palstalle:
>>> - - katsokaamme, mitä usko on. "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Koettuna todellisuutena usko on sitä, että autuudestaan huolehtiva sielu ikävöi Kristusta. Hän yksin on päämäärä, johon tämä ikävöinti on kohdistettu ja suunnattu. Mitään muuta ei kaivata kuin häntä. Armoa etsivä ei katso töitä, pyhitystä, omaa tilaansa ja Kristukselle kelpaamistansa eikä myöskään armon tunteita, liikutuksia, todistuksia tai muuta portaiksi tai tueksi kelpaavaa, vaikka laki ja hänen oma luontonsa aina tahtovat houkutella häntä etsimään ja vaatimaan näitä asioita. Yksinkertaisen uskon omistava ihminen asettuu päinvastoin j o k a h e t k i alimmalle portaalle tuntien olevansa poissa kaidalta tieltä. Hän ei anna epäuskon ajaa itseään sinne ja tänne, vaan pyytää kylminkin sydämin kerran toisensa jälkeen, että Herra Kristus tahtoisi antaa hänelle taitoa ja halua parannuksen tekoon ja auttaisi häntä elämän tielle. Tämän pyytämisen hän uudistaa alituisesti, kun se lukemattomat kerrat keskeytyy, ja palaa tähän ainoaan parannuksen harjoitukseensa alinomaa. Hän ei antaudu turhiin taisteluihin synnynnäisestä turmeluksesta aina uudelleen nousevaa pahuuttaan vastaan, jota hän ei yritä voittaa millään muulla kuin Jumalan Poikaa etsimällä. Hän oppii että Kristus aina istuu armoistuimella katsoen, tulisiko joku Aadamin langenneista lapsiraukoista jotakin anomaan.
Tässä ihminen varoo sekoittamasta lakia ja evankeliumia toisiinsa, so. hän ei vaadi itseltään hiuskarvankaan vertaa uskollisuutta, ahkeruutta, hengellisyyttä, puhtautta tai muuta. Tätä kaikkea hän uskoo armonvaltakunnan kuninkaan Kristuksen hallitsevan ja antavan niille, jotka tulevat hänen tykönsä. Kun nyt u s k o , yksinkertainen Kristuksen ikävöiminen, tällä tavoin toimii alinomaa, uusi syntyminen tapahtuu huomaamatta sielussa, ja ihminen saa voimaa vihatakseen syntiä ja voittaakseen sen. Jos elämän Herra silloin armollisena ilmestyy sielulle ja antaa sen tuntea lapsen oikeutta, niin ei usko kuitenkaan pysähdy paikalleen, sillä toimettomana se ei voi olla. Sielu ei koskaan jää lepäämään tai tyytymään itseensä, vaan ikävöi edellleen saadakseen armon.
>>> - - katsokaamme, mitä usko on. "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Koettuna todellisuutena usko on sitä, että autuudestaan huolehtiva sielu ikävöi Kristusta. Hän yksin on päämäärä, johon tämä ikävöinti on kohdistettu ja suunnattu. Mitään muuta ei kaivata kuin häntä. Armoa etsivä ei katso töitä, pyhitystä, omaa tilaansa ja Kristukselle kelpaamistansa eikä myöskään armon tunteita, liikutuksia, todistuksia tai muuta portaiksi tai tueksi kelpaavaa, vaikka laki ja hänen oma luontonsa aina tahtovat houkutella häntä etsimään ja vaatimaan näitä asioita. Yksinkertaisen uskon omistava ihminen asettuu päinvastoin j o k a h e t k i alimmalle portaalle tuntien olevansa poissa kaidalta tieltä. Hän ei anna epäuskon ajaa itseään sinne ja tänne, vaan pyytää kylminkin sydämin kerran toisensa jälkeen, että Herra Kristus tahtoisi antaa hänelle taitoa ja halua parannuksen tekoon ja auttaisi häntä elämän tielle. Tämän pyytämisen hän uudistaa alituisesti, kun se lukemattomat kerrat keskeytyy, ja palaa tähän ainoaan parannuksen harjoitukseensa alinomaa. Hän ei antaudu turhiin taisteluihin synnynnäisestä turmeluksesta aina uudelleen nousevaa pahuuttaan vastaan, jota hän ei yritä voittaa millään muulla kuin Jumalan Poikaa etsimällä. Hän oppii että Kristus aina istuu armoistuimella katsoen, tulisiko joku Aadamin langenneista lapsiraukoista jotakin anomaan.
Tässä ihminen varoo sekoittamasta lakia ja evankeliumia toisiinsa, so. hän ei vaadi itseltään hiuskarvankaan vertaa uskollisuutta, ahkeruutta, hengellisyyttä, puhtautta tai muuta. Tätä kaikkea hän uskoo armonvaltakunnan kuninkaan Kristuksen hallitsevan ja antavan niille, jotka tulevat hänen tykönsä. Kun nyt u s k o , yksinkertainen Kristuksen ikävöiminen, tällä tavoin toimii alinomaa, uusi syntyminen tapahtuu huomaamatta sielussa, ja ihminen saa voimaa vihatakseen syntiä ja voittaakseen sen. Jos elämän Herra silloin armollisena ilmestyy sielulle ja antaa sen tuntea lapsen oikeutta, niin ei usko kuitenkaan pysähdy paikalleen, sillä toimettomana se ei voi olla. Sielu ei koskaan jää lepäämään tai tyytymään itseensä, vaan ikävöi edellleen saadakseen armon.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kirjoituksesta.Meinasin ohittaa tämänkin kuten melkein kaikki tämän palstan pitkät kirjoitukset,mutta selasin sen kuitenkin loppuun ja ah...sehän oli yllättäen tuttua tai tutun henkilön aikoinaan kirjoittamaa.Näitä olen kaivannut tälle palstalle kun nimi on herätysliikkeet.
"Yksinkertaisen uskon omistava ihminen asettuu joka hetki alimmalle portaalle..."
Muistan kun lapsena olin helluntaisin Nivalan herättäjäseuroissa ja Aku Räty nousi pönttöön ja alkoi puhua väkeviä sanoja omalla tyylillään.
Mieleeni on jäänyt tämä sana että hän painotti sitä asiaa että me olemme kristittyinä aina ENSIMMÄISELLÄ LUOKALLA. Jonas Laguskin puhui edellä alimmasta portaasta.
Eipä tällaisella asenteella pääse paljoa pullistelemaan oikeassaolostaan.
Tämä innoitti minua kaivamaan esille pikkuruisen vihkosen:Kallis hunajan pisara.Se on vuodelta 1952 ja sen on kirjoittanut Thomas Wilcox
.Taidanpa keskittyä nyt tämän lukemiseen.Kiitos sulle.