Viime päivinä on ollut mielessäni tapaus yli 29 vuoden takaa.Olin sairaalassa,synnyttänyt pari päivää aiemmin tyttövauvan josta ilahduin ja jota rakastin.(rakastan edelleen).
Helluntailais äitini tuli siskoni kanssa meitä katsomaan.Sitä en muista onnittelivatko he minua.Mutta muistan elävästi sen kun äitini ojensi minulle muutaman ruusun.Jotka olivat 3 viikkoa vanhoja,jotka hän oli saanut syntymäpäivänään.....
Kyllä häpesin.Koin että kaikki iloni oli viety.Olen onnellinen pienen tyttövauvan kivulla synnyttänyt äiti,jolle tuodaan KUOLLEET RUUSUT.
Iloni oli tipotiessään.Tilalla syvä häpeä.Ja suru.
Muistan kuinka häpesin.Pelkäsin että joku huonetoveri tai hänen vieraansa huomaa,tai hoitajat tms.Häpeäni oli syvä.Ja suru.Vaivuin syvään surun viittaan.Tajusin liian selvästi minkä arvoisia olemme.Pieni vauvani,ja äitinsä.
Vähän aikaa niitä ruusuja siinä pöydällä ihmettelin ja heitin roskiin.Pahaa mieltä tuottamasta ja kuoleman henkeä tartuttamasta.
terv.hellatyttö
Helluntailais äitini tuli siskoni kanssa meitä katsomaan.Sitä en muista onnittelivatko he minua.Mutta muistan elävästi sen kun äitini ojensi minulle muutaman ruusun.Jotka olivat 3 viikkoa vanhoja,jotka hän oli saanut syntymäpäivänään.....
Kyllä häpesin.Koin että kaikki iloni oli viety.Olen onnellinen pienen tyttövauvan kivulla synnyttänyt äiti,jolle tuodaan KUOLLEET RUUSUT.
Iloni oli tipotiessään.Tilalla syvä häpeä.Ja suru.
Muistan kuinka häpesin.Pelkäsin että joku huonetoveri tai hänen vieraansa huomaa,tai hoitajat tms.Häpeäni oli syvä.Ja suru.Vaivuin syvään surun viittaan.Tajusin liian selvästi minkä arvoisia olemme.Pieni vauvani,ja äitinsä.
Vähän aikaa niitä ruusuja siinä pöydällä ihmettelin ja heitin roskiin.Pahaa mieltä tuottamasta ja kuoleman henkeä tartuttamasta.
terv.hellatyttö
Vastaukset 81
Vanhimmat
Ihan sama kai se on millaiset kukat saa.
Jollekkin viedään pullo olutta ja kelle mitäkin.
Ele on tärkein ja hyvähän se jos äitisi kävi sinua katsomassa.
Säästäväisyys on harvinainen hyvä ja kerskakulutusta on muutenkin liikaa.
Tuskin vauvasikaan oli pahoillaan ruusuista.
Eiköhän olisi jo aika nauraa koko jutulle.
Mistä sitä tietää mikä on ollut syynä niiden kukkien tuomiseen, jos ei ollut aikaa ja mahdollisuutta ostaa kukkia tai joku?
..tunteeton olento.siltä vaikuttaa.
Hellarintytär on kokenut kovan loukkauksen äitinsä taholta.
Ei ole samantekevää, millaiset kukat nuori äiti saa. Ele on vain ele ilman sisältöä, jos antamisen ilo ja rakkaus puuttuu. Rakkaus antaa parastaan. En usko, että äidin vanhentuneet synttärikukat olivat parasta mahdollista annettavaa.
..oli kuin olisin hänelle joku saastainen olento jota hän ei edes koskettanut.Jäivät kuin tartunnan saamista peläten sairaalan sängyn jalkopäähän,olivat siinä hetken ja hävisivät.
..ilme hyvin vähättelevä ja pirullinen.pelottava.torjuva.kuin olisin spitaalinen,ruttotautinen tms....
..ojensi ruusunsa koskemattakaan minua.kaukaa,torjuen.eihän tuollaisia voi muistaa.aina ne on kehossani.sielussani.muistoissani.
..sillä olenhan tunteva ihminen.joka osaa rakastaa ja odottaa sitä myös toisilta mutta joka saa vain torjuntaa ja hylkimistä.
..että se eleistä:(((
..piti siis kirjoittaa:eihän tuollaista voi unohtaa.
..kirjoitin vahingossa:eihän tuollaista voi muistaa.
..kirjoitusvirheitä sattuu kun ajattelee jotain kaaottista ja outoa..
Vaikka olenkin"merimies"niin minulla on paljon kokemusta tämän mailman "rakkaudesta" ihmisen rakkaus on itsekäs,se etsii vain omaansa.Ehdotan,jotenkin näin "Herra anna minulle rakkautta sinun sydämeltäsi.vaikka vain yksituhannesosa atomista,"niin suuri kimpale"sillä minun oma rakkauteni ei mitään ole,se on itsekäs ja pelkkää kilinää ja helinää.Ja auta minua antamaan anteeksi ja unohtamaan kaikki nekatiiviset asiat ja tapahtumat,haluan iloita sinun rakkaudessasi(jossa minut on kätketty ja olen turvassa)
en usko moiseen valheeseen.rakkaus sanaa tosin käytetään mm:Holhoomisen taakse kätkettynä .Holhoominen onhyvin vakavaa vallankäyttöä ja väkivaltaa.Sitten säälin viittaan on hyvä kätkeyttää "rakkaus"... Hyväksikäyttö on ovela tapa naamioida "rakkaus..jne.lista on hyvin pitkä.
Mutta vain joka uskaltaa avata silmänsä ja joka lakkaa elämästä torjunnassa ja HYSSYTTELYSSÄ saa nähdä Jumalan kirkkauden ja valkeuden ja puhtauden!!
Mutta huomaan kuinka tälläkin palstalla paetaan uskonnollisuuteen ja valheeseen ja PEITTELYYN koska TOTUUS TEKEE KIPEÄÄ.on niin helppo juosta karkuun Jumalan nimen taakse kuin katsoa totuutta suoraan silmiin.
välttämättä tarpeeksi rakkautta toisiaan kohtaan...ihmisten rakkaus saattaa olla usein tosi itsekästä...
vain Herra osaa rakastaa sinuakin oikealla puhtaalla tavalla.
oikea rakkaus vain Jumalassa. anna sinä rakas sisko Herran rakastaa sinut terveeksi ja anna Hänen hoitaa sinun haavasi. ja pyydä voimaa Häneltä antaa anteeksi äidillesi.
ON OLEMASSA kipeitä tosiasioita. Mutta jos katsomme niitä tosiasioita silmiin kyynisyyden olotilassa, silloin olemme valheessa, koska mielemme on synnillisyyden pimentämä. Jos sen sijaan katsomme kipeitä tosiasioita silmiin Kristuksen totuudessa voimme vaeltaa valossa, ja se vasta kipeää tekeekin. Antautua ehdoitta Jumalan rakkauteen ei ole kovin helppoa koska se vaatii omien oikeuksien luovuttamista Hänen käsiin. Ne ovat kyllä hyvät kädet, siksi Herra taivuttelee epäluuloista ihmistä että tämä alkaisi Häneen luottamaan ja kääntyisi tosiasioiden kyynisiltä poluilta Totuuden tielle, joka on elämää rakkaudessa. Kaikki me tarvitsemme paljon taivuttelua ja parantumista näissä asioissa joissa olen saaneet liian monia kolhuja elämänhistoriamme aikana.
Itse ainakin olen havainnut että kipeimpiä ei sittenkään ole ne ikävät tosiasiat joita joutuu maailmasta, lähimmäisistä ja itsestäänkin kohtaamaan, vielä kipeämpää on kohdata oma asenteellisuutensa jonka tähden on käyttänyt tosiasioita toisten syyttelemiseen ja oman katkeruuden ylläpitämiseen. Suostua pysähtymään, lakata oikeuttamasta sisimmästään nousevia syytöksiä toisia kohtaan ja katsoa Kristusta ikäänkuin silmiin, siinä kohdata itsensä Hänen kanssa kohdakkain. Se tekee kipeää mutta sen kautta alkaa myös parantuminen jos siihen kipuun suostuu.
* * *
KIRJOITAT ETTÄ ei ole olemassa rakkautta. Ymmärrän hyvin. Rakkaus on sana jota käytetään tunnelmallisessa hetkessä kun himoitaan toisen ruumista tai kun halutaan sitoa ja manipuloida ja hallita. Avioliittoa ja seksiä koskevassa traktaatissa, jonka kirjoitin erotiikkamessuja varten ja olin traktaattia siellä jakamassa, kirjoitan:
- - - Koko termiä "rakkaus" on käytetty niin paljon itsekkäiden tekojen välineenä että se on kärsinyt lähes inflaation! Rakkauteen vedoten on hetken tunnehuumassa tehty järjettömiä tekoja. Juuri rakkauden tähden hylätään puolisot, petetään, rikotaan avioliittoja jne. Sellaisen "rakkauden" vallassa ajatellaan että kaikki mikä tuntuu hyvältä on hyvää. Asioiden arvojärjestykset hämärtyvät, harkintakyky sumenee.
Ihmissuhteissaan useasti pettyneille rakkaus on lähes kirosana, tai sitten etsitään yhä kuumeisesti, lähes kouristuksenomaisesti "sitä oikeaa".
Rakastumisen täytyy kasvaa rakastamiseksi. Rakastamiseen liittyy aina sitoutuminen. - - -
Aloituksessasi sanot että rakastit ja rakastat edelleen tytärtäsi.
Kuinka se on mahdollista, jos olet sitä mieltä että rakkautta ei ole olemassakaan, ja että se on ainoastaan valhe, jonka avulla holhotaan jne.?
Sellaistako on "rakkautesi" tytärtäsi kohtaan? Jos on, se on toki ymmärrettävää koska sinulla on haavasi ja kipusi. Mutta Jumala auttaa rakastamaan epäitsekkäämmin ja puhtaammin.
Jos hän on auttanut ja auttaa sinua, niin että voit häpeämättä sanoa rakastavasi tytärtäsi, eikö hän voisi auttaa muitakin?
Uskon että rakastat tytärtäsi enkä epäile asiaa. Mutta toisetkin voivat rakastaa. Moni haluaisi rakastaa mutta ei kykene. Itsekkyys vääristää parhaitakin aikomuksia kuten Outi Terhon ja Jukka Leppilammen laulussa "Minun käteni soi" sanotaan (sanat A-M Kaskinen). Kun annamme kätemme Jeesukselle hän auttaa meitä rakastamaan vaikka rakkautemme onkin vajavaista ja monta kertaa saamme itseemme pettyä, hyvä Jumala meitä eheyttää ja kokoaa pala palalta.
* * *
TÄRKEÄÄ ON että rajallisessa rakkaudessa, joka usein on niin ehdollista, mustasukkaista ja vaativaa, antaudumme Jumalan rakkaudelle - luovutamme itsemme ja asiat joita rakastamme Hänen hyviin käsiinsä, niin että Pyhän Hengen hallintavalta (Jumalan rakkaus) saa läpäistä inhimillisen tarverakkautemme. Silloin vasta rakkaudesta tulee jotakin todellisempaa ja syvempää. Kyllä esimerkiksi eros-rakkaus on todellista rakkautta omalla tavallaan, mutta se on vain todellista eros-rakkautta. En sano sitä vielä rakkaudeksi vaikka siinäkin on aitoja ja syviä tunteita.
RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLEEN MITÄÄN PAHAA, sanoo Raamattu. Synti on aina pahaa ja rikkoo, ja eros-rakkaus johtaa yleensä aina syntiin kun Kristus sysätään syrjään omien mielihalujen tieltä. Se on surullista.
Monta kertaa ihmisellä on vaikeuksia mieltää synniksi sellaista asiaa joka jossakin hetkessä tuntuu kauniilta ja hyvältä!
Esimerkiksi esiaviollinen seksi voi tuntua hyvältä ja puhtaalta, ja on helppo vedota siihen että "me rakastamme toisiamme" niin että sanotaan sitten: se ei voi olla synti, koska se tapahtuu rakkaudessa.
Kuitenkaan se ei ole rakkautta, koska se on syntiä ja synti ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.
Samoin toisten syyttäminen ja katkeruus voi myöskin, jollakin kierolla tavalla, tuntua hyvältä. Tai ainakin oikeudenmukaiselta. Tavallaan se antaa ihmiselle oikeassaolemisen tunteen ja vahvuuden illuusion. Se on niin voimakas tunne. Kun saa kohdistaa kiukkunsa ja vihansa toista kohtaan ja laukoa suustaan totuuden (ainakin omasta mielestä totuuden) sanoja.
Näin sitten sanotaan: Tämä ei voi olla syntiä, koska minä puhun totuutta.
Mutta jos sisimpämme ei ole Kristuksen valossa silloin emme ole totuuksillamme rakentamassa, asenteestamme puuttuu rakkaus ja hätä niitä kohtaan joille totuuksia jakelemme. Puhumme tosiasioita lihallisella mielellä - ja teemme syntiä. Ihan riippumatta siitä miltä se meistä tuntuu. Rajallisen ihmisen tunneskaala ei ole hengellisen totuuden mittari.
* * *
JOKAINEN VASTAA omasta synnistään.
Jos joku loukkaa minua, hän vastaa loukkaamisestaan Jumalan edessä.
Jos minä en anna hänelle anteeksi, minä vastaan anteeksiantamattomuudestani Jumalan edessä.
En voi oman syntini kohdalla vedota toisen syntiin.
Anteeksiantamattomuus on yksilön ja Jumalan välinen asia.
Jos olen anteeksiantamaton lähimmäistäni kohtaan minä suljen portin Jumalan parantavan Pyhän Hengen edestä, kun Hän haluaisi tulla minua niistä loukkaamisen kokemuksista hoitamaan.
* * *
Mielestäni tärkeintä kaikessa rakastamisessa on tämä:
USKOVINA MEIDÄT on ennen kaikkea kutsuttu katsomaan Jeesukseen ja antautumaan Hänelle ehdoitta. Silloin eros-rakkauskin sidotaan taivaallisen agapen alamaisuuteen, rakastumisen tunteet kasvavat käytännön rakastamiseksi ja ristin tiellä Herra lapsiaan hoitaa.
Rakastan lapsiani yli kaiken.Epätäydellisenä ja vajavaisena äitinä.Mutta en todellakaan holhoa heitä sillä minua on holhottu enemmän kuin montakaan yhteensä.Olen hyvin allerginen holhoomiselle en siedä sellaista vallankäyttöä enkä halua holhota toisiakaan.
"Olenko minä veljeni vartija?" kysytään raamatussakin.
Koen että minulla ei ole oikeutta vahtia kenenkään menemisiä,eikä omia ketään enkä anna sitä tehdä minullekaan.
Oikea puhdas rakkaus on kaikkea muuta kuin holhoamista.
Mutta silti en tiedä onko rakkautta,puhdasta,aitoa olemassakaan ja mitä se on,sitä en tiedä.Koska en ole saanut pisaraakaan sitä kokea,enkä tuntea soluihini.Sinne ei ole virrannut ei äidiltäni sitä sen paremmin kuin isältäni,tai muiltakaan läheisiltäni?
Siksi ei voi tietää?
Yritän nyt ymmärtää kun et taida ymmärtää:(( vaikka kuinka pitäisit luentoja ym.mutta jos ei tiedä mistä puhuu silloin on luennot aika ulkoisia eikä ne uppoa kuulijaan?
Luennoitsijan on itse tiedettävä ja ennenkaikkea tunnettava tunteen tasolla mistä puhuu ei vain järjen tasolla olevaa paahtamista?
näin jälleen ajattelen!! :)))
"USKOVINA MEIDÄT on ennen kaikkea kutsuttu katsomaan Jeesukseen ja antautumaan Hänelle ehdoitta"
mitenkähän jos joku jeesukseks tyypillisesti kuvaillun näkönen heppu väittäs itteään uudelleen maan päälle astuneeks jeesukseks, puhuis kauniita jeesuksen raamatusta löydettävien hajatelmien kaltaisia juttuja sekä ois karismaattinen ja puoleensavetävä kysyis sitte kristityltä, naimattomalta, kauniilta ja seksikkäältäkin nuorelta tytöltä että mitäs jos oltais 'silleen', niin mitäs arvelet, antautuisko tämä tytteli tälle hepulle ehdoitta vaikka raamattu kieltääki esiaviollisen seksin?
niin monenlaisia asioita ihminen kun voi uskontoja hyväks käyttäen tällä maan kamaralla tehä...
sanoisin tässä kohtaa että antautuisi tietysti.
Miksi? Koska ei ole antautunut ehdoitta sille oikealle.
Ainoastaan sydämen kuuliaisuus Hänelle on se tie että voidaan erottaa äänet jotka vain tekeytyy Hänen ääneksi, eikä anneta omille himoille valtaa että tässähän on hyvä mahdollisuus lähteä tekemään niin kuin itseä huvittaa. Ainahan voi sanoa: mä luulin Jeesus että se on sinusta kun se tuntui niin oikeelta.
Jos uskovalla on mahdollisuus kasvaa Jeesuksen tuntemisessa niin ettei kiusauksen tullen eksy, mutta hän keskittyy muihin asioihin kuin Jeesukseen ja sen tähden jää kasvamattomuuteensa, ja sitten tulee kiusaus eikä hänellä ole mitään muuta mahdollisuutta kuin eksyä, hän on joka tapauksessa vastuussa. Varsinainen lankeemus tai ainakin lankeemuksen alkusyy tapahtui ehkä jo vuosia ennen konkreettista lankeemusta, vuosia ennen ylivoimaista kiusauksen hetkeä. Se tapahtui siellä missä henkilö alkoi henkilökohtaisen rakkaussuhteen ja kuuliaisuuden sijasta keskityä rituaaleihin ja omiin hyviin tekoihin että minä tässä nyt yritän elää uskovaisena ja toimia niin kuin kuuluu.
Mutta kun en tahdo olla naisille vähääkään katkera, sanon että ei antautuisi. :-)
Kiitos Jumalalle!
On sitten mies tai nainen:
"Minun lampaani kuulevat minun ääneni" sanoo Herra. Jos joku ei kuule se ei johdu siitä että on nainen tai mies, vaan johtuu siitä että ei ole tahtonut kuunnella, olkoon kumpi tahansa.
"Koska ei ole antautunut ehdoitta sille oikealle"
mainitsin että tyttö on naimaton ja oletetaan lisäksi ettei ole edes löytänytkään vielä sitä oikeaa jolle omistautua.
jos siis tämä jeesuksen näkönen heppu tulisi vonkaamaan seksiä tältä kristityltä sinkkutytöltä niin antautuisiko hän sille vaikkei esiaviollista seksiä oppiensa mukaan sais harrastaa? kyseessä ei siis olis uskottomuus ketään miestä kohtaan vaan viattoman neitsyen vaikea päätös uskoako tätä jeesusta vai pitäytyäkö periaatteissaan.
jolle omistautua.
Silloin emme usko vääriä "jeesuksia". Emmekä tee ihmisistä itsellemme vapahtajaa.
en ymmärrä? kirjoitit olevasi naisille katkera? miksi? oletko siis mies?
luulin sinua naiseksi.sori...
mutta kun tuolla jossain luki :terv.parta niin ajattelin että kai olet sitten ns.kakslahkeinen...
joskus nimimerkit hämää.ei sille minkään mahda,eihän..?
Ja sai vielä pojan vuoden päästä.
Oli kuulema ihan iloinen vaimo, kun Mikko muisti synnytys-osastolle kaiken kiireensä keskeltä, olihan Mikolla kaiken karvasta keitosta 50-luvulla ja jälkeenkin, kun sit Mikon rakkaus ei lauhtunut vaimoon, niin ero tuli kuitenkin, täytyihän vaimon työhön ehtiä, vaan Mikkolla oli toiset ajatukset.
No Mikko oli värikäs henkilö ja piristys pienellä kylällä, vaikka vaimo ei Mikon värikkäästä elämästä tykännytkään.
Siunaan sinua ja tytärtäsi Jeesuksen nimessä.
Kun katsomme Jeesukseen kukaan ei voi viedä iloamme Herrassa paitsi jos itsellä on anteeksiantamattomuutta, joka estää Pyhää Henkeä parantamasta haavoja joihin vihollinen aina iskee ja vähitellen niiden kautta lopulta vaikuttaa koko elämisen asenteeseen myrkyttäen sielun kyynisyydellä, epäluuloisuudella ja kyvyttömyydellä luottaa.
Puhuin tästä aiheesta - anteeksiantamuksesta - pitkän raamattutunnin viime viikon torstaina, vaikka puhe kesti vähän runsaan tunnin siltikin se oli vain pintaraapaisu, aihe on syvällinen ja aina tärkeä.
Jeesus RAKASTAA sinua.
Ja Jumalan sana sanoo Korkeassa Veisussa että Hän paimentaa rakkaitaan liljojen keskellä. Olen ajatellut että se kuvaa Jumalan huolenpidon kukkaniittyä jossa on Hänen tuntemisensa tuoksua. Sellainen on todellisuus jossa saamme uskovina elää. Jumalan hyväksyvässä sylissä.
Ehkä lapsuuden traumojen tähden olet äitiisi nähden yliherkkä ja tulkitset kaikki pienetkin epämukavilta tuntuvat eleet hirveiksi loukkaamisiksi, koska sisälläsi on raskas möykky, kuin satutettu lapsi huutaisi huomiota ja hellyyttä jota ei ole saanut, niin että se kääntyy uhmana ja syytöksenä ja ylireagoivana tarkkailuna kaikkia äitisi tekoja ja eleitä kohtaan, silloinkin kun niitä ei välttämättä ole tarkoitettu luokkauksiksi?
Varsinkin tuollaisessa herkässä ja hellässä tilanteessa kun olit juuri synnyttänyt, varmasti kuvaamasi tapaus osui lujasti sisäiseen haavaasi ja tuntui TODELLA kipeältä.
Joka tapauksessa, sisko:
SINUN ARVOSI (ja tyttäresi arvo) ei riipu ihmisten kohtelusta. Olet arvokas itsessäsi.
Tahdon siunata sinua ja läheisiäsi koko sydämestäni!
vaikuttaa jollain tavalla siltä.kuin olisimme eri planeetalta.en ole sen enempää yliherkkä vaan normaali tunteva NAINEN jolta tunteminen on aina kielletty ja jota AINA ON SYYTETTY VALEHTELIJAKSI ym.
Eikö ole aika normaalia,kun uskaltaa alkaa tuntea ihan omalla luvallaan asioita ja todellista sielun kipua kaikelta siltä henkiseltä valkivallalta ja hulluudelta johon on minut aivopesty,niin mielestäni on aika normaalia tuntea tuskaa ja kipua?
Kuin Prinsessa Ruusunen joka taiottiin sadan vuoden uneen ja josta hän heräsi vihdoin!
Tällainen olo on kirjoittajallakin joka on vihdoin USKALTANUT AVATA SILMÄNSÄ näkemään ja KORVANSA KUULEMAAN silläkin uhalla vaikka kuinka HELLARIT YM. sanovat:unohda,unohda,unohda,anna anteeks ja unohda..
Teen ne kaikki (jos teen) omalla ajallani ja OMALLA TAVALLANI.
EN USKOVIEN PAINOSTUKSELLA JA VAATIMUKSELLA:olen siinä ilmiössä NYT ELÄNYT RIITTÄVÄSTI ja aivan liikaakin hukannut kallista elämääni,luullen uskonnollisuuden olevan jotain NORMAALIA.se on kaikkea muuta kuin sitä ULKOKULTAISTA FARISEALAISUUTTA JA TEKOPYHYYTTÄ.
sitä se on eikä muuksi muutu.
En usko että olemme ollenkaan eri planeetalta.
Ja on normaalia että tuntevasta naisesta jota on aina syytetty valehtelemisesta, kasvaa yliherkkä. Se on ihan psykologinen tosiasia.
Itselläni on tällä hetkellä ihmissuhde jossa olen ehkä tullut sairaalloisen yliherkäksi ja siksi en voi keskustella hänen kanssaan millään tasolla koska koen hänen normaalitkin yhteydenotot painostamisena. Ja ehkä ne onkin painostamista ja vihollisen juonia. Mutta otan huomioon että omat haavani vaikuttaa tässä ja niinpä voin tulkita painostamiseksi normaalinkin käytöksen, koska olen epäluuloinen ja ylivarovainen hänen suhteen! Tiedän että minulla on tällä hetkellä siihen lupa, en tee Jumalan edessä vääryyttä vältellässäni häntä.
Yhden asian Jumala on tehnyt minulle erittäin selväksi: jos tahdon parantua ei riitä että pysyn hänestä erossa, minun täytyy myös henkisesti kääntää katseeni hänestä Jeesukseen ja niin Jumalan anteeksiantamuksen tähden antaa omalta puoleltani anteeksi jokaiselle, joka on minua vastaan rikkonut.
En sano että sinulle: unohda, unohda, anna anteeks ja unohda.
Mutta tiedän että Jumala tarjoaa omaa anteeksiantamustaan jonka voimalla voit antaa anteeksi.
* *
Jos minä, joka olen Jumalan anteeksiantamuksen tähden pelastettu tuomiosta jonka olisin aivan varmasti ansainnut, ja olen saanut Hänen laupeutensa tähden lahjaksi rakkauden ja huolenpidon, jota en ole ansainnut - Jeesus on kärsimisellään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan ansainnut minulle iankaikkisen elämän lahjaksi - kieltäydyn antamasta anteeksi lähimmäisilleni, eikö siinä ole jotakin nurinkurista?
Jeesus kertoi vertauksen pahasta palvelijasta joka sai isännältään anteeksi miljoonavelan mutta tarttui lähimmäistä kurkusta kun tämä oli hänelle velkaa muutaman lantin.
Ne lantitkin voivat meidän ihmiselämässä joskus olla mittaamattoman suuria ja painavia, kun meitä vastaan on todella raskaasti rikottu ja sisimpämme on vereslihalla, mutta siihen nähden kuinka paljon olemme itse saaneet Jumalalta anteeksi lähimmäisten velka meitä kohtaan on todellakin lantteja.
Kun annat anteeksi niille jotka on sinua vastaan rikkoneet on siis kyse todellisista rikoksista, eikä Jumala väheksy sitä että sinua vastaan on rikottu, se on vakava ja vaikea asia, mutta Hän haluaa sinua parantaa epäoikeudenmukaisista iskuista ja ainoa mahdollinen tie on että Hänen anteeksiantamuksen turvin saat antaa ne iskut anteeksi, otat vastaan armoa taivaasta ja annat sen mennä kauttasi eteenpäin ylistykseksi Jumalalle joka kykenee tällaisia tekemään.
Tämä ei todellakaan ole jotakin ulkokohtaista luennointia vaikka sinusta saattaa tuntua siltä.
En tiedä missä olisin tänään ja mikä olisi hengellinen ja henkinen tilani jos en olisi antanut anteeksi esimerkiksi isälleni.
Vielä uskoontultuanikin olin useita vuosia siinä luulossa että lapsuuteni on ihan ok eikä siellä ole mitään mätää ja että en minä ole vanhemmilleni mistään katkera. Kunnes sitten Pyhä Henki johti minua antamaan anteeksi vaikka en ensin edes ymmärtänyt että sydämessäni oli syvään hautautunut anteeksiantamattomuus ja lukittuja kipuja.
Kiitos Jumalalle että Hän lähti niitä avaamaan. Olen nähnyt sekä omassa elämässä että monien uskovien elämässä yhä uudestaan kuinka anteeksiantamus on armon parantava kanava. Se on elävää todellisuutta jossa Jumala tulee LÄHEISEKSI kipujemme keskelle.
1. Ihmisille se tosin on mahdotonta, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.
2. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.
Jos päätämme uskoa Jumalan totuuden anteeksiantamuksen tärkeydestä ja sen parantavasta voimasta, silloin astumme mahdollisuuksiemme varasta Jumalan mahdollisuuksiin, ja Hän ryhtyy parantamaan rikkimennyttä.
Asiat eivät kuitenkaan parane sillä että anteeksiantamus on jokin helppohintainen keino jonka varjolla asiat jätetään kohtaamatta ja käsittelemättä tai ihmisten kokemia loukkauksia väheksytään ja rikokset hyväksytään!
Sitä se ei ole.
* *
Tietenkin Jumala johtaa sinua rakkaudessaan vähä vähältä antamaan anteeksi, sopivalla ajalla kun sinä siihen kykenet, ja sopivalla tavalla.
Toivon että se ei ole se aika ja se tapa jonka sinä päätät, vaan että Jumala saisi hyvyydessään johtaa ja taivutella niin, että voit antaa anteeksi kun on Jumalan aika johtaa sinut hetkeen että voit Jeesuksen kärsiviä, rakastavia kasvoja katsellen niin tehdä.
Meissä itsessämme ei ole rakkautta kuten laupiaassa samarialaisessa. Juutalaisille sika oli saastainen eläin ja samarialaiset ehkä sikojakin pahempia. He piti samarialaisia niin halveksittavina ettei edes puhuneet heille. Kun samarialainen kulki heidän ohi he ehkä sylkäisi sinne päin, eivätkä missään tapauksessa olisi auttaneet samarialaista hätätilanteessa. Mutta mitä teki samarialainen mies nähdessään juutalaisen tien poskessa puolikuolleena? Hän ei ryhtynyt sanallakaan syyttämään eikä sanonut että ihan oikein sulle, nytpä saat kokea kärsimystä ja kipua itsekin, kun olet minua loukannut. Ei, vaan hän ryhtyy uhrautuvasti auttamaan.
Ja mistä löydämme tällaisen mielenlaadun?
Jos Jumala on minulle kaukainen Jumala ja Raamattu on kasa käskyjä ja säädöksiä jotka VAATIVAT minua omalla voimallani ja kyvylläni antamaan anteeksi ja rakastamaan, totta, se johtaa ulkokultaiseen farisealaisuuteen ja jos ei nyt ihan tekopyhyyteen, ainakin suorituskeskeiseen uskonnollisuuteen jossa autan lähimmäistä koska pelkään muuten joutuvani helvettiin.
Mutta jos Jumala on anteeksiantamuksessa Jeesuksen veren kautta tullut sydämeeni ja on elämässäni läsnä, silloin elän armossa, se on uusi elämän olotila josta käsin teen päätöksen antaa anteeksi. Vaikka tunteeni ei siihen heti tulisi mukaan minun päätökseni antaa Pyhälle Hengelle mahdollisuuden tulla hoitamaan haavojani ja parantamaan myös tunne-elämääni. Tästä on kysymys. Jos en anna lähimmäisilleni anteeksi minä käännän selkäni Jumalan anteeksiantamukselle.
* *
Kerron erään tositapauksen. Australiaisen lähetystyöntekijäpariskunnan mies ja poika surmattiin Intiassa, kiihkohindut saartoivat auton ja sytyttivät palamaan, seurauksella että mies ja pariskunnan poika paloivat kuoliaiksi. Oikeudessa naiselta kysyttiin vaatiiko hän kuolemanrangaistusta niille jotka polttivat hänen miehen ja lapsen. Hän sanoi:
- Jeesuksen tähden annan heille anteeksi.
Intiassa jossa evankeliumin julistus on paikoitellen hyvinkin vaikeaa ja mahdollisuus julistaa sanaa sanomalehdissä on rajoitettu kaikki suurimmat päivälehdet julistivat naisen sanoja etusivullaan, joissain lehdissä koko etusivu oli omistettu tapaukselle ja otsikkona oli suurin kirjaimin nuo naisen sanat.
Tällaista tekee Jumalan anteeksiantamus, armo ihme.
SE EI TARKOITA etteikö nuo ihmiset joudu Jumalan edessä vastaamaan murhateostaan. Jumala armahtakoon niin että he saisivat löytää pelastuksen Kristuksessa ja vapautuisivat synneistään!
Kaikkihan me olemme Jumalan edessä murhaajia ja huorintekijöitä. Vain armo voi meidät tuomiolta pelastaa.
Myös maallinen oikeus on olemassa. Eräskin ystäväni meni uskoontulonsa jälkeen tunnustamaan tekojaan ja sai kahdeksan vuoden tuomion josta istui suurimman osan. Tämä tapahtui 1960-luvulla. Mutta hän sanoi että oli ihmeellistä mennä vankilaan kun oli ensimmäistä kertaa elämässään todellisesti vapaa.
Vankiloita on monenlaisia.
Anteeksiantamattomuus ja katkeruus on sielun vankila.
Kiitos Jumalalle, että olet vapautunut painostuksesta ja uskonnollisuudesta, jos se on ollut vain ilmiöitä ja tapoja. Kaikella on aikansa. Nyt kun katsot Jeesukseen hän johtaa sinut vähitellen yhä syvempään vapautumiseen ja parantumiseen, jos vain annat Hänen tehdä sen.
Askel kerrallaan.
Tiedän että on monia asioita joita et nyt kykene ottamaan vastaan ja on luonnollista ettet siihen vielä pystykään, mutta sanon sinulle sydämestäni:
* *
Anna Jeesuksen johtaa sinua eteenpäin niin kuin Hän tahtoo.
Nyt tuo lause ehkä vielä samaistuu mielessäsi uskonnolliseen vallankäyttöön. Ajattelet että se että Jeesus saa johtaa tarkoittaa sitten sitä että minä vaadin sinua alistumaan siihen mikä uskonnollisten fanaatikkojen mielestä on sitä että Jeesus johtaa.
Ei. Jumala rakastaa sinua. Jeesus johtakoon niin kuin parhaaksi näkee.
Askel kerrallaan ja kaikki ajallaan.
..pelkkää tuulen tuiverrusta.tyhjiä sanoja joissa ei ole sielua ei syvyyttä.sanoillaan voi jokainen leikkiä je heitellä ja näytellä anteeks antavaista ja nyyhkiä siinä niin että saavat sääliä ja myötätuntoa mutta uskallan väittää että edes helluntailaiset ei kykene antamaan anteeksi OIKEALLA TAVALLA.sydämestään!
kyllä he antavat ymmärtää mutta eivät ymmärrä antaa:)))
pintaliitoa, mutta se voi olla myös syvällistä.
Jeesuksen anteeksianto ristin puulla ei ollut pintaliitoa. Voimme tietysti suhtautua siihen kuin kiiltokuvaan ja farisealaisessa uskonnollisuudessa monella tavalla tehdä siitäkin pintaliitoa.
Mutta tosiasiana pysyy että Jumalan rakkaus on todellista ja syvää.
Ja että jokaisella on mahdollisuus se kokea ja löytää ristin kautta.
On kyse ihmisen ja Jumalan henkilökohtaisesta suhteesta.
En voi kenenkään muun anteeksiantamusta tai anteeksiantamattomuutta lähteä mittailemaan sillä tavalla että annan sen vaikuttaa omaan anteeksiantamiseeni.
Itse meistä jokainen pohtii Jumalan edessä onko oma sisin niin avoin Jumalan armolle kuin voi vai onko anteeksiantamus Jeesuksen veressä minulle pintaliitoa, tahdonko rukoilla että se yhä todellisemmaksi tulisi.
Myönnän että näissä kirjoituksissani on ollut paljon turhaa luennointia ja ylimääräisiä ja varmaan turhiakin sanoja. Olen pahoillani. Tarkoitukseni oli kuitenkin hyvä.
Siunausta ja jaksamista sinulle.
Sanot että sinun täytyy henkisesti kääntää katseesi
hänestä Jeesukseen ja että se ei riitä
että olet hänestä erossa.
Miten on mahdollista vain unohtaa
toisen olemassaolo ja mitätöidä hänet
tekemällä itsestään täysin välinpitämättömän
onko se tie parantumiseen?
miten siinä voi olla rakkautta
vaikka Jumala kehoittaa meitä rakastamaan
häntäkin joka on toiminut väärin
eli kirjoituksestasi saa sen kuvan
että ihminen joka on tehnyt, loukannut ja toiminut
väärin, täytyy jättää täysin ulkopuolelle.
Mielestäni anteeksiantamukseen kuuluu
hyväksyä ihminen semmoisena kuin hän on
eikä odottaa sitä jotain päivää
että hänestä tulisi anteeksiantamuksen arvoinen.
mutta sanon sinulle sisko, että älä menneistä välitä älä vanhoja muistele. vaikkei äitisi olisi osannut osoittaa sinulle rakkautta niinkuin hänen olisi äitisi pitänyt osoittaa, Herra kuitenkin sinua rakastaa! olet yhtä arvokas kuin kuka tahansa. Hänelle olet arvokas ja rakas omana itsenäsi. Hän hyväksyy sinut sellaisena persoonana kuin olet.
meitä on monia, joita meidän isä tai äiti ei ole osannut rakastaa niinkuin olisi pitänyt. tärkeintä on kuitenkin pystyä antamaan anteeksi äidillesi.
kyllä minullakin oli todella vaikea äitisuhde, vaikkei äiti ollutkaan uskossa. äitini ei oikein osannut sanoa positiivisia asioita minulle lapsena, mutta osasi torua jne. minulla oli kouluunmennessä huono itseluottamus, jotenkin häpesin itseäni ja koin itseni huonommaksi kuin muut. sitten nuoruudessa äiti ei olisi päästänyt minua minnekään piti tulla kotiin viimeistään kahdeksalta. kun täytin 18 vieläkään ei oltais päästetty, muutaman kerran kävin kiltisti eräässä discossa/baarissa. siitäkin minulle sanottiin.
sitten 20-23-vuotiaana minulla alkoi menokausi, kun minua ei nuorena oltu päästetty yhtään mihinkään ja olin täysin kokematon kaikkien asioiden suhteen...
tulin sitten uskoon ennen 30v. silloin häpesin sitä elämään, mitä olin viettänyt, mutta se että minulla oli niin tiukka kuri eikä päästetty mihinkään sai luultavasti aikaan sen, että koin ikäänkuin "nuoruuden" tuossa 20-23v. sitten äitini haukkui minua vaikka miksi. en päässyt helposti itsenäistymään kotoa, kun en ollut saanut eväitä siihen. ensin äitini haukkui minua, sitten isä perään. kuinka pettyneitä he on minuun jne. ensin lapsena en oikein saanut positiivista palautetta. nuorena ystävät kaikkosivat ympäriltä, kun ei päästetty mihinkään.
sitten alkoi hirveä menokausi. ja sen jälkeen tuntui en oikein mitenkään saa omaa elämääni kohdalleen. kaikki se mitä oli kotona tapahtunut vaikutti sisimpääni. en kokenut itseäni hyväksytyksi, arvostetuksi tai rakastetuksi. lisäksi kun en saanut kotoa apua itsenäistymiseen vaan pikemminkin olin aivan uusavuton kun muutin pois kotoa.
kun tulin uskoon olin aivan hajalla sisäisesti. siitä äidin kanssani kokemastani ja loppujen lopuksi siitä elämästä mitäolin viettänyt. olen pystynyt nyt antamaan äidille anteeksi, vaikka pitkään siinä meni. ja suhteemmekin on muuttunut aivan erilaiseksi.
sanon sinulle sisko, että älä noita vanhoja muistele äläkä menneistä välitä. älä elä menneisyydessä vaan tätä päivää. anna anteeksi äidillesi, se antaa ihanan vapauden kun pystyt antamaan anteeksi. minäkin vain yhtäkkiä olen havahtunut huomaamaan, että minähän olen antanut jo hänelle anteeksi.
kolhuittahan tuo elämä ei ole jättänyt. ja niitä haavoja Herra vielä hoitaa. minulle on ollut erityisen vaikea saada elämääni kokoon. kun ensin kotoa ei annettu eväitä itsenäistymiseen ja sitten
tuo elämä jota vietin oli niin hajanaista eikä sillä ollut oikein suuntaa.
tahdon uskoa, että vaikka paljon olen epäonnistunut elämässäni ja monissa asioissa niin Herra vielä näistä rippeistä pystyy kokoamaan kokonaisen elämän.
olin aika hajalla, kun viimein pääsin pois kotoa ja näin noin vuoden painajaisunia äidistäni, heräten yöllä itkuuni ja huutooni. minulla meni kauan pystyin antamaan äidilleni anteeksi ja siihen, että sisäisesti toivuin siitä kaikesta.
uskoontulo helpotti asiaa ja se, ettemme enää asu samalla paikkakunnalla.
kuinka tuo tapahtuma on sinua satuttanut...
mutta että pääsisit omassa elämässäni eteenpäin ja parantuisit noista menneisyyden haavoista, pyydä Herralta apua, että pystyisit antamaan äidillesi anteeksi. äitisi ei osannut rakastaa ja arvostaa sinua tyttärenään niinkuin äidin olisi pitänyt. sitä asiaa et voi enää muuttaa. mutta en voit muuttaa että vapautat itsesi noista kokemuksista, pyytämällä Herraa antamaan voimaa antamaan anteeksi äidillesi.
sinun arvosi ihmisenä ei riipu siitä miten sinun äitisi on sinua kohdellut. olet arvokas ihminen, rakastettu Jumalan silmissä.
on minullakin mennyt kauan toipua siitä mitä sain kokea kotona. ei itseluottamukseni ole vieläkään kohdallaan. vieläkin koen usein en kelpaa sellaisena kuin olen kellekään, joskus pelkään,etten edes Jumalalle. minun on vaikea kokea Jumalan rakkautta ja uskoa, että Hän rakastaa sen takia juuri, etten kokenut itseäni koskaan rakastetuksi ja hyväksytyksi.
mutta nuo haavat voi korjata vain Herra. kun tajuamme Hän hyväksyy meidät tällaisina vajavaisina, rikkinäisinä astioina.
..kelpaamattomuus ja arvottomuus on jättänyt leiman minuun jo 0 v.eikä sitä mikään paranna ei edes Jumala. en sellaista edes jaksa uskoa koska se olisi jo tapahtunut jos Jumala niin olisi tarkoittanut.
ei sen enempää ei vähempää.
Mitkään ruusut ei kestä kolmea viikoa maljakossa.
Ei sellaisia ruusuja ole vielä keksittykään.
hellarin tytär varmaan tarkoitti noin suunnilleen kolme viikkoa. Ei kai tuollaista voi niin tarkasti muistaa. Joka tapauksessa olivat aikansa eläneitä. Ja kyllähän ruusut kestävät maljakossa vaikka kuinka kauan - kuolleina.
..jos ne olisi kestänyt? etkö tajua? vai oletko pipi?
eikö sinulla ole luetun ymmärtämisen lahjaa annettu? kaikille sitä ei kyllä olekaan.....kuten ei monia muitakaan lahjoja...
voin laittaa tähän tarkan päiväyksen:
19.10 - 11.11. montako päivää siitä tulee?
onko sinulla edes matikkapää tallella.itse sain 23 päivää...........
on asioita joita voi muistaa! muistamattomuus ei ylety kaikkiin sielun osiin,valitettavasti.
siis:19.10-11.11.= 23 päivää..
helluntailais-kodin????laskuopin mukaan...
, mutta olen huomannut että jotkut oikein elää menneisyyksien epäoikeudenmukaisuuksien kautta ja ne ovat joillekin sellasia turvallisia asioita eikä uskalleta mennä elämässä eteenpäin. Aivan kuin sisäinen ihminen sais kaiken virtansa katkeroitumisen ja vihan kautta. Olen myös pannut merkille että korostat hirveesti tuota helluntailaisuutta kun äitisi sellainen oli ja aivan kuin syyttäisit helluntailaisuutta osin kärsimyksistäsi. Toivoisin, että pääsisit myös siitä yli ja ajattelisit avoimemmin asioita. Harva helluntailainen kuitenkaan on ollut äitisi kanssa tekemisissä ja harvoin sitä seurakunta voi täysin kaikkien arkikäyttäytymiseen vaikuttaa. Mut toivon Jumalan siunausta ja eheytymistä noisa kipeistä muistoista. Tiedän, että voi tuntua siltä kuin kaikki vihan tunteet sun muut menisi kuin hukkaan, mutta vaikka on vaikeaa antaa anteeksi niin rukoile kykyä siihen. Psykiatrikaan ei ole hullumpi idea taikka joku tosi hyvä ystävä jonka kanssa voi jakaa ajatukset.
..jotkut elää menneisyydessä olet oikeassa.toivottavasti et ole yksi heistä sillä se on varmasti raskasta???
..viisaat ihmiset käsittelevät menneisyytensä TUNNETASOLLA ja taas matka jatkuu.Mutta ihmiset jotka torjuvat ja elävät valheessa,niiden elämä on aika kurjaa.
mutta heitäkin on.ja he tarvitsevat apua.monipuolista apua.
helluntailaiset yleisesti ottaen pelkäävät kohdata totuutta ja asioita jotka heidät on vammauttanut.on helppo liidellä pakoon todellisuutta sunnuntaisaarnoja kuuntelemaan ja näyttelemään sinne kuinka puhtoisia ja synnitömiä siinä ollaan.kas kummaa kun kokouksista tullaan himaan,onkin toinen ääni kellossa.olen liikaa nähnyt sitä kaksnaamaisuutta joten on parempi olla vaan se kun on,ja käydä asiat läpi omalla tavallaan ja tiedän että taivaan isi on tässä prosessissani mukana!!!
ja se on kiva jutska!!
taas korostan kuinka helluntailainen siirtää oman katkeruutensa päälleni,oman katkeruutensa jota hän ei uskalla kohdata rehellisesti.vaan kierrättää käsittelemättömät tunteet muihin sopiviin uhreihinsa..
minulla on moni ystävä jotka on joutuneet eroamaan hellarilaisuudesta ja ovat saaneet aivan yyden elämän.pois lain ja tuomion ja katkeruuden alta.koska siellä ei hyväksytä tunteita eikä sitä että ajattelee omilla aivoillaan.
siellä jokainen joka on eri mieltä,lyödään tajuttomaksi raamatulla.näin on.asiat.piste..
oikein olet käynyt seurakunnissa kun siellä lain alla toimitaan? Muista että se kattaa kuitenkin vain murto-osan kaikista helluntaiseurakunnista.
Ja miten ihmeessä mä voisin olla katkera sulle tai jollekin täällä kun en teitä ketään tunne? Voin paljastaa etten katkeruudesta kirjoita vaan huolestuneisuudesta joka tulee kirjoituksistas ja elämänasenteestas. Toivoisin että ottaisit neuvoista vaarin etkä vain ohittais niitä leimaamalla niitä vain katkeriksi kommenteiksi. Tutkiskele sisintäsi rehellisesti ja mieti oikeesti miten asiat on.
Kyllä meille annetaan vaikka millaisia kokemuksia. Sanotaan, että juuri synnyttänyt on niin herkässä mielentilassa, että muistaa kokemansa vääryydet pitkään.
Minulla on vastaava kokemus synnytyksen jälkeen, kun olin sairaalassa ja olin hyvin nuori. Samassa huoneessa oli muitakin äitejä, jotka olivat iältään reilusti vanhempia. Mieheni tuli sinne ja haukkui minut kaikkien niiden äitien kuullen penikaksi. Tuntui pahalta.
Myöhemmin ymmärsin mieheni käytöksen, sillä sain tietää, että hän oli pettänyt minua minun sairaalassaolo aikanani naapurin rouvan kanssa ja miehelläni oli huono omatunto asiasta. En ole enää hänen kanssaan naimisissa, sillä hän ei päässyt huonoista tavoistaan eroon.
Siitäkin tapahtumasta on yli 20 vuotta, mutta muisto säilyy. Enää en välitä siitä tapahtumasta ja olen päässyt siitä yli täysin. Toivon sinunkin kääntävän katseesi nykyiseen elämääsi ja tulevaisuuteesi. Menneitä ei voi muuttaa miksikään. Vain nykypäivään ja tulevaisuuteen voimme vaikuttaa.
..on vielä eri asia mitä joutuu kokemaan oman äidinsä taholta ja vielä kun hänellä oli "oikea käsi" mukanaan.........
..onhan sekin kurjaa kun ukko pettää.tiedän mitä sekin on.kun ukko petti veljeni vaimon kanssa mm.sekä monen muun.....
..ja kyllä ihmisellä -NAISELLA-on tunteet olipa hän synnyttänyt tai ei. nainen jolla ei ole tunne-elämää onkin MIES!!
..ja nainen tulee vasta NAISEKSI SYNNYTETTYÄÄN NORMAALISTI ALAKAUTTA.kivulla ja tuskalla mutta ilolla!
Ennen nainen ei ole nainen.
Olen kanssasi täysin eri mieltä siitä, että vain synnyttämällä voi tulla naiseksi. Tunnen monia hyviä naisia, joilla ei ole ollut mahdollisuutta äitiyteen. Uskon koko sydämestäni, että Herra pitää näitä naisia naisina ja siunaa heitä heidän vanhurskaan elämänsä vuoksi.
puhunut asiasta äidillesi? Kunnon keskustelu voisi auttaa (jos äitisi on vielä elossa). Jos sinulla on vielä mahdollisuus keskustella hänen kanssaan, niin voisi selvitä asioita, joita et ehkä ole tiennytkään ja joka auttaisi sinua ymmärtämään, miksi kaikki meni niinkuin meni. Haluan rohkaista sinua ottamaan asioista selvää.
..usein yritin puhua äitini kanssa-siis silloin kun oli hän elossa-mutta koskaan siihen ei annettu tilaisuutta....aina paikalle ilmestyi jostakin lisäkorvat....
..ja niimpä asiat jäi puhumatta...olen katsos kontrollitu ja holhottu koko ikäni....ja vartioitu tarkasti.etten vaan ote mitään asioita puheeksi tai ottanut sillä se oli vaarallista.....
..olinhan..tarkkailun alla...varmuuden vuoksi...
tällainen kysymys, että minkälaiset kukat sie veit äiskällesi sitten hautajaisissa? Tuoreet vai nahistuneen rupsahtaneet..
..vaan toimin päinvastoin.vein kalliit kukat,en nuukaillut:)
.. koska en halua katkeroitua enkä edes osaa moista.sellainen on turhaa.on otettava huumorilla vaan kaikki:)))
su pitää päästä yli noista jutuista. olet herkkä
ja noi muistelut taitaa nostaa vaan katkeruutta.
ei ne paranre täällä murehtimalla
elämä jatkuu ja positiivisuudella voi korvata
paljon mitä on menettänyt. ota uusi vaihde
ja huumori mukaan. ruusuja saa nyt kaupasta.
osta maljakkoosi tuoreita ja unohdat huonot asiat
on nytkin.usein hellin itseäni tuoreilla ruusuilla.en kanna kaupasta kuolleita ruusuja:)
olen jostakin kumman syystä vieroksunut niitä,nilvaisia,haisevia,iljettäviä nuukahtaneita ruusuja..
se on kuin kuoleman henkeä haistelisi ja palvoisi.
tahdon elämää,en kuolemaa.mutta olen elänyt olosuhteissa jossa kuolema manipuloitiin elämäksi ja elämä kuolemaksi!
itse kyllä erotan elämän ja kuoleman,totuuden ja valheen mutta huomaan että niin tekee vain muutama prosentti-------uskovaisistakin-----monet uskomattomat ovat avoimesti ja aidosti elossa,eikä heissä ole pimeyttä.mutta mistä se johtuu että useat ns.uskovaiset ovat täysin pimeän peitossa?
onko se sitä että heitä on pidetty vain pimeän peiton alla? eivätkä vieläkään uskalla avata silmiään.muuten en voi asia olla selitettävissä.
aina on uskallettava kyseenalaistaa ja jos järkeä on niin sitä myös käyttää pitäisi osata.on vaan niin paljon niitä jotka kehuvat kuinka suuri älykkyysosamäärä heillä on mutta eivät käytä sitä???
mihin silloin tarvii älykkyysosamäärää,jos sitä ei ota käyttöön?
on kuin kaapissa pitäisi tavaraa jota kuuluu käyttää..näin ajattelen taas-taaskin:)))
jonka äiti oli noita ja hän sai erittäin huonot lähtökohdat elämälleen. Hän näki aivan pienenä jo kun äiti kutsui henkiä kotiin ja esineitä lenteli. Kämpässä myös oli ties minkälaista hiipparia ja koulussakin opettajat haukkuivat eivätkä antaneet toivoa. Ajattele miten paljon olisi tällasella ihmisellä syytä katkeroitua ja kaivella kokoajan menneitä. Aina kun joku koittaisi kehoittaa pääsemään yli asioista niin hän voisi aina vedota siihen ettei muut voi tulla sanomaan sellasta kun eivät ole itse kokeneen mitään vastaavaa. Mutta mitä tapahtui? Nykyään ihmetellään miten samainen kaveri voi olla nin yltiöpositiivinen ja aina iloinen. Hän on tullut uskoon ja antanut elämäsä Jeesukselle. Miten paljon voikin tuo eläväksi tekevä voima tehdä ihmisessä. Ajattele miten helpolla olet moniin tuhansiin muihin ihmisiin päässyt elämässäsi. Eikö se olekin sitten itsekästä ajatallea ja mitä suurinta itsepetosta ja itsesääliä kun luulee ettei omille vaikeuksilleen kukaan mitään voi ja ne olisivat muka ylitsepääsemättömiä? Maailma on täynnä ihmeellisiä selviytymistarinoita. Loppu on vain itsestään kiinni et haluaako päästää niistä ikävistä asioista kiinni vai antaako niiden hallita.
..huomaan että uskovaiset sekoittaa kaksi asiaa. he haluavat ymmärtää kaiken väärin.periaatteesta.koska ovat jumalia tai ovat ottaneet jumalan paikan.
silti voi asioista uskaltaa puhua ihan niinkuin ne ovat tai ovat olleet.ilman että joku heti määrää sen olevan katkeruuttaa.miksikö?
siksi että he tuovat silloin mukaan oman katkeruutensa jota he eivät tiedä olevan olemassa tai jota he vaan haluaa peittää.ja siksi minunlaiseni avoin typykkä tuo jokaiselle lukijalle omia salattuja tunnetilojaan ja luurankoja esiin teidän omista kaapeistanne....
ja siksi suutani yritetään tukkia sen kun ehditte.....ettei omat tunteenne nousisi pintaan.se koskee kaikkialla ja kaikkia.näin se menee.ihmisen sisäinen paraneminen.
ei kaikki ole sillä kuitattu että heitetään lisää sontaa päälle-se tunkio on käännettävä aja annettava kuivua ja tuulettua vasta sitten siitä syntyy uusi hyvä kasvualusta.
mutta ainakaan helluntailaiset eivät kestä totuutta ja asioiden tuomista päivänvaloon sillä he rakastavat salailua enemmän kuin Jeesusta.
tämän olen huomannut maallisen matkani varrella.
tuo väitteesi:
"helluntailaiset eivät kestä totuutta ja asioiden tuomista päivänvaloon sillä he rakastavat salailua enemmän kuin Jeesusta."
Mormoninakaan en usko tuon pitävän paikkaansa. Uskon, että he ovat ihan hyvää sakkia. Helluntalaiset, olenko väärässä? ; )
ihan noin olla. että rakastettais salailua enemmän kuin Jeesusta.
mekin olemme vain ihmisiä-vajavaisia. meihin helluntailaisiinkin mahtuu niin monenlaista ihmistä ja persoonaa. itse yritän puhua kaikki asiani Jeesukselle. ei kaikkia asioita kannata puhua kaikille-ehkä lähimmille ystäville tai jos seurakunnassa on sielunhoitaja tai naisena puhuisin yleensä naispuoliselle, jos pelkäisin lankeamista tai jos tarvisin rukousapua tai muuten henkistä tukea.
voimallinen tuomaan ne asiat esiin päivänvaloon ihmisen-uskovan sydämestä. mutta tämä on nettipalsta, jota voi lukea kuka tahansa ympäri tätä maata. en aivan kaikkia henk.koht.asioita tänne tois julki...
voi olla monet ihmiset pelkää niitä negatiivisia tunteita joita heissä sisällä on. mutta tärkeintä olis rehellisyys Herran edessä. löytyis sieltä sisimmästä millaista pimeyttä tms. niin myöntää ne asiat Herralle ja pyytää Herraa muuttamaan. Herra kuitenkin tietää ne.
älkäämme olko pyhempiä kuin olemme. itsessäni on vielä paljon poiskitkettävää ja uskon en voi olla ainoa sellainen...
voi kiukuttaa kun toinen uskaltaa moittia sitä että kokoajan jotain negaa käsittelee täällä ja elämässään. Mutta ymmärrän sen, että se ilmapiiri mitä luot ympärilles saa sussa otetta kokoajan enemmän. Jos kokoajan vaikka etsit elämästä niitä hyviä asioita ja tuot niitä jatkuvasti esille niin oon vakuuttunut että kokoa ajatusmaailmas muuttuu siinä mukana ja elämänasentees. Et enää olekaan sellanen sama ihminen joka muistelee pahalla menneitä ja siinä samassa leimaa kaikkia helluntailaisia ja koko liikettä äitinsä mukaan. Ei se vielä mitään vaikka helluntailaisia arvosteltaisi, mutta se miten kokoajan petät itseäsi ja vaivut syvemmälle katkeruuden soppiin huomaamattas. Olin sitten miten vajaainen tahansa ja helluntalaiset yleensä niin ihan ystävyydellä kehoitan mennä ammattiauttajan puoleen. Siellä pystyy käsittelemään nää kipeät asiat helpommin ja varmasti ei niiden työstäminen jää junnaamaan paikalleen.
..hyvin paljon pahaa toiselle.ja niitä riittää.kuinka moni on joutunut mielisairaalaan tai tappanut itsensä liityttyään helareihin.niitä on paljon.sillä Jeesuksen nimen varjolla helluntailaiset tekevät paljon pahaa ja salailua.ja jos juuri uskoontullut liittyy helluntailaisuuteen niin kohta hän onkin jo joko suljetulla tai ruumishuoneella.
erittäin paljon on helluntailaisten tekemän väkivallan takia maan allakin porukkaa pitkin ja poikin ja noin 80 % suljetulla.
koska se joka uskaltaa puhuun totuutta helluntai-seurakunnassa,hänet vaiennetaan välittömästi.ja juuri siksi nuo suuret itsemurhatilastot.ja mielisairaala paikat on täynnä seonneita,uskonnollisuuden vallan ja viitan alle pakotettuja.uskokoon ken tahtoo.se on jokaisen oma asia.
mutta missään muussa lahkossa ei ole noin rankkaa henkistä väkivaltaa ja mielisairaita kuin hellareissa.se on varma juttu.maalaisjärkeä kun edes vähän uskaltaa käyttää....
...ja huomaan että se on piikki lihassa uskoville??minä voin kirjoittaa omista kokemuksistani ihan missä tahansa,se on minun ongelmani tai suuri siunaus-voida olla avuksi muillekin.
huomaan että helluntailaiset on umpisulkeutunutta jengiä,ei ole hyvä sekään.puhtain purjein eteenpäin siitä JUmala tykkää!!!
joten mukaan vaan,pois luurankojen kanssa makaamasta!!!!!
missä käyn ja niissä monissa joissa olen muutenkin usein käynyt niin asian laita ei todellakaan ole noin miten väitit. Se on joku sellanen pinttynyt uskomus vain jossa ei paljon ole totuuden pohjaa. Siinä mielessä on, että helluntaiseurakuntiin kutsutaan aktiivisesti ihmisiä kaduilta ja niin sinne sitten eksyykin paljon henkisesti sairaita henkilöitä. Mitä näille siis pitäis tehdä mielestäs? Asettaa porttikielto?
Ja vielä voin kertoa että mulla on useita kavereita jotka ovat tulleet uskoon tässä muutamien vuosien sisällä sillä olen myös yksi heistä. Muutamat ovat olleet luopioita ja palanneet Jeesuksen luokse ja toiset taas ihan ikänsä olleet uskosta osattomia. Kaikilla tutuillani on uskon myötä elämä parantunut huomattavasti. He ovat paljon iloisempia ja taloudellisestikin menestyvät monet paremmin kun ei raha enää mene mm. viinaan ja baareihin. Ja mikä ihmeellisintä niin kaikki tämä on tapahtunut juuri helluntaiseurakunnassa. Voitko uskoa. Totta se vain on. Vaikkei seurakunta pelasta eikä se ole pelastuksen tae mihin kukin kuuluu niin kritisoin sitä miten leimaat kaikki helluntailaiset samanlaisiksi kuin mihin olet ehkä törmännyt ja minkälainen äitisi oli. Mä uskon että niin luterilaisissa, katolisissa sun muissa on uudestisyntyneitä kristittyjä ja tämä on kaikkien helluntaiystävieni ja tuttujen mielipide.
jotain hyödyttävän avaukses ja miten se liittyy helluntailaisuuteen? Niinkö että äitisi sattui kuulumaan helluntaiseurakuntaan? Onko siis mielestäsi kuolleiden rehujen tuominen helluntailaisille jotenkin ominaista?
..sekö teitä nyppii? jos joku uskaltaa olla avoin? mutta te ette?
siis taidan herättää teissä kiukkua ja kateutta? kun mulla on niin paljon annettu jotain mitä ei taas toisille....???
..siksikö yritätte tukkia suutani???
..nyt tajusin.hellarit rakastavat valtaa ja holhoamista yli kaiken ja siksi kirjoitukseni teitä taitaa sapettaa???
..kun en olekaan nujerrettavissa?
vaan nostan aina pääni yhä uudelleen ja uudelleen kuin keväinen tulppaani.te heitätte lunta päälle ja yritätte vaientaa mutta aina se tulppaani sieltä vaan nousee ja hymyilee.iloisesti hyppelee ja nauttii elämästä.
sitäkö ette taida kestää?
miksi uskovaiset on aina suu väärinpäin ja mörtsimielellä?
eikö Jumala halua meidän olevan iloisia ja kiitollisia!!! minä ainakin olen kaikesta huolimatta!!
ihmettelen kokouksissakin kuinka on niin kurttusia naamoja monilla?heillä pitäisi olla naama iloisena kuin hangon keksi ei uskovainen saa olla allapäin.senhän kieltää jo raamattukin!!!
itse teen kaikkeni ollakseni postiivinen ja iloinen keijukainen!! :)))))
..siinä vaan näin miten helluntailaiset kohtelee vastasynnyttänyttä tytärtään.ja äitihän on aika kaikessa malli ja esikuva.mutta koska itse ymmärrän toimia toisin,onneksi niin monen asian kautta tajuaa KUINKA EI OLE NORMAALIA TOIMINTAA MONIKAAN ASIA!!
Vaikka se lavastettiin näyttämään NORMAALILTA!!!!!
tässä tarkoitan sitä että kaikki epänormaali lavastettiin näyttämään normaalilta ja epänormaali normaalilta.mikä on TYYPILLISTÄ HELLUNTAILAISUUDESSA!!!!!!
todella tyypillistä ja yleistä.valitettavasti:((((
..on turvallisin vaihtoehto.ei mikään kirkko pelasta ketään.ja lutlaisuudessa on jalat maassa.eikä puussa.ja tasapainoisia ihmisiä.ei mielisairaala porukkaa.
kyllä helluntaiseurakunnan ovella pitäisi olla vahti joka takaa sen ettei siellä kukaan sekoa.niin rankkaa painostusta helareissa on.se on niin taitavaa että voi ihmisparat jotka joutuu manipuloitavaksi.ja hetkessä häkki sulkeutuu.silloin loppuu vapaus.ollaan lain alla.
lutlaisuudessa ei sellaista vaaraa ole.
koska emme tarvi kukaan kirkkokuntia.lahkoja.vain Jeesusta tarvimme emme muuta!!!!
sen pituinen se.
lähimmäisen rakkaus. Et siis usko vaikka miten sulle vakuuttaa että puhees ovat täysin valetta. Meidän seurakunnassa käy myös joitakin luterilaisia ja ovat olleet tyytyväisiä toimintaan. Heillä on nyt ensikäden kokemusta kummastakin piiristä. En ymmärrä miksi jotkut, kuten sinä, näkee eri seurakunnat ja instituutiot toisiaan poissulkeviks. Kyllä on aivan yhtä palavaa toimintaa niin luterilaisissa kuin helluntailaisissakin. Hehän tekevät paljon yhteistyötäkin. Ainoastaan tuntuu muutamat ex-hellarit olevan erittäin äänekkäitä vastustajia ja toisten tuomitsijoita.
tajua kirjoituksistas mitään. Siis kuitenkin sanot että tämä kyseinen kuolleiden kukkien toiminta olisi jotenkin hyväksyttävää yleisesti helluntailaisten piirissä ja pahoja ja epäkunnioittavia tekoja koitettaisi peitellä hyvää tarkoittaviksi?
Nyt tuossa on kyllä metsästyksen makua ja saaliina on helluntailaiset yleensä ja saalistuskeinot epätoivon vimmalla mitkä tahansa. En tiedä huomaatko, mutta koitat oikein hakemalla hakea jotain huteriakin liittymäkohtia epäkunnioitettavalle käytökselle helluntailaisuuteen yleisesti liittyväksi.
todella epänormaalista perheestä, oliko se sitten helluntailainen vai ei? Alkaa jo tuntua profoilulta ja asiattomalta helluntailaisuuden parjaamiselta, ikään kuin kaikki helluntailaiset olisivat vanhempiesi kaltaisia!
Elämän Purjeet.
Hellatyttö,
onko ainoastaan se että näkee asiat niin kuin sinä näet, avoimuutta? Ja jos joku ei suostu olemaan kanssasi samaa mieltä, tai on sitä mieltä että mitä sanoit on vain osatotuus helluntaipiireistä, hän on sitten umpisulkeutuneessa tilassa?
Voi olla että et nyt kykene näkemään toisin mutta ota huomioon että sinussakin voi olla jotakin parannettavaa, siis haavoja jotka vääristää näkemistä, vaikka olisit kuinka avoin. Sama se on jokaisella. Ei hyödytä mitään syyttää toisia että ne vain on jotakin ummehtunutta ja hengellisessä tympeydessään lilluvaa jengiä ja itse on ainoana puhtain purjein liikkeillä. Kun tiedät että olet haavoilla niin ota huomioon sekin että ei se mitä olet kokenut ja näet ole koko totuus, vaikka olisikin osatotuus.
Siitä juuri on ollut kyse että pois luurankojen kanssa makaamasta.
Niin kauan kuin kieltäydyt kääntämästä katsetta ihmisistä Jeesukseen ja luovuttamasta elämääsi ehdoitta Hänen käsiinsä, et voi olla avoin.
Niin kauan kuin kieltäydyt kohtaamasta omia syntejä ja näet vain toisten virheet yleistäen ja kärjistäen ne koskemaan kokonaisia yhteisöjä ja seurakuntia, et voi mennä eteenpäin puhtain purjein.
Niin kauan kuin kieltäydyt antamasta anteeksi menneisyydessä oleville ihmisille jotka joskus loukkasivat ja rikkoivat, makaat luurankojesi kanssa.
Tämä mitä sanon ei ole helluntaipiireissä tapahtuvan vääryyden ja väärän hengellisen vallankäytön tai muidenkaan rikkomusten puolustelua. Se on asia erikseen.
Emme voi kohdata ja käsitellä meitä kohdanneita vääryyksiä terveesti jos suljemme sisimpämme Jumalan parantavalta työltä tai sanelemme Hänelle ehtoja. Silloin lukitsemme itsemme omien muistojen ja kokemusten vankilaan jossa avoimuus merkitsee yhä uudestaan ja uudestaan samojen asioiden puimista. Luulemme että avoimuus on sitä kun puhutaan meitä kohdanneista vääryyksistä - joiden ympärille olemme käpristyneet ja lukkiutuneet - ja tuomitaan niitä ihmisiä jotka on meille pahaa tehneet, mutta ei sanallakaan puututa omaan pahuuteemme.
Kun joku puuttuu niihin asioihin missä tällaisen ihmisen pitäisi tehdä omakohtaista parannusta hän oitis kääntää asian niin että sekin on niiden puolustelua jotka on häntä vastaan rikkoneet. Vaikka on kyse ihan eri asiasta.
Tuolla tavalla et koskaan pääse vapauteen. Se ei ole sitä avoimuutta joka johtaa parantumiseen.
Jos tahdot kohdata menneisyyden virheet ja puhua niistä, se on aivan oikein ja sitä toivottavasti ei kukaan sinulta kiellä, mutta sanon että avoimesti ja vapautuneesti et niitä voi kohdata ja niistä puhua koskaan jos haluat tehdä sen vain omassa varassasi ja suojelet haavojasi Jumalan parantavalta rakkaudelta, etkä hyväksy että sinäkin olet syntinen joka tarvitset Jumalaa aivan Hänen ehdoillaan.
Minulla on mielipiteeni mistä Jumala tykkää ja sinulla on mielipiteesi mistä Hän tykkää.
Ja sitten on vielä Jumala joka tykkää juuri siitä mistä Hän tykkää.
Olen sitä mieltä että Hän kyllä vie jokaisen ihmisen tilille vääryyksistä ennemmin tai myöhemmin. Parasta on että se saisi jo tapahtua täällä ajassa sillä iankaikkisen istuimen edessä voi sitten olla jo liian myöhäistä. Se on kuitenkin ihmisen ja Jumalan välinen asia. Tässä olen yksilökohtaisesti Jumalan edessä. Jokainen on. Emme voi paeta omaa henkilökohtaista vastuullisuutta ja sydämen avoimuutta Jumalan edessä kääntymällä toisten virheiden puoleen, kun Herra tahtoisi että kuuntelemme Häntä.
Olen sitä mieltä että Hän haluaa parantaa.
Ja sanassaan Hän osoittaa määrätyt periaatteet ja ehdot.
Jokainen saa olla Jumalan edessä omana itsenään, just sellaisena kuin on, ja saa siinä uskaltautua kysymään:
- Jumala, mitä sinä tahdot? Jumala, mitä mieltä SINÄ näistä olet?
Herra auttakoon sinua erottamaan Hänen parannukseen kutsuvan äänensä niistä seurakunnan hälyäänistä jotka koet painostavina ja lakihenkisinä ettet sekoittaisi näitä keskenään vaan voisit ymmärtää, ettei kaikki parannusta ja anteeksiantamusta koskeva julistus suinkaan ole lakihenkisyyttä.
Itse en kuulu helluntaiseurakuntaan mutta kyllä täällä on varmasti monia helluntailaisia jotka vilpittömästi haluaa sinulle hyvää.
Ehkä et kuitenkaan kykene sitä huomaamaan, koska et hyväksy että joku on kanssasi vähänkään eri mieltä asioissa, jotka ovat sinulle niin kipeitä.
Kuten sanoin kaikella on aikansa. Jos Jumala ei edes odota että tässä vaiheessa kykenet näkemään omat virheesi, olkoon niin. Kiitos Jumalalle.
Keskity ihan rauhassa muiden virheisiin jos et ole uskaltanut aiemmin niitä kohdata ja olet hyväksynyt sinua kohdanneet vääryydet.
Toivon kuitenkin, että aikanaan voit huomata ettei vääryyksien hyväksyminen ja niiden anteeksiantaminen ole ollenkaan sama asia.
joka kauniina kesäisenä päivänä ajoi auton seinään ja syyksi kertoi liukkaan kelin. Tämä taitaa olla samaa linjaa, kaikki on jonkun muun syytä.
Sinä taidat haluta huomiota enemmän kuin mitään muuta. Se on ymmärrettävää, jos on jäänyt joskus vaille huomiota tai tullut muuten sorsituksi.
Oman äitisi käyttäytymisen perusteella et voi tehdä yleistyksiä. Kaikki hellariäidit eivät käyttäydy sinun äitisi tavalla. Yleensä uskovat äidit käyttäytyvät hyvin lapsiaan kohtaan. Tämä on oma kokemukseni. Joukkoon voi tietysti kuulua joku toinenkin äitisi kaltainen. Se on persoonallisuuskysymys, ei ensisijassa uskon asia.
Mitä sinulle on paljon annettu, jota ei muilla ole? Jos se on annettu, ole kiitollinen äläkä huolehdi toisten kadehtimisista. Minä en sinua kadehdi. Tuskin muutkaan.
Kuka sinun suutasi yrittää tukkia ja miten?
Tajusit väärin, kun väität "..nyt tajusin.hellarit rakastavat valtaa ja holhoamista yli kaiken ja siksi kirjoitukseni teitä taitaa sapettaa???"
Kirjoituksesi tuskin sapettaa ketään. Olet saanut runsaasti myönteistä palautetta ja osaaottavia viestejä. Jokaisella on myös oikeus kritisoida kirjoituksestasi paistavaa asennetta.
Kuka sinua on yrittänyt nujertaa? Tai heittää lunta sinun päällesi?
Kaikki ovat varmasti iloisia, kun voit nostaa pääsi kuin keväinen tulppaani. Kyllä me muut sen kestämme ja suomme sinulle mielihyvin.
Olen huomaavinani, että oma suusi, hymiöistä päätellen, on useammin myrtsissä kuin monien muiden, ainakin täällä. Reaalielämästä emme voi tietää.
Uskovaisetkin voivat olla allapäin. Raamattu ei sitä kiellä. Koko tunneskaala on kaikkien käytettävissä ja todennäköisesti useimmilla myös käytössä. Miksi pitäisi teeskennellä iloa, jos on surullinen?
Avoimuus on hyvä asia. Ole sinä avoin tavallasi. Emme pelkää emmekä kiukuttele sen tähden.
Toiset ovat ehkä suljetumpia tai avoimia toisella tavalla. Olemme erilaisia. Se on yhteinen rikkaus. Pääoma, josta voimme olla yhdessä iloisia.
Joo.se olin minä.siskosi.BIOLOGINEN SISKOSI??
muistan ihan hyvin tuon hetken.jolloin auto liusui aittaa päin.meidän piha-aittaamme.muistatko sen????
oli vauhtia mulla liikaa ja liukas keli,satanut kauan ja paljon ja nurmikko oli märkää!! en ole koskaan väittänyt ettenkö ajanut lujaa!!!!!
onko sinulla nyt muistissasi jotain vikaa? vai miten on asian laita,sisko...
..no-saat ihan itse tehdä oman arvion ...onko epänormaalit lähtökohdat vaiko ei....saat ihan itse päättää sen ja ajatellakin..
..en kiellä ketään ajattelemasta,enkä harrasta aivopesua...
en sen enempää huomita halua kuin kukaan muukaan.haluan vain kirjoittaa epäkohtia esille ja tuoda päivänvaloon pimeyden temppuja.mielestäni tää on ihan normaalia toimintaa jota Jumalakin haluaa meidän jokaisen tekevän.tai siis teidänkin tekevän....
ja kukaan ei voi sanella mitä kirjoitan.yleistän jos yleistän tai en sitten en.siihen ei ole syytä sen enempää kenenkään tulla arvosteleen.
minulla on lupa tunteisiin ja mielipiteisiini.
en kadehdi sen kummemmi ketään jos niin LUULET? tuntuu siltä että siirrät omat tunteesi minuun ja oman kateutesi minuun?
En ole tajunnut mitään väärin.olen tajunnut kaiken niin kuin olen sen lukenut,luetun ymmärtämisen vaikeutta minulla ei tässä kohdin ole.se on valikoivaa.....
Eikä ole alkuunkaan totta että uskovaiset äidit käyttäytyisivät hyvin lapsiaan kohtaan se on silkkaa valhetta.Eikä kannata minulle tulla tuollaista edes väittämään.se on peiteltyä totuutta.
miksi kirjoitit:minä en sinua kadehdi?????
mielestäni oli vähän ihmetystä herättävä lause ja loppu jääkin sitten arvoitukseksi..
Heräsin jo aikaisin lintujen lauluun ja ajattelin kirjoittaa muutaman rivin.Kirjoittaminen on hyvin terapeuttista ja parantavaa.
Oli ihan hyvä että otit asian esille jolloin ajoin auton päin piha-aittaa! muistan kun ajoin joenranta-tietä kuinka alkoi kaikki menneisyys vyörytä päälleni.Sehän oli ihan luonnollista kun olin menossa kohti lapsuuskotiani.
Huusin autossa pahaa oloani ja sitä tuskaani pois,se tuli jostakin niin syvältä että vain Jumala sen tietää.
Ja en edes tajunnutkaan kuinka kova vauhti minulla oli keliin nähden,koska oli satanut kaatamalla juuri vähän aikaisemmin.Vauhtini oli ehkä 80 km/h koska jarrut löivät lukkoon ja piha-aitta siirtyi 5 cm pois paikoiltaan!
Tämän tarkemmin en nyt osaa sitä sinulle selventää,jos tahdot kysyä enemmän niin tämä palsta on ihan siihen sopiva:)
Haluisin saada vastauksen sinulta miksi kynit pitkät kauniit vaaleat lettini poikki ym.ym.
Miten perustelisit ne teot nyt aikuis-iällä?
Oliko kenties kateus syynä,vaiko joku muu?
Sillä itse en muista tarkalleen kaikkea sitä piinaa jonka alla olen joutunut kasvamaan.Minulla yhä vielä paljon ns."mustia aukkoja".
Ja ihmettelen myös sitä kuinka äitimme kehui tekoasi kaikille ja antoi näin oikeuden toimia toisen mielivaltaisesti pienempää kohtaan.
Ikäänkuin sait päänsilitysta siitäkin......
Koska minulla on ns."mustia aukkoja" johtuen torjunnasta ja muistinmenetyksistä niin voisitko laittaa tähän listan muitakin sellaisia juttuja kuten edellämainittu hiustenleikkuuni.....
Uskon että mustat aukot alkaisivat sitä myöden pikkuhiljaa kadota...
Oikein iloista työpäivää sinulle!!
terveisin ¤ Aila Orvokki¤
Vastailin vain viestiisi ja kerroin omista vaikutelmistani sen pohjalta. Luin viestin, johon vastasin varsin tarkkaan ja kommentoin omia sanojasi.
>>miksi kirjoitit:minä en sinua kadehdi?????
mielestäni oli vähän ihmetystä herättävä lause ja loppu jääkin sitten arvoitukseksi..
..anteeksi jos tuotin tai kun tuotin mielipahaa sinulle! saanko anteeksi?
..olen ollut vähän omissa ajatuksissani ja varmaan on tullut ylilyöntejäkin.
..minulla on aina kuitenkin varaa pyytää anteeksi sillä niin ylpeä en ole.
ihan hyvä että kommentoit siksi tänne kirjoittelenkin!
olen aika teräväkielinen toisinaan.mutta en tahallani halua satuttaa ketään.joskus on vaan joitakin asioita vaikea ymmärtää ja kun luen ja kirjoitan paljon niin ajatukseni on välillä katkonaisia.
Ei sen kummemmasta ole kysymys eikä sen vakavammasta ilmiöstä.
terv.Aila Orvokki
Heippa!
Olen odotellut vastauksia kysymyksiini mutta et ole jostain syystä ollut halukas vastaamaan?
Osaatko sanoa siihen syytä?
Pelkoko on taustalla?
Pelkäätkö etten antaisi sinulle anteeksi?
Totuus tekee vapaaksi ja raamatussakin sanotaan että joka syntinsä tunnustaa-saa armon.
Tässä tapauksessa haluan että tunnustat minulle sen miksi katkaisit pitkät kauniit lettini ym.
Koska minun on käsiteltävä ne asiat tunnetasolla eikä vain ohittaa kaikkea sitä mitä olen joutunut kokemaan.Vahvimman taholta.Vahvimpien taholta.Minun ollessa pienin ja avuttomin.Puolustuskyvyttömin.
Tehtyjä ei saa tekemättömiksi mutta minun on ne käsiteltävä.Ja sinun on autettava siinä minua.Koska en ole sitä aiheuttanut.
Itse olen saanut kokea suurta vapautumista kun olen pyytänyt anteeksi mm.lapsiltani ym.mitä mieliharmia olen heille tuottanut omalla rikkirevityllä sielullani.
Itse kykenen olemaan niin nöyrä ja pyytämään anteeksi väärin tekoni ja odotan sitä myös toisilta.Eikä kukaan voi vaatia sitä minulta että kaikki on sillä kuitattu jos minä pyydän anteeksi.Jokainen on velvollinen pyytään lähimmäiseltään anteeksi ne teot joita tietää tehneensä sillä kaikkea on turha lakaista maton alle.
Silloin matto alkaa nousta kuhmuralle ja siihen kompastuu..eikö niin!!
Rakkain terveisin Pikkusiskosi Aila-Orvokki!!
helluntailaisia kohtaan kaikki helluntailaisuuten liittyvä muuttuu meilessäsi negatiiviseksi. Kokonaisvaltaiset ajatusmallisi ovat helluntailaisia vastaan, eivätkä objektiiviset näkökulmat saavuta sinua. Siksi pystyt repimään jostain vuosien takaisista ruusuistakin suuren katkeruuden aiheen ja uskot vakaasti, kuinka nämä ruusut kuvaavat koko helluntailaisuutta.
..nyt vinopolulla.on kaksi eri asiaa olla katkera kuin muistella menneitä..mutta olen huomannut että helluntailaiset eivät kestä jos muistelee jotakin tapahtuneita koska he kieltävät kaiken väen väkisin,eikä mitään kurjia asioita koskaan saa ikäänkuin olla olemassakaan....koska nyt taitaa olla niin että siirrät omat katkerat piilotetut omat ongelmasi minulle..mutta ei käy,palautan ne samantien..
ettekö voi jo ymmärtää että asioista menneistäkin ikävistä asioista on uskallettava puhua.ei se ole katkeruutta ja jos on niin sillä sipuli.ei teidän tarvitse PELÄTÄ tunteiden tuskaa.sillä se ei tapa!!
ja mikä ei tapa-se vahvistaa!!!! näin se on aina ollut ja tulee olemaan!!
En ymmärrä, mitä ajatelet minun sinuun projisoivan. Menneitä voi toki muistella, mutta eri asia on minkä merkityksen niille muisteloille antaa. Toisinsanoen kyse on siitä muisteletko aivan erityisesti kokemiasi vääryyksiä ja paisutteletko niitä niin, että ne saavat aivan huikeat mittasuhteet. KUn asioiden merkitys paisuu, alkaa tämä kärpäsestä tehty härkänen vetää muitakin asioita soppaan mukaan. Kohta koko menneisuutesi on vain yhtä suurta vääryyttä ja kärsimystä. Kun näitä tunteita haudot, alat pian liikkua vainoharhaisuuden rajoilla. Vihaiset mielikuvat täytyy aina johonkin kohdistaa ja sinun tapauksessa syypäinä olivat ätisi ruusuinensa ja hellarit, koska ne siitä äidistä sellaisen teki ja sitten vielä Jumala koska se on niiden hellarien Jumala. Itsessäsi ei ole mitään vikaa.
valitettavasti.olen ihan reaaliajassa..entä sinä? miten itsesi laita?
kuka määrää sen ja kellä on oikeus sanoa se mikä paisuu ja miksi se paisuu jos paisuu??
katsos.tunteva ihminen on aina tunteva ihminen.jaa on sitten niitäkin jotka eivät tunne mitään.ja se onkin jo pahempi asia.
niin kauan kuin ihminen tuntee on asiat hyvin.ja silloin on myös kaikissa kammareissa valoa...mutta kun ihminen lakkaa tuntemasta ja peittelee menneet:älä semmoisista välitä tyyliin silloin potilaalla on jo huonommin asiat ja vaikeampi parantua jopa mahdotonta!
ja juuri siksi mielisairaalat on täynnä umpihulluja koska heiltä on kielletty TUNTEET,KIPU,TUSKA.
Ja on vain sanottu-älä semmoisia asioita ajattele.silloin ihminen on petoksen alla.itsepetoksen.jota harjoitetaan mm.helluntailaisuudessa.
Tämä on valitettava todellisuus.
Ole sinäkin vaan rehellinen itsellesi ja tunteita ja lakkaa elämästä torjunnassa.se sairastuttaa vakavasti!!!!
mieltä.
Mielisairaaloissa on monia just kiellettyjen ja tukahdutettujen tunteiden tähden. Ja joitain uskovia siellä on myös siksi, tämä on siis eräs syy, että ei olla hengellisissä piireissä suostuttu kohtaamaan ihmistä kipuineen koska se olisi vienyt vaikeiden ongelmien eteen, on mieluummin hyssytelty. Ei olla ymmärretty ihmisen hätää kuinka ehdottoman tarpeellista olisi ollut kohdata ne asiat eikä pintapuolisella "anna vaan anteeksi" hokemisella heitetty niitä syrjään. Tämä on ihan totta.
Harvoin kuitenkin on niin että seurakunta olisi tuollaiseen ihmisen sairastuttanut.
Asia on nähdäkseni niin että ihminen on jo ennestään sisäisesti kipeä ja rikki vaikeiden tunteiden ja haavojensa kanssa, ja seurakunnista sitten puuttuu kyky ja ymmärrys niitä hoitaa.
Jos julistus ei keskity Jeesukseen ja armollisen Jumalan rakkauteen vaan seurakunta on tekokeskeisellä opetuksella edesauttamassa ihmisen väärän uskonnollisen pakomekanismin kehittymistä että hän hautaa kipukohtansa jonkinlaisen jeesustelun alle, kyllä siinä sitten seurakunnankin osuutta on että ihminen sairastuu. Täytyy ottaa huomioon että ihminen joka on aina tottunut ostamaan muiden hyväksynnän orjamaisella käytöksellä kuuntelee julistusta eri tavalla kuin se joka on jo päässyt armon sisäistämiseen niin ettei lähde suorittamisen tielle yhtä helposti. Sama puhe joka synnyttää toisessa kiitollisuutta Jumalan hyvyydestä voi toisessa synnyttää ahdistunutta alemmuudentuntoa. Siksi tarvitaan Kristuskeskeistä ja armollista julistusta ja seurakunnissa pitäisi olla sielunhoidollisesti suuntautuneita henkilöitä, joilla on oikeasti ymmärrystä Jumalan sydämeltä, että voisivat auttaa niitä jotka on emotionaalisesti rikki ja muutenkin epätasapainossa.
Sitä en kiellä etteikö seurakunta voisi joskus sairastuttaa terveenkin henkilön - vaikka kuka meistä on täysin terve? Mutta se ei varmasti ole helluntaiseurakuntien yleiskuva. Siksi käsityksesi on kyllä aika rankasti leimaava ja ampuu yli.
Jos suhtautumistapasi olisi tasapainoisempi myös kritiikkisi olisi helpompaa ottaa vastaan, nyt se helposti vaikuttaa pelkältä katkeralta mustamaalaamiselta. Luulen kyllä ettei ole kyse mustamaalaamisesta. Ainakaan pelkästään. Tunnistan oikeaa kipua sanojesi takana ja Jumala sen tietää missä vaiheessa olet. Senkin myönnän ihan avoimesti että on väärää hengellistä vallankäyttöä ja että seurakunnissa ei aina ole sitä sielunhoidollisuutta ja armoa mitä tulisi olla.
Mutta jos uskova kieltäytyy antamasta anteeksi ja sanoo että on hengellistä painostamista kun hänelle sanotaan että hänen pitäisi antaa anteeksi, ja sitten sairastuu seurakunnan keskellä yhä pahemmin oman anteeksiantamattomuutensa ja syyttävän mielenlaatunsa tähden, epäluuloisuudessaan kokien seurakunnan veljet ja siskot niin vaikeiksi, kun oma sisin on vaikeassa tilassa eikä armo pääse anteeksiantamattomuuden läpi haavoja parantamaan, se ei kyllä ole seurakunnan eikä välttämättä edes sielunhoidon puuttumisen vika sitten se.
Olen saanut jonkin verran olla muutamien uskovien rinnalla jotka on Jumalan avulla tulleet tietoiseksi omista torjuntamekanismeistaan ja on oikeasti alkaneet kohdata kipujaan ja lähteneet joko hengellisessä sielunhoidossa ja/tai maallisen terapian kautta asioita käsittelemään. Joskus anteeksiantaminen ja yksinkertainen rukous on riittänyt käynnistämään parantumisen prosessin eikä ole tarvittu enempää, mutta toisten kohdalla edessä on pitkäkin asioiden käsitteleminen ja Jumalan rakkauden omaksuminen vähä vähältä että pääsee parantumaan, riippuen siitä kuinka syviä ja monimutkaisia ne ongelmat on ja miten pahaa jälkeä ne on ihmisen persoonassa tehneet.
Kiitos Jumalalle että Hän on armollinen ja auttaa parantumaan.
Sitä olen tässä sanonut että ennemmin tai myöhemmin Jumala vie jokaisen anteeksiantamuksen paikalle ja tekemään rehellisesti parannusta omista asenteista. Aina se ei ole mahdollista heti ja on ihan ok että uskonnollista painostusta kokenut huutaa kiukkuaan ilmoille ja puhuu ehkä vähän sopimattomiakin. Olkoon se uskonnollinen painostus todellista tai kuviteltua se on kuitenkin hänen sisäinen kokemus. Valitettavan usein kyse on oikeasta painostuksesta tai ainakin taidottomuudesta vaikeiden asioiden käsittelyssä.
Toisten syyttäminen ja leimaaminen ei ehkä ole synti jos henkilöllä ei ole juurikaan mahdollisuuksia muuhun. Mutta kun tulee päivä ja hetki että Jumala osoittaa toisen tien silloin on syytä ottaa vastaan Jumalan kädenojennus ja suostua miettimään asenteita ja asiakokonaisuuksia vähän laajemmin.
Kiitos tästä valaisevasta kommentistasi. Siinä oli paljon sellaista mihin voin yhtyä.
TUKAHDUTTAMINEN JA KIELTÄMINEN sairastuttaa, joskus jopa niin että tarvitaan sairaalakierrosta.
ANTEEKSIANTAMUS on yksi tärkeimpiä avaimia terveen identiteetin syntymisessä kun Jumala lähtee sieltä sairaalakierrokselta nostamaan ja eheyttämään.
Vahingoitat itseäsi hautomalla noin vanhoja asoita. Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus, joten kielteiset tunteesi haittaavat vain ja ainoastaan itseäsi. KUn haudot vihaisia ajatuksia, kohosi tuottaa hormoneja, jotka ovat hyödyllisiä vain lyhyen vihastumisen ajan. Pidempiaikainen viha ja näiden hormonien eritys rappeuttaa kehoasi.
oikaisen ihan samantien,että en suinkaan moista haudo?? vaan nyt tuli mieleeni tässä erään maalauksen kautta ja se nousi ajatuksiini?
jonka olin jo terapiassa käsitellytkin.
on kumma juttu teillä hellareilla kun ette anna edes ajatella asioita joita on tapahtunut? mistä moinen pimeys johtuu ja suorastaan outous?
eikö Jumala halua tuoda asioita valoon eikä koteloida niitä kehoon ja mieleen?
juuri sen vuoksi koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ne tuleekin käsitellä JOTTA EMME SAIRASTUISI!!!
olenko nyt OMITUISTEN OTUSTEN KERHOSSA kirjoittelemassa vai mikä teitä mättää,ihan oikeesti?
säälin joitakin henkilöitä tällä palstalla vaikkakin sääli on sairautta.mutta silti säälin.
maa on pullollaan hyviä terapeutteja joita suosittelen käyttämään.saa padot auki! ja vesi virtaa taas iloisesti!!
voi voi...
Olisiko eroa asioiden valkeuteen tuomisella ja niiden jatkuvalla märehtimisellä?
koen että tuot nyt omia solmujasi minun solmuikseni.on tapahtunut ns.tunteensiirto..
en ole tätä asiaa kovin paljoa märehtinyt vaan nyt kirjoitin tästä.ja olen sellainen ihminen joka menee lukkoon aina ensiksi saattaa olla ihan moniksi vuosiksi lukkiudun koska en ole koskaan saanut itseäni puolustaa.olen ollut liian heikko.
ja sitten otan asioita esille kun olen vahvistunut.olen vuosikymmeniä pitänyt joitakin kauheuksia sisälläni näytellen iloista naamaa mutta sisimmässä on ollut sinne pantattuja suuria salaisuuksia koska minut on vaiennettu jo pikkuisena......
ja niimpä nyt olen ottanut itselleni sen oikeuden että puhun asioista ja siitähän ei kukaan minua kiellä.
vaikka ns.uskovaiset -toiset-haluavatkin kitata suutani kiinni......
elän omaa elämääni ja muutkin elää.muidenkaan elämä ei kuulu minulle miksi siis minun elämäni kuuluisi muille niin että minut taas tapettaisiin.
ei käy enää,se ei käy.se ei kertakaikkiaan vaan käy.
olen Jeesuksen kanssa.Hän on kanssani.auttaa ja haluaa että muistomme paranee.silloin en tarvitse mestaajia matkalleni..
Kaksi asiaa taitaa tässä nyt olla limittäin ja lomittain, osittain sisäkkäin ja kaikesta päätellen sikin sokin?
1. Hengellinen väkivalta ja uskovaisuuden kulissien taakse piilotettu vääryys, jota hellatyttö kritisoi.
2. Hänen katkera asenteensa, jota monet keskustelijat tässäkin ketjussa - ja mielestäni pääosin varsin asiallisesti ja ilman hyökkäävyyttä - ovat kritisoineet.
Kummastakin asiasta täytyy uskaltaa puhua.
Se että puhuu ensimmäisessä kohdassa mainituista asioita ei ole välttämättä katkeruutta.
Mutta jos sisimmässä on anteeksiantamattomuus on aivan varmaa että siellä on myös katkeruus, koska anteeksiantamattomuus aina avaa portin katkeruudelle, joka myrkyttää ja sokaisee.
Voisiko olla niin että katkeruuskin on tavallaan jonkinlaista vallanhimoa, väärän voimantunteen kautta ansaan joutumista? Onhan sanottu että valta sokaisee.
Kun ihminen on katkera hän tavallaan pitää - luulee pitävänsä - vallassaan niitä joita kohtaan hän on katkera: MINÄ TIEDÄN tarkkaan kuinka heidän asiansa on, MINÄ NÄEN heidän lävitseen ja pystyn määrittelemään mitä he edustavat, MINÄ PALJASTAN heidät, MINULLE HE EIVÄT VOI MITÄÄN sillä minä tiedän heidän temppuilunsa.
Kun katkeruus pääsee tarpeeksi pitkälle se sokaisee uhrinsa niin ettei hän enää edes ymmärrä olevansa katkera.
Jumala voi onneksi puuttua kumpaankin kohtaan. Seurakunnissa olevaan väärään vallankäyttöön ja asioiden lakaisemiseen maton alle kun ne pitäisi käsitellä. Olen muuten nähnyt tapauksia kun Jumala puuttuu tällaiseen ja nostaa asiat esiin. Se voi merkitä seurakunnassa aikamoista myrskyä mutta kiitos Jumalalle että asiat tulevat esiin siis silloin kun on oikesti kyse asioista joiden kuuluu tulla esiin.
Siinäkin Jumalalla on yleensä tarkoitus puhdistaa seurakuntaa vääryyksistä eikä suinkaan ryhtyä tuomiomielellä tuomitsemaan ja laittamaan johtohenkilöitä tai muita asemaansa taidottomasti tai väärin käyttäneitä henkilöitä jalkapuuhun.
Samoin voi Jumala meitä parantaa rikkinäisyyksistämme ja se on pitkä prosessi. Se tapahtuu aina anteeksiantamuksen kautta vaikka monia muitakin asioita siinä voidaan tarvita. Anteeksiantamus nyt kuitenkin on osa prosessia ja olen huomannut että jos henkilö ei siihen suostu parantava työ estyy ja katkeruus pääsee uudelleen valtaan myrkyttämään ihmisen yhä syvemmin. Se on todella ikävää mutta sellaistakin tapahtuu. Jumala kun ei paranna väkivalloin.
Anteeksiantaminen on Jeesuksen sovintotyön ottamista todesta. Se on elämää pelastuksen tilassa. Jos kieltäydymme antamasta anteeksi kiellämme tavallaan koko pelastuksen.
Ketään ei voida pakottaa antamaan anteeksi.
Voimme ainoastaan rukoilla toinen toistemme puolesta. Ehkä hellatyttökin on Jumalan parantavassa prosessissa tällä hetkellä just siinä kohdassa jossa hänen kuuluukin olla?
Lopetan keskustelun osaltani ainakin tällä kertaa tähän, muuttopuuhien lomassa olen tässä vähän näpytellyt, turhan luennoivasti paikoitellen ja tarpeettomiakin neuvon sanoja jakaen varmasti, kuten hellatyttö tuolla minua jo oikaisi.
Yhden olen kokenut. Jeesus on Herra ja Hän on totisesti hyvä.
SIUNAUSTA kaikille tasapuolisesti.
Herran tahdon mukaan.
T:
Parta.
Pettymys tuo katkeruutta
ja suru vie elämältä ilon.
Jumala sanoo: Ei väkivallalla eikä voimalla
vaan Minun hengelläni.
ps. ei Jumala ketään halua mielisairaalaan laittaa
vaan ihmisen oma mieli sen tekee
Raamatussa Jeesus sanoi. Jos te ette anna anteeksi niille jotka ovat teitä vastaan rikkoneet, ei taivaan isä anna teille anteeksi.
Kova sana jos on saanut kokea jotain pahaa, mutta niin vaan raamatussa on.
Kun rukoilet ja alat siunaamaan sitä joka sinuavastaan on rikkonut vapaudut siteestä ja saat rauhan ja siunatun elämän uskossa.
Jos et anna anyeeksi olet sen ihmisen sitoma henkisesti jolle et ole antanut anteeksi.
Ajattele, Jos sinut on esimerkiksi raiskattu, niin miten voit antaa anteeksi?
Et tietenkääb omassa voimassa, mutta rukoilemalla sen puolesta joka sinut on raiskannut voit saada voiman antaa anteeksi ja ymmärrät millainen rikottu ja säälittävä on sinun raiskaajasi ja annat sen teon anteeksi.
Tietysti se raiskaaja saa rangaistuksen minkä laki antaa, mutta itse vapaudut vihasta kun rukoilet ja annat anteeksi.
Raamatun sana kuullostaa kovalta, sillä jos joku vaikka tappaa perheesi tai muuta pahaa tapahtuu voi tuntua kovalta vaatimukselta antaa anteeksi, mutta niin sitä vain saa vapauden.
Siiis rukoile niiden puolesta jotka sinua vastaan on rikkonut ja vapaudut ja alat saamaan siunauksia ylhältä.
Ja alat voimaan hyvin itsekkin.
ihan asiaa kirjoitit!! uskon että taivaan isi kyllä näkee mun sydämen asenteeni.tottakai haluun antaa raiskaajilleni anteeksi ym.
haluun tietenkii..tai? sitten?? en koska en pysty sellaiseen.pystytkö itse antaan raiskaajillesi anteeksi,se ei varmasti ihan hippasvippas juttu oo..
itse teot on ihan helppo antaa anteeksi mutta se kaikki sekamelska mitä niistä on seurannut sieluuni hajottaen sen kranaatin tavoin,niin?
niihin ei ihmismieli kykene.
kyse ei ole halusta vaan ei ole kykyä eikä voimaa,kipu on kova-jokseenkin......
kyllähän minä ajoittain pyydänkin jumalaa antaan heille kaikille anteeksi sillä he ei todellakaan tiedä mitä ovat tehneet.en vaan jaksa hokea sitä 24 tuntia vuorokaudessa:(( ?