Mistä uskovien uskonvarmuus on peräisin

olla niin varmoja uskostaan ja oikeana pitämiensä uskomusten oikeellisuudesta? Kuinka ihmeessä ihminen voi pitää varmana asioita, joiden totuudesta ei ole mitään selkeää, yksiselitteistä, näyttöä, vaan joiden totuusarvo perustuu jonkin uskonnollisen auktoriteetin julistukselle ja pyhien kirjojen sekä tähän julistukseen uskovan homogeenisen joukon yhteishengelle. Sulkevatko uskovat tietoisesti tai tietämättään uskonsa totuusarvoja koskevat epäilyt tai kriittiset kysymyksenasettelut tietoisuutensa ulkopuolelle? Nämä samat ihmiset kuitenkin näyttävät kykenevän arkisissa toiminnoissaan aivan normaaliin ja järjelliseen käyttäytymiseen mutta uskonnollisen uskon kyseessä ollessa he näyttävät - ainakin heidän uskoaan jakamattoman mielestä - kykenevän mitä hämmästyttävimpiin ja epäuskottavimpiin uskonakteihin. Tässä uskomisessaan he - nämä uskovat nimittäin - ovat aivan uskomattomia: ei voi muuta kuin hämmästellä moista kykyä; puistella päätänsä Paavalia siteeraten: "ettei usko totisesti ole joka miehen".
25848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Jumala antaa uskon ja uskon mukana tulee varma sisäinen tietoisuus siitä, että on pelastettu ja Jumalan lapsi.

Usko tulee Jumalan sanan kuulemisesta ja tutkimisesta. Se on sisäinen Pyhän Hengen vaikuttama prosessi, joka ilmenee muun muassa siinä, että jokin asia Raamatussa, jota ei ensin millään pysty ymmärtämään, tulee aikojen saatossa niin itsestään selväksi, että joutuu ihmettelemään, miksi sitä ei aina ole tajunnut.

Äänestä

Minä olen yksin Jumalan edessä uskoni kanssa ja minulla ei siinä tarvitse olla mitään näyttöä sinua varten.
Minä olen (jos niin olisi) Herran edessä naimisissa naisen kanssa jonka kanssa asian olemme päättäneet ilman yhdenkään ihmisen siunausta.
Me emme ole sekä että.
Matteuksen evankeliumi:
19:6 Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

Markuksen evankeliumi:
10:9 Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

Raamattu puhuu vain Jumalasta yhdistäjänä.
Mikäli olisin menossa (jota en ole) naimisiin, en olisi yhtään enempää naimisissa Jumalan edessä vaikka Timo Flink minut vihkisi avioliittoon.
Se liitto ei ole ihmisten vaan Jumalan säätämä liitto.
Minä en tarvitse muita välimiehiä itseäni enkä perhettäni koskevissa asioissa kuin yksin Jeesuksen.
Yhtään ihmistä en tarvitse avukseni Minun ja Jumalaa koskevissa asioissa välimieheksi.
Tämä on Evankeliumin perusta.

Ne säännöt ja tavat joita me näemme ihmisten opettavan ovat pyrkimistä eri tavoin meidän ja Jumalan väliin välmiehiksi.
Kirkkojen toiminta jo perustuu tuohon pyrkimykseen.Kaikkien kirkkojen toiminta nykyisellään.

Usko on luja luottamus ja siihen luottamukseen ei tarvita muiden tukea. Silloin kun on uskossaan varma.MINÄ olen.
Siksi minä näenkin selkeästi ne asiat jotka "loukkaavat tuota välimiehetöntä" uskoa.
Olen antanut elämäni Jeesukselle TOSI tarkoituksella.
Niin täysin, ettei siitä ole jaettavaa enää välimiehille.Ja SILLÄ ehdolla, että Jeesus ottaa ja hyväksyy minut suoraan ilman välimiehiä.
HÄN SUOSTUI.Kiitos Herralle siitä!
Ehtoihini kuului ,että Hän itse, eikä kukaan muu, toimii minun opettajanani.
Muuten en ole asiassa mukana.

Äänestä

Mielestäni tärkein asia, johon varmuus ja epävarmuus liittyvät on pelastuskysymys. "Siinä ilmestyy Jumalan vanhurskaus, uskolle ja vain uskolle. Onhan kirjoitettu: vanhurskas on se, joka uskoo, hän saa elää" (Room. 1:17).

Uskonvanhurskaus ei ole ihmisen tekoa, van se on meille vierasta,luettua ja lahjoitettua vanhurskautta. Tämä vanhurskaus otetaan täyteydessään vastaan uskossa lahjana. Paavali mainitsee, että se on vapaa lahja ja täysin Jumalan työtä (Room. 3:24). Kristuksen tähden syntinen ihminen saa syntinsä anteeksi. Kristus täytti lain vaatimuksen puolestamme. Jumala lukee sen ihmisen hyväksi. Kristuksen ansiosta syntinen ihminen on syytön Jumalan edessä.

Vanhurskauttaminen ei ole pitkä prosessi. Siinä ei kauan aikaa kulu, kun Jumala vanhurskauttaa, armahtaa ja antaa anteeksi meille menneet rikkomuksemme. Kristuksen tähden Jumala julistaa syntisen vapaaksi syyllisyydestään. Näin syntinen ihminen voi omistaa itselleen heti täyden anteeksiantamuksen Kristuksessa. Jumala ei muista enää hänen syntejään.

Jumala ei vanhurskauta meitä meidän omien tekojemme kautta (Room. 3:20). Kyseessä ei ole meidän aktiivinen vanhurskautemme. Mutta tämän tapahtuman eli vanhurskauttamisen perusteella meistä tulee Jumalan lapsia.

Jumala vanhurskauttaa meidät uskon kautta. Usko on uusi asenne Jumalaan (Room. 3:22). Me luotamme Jumalaan. Olemme varmoja hänen hyvyydestään ja armostaan. Me annamme hänelle mahdollisuuden toimia pelastavasti puolestamme.

Elämän vanhurskaus on sitten Pyhän Hengen työtä uskovassa eli uskon vanhurskauden hedelmää. Pyhän Hengen kautta Jumala muuttaa sydämen ja elämän. Tämä on sellaista elämänkoulua, että siitä ei kukaan meistä saa päästötodistusta tässä elämässä, mutta vasta tulevassa. Kaikki olemme vielä matkalla parempaan maahan. Ei yksikään elävistä vielä ole määränpäätä saavuttanut. Voittopalkinto on edessäpäin.

Mikä on lain tehtävä uskon vanhurskauden suhteen? Laki tuo synnintunnon ja ajaa ja hoputtaa meitä Kristuksen tykö. Kristus täytti lain vaatimukset puolestamme. Mikä on lain tehtävä elämän vanhurskauden suhteen? Pyhä Henki luo oikean asenteen eli rakkaussuhteen Jumalaan ja lähimmäiseen. Pyhä Henki kirkoittaa lain uskovan sydämeen. Tämä työ menee päätökseen vasta iankaikkisuudessa. Me olemme vielä kuten Luther sanoi "simul iustus et peccator" eli samalla sekä syntisiä että pyhimyksiä.

Mitä tarkoittaa vapaus laista? Kun synnit saadaan anteeksi, niin niitä ei lueta meitä vastaan Kristuksen tähden. Pyhä Henki tekee synnin vastenmieliseksi ja antaa halun ja voiman Jumalan lapsen elämään.

Miten suru ja ilo liittyvät uskovan elämään? Uskovan sisimmässä vallitseva tunne on suru, jos ihminen tavoittelee omaa eli aktiivista vanhurskautta. Me huomaamme, että synti on tosiasia ja aina osa ihmiselämää. Ilo voi olla uskovan sisimmässä vallitsevana tunteena, koska Kristuksen vanhurskaudessa ei ole mitään epätäydellistä ja tämä täydellinen vanhurskaus luetaan hyväksemme.

Miten sitten epävarmuus ja varmuus liittyvät uskovan elämään? Jos kyse on omasta eli subjektiivisesta vanhurskaudesta, niin silloin sitä leimaa epävarmuus pelastuksesta. Kun ihminen huomaa puutteita itsessään, niin hän ei koe pelastusvarmuutta, koska hän kokee olevansa epätäydellinen. Synnin läsnäolo murtaa perustan hänen pelastusvarmuudeltaan. Varmuus on mahdollista ainoastaan silloin, jos pääsy Jumalan lapseuteen ymmärretään mahdolliseksi vain Kristuksen ansiosta.

Ihminen Jumalan edessä. "Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa" (Room. 5:1). Kristuksen ansiosta meillä on oikeus omistaa rauha sisimpäämme. Me voimme kiitollisella mielellä olla Jumalan edessä, koska me uskomme ja turvaamme Kristukseen. Tämä ei toteudu siksi, että me olisimme jo tulleet joksikin tai alkaisimme tulla joksikin. Meillä ei ole mitään omia ansioita tähän vanhurskauteen, vaan kaikki on lahjaa. Kaikki perustuu Kristuksen vanhurskauteen ja hänen pelastustekoonsa puolestamme.

Äänestä
  • Usko ei synny tuollaisen sanoman kautta jota te saarnaatte "kirjoitettu on " seurakuntalaisenne toimesta.
    Päinvastoin. Siinä ei ole einettäkään uskon aineksista.
    Näin olen tavallisena lukijana asiaa ajatellut.

    Äänestä

  • "pera" kirjoitti:

    Usko ei synny tuollaisen sanoman kautta jota te saarnaatte "kirjoitettu on " seurakuntalaisenne toimesta.
    Päinvastoin. Siinä ei ole einettäkään uskon aineksista.
    Näin olen tavallisena lukijana asiaa ajatellut.

    uskon vanhurskaudesta ja elämän vanhurskaudesta. Minä en tunne enkä teidä kuka "kirjoitettu on". Kuuluuko hän adventtikirkkoon? Sen, mitä kirjoitin, saman olen saarnannut monissa eri tilanteisa. Näin asian ymmärrän ja näin sen esitän. Ei ole kukaan vielä väittänyt vastaan. Uskoisin, että adventtikirkossa ollaan juuri tuolla linjalla.

    Äänestä

  • kuhilas kirjoitti:

    Ei ole mitään valittamista kirjoituksesi suhteen.
    Pyydän anteeksi jos sait sellaisen käsityksen.

    Äänestä

  • Kirjoituksestasi löytyy ymmärrystä ja rakkautta, kiitos siitä. Oli todella virkistävää luettavaa ja varmasti avuksi niille jotka haluavat löytää tien Jumalan yhteyteen.

    Äänestä

  • kuhilas kirjoitti:

    uskon vanhurskaudesta ja elämän vanhurskaudesta. Minä en tunne enkä teidä kuka "kirjoitettu on". Kuuluuko hän adventtikirkkoon? Sen, mitä kirjoitin, saman olen saarnannut monissa eri tilanteisa. Näin asian ymmärrän ja näin sen esitän. Ei ole kukaan vielä väittänyt vastaan. Uskoisin, että adventtikirkossa ollaan juuri tuolla linjalla.

    ????

    Äänestä

  • Rytmikäs kirjoitti:

    ????

    Ihmiselle kuuluu kerran viikossa vapaa-, lepo- ja pyhäpäivä. Lepopäivä on jumalanpalvelusta ja lähimmäisiä varten. Sapatti on ilon päivä ja lähimmäisen päivä (Jes. 58:13-14). Jeesus eli siinä uskossa, että sapatti säilyy lepopäivänä vielä hänen ylösnousemuksensa jälkeenkin (Matt. 24:20). Uudessa maassakin pyhitetään sapattia (Jes. 66:22-23). Sapatista ei tule tehdä taakkaa eikä asetta, jolla toisia isketään. Sapatti on olemassa ihmisen hyvää varten (Mark. 2:27-28). Nyt meidän ei tarvitse lähteä kiistelemään päivästä, vaan sapatin pyhittämisestä ja sen suomasta siunauksesta. Meiltä poloisilta on lepopäivä kadonnut. Näin muuten minulle sanoi eräs kirkkoherra. Tarvitsemme lepopäiväherätystä. Kirjoittelin, koska kysyit. En muuten olisi asiasta ollenkaan kirjoittanut.

    Näyttää juuri siltä mitä kirkkonne ulkopuolisilta kuuluu kommentointia.
    Juuri kun olin samaa mieltä kertomistasi asioista, lisätieto on osoittamassa sinun aikaisempien sanojesi tarkoittaneen eri asiaa kuin minä olen niiden ymmärtänyt tarkoittavan.
    Viimeinen viestisi antaa entisillle sanomisillesi uutta merkitystä.
    Toista kuin olen oppinut sen merkitsemään.
    Olenko minä väärässä uskossa?

    Älä ole sokea äläkä tee liian nopeasti ja liian yksioikoisesti johtopäätöksiä. Mainitsemani ystävä, joka on kirkkoherra sanoi, että me tarvitsemme pyhäpäiväherätystä. Hän ei sanonut sapattiherätystä eli lauantain pyhittämistä pyhäpäivänä sunnuntain sijaan. Hän tarkoitti sillä sitä, että niin moni on unohtanut viettää yleensä lepo- eli pyhäpäivää. Annoin tuolle päivälle sen raamatullisen nimityksen. Jotkut ovat niin äärettömän herkkiä heti, kun sapatin nimi mainitaan. Ollanko yhtä herkkiä, kun Jeesuksen nimi mainitaan? Minä en halua lähteä opinkohdista riitelemään enkä niistä neuvottelemaan. Meillä on Mooses ja profeetat, uskotaan niitä. Eli meillä kaikilla on Jumalan sana ja sitä jokaisen tulisi lukea. Sieltä sana avautuu itsekullekin.

    Äänestä

Pelastava usko tulee Jumalalta. Ihmisuskot eivät ihmistä pelasta.

Usko vaikutuksineen on uskomattomalle ihmiselle käsittämätöntä ja järjetöntä. Raamatussa sanotaankin, että koko Jumalan järjestämä sovitus eli Jeesuksen ihmiseksi tuleminen, sijaiskärsimys, ristin kuolema, tuonelan ja kuoleman avainten hakeminen, kuolleista nouseminen ja taivaaseen astuminen ovat hullutusta. Se mikä uskoville on Jumalan voima on uskomattomille hullutusta: "Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." (1 Kor 1:18)

Oliko Jumala ihan sekaisin? Eikö olisi ollut parempi järjestää asiat niin, että ihminen voisi järjellään ja viisaudellaan päätellä ja oppia sitten uskomaan oikein? Vaan kun sitä oli jo kokeiltu eikä se onnistunut: "Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat" (1 Kor 1:20-21)

Uskomaton ihminen (olkootpa uskonnollinen tai ateisti) ei siis voi ymmärtää hengellisiä asioita ja eikä uskovan ihmisen sisintä ja toimia: "Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti." (1 Kor 2:14)

Niinpä jos seuraat pullapappien ja -teologien ja muiden oppineiden puheita ja kirjoituksia, on niissä paljon ihmisjärjen puhetta uskosta, mutta niissä ei ole uskon olemusta eikä voimaa. Uskovien puhe sen sijaan voi olla järjettömän tai typerän kuuloista olkootpa pappi tai tavallinen ihminen, mutta siinä on Jumalan voima.

Uskova voi olla varma uskostaan, koska hänessä oleva Pyhä Henki todistaa yhdessä uskovan oman hengen kanssa sekä tuosta uskosta että myös Raamatusta ja kaikesta muusta, mitä Jumala haluaa ihmiselle puhua.

Niinpä niin kauan kuin et ole uskossa, et tule ymmärtämään uskoa ja uskovia. Vasta kun itse tulet uskoon asiat selviävät.

Äänestä
  • oli jonkinlaista vastausta kysymykseeni: eli, usko ja uskonvarmuus tulee ja on lahja Jumalalta.

    Jos näin on, miksi Jumala - joka kai ei tahdo, että yksikään hukkuisi, vaan, että kaikki pelastuisivat - ei anna tuota uskon(varmuuden) lahjaa kaikille ihmisille tai sitten antaa eri ihmisille niin erilaisen uskon(lahjan) että nämä tällaiset uskon lahjaksi saaneet uskovat ovat tämän tästä "repimässä toisiaan tukasta" ja sysimään "helvetin lieskojen kärvennettäväksi".

    Äänestä

  • parissa niistä kirjoitti:

    oli jonkinlaista vastausta kysymykseeni: eli, usko ja uskonvarmuus tulee ja on lahja Jumalalta.

    Kun joku julistaa täällä jotain lainkohtaa, eikö se ole juuri uskon kiistämistä pelastuksen omistamisessa.
    Ei pelastus eikä myöskään usko tule lain noudattamisen kautta.
    Siksi on mieletöntä opetusta opettaa lepopäiväkysymystä täällä nähdyillä tavoilla.
    Tämä vain karkeana esimerkkinä.
    kun tässä asiassa on erimieltä ja sen todistaa, lakihenkiset hyökkäävät näköjään (nyt minunkin,hui)
    kimppuun.
    Minun mielestäni täällä on tuollaisista lepopäiväaiheista täysin turhaa puhua .
    Mieluummin olisi suotavaa puhua hengellisistä aiheista.
    Jumala on lähettänyt Poikansa , että jokainen , joka Hänen poikaansa uskoo, pelastuisi.
    Pelastus tulee uskon perusteella eikä lepopäivää viettämällä.

    Jumala ei luonut ihmistä robotikseen, vaan halusi, että ihmiset vapaaehtoisesti omasta valinnastaan rakastavat häntä. Niinpä ihminen käytti tuota valinnanvapauttaan ja Eeva rikkoi Jumalaa vastaan ja heti kohta Aatamikin.

    Siitä lähtien jokainen ihminen on syntynyt perisyntisenä. Perisyntiset ihmiset myös tekevät kaiken aikaa syntiä ja heidän vaikuttimensa ja asenteensa ovat syntiset.

    Kun Jumala antaa uskonsa ihmiselle eli ihminen tulee etsikkoaikaan, niin silloin taas on valinnan paikka. Joko ihminen haluaa jatkaa entistä synnillistä elämäänsä ja usko katoaa hänestä Pyhän Hengen poistuessa tai sitten ihminen tulee uskoon.

    Uskoon tullut ihminen voi seurata Jeesusta kuolemaansa saakka ja mennä taivaaseen, tai sitten hän vähä vähältä luopuu uskosta, jolloin hän on aivan samoin matkalla helvettiin kuin oli ennen uskoon tulemistaankin. Jumala ei pakota uskovaakaan robotiksi, vaan hänelläkin on valinnan vapaus.

    Usein tuo luopuminen kuitenkin tapahtuu vähitellen: ensin on jokin tottelemattomuus Jumalalle tai jokin helmasynti, josta ei tahdo luopua tai jokin harhaoppi, johon eksyy. Jos ei sitten tee parannusta tuosta yhdestä, vaan paaduttaa itseään alkaa kertyä syntiä synnin päälle ja hengellinen näkökyky alkaa hämärtyä. Lopulta on kokonaan luopunut, mutta ei itse näe sitä, vaan luulee yhä olevansa uskossa. Hänestä Pyhä Henki on lähtenyt pois, koska synti on täyttänyt ihmisen eikä siellä ole enää tilaa Pyhän Hengen asua.

    Tällaiset "uskovat" tekevät tihutöitään oikeiden uskovien keskuudessa vetäen heitä omiin vääriin oppeihinsa ja omaan paatumukseensa. He ovat jo Jumalan vihamiehiä ja samoin he ovat Jumalan lasten eli uskovienkin vihamiehiä.

    Jumala on varoittanut valheveljistä/-sískoista ja antanut Raamatussa ohjeet harjaantua arvostelemaan kaikki ja varomaan näitä omantunnon orjuuttajia. Jumala ei halua, että kukaan uskova luopuu uskosta ja siksi nuo neuvot ovat tarpeen. Ja siksi on myös tarpeen, että uskovat vahvistavat toisiaan varoittamalla synnistä ja myös valheveljistä. Jos alkaa myötäillä valheveljiä, alkaa omakin usko mennä alamäkeä.

    Nuo luopiot ovat paaduttaneet itsensä Jumalaa vastaan ja siksi he ovat aivan raivoissaan, jos joku uskova tulee häiritsemään heidän paatunutta tilaansa. Silloin he hyökkäävät nuhtelijaa ja varoittajaa vastaan sanallisesti, mutta myös usein mainetta pilaavasti ja kaikenlaisen koston keinoin.

    Uskovien nuhtelussa ja varoituksissa silloin, kun ne tapahtuvat Jumalan mukaisesti, ei ole kysymys luopion pahaksi tapahtuvasta toiminnasta, vaan hänen hyväkseen tapahtuvasta, jotta hän näkisi väärät tiensä ja tulisi uudestaan etsikkoaikaan ja uskoon.

    Uskomaton ihminen voi olla ihmeissään, kun näkee kaksi uskovaa ihmistä, jotka näyttävät olevan riidassa keskenään. Mutta totuus voikin olla toisenlainen: vain toinen on uskova ja toinen vain luulee olevansa.

    Uskokaa rakkaat veljet ja sisaret, että minä en halua kiskoa ketään teistä tukasta. Minulla ei ole siihen tarvetta eikä lupaa. Jeesus varoittaa minua: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan" (Matt. 7:1-2).

    Äänestä

  • "pera kirjoitti:

    Kun joku julistaa täällä jotain lainkohtaa, eikö se ole juuri uskon kiistämistä pelastuksen omistamisessa.
    Ei pelastus eikä myöskään usko tule lain noudattamisen kautta.
    Siksi on mieletöntä opetusta opettaa lepopäiväkysymystä täällä nähdyillä tavoilla.
    Tämä vain karkeana esimerkkinä.
    kun tässä asiassa on erimieltä ja sen todistaa, lakihenkiset hyökkäävät näköjään (nyt minunkin,hui)
    kimppuun.
    Minun mielestäni täällä on tuollaisista lepopäiväaiheista täysin turhaa puhua .
    Mieluummin olisi suotavaa puhua hengellisistä aiheista.
    Jumala on lähettänyt Poikansa , että jokainen , joka Hänen poikaansa uskoo, pelastuisi.
    Pelastus tulee uskon perusteella eikä lepopäivää viettämällä.

    Miksi Jumalan armosta pelastuksen vastaanottanut ja Jumalan rauhan sisimpäänsä saanut veli tai sisko ei saisi nöyrästi taipua Herransa tahtoon, niin kuin se on hänelle itselleen Jumalan sanasta kirkastunut? Siitä on tullut hänelle omantunnon kysymys. Hän ei ole lain alla. Hän on armon alla kuten aiemmin selistin. Ei hän Herraansa tottele siksi, että hän sillä omaa vanhurskauttaan rakentaisi. Hän toimii niin, koska hän on Kristuksen armoon turvautunut ja haluaa kiitollisuudesta yhtyä Herransa tahtoon niin kuin hän sen Jumalan sanassa kohtaa. Usko ei synny niin, että ihminen kehittelisi uskonnollisia ajatuksia tai kokemuksia ja niistä loisi itselleen kuvan Jumalasta. Usko syntyy aina ylhäältä alas (Jumalan sana ja Jumalan toiminta), ei alhaalta ylös (ihmisten mielipiteet).

    Meillä näyttää olevan suurempi ero näkemyksissä kuin alkuun arvelinkaan.
    Miksi on kirjoitettu;2.Korinttolaiskirje:
    6:14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?

    Tuossa kerrotaan ikeestä, jonka kaikkia piirteitä en tässä tarkoita.Mutta tarkoitan sellaista iestä, joka on yhteinen teillä adventisteilla kun yhdet toimivat epäsovinnaisin tavoin, osin viemällä asioitaan valheellisin keinoin eteenpäin, ja vasta pakon edessä joutuvat tunnustamaan valehtelunsa.
    Kun ollaan kirkkokunnan nimissä, niinkuin te täällä, on kyse myöskin jokaisen yhteisestä ikeestä.
    Muut ovat yksityisinä uskovina, mutta te ollette liikkeellä joukkona omasta valinnastanne johtuen.
    Tarttumalla johonkin asiaan kiinni, joka on sidoksissa kirkkonne toimiin täällä, otit itsesi sen jäsenyyden viitan yksityisyytesi sijaan.
    Et ole enää minunkaan suhteen yksityinen ,vaan kirkkosi edustaja.
    Kukaan tuskin yksityistä sapatinviettoa täällä protestoi tai vastustaa.
    Ei myöskään ole ollut näkyvissä mitään pilkantekoa teidän tapojanne kohtaan.
    Vastustus on ollut sitä viestintää kohtaan, jolla te pommitatte muiden suuntien USKOVAISIA tulemaan teidän opetuksenne mukaisesti ajatteleviksi.
    Tottakai on luonnollista esttää perustelut siitä, miksi ei toimi teidän tavallanne.
    Vielä enemmän te siitä omalta puoleltanne ryhmänä kerrotte.
    Te kerrotte tekonne nimenomaan ryhmän tekoina, kun taas täällä muut perustelevat tekemisensä henkilökohtaisesta uskostaan käsin.
    Muut eivät sano "kirkkomme tekee tai sanoo näin.
    Eikä niin, että katso tästä linkistä mitä ME USKOMME.
    ERO ON SELVÄÄ.
    Ette ole millään yksityisiä vaan kirkkokuntanne edustajia näin tehden.
    Et siis sinäkään vaikka hetken jo kuvittelin.
    On tärkeää tarkoin pohtia sitä roolia joka meillä on täällä.
    Voitko minusta sanoa, että puhun jonkun nimettävän kirkon tai ryhmän eduksi tai nimissä?
    En ainakaan usko!

    Joudun lukemaan vielä sinun aikaisemmat viestisi eri henkilöille tunteakseni paremmin sanomistesi laadun.
    Tällä viestillä toivon etten anna sinun ymmärtää että tarkoitukseni olisi loukata. Jos kuitenkin niin tuntuu, pyydän mieluusti sinulta anteeksi. Olen viesteissäsi nähnyt myös hyviä puolia.
    "pera"
    Joten ,onhan toiminnassa selkeästi eroa?
    Motiivissa todennäköisesti myöskin?
    Minä puhun yksin oman uskoni vakaumuksen perusteella, ilmaan joukkovoimaa tai mahdollisuutta mustamaalata toimieni kautta muita "seurakuntalaisiani".
    He saavat tehdä sen ihan itse.

    Veit sanat minun suustani. Sinä et toimi yhtään enempää yksityishenkilönä kuin minäkään. Minä vastasin sinulle, kun suoraan asiasta teit kysymyksen. Koko ajan olen pyrkinyt yksityishenkilönä kirjoittelemaan, mutta jotkut palstalla esittävät minulle henkilökohtaisia kysymyksiä, joihin en mielelläni edes haluaisi vastata. Tällä palstalla kirjoittelevilla on niin äärettömän suuri tarve yrittää selvittää kirjoittajien taustoja niin paljon kuin suinkin mahdollista. Minun täytyy myöntää, että se ärsyttää minua.

    Jos väität, että minä olen joidenkin kanssa kimpassa ja me vedämme yhtä köyttä, niin siinä todella erehdyt. Minun täytyy sanoa, että minä en tunnista yhtään henkilöä tällä palstalla. Helluntailaisten palstalla uskon tunnistavani yhden henkilön. Minä en lue tietynlaisia tekstejä lainkaan tällä palstalla. En todellakaan ole luonteeltani polemiikkia harrastava henkilö. Minua suorastaan loukkaa se, kun tällaista minusta julkisesti tällä palstalla esitetään.

    Olen aiemmin paljastanut, että olen koulutukseltani teologian tohtori ja erikoistunut uskontopsykologiaan. Olen toiminut Helsingin yliopiston palaveluksessa kahdessa eri ainelaitoksessa. Toivoisin, että täällä lopetetaan tällainen henkilökohtaisuuksiin meneminen. Olisi parempi keskustella asioista yleensä eikä henkilökohtaisista asioista.

    Olen itse jo vakavasti harkinnut lopettaa kirjoittelun Herätysliikkeiden palstalla, koska en pidä keskustelutyylistä. Kun tapaan naapureita taloyhtiön pihassa, niin heidän kanssaan sujuu keskustelu luontevasti ja rakentavasti. Samoin on jälleen mieluisaa tavata naapureita viikon loppuna Keski-Suomessa. Luulisi, että uskossa elävien veljien ja sisarien kanssa olisi vähintään yhtä luonnollista vaihtaa ajatuksia kuin muiden naapureiden. Näin valitettavasti keskustelu ei suju. Täällä tuomitaan, revitään ja yritetään keksiä mitä loukkaavampia keinoja, joilla toista yritetään leimata.

    Jeesus istui kerran uhriarkun vieressä. Hän ymmärsi köyhän leskiäidin teon. Jeesus antoi toisille tiedotuksen siitä, mitä köyhä leskiäiti teki. Hän teki sen, minkä voi, hän antoi koko elämisensä. Täältä puuttuu tuo rakkaudellinen silmä, joka näkee toisen todellisen motiivin. On hyvä tietää, että Kristus näkee tänäänkin meidän sydämemme motiivin. Se riittää minulle.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000015995039
    Tuolla toisaalla oli esimerkki kuinka kierretään selvää tekstiä muka tulkinnantarpeessa olevaksi.
    Minun mielestäni asiassa ei pitäisi olla muuta sanottuna kuin ottaa uskossa Raamatun sana ja ymmärtää sen sisältö.
    Ja apostolit kertovat lukuisissa kohdissa samansuuntaisesti.
    Jotkut tuolla ovat ihmetelleetkin miksi Raamatusta pitää tulkita pois se mitä siellä suomeksi on sanottu ja vaihtaa sellaiseksi mitä kukaan ei noilla sanoilla tarkottaisi.
    Erityisesti näin tehdään Paavalin sanomisille.
    Miksi sitä tekevät ne, jotka lain puolesta kiivalevat?
    Ja tapa jolla te teette sitä on täsmälleen sama jota Paavali vastusti?
    Kerro sinä miksi minä olen niin yksinkertainen etten sitä voi muuten ymmärtää.
    Minun tietoni adventisteista kotoa vuosikymmenien takaa oli varoitus teidän lakihenkisyydestänne.
    Sen olen täällä nähnyt todeksi kun olen vertaillut eri palstoilla viestien sisältöjä.
    Tälle palstalle tulo on melkoinen shokki tuolta muilta palstoilta tultaessa.
    Kestää hetken oppia näkemään missä täällä oikein mennään.
    Koko tämä palstahan on erikoisesti viestien perusteella jakautunut kahteen leiriin.
    Samanlaista piirrettä ei ole muiden palstojen sisällä havaittavissa.
    Suuntien nimikkopalstat ovat tietenkin heidän omiaan.
    Täällä teidän kirkollanne on omituinen rooli.
    Tämä palstahan ei ole nimetty teidän mukaanne!

    Yksityisyydestäsi senverran selitystä että selkeästi otit tuolla toisaalla kantaa nimenomaan kirkokuntalaisena etkä yksityisesti.
    Minä sen toin vain tähän viestiketjuun koska me olemme täällä kahden keskustelleetkin.
    Kristittynä en ymmärrä oman kirkkokunnan pitämistä teidän kirkollenne tyypillisesti esillä .
    Eihän Kristus ole yhden kirkkokunnan omistuksessa.
    Ei varsinkaan noin lakihenkisesti kuin kirkkolaisenne täällä esiintyvät.
    Teillä on erikoisen paljon esillä te itse kirkkokuntana.Me olemme useimmat täällä tarkoituksena keskustella hengellisistä asioista.
    Viestejä seuraamalla te olette aktiivisia aloituksissa mutta erittäin passiivisia vastaamaan esittämiinne väitteisiin tulisiin vadstauksiin.
    Ei millään voi välttää kuvaa teidän haluttomuudestanne todella paneutua asioihin.
    Tämä vaikka itse otatte ne puheeksi.
    Teillä on "viillä ja pakene" taktiikka kuin susilla lammaslaumassa.
    Mitään asiaa te ette jää pohjia myöten perustelemaan ja puntaroimaan.
    Itse käyn mielelläni seuraamassa maailmalla muita keskustelufoorumeita mm seuraavaa;http://www.jewsforjudaism.org/phpBB2/viewtopic.php?t=5389
    siellä asiat pyritään käymään pilkuntarkasti läpi ja keskustelu pysyy asiassa aloitusviestin mukaan.
    Muita vastaavia mielenkiintoisia sivuja on eri Raamatunkohdista joista löytää paljon mietittävää ja opittavaa.http://www.amfi.org/ABOUTWHOM.htm
    Hakusanalla "isaiah 53" löytyy valtavasti erilaisia näkemyksiä Jeesukseen liittyvistä ennustuksista.
    Sieltä käy myös ilmi se miten juutalaiset Jeesuksen aikaan ymmärsivät profeettoja ja miten he ymmärtävät niitä nykyisin.

    Siinä ohessa on tullut selväksi sekin miksi teidän Kirkkonne tulkinnat eivät voi mitenkään olla oikeassa miltään Adventtikirkolle tyypilliseltä opin osalta.

    Mitä sitten tulee teidän seurakuntalaistenne toimintaan palstan kirjoittajina, niin on turhaa kuvitella heidän esittävän kirkkonne oppia meille ilman että sen lähtöpaikka olisi teidän oma kirkkonne.Sieltä se on lähtöisin eikä mistään muualta.
    Siksi onkin ymmärrettävä se, miksi teidät kaikki yhdistetään täällä adventisteiksi tahdoitte te tai ette.
    Yksityisyys keskustelijana karkaa pienestäkin piirteestä joka on omaksuttu muista poikkeavana Adventikirkon opetuksista.
    Erityisesti kun se piirre koskettaa Mooseksen lakia.

    Kaiken aikaa tekstissäsi näkyy ajatus te, teillä ja teissä. Etkö sinä arvoisa veli kykene irrottautumaan tuosta toisia luokittelevasta hengestä. Samalla kun ryhtyy luokittelemaan, niin silloin tulevat esille kaikki mahdollinen menneisyyden painolasti tuosta kirkkokunnasta ja ne samaistetaan tuon henkilön henkilöhistorian kanssa. Onko tuo arvailemalla tehty johtopäätös ja kohtelutapa ihmisarvoa ajatellen oikea? Minua ei kiinnosta tällainen pohtiminen ollenkaan. Olen tehnyt sinun kirjoittelusi pohjalta johtopäätöksen sinusta. Luulin jo välillä, että palstalta löytyisi lopultakin veli Herrassa, mutta sama lahkohenkinen toisten arvostelu sieltä nosti päätään. Polemiikki ja apologia eivät ole minun alaani. Olen mieluimmin maailmankansalainen, vaikka sinä minut ryhmitteletkin. Miksi toisen henkilökohtaisen vakaumuksen kunnioittaminen, ilman näykkimistä, on meillä suomalaisessa kristillisyydessä niin vaikeata. Eräs sukulaiseni, joka on lestadiolainen sanoi minulle: "Olet kiva kaveri, mutta valitettavasti helvettiin olet menossa, ellet meille tule." Tällaista keskustelutyyliä ja keskustelijaa haluan karttaa. Sellaisessa ei voi Krisitus olla mukana.

    Viimeinen lauseeni tulisi kuulua: "Sellaisessa ei voi Kristus olla mukana." (ei Krisitus vaan Kristus) Anteeksi kirjoitusvirheeni.

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Jumala ei luonut ihmistä robotikseen, vaan halusi, että ihmiset vapaaehtoisesti omasta valinnastaan rakastavat häntä. Niinpä ihminen käytti tuota valinnanvapauttaan ja Eeva rikkoi Jumalaa vastaan ja heti kohta Aatamikin.

    Siitä lähtien jokainen ihminen on syntynyt perisyntisenä. Perisyntiset ihmiset myös tekevät kaiken aikaa syntiä ja heidän vaikuttimensa ja asenteensa ovat syntiset.

    Kun Jumala antaa uskonsa ihmiselle eli ihminen tulee etsikkoaikaan, niin silloin taas on valinnan paikka. Joko ihminen haluaa jatkaa entistä synnillistä elämäänsä ja usko katoaa hänestä Pyhän Hengen poistuessa tai sitten ihminen tulee uskoon.

    Uskoon tullut ihminen voi seurata Jeesusta kuolemaansa saakka ja mennä taivaaseen, tai sitten hän vähä vähältä luopuu uskosta, jolloin hän on aivan samoin matkalla helvettiin kuin oli ennen uskoon tulemistaankin. Jumala ei pakota uskovaakaan robotiksi, vaan hänelläkin on valinnan vapaus.

    Usein tuo luopuminen kuitenkin tapahtuu vähitellen: ensin on jokin tottelemattomuus Jumalalle tai jokin helmasynti, josta ei tahdo luopua tai jokin harhaoppi, johon eksyy. Jos ei sitten tee parannusta tuosta yhdestä, vaan paaduttaa itseään alkaa kertyä syntiä synnin päälle ja hengellinen näkökyky alkaa hämärtyä. Lopulta on kokonaan luopunut, mutta ei itse näe sitä, vaan luulee yhä olevansa uskossa. Hänestä Pyhä Henki on lähtenyt pois, koska synti on täyttänyt ihmisen eikä siellä ole enää tilaa Pyhän Hengen asua.

    Tällaiset "uskovat" tekevät tihutöitään oikeiden uskovien keskuudessa vetäen heitä omiin vääriin oppeihinsa ja omaan paatumukseensa. He ovat jo Jumalan vihamiehiä ja samoin he ovat Jumalan lasten eli uskovienkin vihamiehiä.

    Jumala on varoittanut valheveljistä/-sískoista ja antanut Raamatussa ohjeet harjaantua arvostelemaan kaikki ja varomaan näitä omantunnon orjuuttajia. Jumala ei halua, että kukaan uskova luopuu uskosta ja siksi nuo neuvot ovat tarpeen. Ja siksi on myös tarpeen, että uskovat vahvistavat toisiaan varoittamalla synnistä ja myös valheveljistä. Jos alkaa myötäillä valheveljiä, alkaa omakin usko mennä alamäkeä.

    Nuo luopiot ovat paaduttaneet itsensä Jumalaa vastaan ja siksi he ovat aivan raivoissaan, jos joku uskova tulee häiritsemään heidän paatunutta tilaansa. Silloin he hyökkäävät nuhtelijaa ja varoittajaa vastaan sanallisesti, mutta myös usein mainetta pilaavasti ja kaikenlaisen koston keinoin.

    Uskovien nuhtelussa ja varoituksissa silloin, kun ne tapahtuvat Jumalan mukaisesti, ei ole kysymys luopion pahaksi tapahtuvasta toiminnasta, vaan hänen hyväkseen tapahtuvasta, jotta hän näkisi väärät tiensä ja tulisi uudestaan etsikkoaikaan ja uskoon.

    Uskomaton ihminen voi olla ihmeissään, kun näkee kaksi uskovaa ihmistä, jotka näyttävät olevan riidassa keskenään. Mutta totuus voikin olla toisenlainen: vain toinen on uskova ja toinen vain luulee olevansa.

    1.Kor.13:2
    Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus,
    EN OLISI MITÄÄN..

    Äänestä

  • on rakkaus kirjoitti:

    1.Kor.13:2
    Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus,
    EN OLISI MITÄÄN..

    Aivan, siksi onkin niin tärkeää tehdä Jumalan tahto välittämättä seuraamuksista.

    Äänestä

kolkuttakaa niin teille avataan!
Jumala rakasti meitä ensin!
Jumalan rakkaus synyttää meissä ikävän,Jumalkaipuun.
Ja kun se ikävä kasvaa tarpeeksi,me käännymme,
tulemme sille paikalle,
että ei enää olekkaan hyvä olla mitenkään päin.

Tuntuu että mikään ei voi tyydyttää sitä ikävää!
Olemme niinsanotusti herätyksessä!
Sitten tulee tunne,että minä olen niin huono ja heikko,syntinen ihminen,
miten Jumala voi minua rakastaa?
Siinä tulee armo vastaan!
Sydän tulee nöyräksi Kristuksen kirkauden ja rakkauden edessä,
siitä alkaa tie armoon ja täydelliseen eheytymiseen.
Uskokin on Jumalan armolahja,todellista uskoa seuraa aina pelastusvarmuus,
koska usko ilman tekoja on kuollut.
Pelastusvarmuuskin on uskon teko meissä.
Ilman uskoa on mahdotonta olla pelastusvarmuutta.Näin minä näkisin tämän asian!
Siunausta kaikille,joille Jeesus on Herra!
tv.Sirkka Iita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja kuinka he voivat kirjoitti:

olla niin varmoja uskostaan ja oikeana pitämiensä uskomusten oikeellisuudesta? Kuinka ihmeessä ihminen voi pitää varmana asioita, joiden totuudesta ei ole mitään selkeää, yksiselitteistä, näyttöä, vaan joiden totuusarvo perustuu jonkin uskonnollisen auktoriteetin julistukselle ja pyhien kirjojen sekä tähän julistukseen uskovan homogeenisen joukon yhteishengelle. Sulkevatko uskovat tietoisesti tai tietämättään uskonsa totuusarvoja koskevat epäilyt tai kriittiset kysymyksenasettelut tietoisuutensa ulkopuolelle? Nämä samat ihmiset kuitenkin näyttävät kykenevän arkisissa toiminnoissaan aivan normaaliin ja järjelliseen käyttäytymiseen mutta uskonnollisen uskon kyseessä ollessa he näyttävät - ainakin heidän uskoaan jakamattoman mielestä - kykenevän mitä hämmästyttävimpiin ja epäuskottavimpiin uskonakteihin. Tässä uskomisessaan he - nämä uskovat nimittäin - ovat aivan uskomattomia: ei voi muuta kuin hämmästellä moista kykyä; puistella päätänsä Paavalia siteeraten: "ettei usko totisesti ole joka miehen".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu