Äänestin Kepua, mutta paranin!

Synnyin maalla ja minut aivopestiin jo pienestä pitäen äänestämään Kepua.

Aivopesu ja painostus oli niin voimakasta, että muuta vaihtoehtoa ei voinut edes ajatella.

Onneksi täysi-ikäiseksi tultuani onnistuin pakenemaan kaupunkiin ja liityin Anonyymien Kepulaisten ryhmään. Tämä ryhmä sai silmäni avautumaan ja minulla oli lopulta rohkeutta luopua kepulaisuudesta.

Terapia on kyllä hankalaa ja pitkäkestoista, mutta voin vakuuttaa sen kannattavan.

Toivon oman esimerkkini rohkaisevan muitakin oman kepulaisuutensa kanssa painiskelevia kansalaisia.

Kepulaisuudesta voi parantua! Se vaatii vain tahtoa!
9180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Demarien perinteinen kampanjaa sen kun kihtyy...

Äänestä

Kannattaisi sinunkin harkita äänestää KePua seuraavissa vaaleissa.

Äänestä

On hienoa, että olet jo tunnustanut tuon ongelmasi. Se on ensimmäinen askel paranemisessa.

Toivottavasti moni muukin tulee esimerkkisi myötä kaapista. Silloin on helpompi lähteä mukaan ryhmään, jossa kepulaisuudesta irti haluavia eheytetään.

Äänestä
  • Olen itse äänestänyt Helsingissä SDP:tä.Sairastuin ja olen odottanut leikkausjonossa jo niin kauan,että äänestän maaliskuulla Jäätteenmäkeä.Hän kuitenkin puhuu niistä ongelmista,joita meilla täällä Helsingissä on.Lipposen mukaan tämä kansan ongelmista puhuminen on kylläkin populismia.

    Äänestä

Kepulaisuudesta voi eheytyä.

Äänestä

Kyllä rappiokepulainen on nyt onnellinen. Siirryit valehtelijoidern klubiin.
Onneksi en ole rappiolla. Terveenäkin vielä. Kuulokin pelaa ja hahmot näen kutka valehteloo tuolla eduskunnassa. Jotenkin erottaa, että vaalea nainen huutaa täyttä puppua enemmäkseen. On vissiin jonkun työväen edustaja vaikkei sitä kyllä hoksaa mistään.
Minnoon kepulainen. Oon ja pysyn. Äitikin tais olla, muttei mulle mittään virkkannu. Se synty itekseen tutkailemalla kuka on paras. Ja kepuhan se oli.

Äänestä

Paremi elää kepulaisessa kuin SDP:n peräsuolessa.

Äänestä

Onnittelut. Ei kukaan täysjärkinen voi äänestää kepua. Kepu ei ole puolue. Kepu on rikollisjärjestö.

Olisi jo aika siirtää Kepu puoluerekisteristä rikosrekisteriin.

Äänestä

Hyvä hyvä! Keskusta on samanlainen liike kuin lestadiolaisuus. Kummassakin jäseniä painostetaan voimakkaasti mm. antamaan isoja rahasummia.

Suosittelen kaikille Keskustan uhreille www.eroakeskustasta.fi sivustoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


entinen rappiokepulainen kirjoitti:

Synnyin maalla ja minut aivopestiin jo pienestä pitäen äänestämään Kepua.

Aivopesu ja painostus oli niin voimakasta, että muuta vaihtoehtoa ei voinut edes ajatella.

Onneksi täysi-ikäiseksi tultuani onnistuin pakenemaan kaupunkiin ja liityin Anonyymien Kepulaisten ryhmään. Tämä ryhmä sai silmäni avautumaan ja minulla oli lopulta rohkeutta luopua kepulaisuudesta.

Terapia on kyllä hankalaa ja pitkäkestoista, mutta voin vakuuttaa sen kannattavan.

Toivon oman esimerkkini rohkaisevan muitakin oman kepulaisuutensa kanssa painiskelevia kansalaisia.

Kepulaisuudesta voi parantua! Se vaatii vain tahtoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu