Minua alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää se, että poliisisarjat- ja elokuvat tuppaavat pyörimään aina noissa samoissa kaupungeissa. New York, Los Angeles, Miami, Chicago ja San Francisco on nähty niin monta kertaa. No Friscoa ei ole taidettu kuitenkaan nähdä poliisisarjassa sitten Midnight callerin ja Hoopermanin... Mutta sen sata poliisielokuvaa siellä on filmattu aina Bullitista ja They call me MR. Tibbsistä lähtien.
Piristävä poikkeus tähän on Poliisipäällikkö Mannion, mutta se sarja on muuten turhan rautalangasta väännetty. Philadelphiasta iso plussa Cold caselle. Myös The Wirea ja Homicidea katseli ilolla kun ne tapahtuivat vähemmän "seksikkäässä" Baltimoressa. Ja minulla on pikkuisen ikävä Spenseriä ja Bostonia.
Miksei poliisisarjaa voisi sijoittaa vaikkapa Seattleen tai Detroitiin? Myös pyörremyrskyn jyräämä New Orleans voisi olla melkoisen dramaattinen tapahtumapaikka.
Poliisisarjojen tapahtumapaikat
5
927
Vastaukset
- industryhustler
Rahallisista syistä on ennen kaikkea byrokraattisesti vaikeaa ja kallista lähteä kuvaamaan ja tuottamaan sarjaa kaupunkiin, jossa ei ole elokuva-alaa pohjalla vaikuttamassa kuten New Yorkissa, Los Angelesissa tai Miamissa.
Lisäksi nuo kolme kaupunkia tarjoavat ulkonäkönsä ja sisältönsä puolesta ihanteellisen ympäristön kertoa tarinaa....että monet sarjat kuvataan Los Angelesissa tai Vancouverissa huolimatta siitä mihin kaupunkiin tarina sijoittuu.
- Horatio Caine
j.ellroy kirjoitti:
...että monet sarjat kuvataan Los Angelesissa tai Vancouverissa huolimatta siitä mihin kaupunkiin tarina sijoittuu.
Myös CSI NY kuvataan Hollywoodissa lähes kaikkien jenkeissä tuotettavien tv-sarjojen tapaan. Se ei siis ole syynä tähän.
Ehkäpä esim. NY on kuitenkin jollain tapaa kiinnostavampi, kuin joku perus New Jersey. Kaupungin kuitenkin jollain tapaa tietää jokainen ja moni on vaikkapa Suomestakin siellä käynytkin.
- L.N.
Sitä mieltä kyllä olen että jos jonkin sarjan tai leffan sijoittaa johonkin tiettyyn kaupunkiin/maahan, niin se on myös kuvattava siellä.
Näin oli asiat esim.60-luvulla jolloin agenttisarjoja kuvattiin oikeissa miljöissä, mm.Napoleon Soloa ja Minä vakoojaa.
Ja jos joku vielä muistaa wanhan liiton sarjoja kuten MCCloud ja Cannon, niin niissä oli aina tapahtumapaikkojen ilmapiiri hyvin tavoitettuna.
Toista on ikävä kyllä nykyään, kun Nykissä tapahtuva sarja onkin tehty Kaliforniassa, ilman mitään paikallisväriä.
Mikä siinä nyt muka on niin "kallista" että NY:ssä tapahtuva sarja tehdäänkin kanukkikaupungissa?
Oma lukunsa on tietenkin Aliaksen Hesa-seikkailut:pari epämääräistä kuvaa jostakin kaupungista...ja se muka on Helsinki.Eräässä jaksossa käytiin espanjalaisessa kirkossa ja kirkkoa esitti Tukholman kaupungintalo!
Nykyleffoista taas From Hell ja LXG kuvattiin Lontoon sijaan Prahassa, ymmärrettävä päätös, kun nyky-Londonista puuttuu aika paljon viktoriaanista miljöötä, sensijaan Omenin uusversion kuvaaminen Prahassa on törkeä juttu, originaalileffassa Lontoo-paikallisväri oli yksi osa leffan tunnelmaa.
Niin, ja CSI:sta senverran että Catherine on eräs TV:n kauneimpia naisia:)Kanadassa/LA:n studioilla kuvatuista sarjoista, jotka sijoittuvat muualle puuttuu tietty "maku", fiilis.
Olenkin katsellut ilolla Nelosen sarjaa Streets of San Francisco. Onhan se vanhanaikainen peruskyttäsarja, mutta miljöö, mäkiset katumaisemat, Golden gate, on todella autenttista Friscoa.
Toinen autenttinen sarja on Hädän hetkellä. Se on kuvattu New Yorkissa ja pikkurooleissa jepareina ja palomiehinä esiintyy oikeaa NYPD:n ja FDNY:n henkilöstöä.
NYPD blue on poikkeus. Sehän on kuvattu Los Angelesissa, mutta silti minulle ei ole koskaan tullut sitä katsellessa fiilistä, että se ei tapahtuisi New Yorkissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!9311932Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1069050Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1194983- 1014208
Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka384157Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti73933Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei773889Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113709Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden403593Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle293561