polysetemia vera

tauti kenellekkään?? Miten oireillut? Paljonko veriarvot on olleet? Auttaako joku lääkitys?? Mulla vissiin sellainen epäilys..
34274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Polysytemia vera

Polysytemia vera merkitsee suomeksi "todellista monisoluisuutta". Sairaudessa luuydin tuottaa liikaa punasoluja ja yleensä myös muita verisoluja, jolloin punasolujen lisäksi veressä on verihiutaleita ja valkosoluja normaalia enemmän. Hemoglobiiniarvo on yleensä huomattavasti suurentunut. Sairaus on varsin harvinainen, Suomessa siihen sairastuu vuosittain sadastatuhannesta kaksi henkeä. Pääosa potilaista on 40–70-vuotiaita.

Polysytemiassa luuytimessä syntyy tuntemattomasta syystä sairas verisolujen esiasteiden klooni, joka valtaa alaa ja tuottaa liikaa soluja. Sairaus etenee ajan mittaan, mutta yleensä hitaasti. Hoidon alussa veren hemoglobiiniarvoa pienennetään ottamalla verta samaan tapaan kuin verenluovutuksessa mutta tavallista tiheämmin. Toimenpidettä kutsutaan venesektioksi. Verenotto toistetaan useita kertoja, kunnes hemoglobiiniarvo on normaali. Luuytimen solujen tuottoa voidaan hillitä tarvittaessa lääkkeillä: solunsalpaajilla, radioaktiivisella fosforilla tai interferonilla. Polysytemiassa veritulppien vaara on suurentunut, jonka vuoksi niiden ehkäisemiseksi käytetään asetyylisalisyylihappoa ("sydänaspiriinia").

lähde: http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00013&p_haku=Erytrosytoosi ja polysytemia

Äänestä

Mulla pieni kyseisen sairauden suuntainen ongelma myös. Kaikki hemoglobiinia nostavat tuotteet on kiellettyjen ruokien listalla tämän takia varmuuden vuoksi. Koholla joko yli tai "siinä rajoilla" veriarvoista ovat tällä hetkellä hemoglobiini (mielestäni normaalit, mutta kokonaistilanteen huomioon ottaen koholla), trombosyytit ja leukosyytit ylärajoilla.

Eri paikoissa nähtävästi yläraja-arvot vaihtelevat (lehden mukaan erit kuin esim lääkärin ja terveyskeskuksen/sairaalan)joten vaikea sanoa, kuinka paljon ne sitten heittävät. Kokonaisuus ratkaisee. Lisäksi minulla on muita sairauksia, jotka saattavat vaikuttaa siihen että senkkakin on koholla.
Tuttavallani oli vastaava verisyöpä, essentiaalinen trombosytoosi, joka oirehti ainakin väsymyksenä. Pahinta näissä sairauksissa on nähtävästi veritulpan vaara sekä ilkeät tutkimukset sairaalassa, kun esim luuydinpalakokeita otetaan.
Outoa tässä tapauksessa on se, että samalla paikkakunnalla ilmenee tavallista enemmän näitä erilaisia syöpäsairauksia ja turhan varhaisia kuolemia niiden vuoksi. Veden laatua epäilemme näin puskaradion välityksellä..Mulla disperiini (asetyylisalesyylihappo)jostain syystä on avuksi ja tehokkain lääke puristustuntemuksiin esim rintakehän alueella, mutta otan sitä herkän vatsan vuoksi maitotuotteen kera vain silloin kun se haittaa nukahtamista.

Äänestä
  • sama sairaus kuin essentielli trombosytoosi. Kaikkin lääkärit nimittävät syöväksi muuta kuin
    viime mainittua. Kysymyksessä sanotaan olevan luuytimen yhden lajin solujen liikatuotanto, jonka on aiheuttanut vielä tuntematon tekijä. Jos muutkin solumäärät ovat normaalista poikkeavia, todennäköisesti on kysymyksessä syöväksi määriteltävä muutos. Kaikki tällaiset sairaudet esiintyvät seuduittain ja suvuittain. Poikkeuksia tietenkin hiukan esiintyy. Tästä aiheesta on kiinnostus selvittää enemmänkin, kirjoitelkaa lisää, mutta ei kovin kaukaa tosiasioiden ulkopuolelta, ettei asian hyödyt hämärtyisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko tuttu kirjoitti:

tauti kenellekkään?? Miten oireillut? Paljonko veriarvot on olleet? Auttaako joku lääkitys?? Mulla vissiin sellainen epäilys..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu