Yli 40 vuotta ehti kulua sodan päättymisestä ennen kuin Suomessa vietettiin ensimmäistä kansallista veteraanipäivää 1987. Se on näin jälkeenpäin tarkasteltuna luvattoman pitkä aika.
Toisin kuin 1960- ja 1970-luvulla veteraaneja muistetaan ja kunnioitetaan tänään monissa erilaisissa tilaisuuksissa useilla paikkakunnilla. Pääjuhla on Hämeenlinnassa. On toivottu, että juhlissa otetaan huomioon veteraanien lisäksi myös nuoret ikäluokat. Se on hyvä asia, koska sodat eivät ole maailmasta loppuneet, eivätkä lähitulevaisuudessa lopukaan.
Nuorten on syytä tietää, ettei suomalaisten veteraanien puheissa aseilla ole yleensä isoa sijaa, vaan niistä kuultaa läpi rauhantahtoisuus. Sodan kokeneet pyrkivät omalla tavallaan viestittämään jälkipolville tietynlaista sodanvastaisuutta, ja näille sanomille on annettava arvoa siinä kuin itse veteraaneillekin.
Kansalliseksi veteraanipäiväksi valittiin 27. huhtikuuta, koska silloin loppui Lapin sota, joka samalla päätti verisen ja raskaan sotajakson kansamme historiassa.
Kenellekään ei liene enää epäselvää, että raskaat sotavuodet eläneet veteraanit ansaitsevat kaiken sen kunnioituksen, jonka jälkipolvet voivat heille osoittaa. Valitettavasti tuota kunnioitusta alettiin yleisemmin ja avoimemmin osoittaa vasta vuosien kuluttua sotien päättymisestä. Ennen sitä veteraanit olivat toisinaan jopa sylkykuppeja.
Pitää ymmärtää, että historiasta, myös sotahistoriasta, kasvaa voimavaraa koko elämälle. Veteraanien kokemuksia, ajatuksia ja mielipiteitä on paljon tallennettu ja dokumentoitu, ja jos jotain vielä aiotaan jälkipolville saada talteen, niin kovin pitkään vitkutteluun ei enää ole aikaa.
Lähes kaikkien suvussa on tai on ollut veteraaneja, joista useimmat eivät asiaa yleensä edes halunneet korostaa tai liiallista kunnioitusta kaivanneet. Jotkut eivät koskaan enää mielellään sotavuosia edes muistelleet. Mutta he eivät varmasti halunneet myöskään olla moitittavina asiasta, johon joutumiseen he eivät voineet vaikuttaa.
Kovin monta vuotta ei enää kulu, kun veteraanien iltahuuto kuullaan viimeisen kerran, vaikka historian lehdiltä se ei kuitenkaan haihdu.
Nyt on viimeinen aika antaa kaikille elossa oleville veteraaneillemme mahdollisimman hyvät eväät elämän kalkkiviikoille, jotta maaliviivan katkeamishetkellä ei päällimmäisenä mielessä ole katkeruus.
Tämä päivä on kansallinen veteraanipäivä, mutta veteraaneja on muistettava muinakin aikoina, ei pelkästään veteraaneina, vaan vanhenevina ihmisinä, joille on pitää tarjota elämän ehtooksi riittävät palvelut ja hoiva.
http://www.satakunnankansa.fi/teema/paakirjoitus/2848854.shtml
Toisin kuin 1960- ja 1970-luvulla veteraaneja muistetaan ja kunnioitetaan tänään monissa erilaisissa tilaisuuksissa useilla paikkakunnilla. Pääjuhla on Hämeenlinnassa. On toivottu, että juhlissa otetaan huomioon veteraanien lisäksi myös nuoret ikäluokat. Se on hyvä asia, koska sodat eivät ole maailmasta loppuneet, eivätkä lähitulevaisuudessa lopukaan.
Nuorten on syytä tietää, ettei suomalaisten veteraanien puheissa aseilla ole yleensä isoa sijaa, vaan niistä kuultaa läpi rauhantahtoisuus. Sodan kokeneet pyrkivät omalla tavallaan viestittämään jälkipolville tietynlaista sodanvastaisuutta, ja näille sanomille on annettava arvoa siinä kuin itse veteraaneillekin.
Kansalliseksi veteraanipäiväksi valittiin 27. huhtikuuta, koska silloin loppui Lapin sota, joka samalla päätti verisen ja raskaan sotajakson kansamme historiassa.
Kenellekään ei liene enää epäselvää, että raskaat sotavuodet eläneet veteraanit ansaitsevat kaiken sen kunnioituksen, jonka jälkipolvet voivat heille osoittaa. Valitettavasti tuota kunnioitusta alettiin yleisemmin ja avoimemmin osoittaa vasta vuosien kuluttua sotien päättymisestä. Ennen sitä veteraanit olivat toisinaan jopa sylkykuppeja.
Pitää ymmärtää, että historiasta, myös sotahistoriasta, kasvaa voimavaraa koko elämälle. Veteraanien kokemuksia, ajatuksia ja mielipiteitä on paljon tallennettu ja dokumentoitu, ja jos jotain vielä aiotaan jälkipolville saada talteen, niin kovin pitkään vitkutteluun ei enää ole aikaa.
Lähes kaikkien suvussa on tai on ollut veteraaneja, joista useimmat eivät asiaa yleensä edes halunneet korostaa tai liiallista kunnioitusta kaivanneet. Jotkut eivät koskaan enää mielellään sotavuosia edes muistelleet. Mutta he eivät varmasti halunneet myöskään olla moitittavina asiasta, johon joutumiseen he eivät voineet vaikuttaa.
Kovin monta vuotta ei enää kulu, kun veteraanien iltahuuto kuullaan viimeisen kerran, vaikka historian lehdiltä se ei kuitenkaan haihdu.
Nyt on viimeinen aika antaa kaikille elossa oleville veteraaneillemme mahdollisimman hyvät eväät elämän kalkkiviikoille, jotta maaliviivan katkeamishetkellä ei päällimmäisenä mielessä ole katkeruus.
Tämä päivä on kansallinen veteraanipäivä, mutta veteraaneja on muistettava muinakin aikoina, ei pelkästään veteraaneina, vaan vanhenevina ihmisinä, joille on pitää tarjota elämän ehtooksi riittävät palvelut ja hoiva.
http://www.satakunnankansa.fi/teema/paakirjoitus/2848854.shtml
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kirjoituksesi käsitteli asioita aivan hyvin, mutta eräs seikka jota siteerasit, hieman kyllä särähti lukijan korvaan.
Miksi Vereraanien muistopäiväksi on valittu juuri Lapin sodan loppumisen vuosipäivä?
Lapin sodassa kuoli suomalaisia 730, ja saksalaisia n. 1000.
- Mitä olivatkaan taas ne uhriluvut NL:n hyökätessään 2 kertaa maahamme ! ?
Puhumattakaan muista menetyksistämme - kuten ryöstetty Karjala yli 400 000:n pakolaisineen muut alueemme.
Suomihan pakotettiin Neuvostoliiton toimesta ajamaan yli 200 000 käsittävä Saksalainen
aremeija 2 viikossa Lapista. Tehtävänä se olisi ollut mahdoton, jollei Saksan johto olisi kiirehtinyt vetäytymistä.
NL:n tarkoituksena oli tulla "apuun", jollei saksalaisia saataisi karkoitetuksi, ja NL:n joukot ylittivätkin rajan mm. Kuusamossa, Sallassa sekä Inarissa. NL:n "apu" olisi merkinnyt maamme miehitystä. Saksalaisten nopea perääntyminen takasi osaltaan itsenäisyytemme, koska NL:tto ei päässytkään antamaan "veljellistä" apuaan.
Vereraanien muistopäiväksi sopii paremmin Talvisodan syttymisen päivä. Se muistuttaisi kuka maatamme on aina havitellut, ryöstännt, murhannut, raiskannut ... vuosisatoja!
- Tämä vain ei sopinut vieläkään tietyille piireille maassamme. Loppuukohan tämä häpeällinen, maailmassa ainutlaatuinen suomettumisemme koskaan ?
Lapin sotaa voidaan kutsua vain yksittäisiksi taisteluiksi perääntyvien entisten aseveljien kanssa. Sota jo sanana on liioittelua.
hyljeksiä veteraania joka teki kaikkensa suomen hyväksi ?
Kyse ei missääntapauksessa ole veteraanien hyljeksimisestä, vaan päinvastoin kunnioittaa heitä laittamalla Veteraanipäivä sille kuuluvalle paikalle.
Ilman Neuvostoliiton hyökkäystä 1939 mitään sotaa ei olisi edes tullutkaan, ja eikä olisi edes sotaveteraaneja, jotka sankarillisesti estivät maahamme hyökänneet venäläiset Stalinin kommunistiset rakkikoira-barbaarit !
Nykyisellä veteraanipäivällä koetetaan vain hämärtää venäläisten osuutta sotiin.
Nöyristele vapaasti, mutta pysy tosiasioissa.
Mikähän mahtoi olla se NL:n toinen hyökkäys maahamme? Talvisota oli se ensimmäinen, mutta se toinen? Ettet nyt jotenkin sekottaisi asioita tuon Operaatio Barbarossan tiimoilta - Suomi oli se hyökkääjä yhdessä liittolaisensa Saksan kanssa.
Saksalaisjoukothan lähtivät Etelä-Suomesta kutakuinkin mukisematta, yrittivät vain Suursaaren vallata vielä 15.9.1944. Tämän maihinnousun epäonnistuessa saksalaiset hylkäsivät Ahvenanmaan miehittämisen. Rauhanehtojen mukaan Suomen tuli riisua maahan jääneet saksalaiset joukot aseista 15.9.1944 mennessä, joten NL olisi voinut halutessaan joukkoja Suomeen lähettää tuon Suursaaren tapauksen johdosta. Ei lähettänyt muuta kuin ilmavoimansa Suursaarta puolustavien suomalaisten tueksi, pommittamaan saksalaisten asemia ja aluksia.
Pohjoisessa saksalaisjoukoilla oli tietysti kiire vetäytyä, etteivät mahdollisesti jäisi suomalaisten ja NL:n joukkojen väliin. Tuskinpa siinä tilanteessa saksalaiset tippaakaan ajattelivat Suomen itsenäisyyttä.
NL:n joukot muuten kävivät Norjan Finnmarkissa tuollaisella apuretkellä karkottamassa saksalaisia. Norjalaiset olivat nimittäin jo keväällä -44 solmineet NL:n kanssa sopimuksen saksalaisjoukkojen karkottamisesta Pohjois-Norjasta ja kun työ oli tehty NL:n vapauttajina vastaanotetut joukot poistuivat vähitellen jättäen lopputyön Muurmanskin kautta tulleille norjalaisten omille joukoille. Sitä ennen saksalaiset kuitenkin ehtivät vetäytyessään Hitlerin käskystä tuhota yli 90% rakennuksista ja pakkoevakuoida aseuhalla matkassaan yli 40000 siviiliä mukanaan etelämmäs.
Pahanlaatuista on tuo sinun suomettumisesi, kun pitää tosiasioita ns. putkismaisesti vääristellä.
Nätistipä kirjoitit maahamme Rippentrop-Molotovin sopimuksen takuilla hyökänneestä Neuvostoliitosta.
Puhuit jopa "vapauttajina" näistä Stalinin verikoirista. O.W Kusisen hallitus olisi kai sinulle ollut "vapauttaja" ?
Minne unohtui Baltianmaiden "vapauttaminen", ja muun Itä_Euroopan? NL:tto alisti niitä maita ja kansoja pidempään kuin natsi-Hitlerin Saksa.
Talvisota oli natsien ja kommunistisen Neuvostoliiton etupiirisopimuksen tulosta. Sota alkoi 1939 Neuvostoliiton hyökättyä maahamme, ja jatkui edelleen v.1941 Neuvostoliiton pommitettua ensin yli 20 kohdetta Suoemssa. Onko jo tämäkin unohtunut?
Suomi oli pakotettu valitsemaan Saksan apu, koska muualta sitä ei voitu saada. Itse Mannerheim lupasi mm. Churchill´lle ettei Suomi jatka hyökkäystä Leningradiin, ja Muurmannin rataa ei suomalaisten voimin tulla katkaisemaan.
- Talvisodan jatkuessa nk. jatkosotana Suomen armeija oli ryhmittyneenä vielä 2 viikkoa Saksan hyökättyä NL:oon, ns. puolustusryhmitykseen. Sekin kertoo että Suomi ei ollut mitenkään aktiivinen nk. jatkosodassa.
Sodan lakien, ja NL:n hyökkäyksen johdosta luonnollisestikin NL:n jo ryöstämät alueet vallattiin takaisin, ja haettiin paremmat puolustuslinjat.
Nöyristelyä on vähätellä NL:n todellisia tarkoitusperia Suomen suhteen. NL:n päämäärä oli Suomen miehittäminen, ja alistaminen kommunismin ikeeseen - onneksemme toiveesi ei toteutuneet.
"Stalinin verikoirat" otettiin Norjassa vapauttajina vastaan. Sinulle se voi olla vaikeaa hyväksyä. Norjalaisille, jotka saivat saksalaiset miehittäjät ulos maastaan ja maansa takaisin itsenäiseksi, se lienee helpompaa.
20 miljoonan asukkaan kuoleminen Saksan hyökkäyksessä sai ehkä Stalinin kumppaneineen hakemaan vähän isompaa puskurivyöhykettä Saksan ja NL:n välille, myöhemmin NATO:n ja NL:n välille? Täytyy muistaa se, että Churchillinkin toiveissa oli sodan aloittaminen NL:a vastaan mahd. pian Saksan kaaduttua ja Winston aloitti kylmän sodan jo 1946 höpinöillään rautaesiripusta; puheella, jota lännessä ihmeteltiin, koska liittolaisesta tehtiin yhtäkkiä vihollinen.
Talvisota oli osin tuon Saksan ja NL:n hyökkäämättömyyssopimuksen tulosta, mutta osin myös suomalaisten kömpelön ulkopolitiikan tulosta, olihan Suomi yrittänyt valloittaa Aunusta ja Vienaa silloin kun Venäjällä käytiin sisällissotaa eikä Suomi ottanut tosissaan NL:n jo 1938 esittämiä aluevaihtoja Leningradin turvaamiseksi. Ehkäpä sota olisi jäänyt käymättä, jos Kannasta olisi annettu pala ja saatu vastineeksi hiukan enemmän maata muualta? Myöskään Mannerheimin vierailut 30-luvulla Göringin luona Saksassa tai Saksan päätös v. 1934 lukea Suomi ystävällismielisten maiden joukkoon eivät ehkä luoneet luottamusta kovin paljoa?
Operaatio Barbarossan aloittivat Saksa liittolaisineen, joiden joukossa Suomi. Tätähän on sitten alettu Suomessa kutsua jatkosodaksi ja pyritty tekemään siitä Suomen osalta jotenkin erillinen sota, häpeä hyökkäyssodan aloittamisesta yhdessä natsi-Saksan kanssa on tietysti vaikea asia joillekin käsiteltäväksi.
Mutta, olet oikeassa siinä, että kannattaisi tosiaan katsoa kokonaisuuksia, eikä vain Suomen osuutta asioihin. Muistettava siis on, että NL:lle Suomi tai sen rajalla tapahtuvat suuressa mittakaavassa mitättömät taistelut eivät olleet tärkeää, vaan se, että Saksa teki aggressiivista ulkopolitiikkaa suuntana itä siitä saakka, kun Hitler vallan anasti. Hitler oli kuitenkin jo 20-luvulta saakka ollut Lebensraumia vailla NL:n alueelta. Kyllä se Mein Kampf oli tarkoin luettu myös Moskovassa, ei se pelkästään Churchillin lukemaksi jäänyt.
satuin katsomaan heidän mahtavan paraatinsa eduskuntatalon edustalta. Siinä marssittiin kainalosauvoin ja pyörätuolein kymmenien tuhansien veteraanien voimin joka puolelta Suomea vaatimassa edes jonkinlaista turvaa ja perustuloa sotainvalideille ja veteraaneille, mutta kiinnipä pysyi Arkadianmäen ovet heiltä. Silloin ei yksikään vasemmistolainen kansanedustaja uskaltautunut edes palopuheitaan pitämään toviin ulkosalle.
Näyttävä marssi se vaan oli, jospa joskus vaikkapa YLE uutisointina toistaisi sen näin kesäaikana palanpainikkeeksi lupamaksujen katteeksi telkkarissa.
Oli niitä paljon tosiaan, mutta enää lienee 100,000 sankaria elossa. Siksi onkin tarpeen kuunnella heidän kertomuksiaan sodasta ja kirjata ne mieleensä, jotta totuus ei unohtuisi.
Jos nyt liiemmin kertoilevat, mutta poikkeuksiakin on, sen opin kuuntelemalla joskus erästä pannuhuoneen lämmittäjää Raumalla, joka oli kuulemma rikastunut sillä keinoin, että toisten keskittyessä prinikoitten ja arvomerkkien keräämiseen kaatuneilta ukrainalaisilta ja venäläisiltä, hän puolestaan kampesi pistimellä kultahampaat irti ruumiilta ja iso kasa olikin kertynyt. Kyllä sillä toimeen tuli rajaselkkauksen loputtua hyvinkin.
Halonen oli yksi niistä stalinisteista, jotka 70-luvulla syyllistivät nykyiset veteraanimme sodan aloittajiksi!
Itse Halonen taas oli liittämässä Suomea DDR:n kautta Neuvotoliiton kommunistiseksi vasalli-valtioksi.
Neusvostoliitto jakoi partisaaneille mitaleita kun ne kävivät tappamassa Suomessa naisia ja lapsia.Olivat suuria sotasankareita tapetuaan asettomia sivileitä.Sivarit muistakaa vaikka ette ammu ei se teitä pelasta silloin kun sota on.