Haluan kertoa muidenkin luettavaksi meidän kahden tarinan, joka sai ikävän lopun.
9.luokan kevätjuhla häämötti loppuaan ja minä itkin kavereideni kanssa, kun tiemme erkanisi tämän hetken jälkeen. Sen jälkeen minulla ei olisi enää kavereita, jotka hädäntullen tulisi minun ovelle koputtamaan ja tarjoamaan apua.
Kesä meni nopeasti ja tuleva opiskelupaikka häämötti edessäpäin, odotin -ei niinkään innolla- sitä, koska tiesin, että ketään tuttua siellä ei olisi eikä minulla luultavasti mitään tekemistä.
Koulu alkoi ja aloin tutustua luokkakavereihini, huomasin tuon tytön, joka omisti pitkät tummat hiukset ja ruskeat silmät, hän oli luokan hiljaisin ja ujoin. Itse kuuluin "luokan kovimpiiin ja kovaäänisimpiin", huomasin että tuo tyttö pelkäsi minua.
Jotenkin kohtalo meidät kuitenkin kuljetti samalla radalle, päätettiin viettää joka päivä vain enemmän aikaa toistemme kanssa. Kumpikin oppi tuntemaan toisensa ja toisen tavat. Eräänä iltana sain viestin: olitsitko kenties mun bestis.. olin aivan otettu, en ollut uskoa että minä ystävystyisin tuon pitkähiuksisen ja ujon tytön kanssa. Koulu alkoi mennä mainiosti, oltiin kuin paita ja peppu. Bestis rakasti minua ja minä sitä.
Yhdessä koettiin matkat helsingistä-rovaniemelle, ensimmäiset poikaystävät ja jaettiin kaikki salaisuudet.Olit minun oma valopilkkuni kaiken muun harmaan keskellä.
Kaikki kuitenkin yhtäkkiä muuttui, kertaheitolla. Bestis järkyttyi kovasti äitinsä antamasta uutisesta, isä oli kuollut. Maailma hajosi hänen sydämessään ja alamäki alkoi.
Hän muuttui etäiseksi, entistä hiljaisemmaksi. Yritin auttaa, mutta hän vei kiven sydämeensä ja umpeutti arvet sillä.
Kesällä sain puhelun, hän oli osastolla jossa häntä hoidetaan, kivut oli mielettömiä hänen sydämessään. Kivi satutti häntä liikaa.
Monta viikkoa tämä jälkeen mietin häntä, meidän tarinaa. Yhteyksiä yritettiin pitää, kaipasin häntä ja surin hänen puolestaan.Halusin nähdä hänet.
Kasvot valkoisena ja ranteet verisenä hän tuli luokseni, itkien hän kertoi miltä tuntuu.
Alkoi kova kamppailu elämästä ja kuolemasta, minä olin hänen tukenaan joka ikisenä hetkenä. Valvoin yöt, päivystin päivät, uhkailin ja kiristin häntä ettei hän vain saisi antaa periksi. Vanhemmat alkoivat huolestua jo minustakin, tiesivät tarinani ja antoivat tukensa minulle.
Pari vuotta mentiin tätä matkaa, valo alkoi jo näkyä tunnelin päästä. Oltiin kaikki uupuneita. Reissuttu oli psykologit ja hoitajat läpi, asia kerrottu ainakin 100kertaa läpi.
Eräänä iltana, kun olit kotiutunu "kotilomalle" käveltiin lammen rannalla, puhuttiin ja naurettiin.Halasit minua ja kerroit mitä aiotaan tehdä kun koulu loppuu, nauroin vedet silmissä. Olin jo huokaissut helpotuksesta,saan pitää sinut itselläni, rakas bestis.
Kotiinlähdön aikaan ojensit minulle mustan kirjekuoren, jossa luki isolla etten saa aukaista sitä ennen kuin olin kotona. Kiipesin autoon, jolla vanhempani minua olivat tulleet hakemaan.Oltiin jo aivan lähellä kotiani, kun avasin mustan kuoren, jossa oli jäähyväiskirje. Se oli kirjotettu kauniilla käsialla:Hyvästi bestiskultani, olet enkelini ainiaan.Tämän jälkeen hän kertoi miksi näin tulisi tapahtumaan. Itkin, vanhempani kääntyivät takaisin käskystäni. Olin peloissani. Ambulanssi soitettiin hetipaikalle, värisin ja tärisin pelosta.
Talolle saavuttuamme näin kun valkeapukuisia ihmisiä kantaa jotain peiton alla, juoksin itkien ja huutaen paikalle, kun eräs mies tarttui minuun ja kertoi olevansa pahoillaan. Kaikki pimeni silmissäni, kuulin vain sinun nauravan. Sinä olit ottanut luvatta liikaa lääkkeitä ja särkenyt ranteesi jälleen kerran,pahemmin kuin koskaan.
Kirkon alakerrassa kävin jättämässä sinulle jäähyväiset,oma rakas bestikseni.Ihosi oli valkoinen ja kylmä, makasit rauhallisesti arkussasi. Itkin vierelläsi vielä kerran, kuiskasin että nyt olet oikea enkeli. Halusin lukea siunaustilaisuudessa kirjeesi, jonka minulle annoit.Se oli kaunis kaikkien mielestä. En olisi halunnut päästää sinusta irti,sinä pitkähiuksinen, kaunis,ruskeasilmäinen bestikseni
9.luokan kevätjuhla häämötti loppuaan ja minä itkin kavereideni kanssa, kun tiemme erkanisi tämän hetken jälkeen. Sen jälkeen minulla ei olisi enää kavereita, jotka hädäntullen tulisi minun ovelle koputtamaan ja tarjoamaan apua.
Kesä meni nopeasti ja tuleva opiskelupaikka häämötti edessäpäin, odotin -ei niinkään innolla- sitä, koska tiesin, että ketään tuttua siellä ei olisi eikä minulla luultavasti mitään tekemistä.
Koulu alkoi ja aloin tutustua luokkakavereihini, huomasin tuon tytön, joka omisti pitkät tummat hiukset ja ruskeat silmät, hän oli luokan hiljaisin ja ujoin. Itse kuuluin "luokan kovimpiiin ja kovaäänisimpiin", huomasin että tuo tyttö pelkäsi minua.
Jotenkin kohtalo meidät kuitenkin kuljetti samalla radalle, päätettiin viettää joka päivä vain enemmän aikaa toistemme kanssa. Kumpikin oppi tuntemaan toisensa ja toisen tavat. Eräänä iltana sain viestin: olitsitko kenties mun bestis.. olin aivan otettu, en ollut uskoa että minä ystävystyisin tuon pitkähiuksisen ja ujon tytön kanssa. Koulu alkoi mennä mainiosti, oltiin kuin paita ja peppu. Bestis rakasti minua ja minä sitä.
Yhdessä koettiin matkat helsingistä-rovaniemelle, ensimmäiset poikaystävät ja jaettiin kaikki salaisuudet.Olit minun oma valopilkkuni kaiken muun harmaan keskellä.
Kaikki kuitenkin yhtäkkiä muuttui, kertaheitolla. Bestis järkyttyi kovasti äitinsä antamasta uutisesta, isä oli kuollut. Maailma hajosi hänen sydämessään ja alamäki alkoi.
Hän muuttui etäiseksi, entistä hiljaisemmaksi. Yritin auttaa, mutta hän vei kiven sydämeensä ja umpeutti arvet sillä.
Kesällä sain puhelun, hän oli osastolla jossa häntä hoidetaan, kivut oli mielettömiä hänen sydämessään. Kivi satutti häntä liikaa.
Monta viikkoa tämä jälkeen mietin häntä, meidän tarinaa. Yhteyksiä yritettiin pitää, kaipasin häntä ja surin hänen puolestaan.Halusin nähdä hänet.
Kasvot valkoisena ja ranteet verisenä hän tuli luokseni, itkien hän kertoi miltä tuntuu.
Alkoi kova kamppailu elämästä ja kuolemasta, minä olin hänen tukenaan joka ikisenä hetkenä. Valvoin yöt, päivystin päivät, uhkailin ja kiristin häntä ettei hän vain saisi antaa periksi. Vanhemmat alkoivat huolestua jo minustakin, tiesivät tarinani ja antoivat tukensa minulle.
Pari vuotta mentiin tätä matkaa, valo alkoi jo näkyä tunnelin päästä. Oltiin kaikki uupuneita. Reissuttu oli psykologit ja hoitajat läpi, asia kerrottu ainakin 100kertaa läpi.
Eräänä iltana, kun olit kotiutunu "kotilomalle" käveltiin lammen rannalla, puhuttiin ja naurettiin.Halasit minua ja kerroit mitä aiotaan tehdä kun koulu loppuu, nauroin vedet silmissä. Olin jo huokaissut helpotuksesta,saan pitää sinut itselläni, rakas bestis.
Kotiinlähdön aikaan ojensit minulle mustan kirjekuoren, jossa luki isolla etten saa aukaista sitä ennen kuin olin kotona. Kiipesin autoon, jolla vanhempani minua olivat tulleet hakemaan.Oltiin jo aivan lähellä kotiani, kun avasin mustan kuoren, jossa oli jäähyväiskirje. Se oli kirjotettu kauniilla käsialla:Hyvästi bestiskultani, olet enkelini ainiaan.Tämän jälkeen hän kertoi miksi näin tulisi tapahtumaan. Itkin, vanhempani kääntyivät takaisin käskystäni. Olin peloissani. Ambulanssi soitettiin hetipaikalle, värisin ja tärisin pelosta.
Talolle saavuttuamme näin kun valkeapukuisia ihmisiä kantaa jotain peiton alla, juoksin itkien ja huutaen paikalle, kun eräs mies tarttui minuun ja kertoi olevansa pahoillaan. Kaikki pimeni silmissäni, kuulin vain sinun nauravan. Sinä olit ottanut luvatta liikaa lääkkeitä ja särkenyt ranteesi jälleen kerran,pahemmin kuin koskaan.
Kirkon alakerrassa kävin jättämässä sinulle jäähyväiset,oma rakas bestikseni.Ihosi oli valkoinen ja kylmä, makasit rauhallisesti arkussasi. Itkin vierelläsi vielä kerran, kuiskasin että nyt olet oikea enkeli. Halusin lukea siunaustilaisuudessa kirjeesi, jonka minulle annoit.Se oli kaunis kaikkien mielestä. En olisi halunnut päästää sinusta irti,sinä pitkähiuksinen, kaunis,ruskeasilmäinen bestikseni
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olet vahva ihminen,vieläkin vahvempi kaiken tuon jälkeen!
En osaa muutakuin sanoa että voimia sinulle,kaikki mikä ei tapa se vahvistaa...
Tiedän,mistä puhun kun olen niin paljon kokenut ja menettänyt itsekkin.Koita jaksaa!!!
tarina. Tuostahan saisi kauniin ja koskettavan elokuvan. Itketti kun luin, kiitos kun jaoit kertomuksen ja yhteisen juttunne. Siunausta!
Kiitos, suurimmasta surusta jo olen päässyt ylitse,kiitos perheeni ja mieheni
kyynel tuli silmään kun luin sun tarinan.mun rakas ja paras ystäväni yritti puolen vuoden sisällä 2 kertaa tappaa itsensä.ei voi kun olla luojalle kiitollinen että hän epäonnistui.olen tosi pahoillani sun puolesta.mietin kuika pahalle musta silloin tuntui...sulla on ollu varmasti tosi rankkaa ja vaikeeta.
voimia ja kaikkea hyvää sulle!
Olipa kamala tarina..
*kyyleet virtaa pitkin poskiani*
Miten ihmeessä olet ite jaksanut psyykkisesti?? Itselläni on ollut vaikeaa oman aviomieheni kanssa ja pelkään vaan sitä hetkeä, että häntä ei enää ole.. :o(
Noh, ehkä olen jaksanut niin että ensimmäisen puolen vuoden ajan kävin ihan puhumassa tunteista lääkärin kanssa, se helpotti. Muuten ovat vanhempani ja oikeastaan koko suku olleet tukena ja turvana, vielä tänäkin päivänä he joskus sattuvat kysymään vieläkö mietit kaverias jne.. en tiedä, ehkä sitä vaan sai voimaa bestikseltä sieltä taivaasta! Sen jälkeen elämä ei oo onneks kolhinut kummoisesti, päinvastoin niin en ole sen enempää tarvinnut murehtia, tiedän että jos ois sattunut muutakin niin en olisi tässä hetkessä enään! :)
Kannattaa hakea apua niin pian kuin mahdollista,sitä vaan kiusaa ihteään kun ei sitä tee! tiisu.. tee sinäkin niin?
Jaksamista kaikille, edelleen!
Kamalan surullinen tarina.
Mä itken yhä.
Sä oot ihan älyttömän vahva ja vaikken tunne sua, niin ihailen sua silti.
Voimia.
Itken, kun luen tarinaasi. Kiitos kun jaoit sen, vaikka se olikin järkyttävän surullinen. Ystävän tukena oleminen on jo niin rankkaa, että ihailen sinun voimiasi. Toivoisin itselleni samat voimat. Oma tarinani on tällä palstalla myös, otsikolla "Pelkään suruviestiä".
Olet todella enkeli, olet hyvä ystävä.