kuka jaksaa tänä

Armahda tätä kansaa.

Hyvin jaksaa elää ilman Jumalaa ja Jumalan platoonista rakkautta. Onkohan uskovaiset jotenkin rikkinäisiä sielultansa, kun tarvivat yliluonnollisia asioita pärjätäkseen elämäss?

old_profile_20123 kirjoitti:

Armahda tätä kansaa.

Voitko muistaa myös minua rukouksin
olen hylätty, jätetty ja koskaan
en ole ollut kenellekään ihmiselle
niin arvokas, että hän olisi halunnut
jakaa elämänsä kanssani

olen tehnyt niin paljon vääriä tekoja
ja menettänyt sen takia liian paljon
jo lapsen tekoni määräsivät ihmisyyteni
eli en ollut arvokas tekojeni tähden
ja nyt uskossa ollessani, tiedän että
Jumala antaa anteeksi ja hyväksyy
mutta menetin hänet, jota kaikkein eniten rakastin
ja nyt en meinaa kestää itseäni

haluan kuolla.

avva heidän silmät näkemään... kirjoitti:

Hyvin jaksaa elää ilman Jumalaa ja Jumalan platoonista rakkautta. Onkohan uskovaiset jotenkin rikkinäisiä sielultansa, kun tarvivat yliluonnollisia asioita pärjätäkseen elämäss?

Niin perut kyllä sanasi.
Et muuten tiedä miten hienoa on olla uskossa.
Jumalan rauha ja siunaukset ja yhteys taivaan isään toimii.
Siunata muita ja kokea Jumalan siunausta on niin hienoa, että elämästä ilman Jumalaa ei voi samana päivänä puhua.
Niin erilaista se on.
Ei kannata elää ilman että on uskossa, se on hukkaan heitettyä aikaa.
Ei jaksa kaikkea edes kirjoittaa mitä ja millaisen paremman elämän on löytänyt kun on tullut uskoon.

Kunhan joudut vaikeuksiin kirjoitti:

Niin perut kyllä sanasi.
Et muuten tiedä miten hienoa on olla uskossa.
Jumalan rauha ja siunaukset ja yhteys taivaan isään toimii.
Siunata muita ja kokea Jumalan siunausta on niin hienoa, että elämästä ilman Jumalaa ei voi samana päivänä puhua.
Niin erilaista se on.
Ei kannata elää ilman että on uskossa, se on hukkaan heitettyä aikaa.
Ei jaksa kaikkea edes kirjoittaa mitä ja millaisen paremman elämän on löytänyt kun on tullut uskoon.

Jotenkin tuntuu siltä, että olen tämän tarinan kertonut tällä palstalla, mutta saanen kertoa sen kerran vielä lyhyesti. Tuntuu sopivan tähän kohtaan.

Tapasin rouva Minkkisen, jonka isä Eemeli oli. Nuorena Eemeli käveli Hankasalmen Lirponmäeltä Kotkan satamaan. Illalla hän poikkesi maantien varressa olevaan taloon ja pyysi yösijaa. Korvaukseksi hän pilkkoi puita ja kantoi vesiä eli yritti auttaa talon emäntää tai isäntää. Näin hän matkusti Kotkan satamaan kolmena keväänä ja syksyllä samalla kyydillä takaisin Hankasalmen Lirponmäelle. Sitten uunilla istuessaan Eemeli laski rahojaan ja totesi, että nyt riittää. Tämä poika lähtee Amerikkaan.

Perille päästyään vuoraemäntä antoi Eemelille huoneen ja jätti pöydälle erään kirjan. Tytär kertoi, että isä alkoi lukea sitä, mutta kantoi sen pian tikkujen välissä ulos. Kirja oli Eemelin mielestä sopimaton, koska se oli Ingersolin kirjoittama, jossa esitettiin kehitysopillinen näkemys maailman synnystä. Kun vuokraemäntä huomasi, että kirja oli hävinnyt, niin hän toi Eemelille toisen samanlaisen. Eemeli alkoi nyt tällä kertaa sitä uteliaana lukea sillä seurauksella, että hänestä tuli ateisti.

Niin ne vuodet kuluivat Yhdysvalloissa ja lopulta Eemeli palasi takaisin Hankasalmelle. Eräänä sunnuntaina Eemeli oli Rautalammin kirkossa kuuntelemassa jumalanpalvelusta. Loppusoiton jälkeen yleisö lähti menemään kohti kirkon ulko-ovea, mutta Eemeli suunnisti papin perässä sakastiin. Kirkkoherraa alkoi kiinnostaa se, että kuka tämä henkilö oli. Vieras sanoi olevansa Eemeli Kauppinen Hankasalmelta. Mitä asiaa Eemelillä on? Siihen Eemeli vastasi, että ei se asia niin ole, kuin mitä kirkkoherra saarnasi. Mikä se ei niin ole, tiedusteli pappi? Ei Jumala maailmaa ole luonut, vaan kaikki on kehittynyt itsestään, vastasi Eemeli. Miten Eemeli on tällaisiin ajatuksiin tullut, tiedusteli pappi. Olen lukenut noita Ingersolin kirjoja, vastasi Eemeli. Lue sinä Eemeli vaan niitä Ingersolin kirjoja, kyllä se Jumala sieltäkin vastaan tulee, vastasi pappi.

Vuosia myöhemmin äitini ja eräs seurakuntatyöntekijä pitivät seuroja Lirponmäellä. Äitini joti kotikokousta. Alussa veisattiin läsnäolijoiden ehdottamia hengellisiä lauluja. Oliko vielä jollakin lauluehdotus, äitini tiedusteli. Ikääntyneen Eemeli Kauppisen käsi nousi ja mies ehdotti laulun:

"Käden alla Isän rakkaan varjon siunatun mä sain, linnan vahvan kunniakkaan, tuen turvan tuskissain.

Kiitos, Isä, korpitiellä yksin en nyt kuljekaan. Paimen kanssani käy siellä, lepään sylissään mä vaan."

Niin siinä vain kävi, että Jumala tuli Eemeliäkin vastaan ja Taivaallisesta Isästä tuli tärkeä matkaseuralainen Eemeli Kauppisen elämään. Tuttu ja hyvin valaistu tie yksin kuljettuna ei ole niin turvallinen kuin valaisematon ja aivan tuntematon polku, kun sen sitä saa käydä käsi kädessä Taivaallisen Isän kanssa.

Kertomuksen äitini on sama, josta olen kertonut tarinan "mummon villavakasta".

Kunhan joudut vaikeuksiin kirjoitti:

Niin perut kyllä sanasi.
Et muuten tiedä miten hienoa on olla uskossa.
Jumalan rauha ja siunaukset ja yhteys taivaan isään toimii.
Siunata muita ja kokea Jumalan siunausta on niin hienoa, että elämästä ilman Jumalaa ei voi samana päivänä puhua.
Niin erilaista se on.
Ei kannata elää ilman että on uskossa, se on hukkaan heitettyä aikaa.
Ei jaksa kaikkea edes kirjoittaa mitä ja millaisen paremman elämän on löytänyt kun on tullut uskoon.

niin mistäs sä tiedät etten tiedä kuinka hienoa on olla uskossa....on ikää sen verran, että ehtoopuoli on jo nurkan takana. Elämä on kulkenut ilman Jumalaa aivan hyvin ja voin olla tyytyväinen elämääni ilman tätä Jumalaakin.

Enpä sitäkään kiellä ettenkö sanojani peruisi. Mikään ei ole loppuunlyöty ennenkuin naulat on arkussa.

avva heidän silmät näkemään... kirjoitti:

Hyvin jaksaa elää ilman Jumalaa ja Jumalan platoonista rakkautta. Onkohan uskovaiset jotenkin rikkinäisiä sielultansa, kun tarvivat yliluonnollisia asioita pärjätäkseen elämäss?

ihmisiä.niin monessa elämäntilanteessa olet yksin...ketä huudat avuksesi kun ei ole ketään kuka auttaa? mistä saa lohdun yksinäinen?

ihminen, joka on Jeesuksen oma, ei ole koskaan yksin.

tosin on hyvä, jos niitä kanssakulkijoita Herra antaa rinnalle.

mutta kenellekään ei voi itseään ja sydäntään avata niinkuin Herralle. kukaan ei voi auttaa ja lohduttaa niinkuin Herra.

kun Herran oma kuolee hän tietää pääsee viimein Herran tykö, kotiin, Taivaaseen. vaikka niitä kanssavaeltajia ei olisi niin vierelle siunaantunut voi ihminen nostaa katseensa tai ajatuksensa kohti Jumalaa kuollessaan ja sanoa:kiitos Herra, että viimein pääsen kotiin.

välttämättä sovi mulle kirjoitti:

niin mistäs sä tiedät etten tiedä kuinka hienoa on olla uskossa....on ikää sen verran, että ehtoopuoli on jo nurkan takana. Elämä on kulkenut ilman Jumalaa aivan hyvin ja voin olla tyytyväinen elämääni ilman tätä Jumalaakin.

Enpä sitäkään kiellä ettenkö sanojani peruisi. Mikään ei ole loppuunlyöty ennenkuin naulat on arkussa.

Kerroin tarinan Eemeli Kauppisesta. Joskus toisen ihmisen kokemus on hyvä lukea. Voihan sitä edes vähän ajatella. Tätini puoliso kerran sanoi minulle: "Tiijjätkö miten minä suarnoisin, jos minä pappi olisin? Minä suarnosin sillai, että kiäntykkee, kiäntykkee hyvät ihmiset jo kesäkelin aekana ennenkuin tiet tukkeentuuvat, sillä kiäntyvähä teijän tekköö mielenne kuitenkin ja sitten on niin vaekeeta." Tätini mies oli kangasniemeläinen ja puhui savon murteella. Siksi minä yritin muistella ja jäljitellä hänen murrekieltään.

paljon yksinäisiä kirjoitti:

ihmisiä.niin monessa elämäntilanteessa olet yksin...ketä huudat avuksesi kun ei ole ketään kuka auttaa? mistä saa lohdun yksinäinen?

ihminen, joka on Jeesuksen oma, ei ole koskaan yksin.

tosin on hyvä, jos niitä kanssakulkijoita Herra antaa rinnalle.

mutta kenellekään ei voi itseään ja sydäntään avata niinkuin Herralle. kukaan ei voi auttaa ja lohduttaa niinkuin Herra.

kun Herran oma kuolee hän tietää pääsee viimein Herran tykö, kotiin, Taivaaseen. vaikka niitä kanssavaeltajia ei olisi niin vierelle siunaantunut voi ihminen nostaa katseensa tai ajatuksensa kohti Jumalaa kuollessaan ja sanoa:kiitos Herra, että viimein pääsen kotiin.

Ps. 23 on hyvä tositus siitä, mitä elämä on, kun se on jätetty Herran johtoon. "Minuhn maljani on ylitsevuotavainen" eli ei olisi voinut paremmin mennä! Kuoleman hetkelläkään ihminen ei ole yksin, koska "sinä olet minun kanssani."

poika kirjoitti:

Ps. 23 on hyvä tositus siitä, mitä elämä on, kun se on jätetty Herran johtoon. "Minuhn maljani on ylitsevuotavainen" eli ei olisi voinut paremmin mennä! Kuoleman hetkelläkään ihminen ei ole yksin, koska "sinä olet minun kanssani."

Herra on minun Paimeneni ei minulta
mitään puutu,
viheriäisille niityille Hän vie minut lepäämään
virvoittavien vetten tykö Hän minut johdattaa...
...vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä Sinä olet minun kanssani...

Herra on meidän kanssamme siis joka ainoa hetki, siellä meidän "pimeissä laaksoissammekin". emme koskaan ole yksin.