja syvälle kirjoitti:

    ..siinä välissä joitakin kuukausia. Sitten tuli sappiongelmat ja niiden myötä tramal. Tramal vaihdettiin panacodiin, joka taas on sappikipujen kohdalla reilusti huonompi lääke kuin tramal ja siksi se päivä annos oli heti suorilta niin korkea ja olihan siinä ne tramalin aiheuttamat vierotusoireetkin vielä päällä, joten hoidin niitäkin sitten kodeiinilla. Selittääkö tämä nyt siis yhtään tätä tilannetta? Tramadoli ja kodeiini siis molemmat vaikuttavat kuten morffiini ja aiheuttavat samat vierotusoireet, joten molempia voidaan käyttää viemään toisen viekkarit pois. Näin ei kuitenkaan saisi tehdä, mutta niin vaan tehtiin. Aikaisemmin mulle on joskus määrätty tramalia kodeiinin aiheuttamiin vierotusoireisiiin, mutta nykyään pakkausseloste jo kieltää sen. Eli siis molemmat aiheuttaa samanlaista riippuvuutta ja tramaliin olin siis syksyllä jäänyt koukkuun ja sitä vähennettiin parhaillaan kun sitten tulin raskaaksi. Vähän vaikea selittää selkeästi, mutta kysy taas, epäselvyyksiä.

    oot sie sairas!!!

    Äänestä

  • mirjat kirjoitti:

    oot sie sairas!!!

    Hei Tipi!
    Minua kiinnostaisi tietää miten sinulla ja perheelläsi menee nykyään?
    Syntyikö vauva terveenä yms? Onko panacodin popsiminen jo loppunut?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Zeus kirjoitti:

Hirvittävää luettavaa noi viestisi. En nyt ihan ymmärtänyt syytätkö lääkäreitä vai itseäsi lääkkeiden väärinkäytöstäsi?

Minun neuvoni olisi, että teet nyt heti abortin (jos on vielä mahdollista - tai et ole saanut keskenmenoa) ja jos aiot jatkaa opiaattien käyttöä, vaihdat sen johonkin mistä saa edes hyvän olon, siis jotain vastapainoa addiktiolle. Jos et vaan kestä olla selvinpäin, on huomattavasti harmittomampiakin huumeita. Ehkä typerintä kuitenkin on syödä parasetamolia(mitä panacodeissa on puoli grammaa tablettia kohden) tommosia määriä - sen ainut vaikutus oikeastaan on tossa tapauksessa sisäelinten lopullinen vaurioittaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu