Laki ja evankeliumi ristin jälkeen.
Kuten monet kristityt ovat havainneet, Raamattu osoittaa, että vaikka Kristuksen kuolema mitätöi seremonialain, se vahvisti moraalilain pysyvyyden. Pane merkille seuraavat todisteet:
1. Seremonialaki. Kun Kristus kuoli, hän täytti uhrijärjestelmän profeetalliset vertauskuvat. Esikuva saavutti täyttymyksensä ja seremonialaki lakkasi olemasta voimassa. Vuosisatoja aiemmin Daniel oli ennustanut, että Messiaan kuolema "on lakkauttava teuras - ja ruokauhrin" (Dan.- 9:-27; ks. tämän kirjan lukua 4). Kun Jeesus kuoli, temppelin väliverho repäistiin yliluonnollisella tavalla rikki ylhäältä alas asti (Matt.- 27:-51), mikä osoitti temppelipalvelusten hengellisen merkityksen päättymistä.
Vaikka seremonialailla oli tärkeä tehtävä ennen Kristuksen kuolemaa, se oli monella tavoin puutteellinen, koska se oli vain "varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta" (Hepr.-10:-1). Se oli palvellut väliaikaista tarkoitusta ja se oli annettu Jumalan kansalle "ainoastaan siihen asti, kun pysyvä järjestys astuu voimaan" (Hepr.9:-10 vrt. Gal.- 3:-19) - siihen asti, kun Kristus kuoli todellisena Jumalan Karitsana.
Kristuksen kuollessa seremonialain tehtävä oli suoritettu loppuun. Kristuksen sovitusuhri tarjosi anteeksiantamuksen kaikista synneistä. Kun Kristus "antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin" (Kol.- 2:-13,14; vrt. 5.-Moos.- 31:-26). Sitten ei enää ollut välttämätöntä toimittaa monimutkaisia seremonioita, jotka eivät missään tapauksessa olleet kykeneviä poistamaan syntejä tai puhdistamaan omaatuntoa (Hepr.- 10:4; 9:9,-14). Enää ei tarvinnut huolehtia seremonialaeista, jotka sisälsivät monimutkaisia säädöksiä ruoka - ja juomauhreista, erilaisten juhlien (pääsiäisen, helluntain jne.) viettämisestä, uusista kuista tai seremoniallisista sapateista (Kol. -2:-16; vrt. Hepr. 9:-10), jotka olivat vain "sen varjoa, mikä on tulossa" (Kol. 2:17).
Kun Jeesus oli kuollut, uskovilla ei ollut enää mitään tarvetta käsitellä Kristuksessa ilmenevän todellisuuden varjoja. Nyt he saattoivat lähestyä suoraan Vapahtajaa itseään, sillä "todellista on Kristuksen ruumis" (Kol. -2:-17).
Juutalaiset olivat tulkinneet seremonialakia siten, että siitä oli tullut este heidän ja muiden kansojen välille. Siitä oli tullut heidän lähetystehtäväänsä suuresti vaikeuttava tekijä, joka esti heitä valaisemasta maailmaa Jumalan kirkkaudella. Kristuksen kuolema kumosi tämän "lain käskyineen ja säädöksineen"; se hajotti juutalaisia ja pakanoita "erottaneen vihollisuuden muurin" ja kokosi noista kahdesta ihmisryhmästä yhden uuden perheen, kun Kristus ristillä "sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille" (Ef. -2:-14 - 16).
2. Dekalogi ja risti. Samalla kun Kristuksen kuolema lopetti seremonialain, se vahvisti kymmenen käskyn arvovallan. Kristus poisti lain kirouksen ja vapautti uskovat sen tuomiosta. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että laki olisi kumottu ja että meillä olisi vapaus rikkoa sen periaatteita. Raamatun lukuisat vakuutukset lain pysyvyydestä torjuvat sellaisen näkemyksen.
Calvin sanoi oikein vakuuttaessaan, että "meidän ei tule kuvitella, että Kristuksen tulo on vapauttanut meidät lain arvovallasta, sillä laki on hartaan ja pyhän elämän ikuinen ohje ja sen on siitä syystä oltava yhtä muuttumaton kuin Jumalan oikeuden."
Paavali kuvaili sitä suhdetta, mikä vallitsee kuuliaisuuden ja pelastavan armon evankeliumin välillä. Hän kutsui uskovaisia pyhään elämään ja kehotti heitä: "Antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi! Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia" (Room. -6:-13,14). Kristityt eivät siis noudata lakia hankkiakseen itselleen pelastuksen. Ne, jotka yrittävät tehdä niin, havaitsevat olevansa yhä lujemmin synnin orjuudessa. "Niin kauan kun ihminen on lain alaisuudessa, hän pysyy myös synnin alaisena, sillä laki ei voi vapauttaa ketään sen enempää synnin tuomiosta kuin synnin vallastakaan. Mutta ne, jotka ovat armon alaisia, saavat sekä vapautuksen tuomiosta (Room. -8:-1) että voimaa synnin voittamiseen (Room. -6:4). Siten synnillä ei enää ole hallintavaltaa heihin."
"Kristus on näet lain loppu," Paavalin lisää, "ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo" (Room. -10:-4). Jokainen, joka uskoo Kristukseen, ymmärtää, että Kristukseen loppuu lain käyttö vanhurskauden saavuttamisen välineenä. Itsessämme olemme syntisiä, mutta Jeesuksessa Kristuksessa olemme vanhurskaita, kun hänen vanhurskautensa on luettu hyväksemme.
Armon alaisena oleminen ei kuitenkaan anna uskovalle oikeutta tehdä jatkuvasti syntiä, "jotta armo tulisi yhä suuremmaksi" (Room.- 6:-1). Sen sijaan armo antaa voimaa, joka tekee kuuliaisuuden ja voiton synnistä mahdolliseksi. "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa (ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan)" (Room. -8:-1; sulkeissa oleva lisäys on eräissä käsikirjoituksissa).
Kristuksen kuolema korotti lakia ja sen yleistä arvovaltaa. Jos dekalogi olisi voitu muuttaa, Kristuksen ei olisi tarvinnut kuolla. Mutta koska tämä laki on ehdoton ja muuttumaton, sen rikkomuksen rangaistukseksi vaadittiin kuolemaa. Kristus täytti täysin tämän vaatimuksen kuolemalla ristillä. Näin hän teki ikuisen elämän mahdolliseksi kaikille, jotka hyväksyvät hänen suurenmoisen uhrinsa.
Kuuliaisuus laille
Ihminen ei voi ansaita pelastusta hyvillä teoillaan. Kuuliaisuus on Kristuksen hankkiman pelastuksen hedelmää. Ihmeellisellä armollaan, joka näkyi erityisesti ristillä, Jumala on vapauttanut kansansa synnin rangaistuksesta ja kirouksesta. Vaikka he olivat syntisiä, Kristus antoi henkensä voidakseen tarjota heille ikuisen elämän lahjan. Jumalan ylitsevuotava rakkaus herättää katuvassa syntisessä vastarakkautta, joka ilmenee rakastavana kuuliaisuutena. Tämä kuuliaisuus on mahdollista sen armon voimasta, jota niin runsaana tarjotaan ihmiselle. Uskovat, jotka ymmärtävät, että Kristus pitää lakia arvossa, ja jotka myös ymmärtävät kuuliaisuuteen sisältyvän siunauksen, haluavat elää Kristuksen kaltaista elämää.
Kristus ja laki. Kristus pitää kymmenen käskyn lakia mitä suurimmassa arvossa. Hän itse oli se suuri "Minä olen", joka julisti Isänsä moraalilain Siinailta (Joh. -8:-58; 2.-Moos.- 3:-14; ks. tämän kirjan lukua 4). Osana maanpäällistä tehtäväänsä "Herra päätti tehdä lakinsa suureksi, tehdä sen loistavaksi" (Jes. -42:-21). Psalmin kohdassa, jota Uusi testamentti soveltaa Kristukseen, kuvataan hänen asennettaan lakia kohtaan: "Jumalani, minä täytän mielelläni tahtosi, sinun lakisi on minun sydämessäni" (Ps. -40:-9: vrt. Hepr.- 10:-5,7).
Kristuksen evankeliumi synnyttää uskon, joka korostaa dekalogin pätevyyttä. Paavali huudahtaa: "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo" (Room. -3:-31).
Kristus ei siis tullut ainoastaan lunastamaan ihmistä, vaan myös puolustamaan Jumalan lain pyhyyttä ja arvovaltaa. Hän opetti ihmisille sen loistoa ja kirkkautta, ja hän antoi ihmisille esimerkin siitä, miten lakiin tuli suhtautua. Kristuksen seuraajien tehtävänä on korostaa omassa elämässään Jumalan lakia. Kristus itse oli elänyt kuuliaisena, ja siksi hän teroitti seuraajilleen, että heidän tuli noudattaa käskyjä. Kun Jeesukselta kysyttiin ikuisen elämän pääsyvaatimuksia, hän vastasi: "Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä" (Matt.- 19:-17). Hän myös varoitti: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." Lainrikkojilta kielletään sinne pääsy (Matt. 7:-21 - 23).
Kristus itse täytti lain - ei siten, että olisi kumonnut sen, vaan noudattamalla sitä elämässään. Hän sanoi: "Totisesti, laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut" (Matt.-5:-18). Kristus korosti voimakkaasti sitä, että aina on pidettävä mielessä Jumalan lain suuri tarkoitus: rakastaa Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (Matt.-22:-37,38). Hän ei kuitenkaan halunnut seuraajiensa rakastavan toisiaan siten kuin maailma tulkitsee rakkauden - itsekkäästi tai pelkän tunteen varassa. Selittääkseen, millaisesta rakkaudesta hän puhui, Jeesus antoi "uuden käskyn" (Joh.- 13:-34). Tämän uuden käskyn tarkoituksena ei ollut syrjäyttää dekalogia, vaan tarjota uskoville "esimerkki todella epäitsekkäästä rakkaudesta, sellaisesta rakkaudesta, jonka kaltaista maailmassa ei koskaan aikaisemmin ollut nähty. Tässä merkityksessä hänen käskyään voidaan nimittää uudeksi. Jeesus ei pyytänyt opetuslapsia vain rakastamaan toisiaan, vaan rakastamaan "niin kuin minä olen rakastanut teitä" (Joh. -15:-12). Itse asiassa meillä on tässä vain yksi lisäesimerkki siitä, miten Kristus teki Isänsä lain suureksi."
Kuuliaisuus on osoitus sellaisesta rakkaudesta. Jeesus sanoi: "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni" (Joh. 14:-15). "Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan" (Joh.- 15:-10). Samoin: jos rakastamme Jumalan lapsia, rakastamme Jumalaa ja "pidämme hänen käskynsä" (1.-Joh. -2:3).
Vain pysymällä Kristuksessa voimme olla sydämestämme kuuliaisia. "Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa", Jeesus sanoi, "samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. - - Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään" (Joh. 15:-4,5). Pysyäksemme Kristuksessa meidän on tultava ristiinnaulituksi hänen kanssaan ja koettava se, mistä Paavali kirjoitti: "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal. 2:-20). Niille, jotka ovat tässä tilassa, Kristus voi täyttää uuden liiton lupauksensa: "Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani" (Hepr.- 8:-10).
Kuuliaisuuden siunaukset. Kuuliaisuus kehittää kristillistä luonnetta ja saa uskovat kasvamaan kuin "vastasyntyneet lapset"; samalla he muuttuvat Herran kirkkauden kaltaisiksi (ks. 1.-Piet. 2:-2; 2.-Kor. -3:18). Tämä muutos on voimakas todistus Kristuksen voimasta.
Raamattu julistaa autuaiksi eli onnellisiksi ne, jotka "seuraavat Herran lakia" (Ps.- 119:-1), jotka löytävät ilonsa Herran laista ja tutkivat sitä päivin ja öin (Ps.- 1:-2). Kuuliaisuutta seuraa monia siunauksia: (1) viisaus (Ps.- 119:-98); (2) rauha (Ps. 119:-165; Jes. -48:-18); (3) vanhurskaus (5.Moos. 6:25; Jes.- 48:-18); (4) puhdas, siveellinen elämä (Sananl. 7:-1 - 5); (5) tieto totuudesta (Joh. -7:-17); (6) suoja sairauksilta (2.-Moos.- 15:-26); (7) pitkä ikä (Sananl.- 3:-1,2; 4:-10,22) ja (8) rukousten kuuleminen (1.Joh.- 3:-22; vrt. Ps. -66:18).
Kutsuessaan meitä kuuliaisuuteen Jumala lupaa runsaita siunauksia (3.-Moos. -26:-3 - 10; 5.-Moos. 28:-1 - 12). Kun vastaamme hänen kutsuunsa myöntävästi, meistä tulee hänen oma kansansa (2.Moos. 19:-5,6; 1.-Piet. -2:-5,9; 5.-Moos. 28:-1,13;).
Kuten monet kristityt ovat havainneet, Raamattu osoittaa, että vaikka Kristuksen kuolema mitätöi seremonialain, se vahvisti moraalilain pysyvyyden. Pane merkille seuraavat todisteet:
1. Seremonialaki. Kun Kristus kuoli, hän täytti uhrijärjestelmän profeetalliset vertauskuvat. Esikuva saavutti täyttymyksensä ja seremonialaki lakkasi olemasta voimassa. Vuosisatoja aiemmin Daniel oli ennustanut, että Messiaan kuolema "on lakkauttava teuras - ja ruokauhrin" (Dan.- 9:-27; ks. tämän kirjan lukua 4). Kun Jeesus kuoli, temppelin väliverho repäistiin yliluonnollisella tavalla rikki ylhäältä alas asti (Matt.- 27:-51), mikä osoitti temppelipalvelusten hengellisen merkityksen päättymistä.
Vaikka seremonialailla oli tärkeä tehtävä ennen Kristuksen kuolemaa, se oli monella tavoin puutteellinen, koska se oli vain "varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta" (Hepr.-10:-1). Se oli palvellut väliaikaista tarkoitusta ja se oli annettu Jumalan kansalle "ainoastaan siihen asti, kun pysyvä järjestys astuu voimaan" (Hepr.9:-10 vrt. Gal.- 3:-19) - siihen asti, kun Kristus kuoli todellisena Jumalan Karitsana.
Kristuksen kuollessa seremonialain tehtävä oli suoritettu loppuun. Kristuksen sovitusuhri tarjosi anteeksiantamuksen kaikista synneistä. Kun Kristus "antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin" (Kol.- 2:-13,14; vrt. 5.-Moos.- 31:-26). Sitten ei enää ollut välttämätöntä toimittaa monimutkaisia seremonioita, jotka eivät missään tapauksessa olleet kykeneviä poistamaan syntejä tai puhdistamaan omaatuntoa (Hepr.- 10:4; 9:9,-14). Enää ei tarvinnut huolehtia seremonialaeista, jotka sisälsivät monimutkaisia säädöksiä ruoka - ja juomauhreista, erilaisten juhlien (pääsiäisen, helluntain jne.) viettämisestä, uusista kuista tai seremoniallisista sapateista (Kol. -2:-16; vrt. Hepr. 9:-10), jotka olivat vain "sen varjoa, mikä on tulossa" (Kol. 2:17).
Kun Jeesus oli kuollut, uskovilla ei ollut enää mitään tarvetta käsitellä Kristuksessa ilmenevän todellisuuden varjoja. Nyt he saattoivat lähestyä suoraan Vapahtajaa itseään, sillä "todellista on Kristuksen ruumis" (Kol. -2:-17).
Juutalaiset olivat tulkinneet seremonialakia siten, että siitä oli tullut este heidän ja muiden kansojen välille. Siitä oli tullut heidän lähetystehtäväänsä suuresti vaikeuttava tekijä, joka esti heitä valaisemasta maailmaa Jumalan kirkkaudella. Kristuksen kuolema kumosi tämän "lain käskyineen ja säädöksineen"; se hajotti juutalaisia ja pakanoita "erottaneen vihollisuuden muurin" ja kokosi noista kahdesta ihmisryhmästä yhden uuden perheen, kun Kristus ristillä "sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille" (Ef. -2:-14 - 16).
2. Dekalogi ja risti. Samalla kun Kristuksen kuolema lopetti seremonialain, se vahvisti kymmenen käskyn arvovallan. Kristus poisti lain kirouksen ja vapautti uskovat sen tuomiosta. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että laki olisi kumottu ja että meillä olisi vapaus rikkoa sen periaatteita. Raamatun lukuisat vakuutukset lain pysyvyydestä torjuvat sellaisen näkemyksen.
Calvin sanoi oikein vakuuttaessaan, että "meidän ei tule kuvitella, että Kristuksen tulo on vapauttanut meidät lain arvovallasta, sillä laki on hartaan ja pyhän elämän ikuinen ohje ja sen on siitä syystä oltava yhtä muuttumaton kuin Jumalan oikeuden."
Paavali kuvaili sitä suhdetta, mikä vallitsee kuuliaisuuden ja pelastavan armon evankeliumin välillä. Hän kutsui uskovaisia pyhään elämään ja kehotti heitä: "Antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi! Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia" (Room. -6:-13,14). Kristityt eivät siis noudata lakia hankkiakseen itselleen pelastuksen. Ne, jotka yrittävät tehdä niin, havaitsevat olevansa yhä lujemmin synnin orjuudessa. "Niin kauan kun ihminen on lain alaisuudessa, hän pysyy myös synnin alaisena, sillä laki ei voi vapauttaa ketään sen enempää synnin tuomiosta kuin synnin vallastakaan. Mutta ne, jotka ovat armon alaisia, saavat sekä vapautuksen tuomiosta (Room. -8:-1) että voimaa synnin voittamiseen (Room. -6:4). Siten synnillä ei enää ole hallintavaltaa heihin."
"Kristus on näet lain loppu," Paavalin lisää, "ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo" (Room. -10:-4). Jokainen, joka uskoo Kristukseen, ymmärtää, että Kristukseen loppuu lain käyttö vanhurskauden saavuttamisen välineenä. Itsessämme olemme syntisiä, mutta Jeesuksessa Kristuksessa olemme vanhurskaita, kun hänen vanhurskautensa on luettu hyväksemme.
Armon alaisena oleminen ei kuitenkaan anna uskovalle oikeutta tehdä jatkuvasti syntiä, "jotta armo tulisi yhä suuremmaksi" (Room.- 6:-1). Sen sijaan armo antaa voimaa, joka tekee kuuliaisuuden ja voiton synnistä mahdolliseksi. "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa (ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan)" (Room. -8:-1; sulkeissa oleva lisäys on eräissä käsikirjoituksissa).
Kristuksen kuolema korotti lakia ja sen yleistä arvovaltaa. Jos dekalogi olisi voitu muuttaa, Kristuksen ei olisi tarvinnut kuolla. Mutta koska tämä laki on ehdoton ja muuttumaton, sen rikkomuksen rangaistukseksi vaadittiin kuolemaa. Kristus täytti täysin tämän vaatimuksen kuolemalla ristillä. Näin hän teki ikuisen elämän mahdolliseksi kaikille, jotka hyväksyvät hänen suurenmoisen uhrinsa.
Kuuliaisuus laille
Ihminen ei voi ansaita pelastusta hyvillä teoillaan. Kuuliaisuus on Kristuksen hankkiman pelastuksen hedelmää. Ihmeellisellä armollaan, joka näkyi erityisesti ristillä, Jumala on vapauttanut kansansa synnin rangaistuksesta ja kirouksesta. Vaikka he olivat syntisiä, Kristus antoi henkensä voidakseen tarjota heille ikuisen elämän lahjan. Jumalan ylitsevuotava rakkaus herättää katuvassa syntisessä vastarakkautta, joka ilmenee rakastavana kuuliaisuutena. Tämä kuuliaisuus on mahdollista sen armon voimasta, jota niin runsaana tarjotaan ihmiselle. Uskovat, jotka ymmärtävät, että Kristus pitää lakia arvossa, ja jotka myös ymmärtävät kuuliaisuuteen sisältyvän siunauksen, haluavat elää Kristuksen kaltaista elämää.
Kristus ja laki. Kristus pitää kymmenen käskyn lakia mitä suurimmassa arvossa. Hän itse oli se suuri "Minä olen", joka julisti Isänsä moraalilain Siinailta (Joh. -8:-58; 2.-Moos.- 3:-14; ks. tämän kirjan lukua 4). Osana maanpäällistä tehtäväänsä "Herra päätti tehdä lakinsa suureksi, tehdä sen loistavaksi" (Jes. -42:-21). Psalmin kohdassa, jota Uusi testamentti soveltaa Kristukseen, kuvataan hänen asennettaan lakia kohtaan: "Jumalani, minä täytän mielelläni tahtosi, sinun lakisi on minun sydämessäni" (Ps. -40:-9: vrt. Hepr.- 10:-5,7).
Kristuksen evankeliumi synnyttää uskon, joka korostaa dekalogin pätevyyttä. Paavali huudahtaa: "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo" (Room. -3:-31).
Kristus ei siis tullut ainoastaan lunastamaan ihmistä, vaan myös puolustamaan Jumalan lain pyhyyttä ja arvovaltaa. Hän opetti ihmisille sen loistoa ja kirkkautta, ja hän antoi ihmisille esimerkin siitä, miten lakiin tuli suhtautua. Kristuksen seuraajien tehtävänä on korostaa omassa elämässään Jumalan lakia. Kristus itse oli elänyt kuuliaisena, ja siksi hän teroitti seuraajilleen, että heidän tuli noudattaa käskyjä. Kun Jeesukselta kysyttiin ikuisen elämän pääsyvaatimuksia, hän vastasi: "Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä" (Matt.- 19:-17). Hän myös varoitti: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." Lainrikkojilta kielletään sinne pääsy (Matt. 7:-21 - 23).
Kristus itse täytti lain - ei siten, että olisi kumonnut sen, vaan noudattamalla sitä elämässään. Hän sanoi: "Totisesti, laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut" (Matt.-5:-18). Kristus korosti voimakkaasti sitä, että aina on pidettävä mielessä Jumalan lain suuri tarkoitus: rakastaa Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (Matt.-22:-37,38). Hän ei kuitenkaan halunnut seuraajiensa rakastavan toisiaan siten kuin maailma tulkitsee rakkauden - itsekkäästi tai pelkän tunteen varassa. Selittääkseen, millaisesta rakkaudesta hän puhui, Jeesus antoi "uuden käskyn" (Joh.- 13:-34). Tämän uuden käskyn tarkoituksena ei ollut syrjäyttää dekalogia, vaan tarjota uskoville "esimerkki todella epäitsekkäästä rakkaudesta, sellaisesta rakkaudesta, jonka kaltaista maailmassa ei koskaan aikaisemmin ollut nähty. Tässä merkityksessä hänen käskyään voidaan nimittää uudeksi. Jeesus ei pyytänyt opetuslapsia vain rakastamaan toisiaan, vaan rakastamaan "niin kuin minä olen rakastanut teitä" (Joh. -15:-12). Itse asiassa meillä on tässä vain yksi lisäesimerkki siitä, miten Kristus teki Isänsä lain suureksi."
Kuuliaisuus on osoitus sellaisesta rakkaudesta. Jeesus sanoi: "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni" (Joh. 14:-15). "Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan" (Joh.- 15:-10). Samoin: jos rakastamme Jumalan lapsia, rakastamme Jumalaa ja "pidämme hänen käskynsä" (1.-Joh. -2:3).
Vain pysymällä Kristuksessa voimme olla sydämestämme kuuliaisia. "Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa", Jeesus sanoi, "samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. - - Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään" (Joh. 15:-4,5). Pysyäksemme Kristuksessa meidän on tultava ristiinnaulituksi hänen kanssaan ja koettava se, mistä Paavali kirjoitti: "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal. 2:-20). Niille, jotka ovat tässä tilassa, Kristus voi täyttää uuden liiton lupauksensa: "Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani" (Hepr.- 8:-10).
Kuuliaisuuden siunaukset. Kuuliaisuus kehittää kristillistä luonnetta ja saa uskovat kasvamaan kuin "vastasyntyneet lapset"; samalla he muuttuvat Herran kirkkauden kaltaisiksi (ks. 1.-Piet. 2:-2; 2.-Kor. -3:18). Tämä muutos on voimakas todistus Kristuksen voimasta.
Raamattu julistaa autuaiksi eli onnellisiksi ne, jotka "seuraavat Herran lakia" (Ps.- 119:-1), jotka löytävät ilonsa Herran laista ja tutkivat sitä päivin ja öin (Ps.- 1:-2). Kuuliaisuutta seuraa monia siunauksia: (1) viisaus (Ps.- 119:-98); (2) rauha (Ps. 119:-165; Jes. -48:-18); (3) vanhurskaus (5.Moos. 6:25; Jes.- 48:-18); (4) puhdas, siveellinen elämä (Sananl. 7:-1 - 5); (5) tieto totuudesta (Joh. -7:-17); (6) suoja sairauksilta (2.-Moos.- 15:-26); (7) pitkä ikä (Sananl.- 3:-1,2; 4:-10,22) ja (8) rukousten kuuleminen (1.Joh.- 3:-22; vrt. Ps. -66:18).
Kutsuessaan meitä kuuliaisuuteen Jumala lupaa runsaita siunauksia (3.-Moos. -26:-3 - 10; 5.-Moos. 28:-1 - 12). Kun vastaamme hänen kutsuunsa myöntävästi, meistä tulee hänen oma kansansa (2.Moos. 19:-5,6; 1.-Piet. -2:-5,9; 5.-Moos. 28:-1,13;).
Vastaukset 11
Vanhimmat
vaan "ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin;" voideltu ei yleensä tarkoita messiasta eihän sitä ollut Kyroskaan tai muut kuninkaat vaikka kaikki olivat voideltuja. Temppelipalvelus myös jatkui 30 vuotta Jeesuksen jälkeen jopa niin että kristitytkin siihen osallistuivat. Temppeli tuhoutui vasta epäonnistuneen kapinan jälkimainingeissa.
Temppeliuhreja tomittamalla synnit sai anteeksi- älä keksi uusia "ei missään tapauksessa"- ehtoja -mitkä nämä olisivat, mitä ei saatu anteeksi sen paremmin uhreilla kuin anteeksipyytämällä? Antaisitko selvityksen?
Muutenkin juttu oli outo, lopulta päädyt ylistämään Toraa jota ei voi jakaa osiin-edelleen kehoittaisin kristittyjä pysymään UT:n puolella, se ihan riittää .
Kyseinen kohta menee oikein käännettynä ja ymmärrettynä: "puolessa välissä vuosiviikkoa hän lakkauttaa..." jne.
Jeesus naulittiin ristille puolivälissä - 69. ja 70. vuosiviikon puolivälissä - viimeistä vuosiviikkoa, joka oli leikattu 2300 vuodesta - (31 1/2 jKr).
Kristus=Messias=Voideltu Ruhtinas.
Kymmenen käskyn laki taas kuuluu jokaiselle ihmiselle, juuri niin kuin Raamattu opettaa ja myös lähes kaikki kristilliset kirkot (en muista nyt mikä kristillinen kirkko ei pitäisi kymmentä käskyä opetuksessaan).
Seitsemänkymmentä vuosiviikkoa eli 490 vuotta oli "määrätty" eli "säädetty" juutalaisille ja Jerusalemille (Dan. 9:24). Tekstissä käytetty heprean kielen verbi on chathak. Vaikka tämä verbi esiintyy vain kerran Raamatussa, sen merkitys ymmärretään muista hepreankielisistä lähteistä. *40 Geseniuksen tunnettu heprealais - englantilainen sanakirja esittää, että sanan perusmerkitys on "leikata" tai "jakaa".
Tätä taustaa vasten Gabrielin selitykset ovat hyvin valaisevia. Hän kertoo Danielille, että 490 vuotta oli leikattu pois pitemmästä 2300 vuoden ajanjaksosta. Lähtökohdaksi 490 vuoden jaksolle Gabriel mainitsee "Jerusalemin entiselleen palauttamista ja rakentamista koskevan sanan" lausumisen (Dan. 9:25), mikä tapahtui vuonna 457 eKr., Artakserkseen seitsemäntenä hallitusvuotena (ks. tämän kirjan lukua 4).
Nuo 490 vuotta päättyivät vuonna 34 jKr. Kun leikkaamme 490 vuotta pois 2300 vuodesta, meille jää 1810 vuotta. Koska 2300 vuoden ajanjakson tuli siis ulottua 1810 vuotta eteenpäin vuodesta 34 jKr., ne ulottuvat vuoteen 1844.
makkabealaisaikaan ja pyhäkön saastuttaja oli Antiokus Epifanes joka pian voitettiin ja pyhäkön toiminta palasi ennalleen.
Nechtach tuossa kohtaa -leikata verbin passiivi-ei anna aihetta mihinkään erityistulkintoihin.
Dan.10:14. Ja minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi päivien lopulla; sillä vielä tämäkin näky koskee niitä päiviä."
15. Ja hänen näitä minulle puhuessansa minä käänsin kasvoni maahan päin ja olin ääneti.
16. Ja katso, olento, ihmislasten muotoinen, kosketti minun huuliani; silloin minä avasin suuni ja puhuin ja sanoin edessäni seisovalle: "Herrani, nähdessäni näyn valtasi minut tuska, ja minulta meni kaikki voima.
17. Ja kuinka voi herrani palvelija, tällainen kuin minä, puhutella sellaista, kuin minun herrani on? Sillä siitä asti ei minussa ole voimaa, tuskin enää henkeäkään."
18. Silloin kosketti minua jälleen se ihmisen muotoinen ja vahvisti minua.
19. Ja hän sanoi: "Älä pelkää, sinä otollinen mies, rauha olkoon sinulle. Vahvistu! Vahvistu!" Ja hänen puhuessaan minulle minä vahvistuin ja sanoin: "Puhukoon herrani, sillä sinä olet minua vahvistanut".
20. Ja hän sanoi: "Tiedätkö, mitä varten minä olen tullut sinun tykösi? Nyt minä käyn jälleen sotimaan Persian enkeliruhtinasta vastaan, ja kun minä olen päässyt hänestä, niin katso: tulee Jaavanin enkeliruhtinas.
21. Mutta minä ilmoitan sinulle, mitä on kirjoitettuna totuuden kirjassa. Eikä ole ketään muuta vahvistamassa minua heitä vastaan paitsi teidän enkeliruhtinaanne Miikael.
Danielista näet ketä hänen ennustuksensa koskevat.
Danielin ennustukset koskevat Israeelia ja sen yhteydessä muita kansakuntia.
Israel on ollut kautta historian näiden Danielin ennustamien maailmanvaltojen keskuudessa.
Otteesta asia selviää;"14. Ja minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi päivien lopulla; sillä vielä tämäkin näky koskee niitä päiviä."
Dan.12:8. Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: "Herrani, mikä on oleva näitten päätös?"
9. Niin hän sanoi: "Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti.
10. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.
11. Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää.
12. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.
13. Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."
Asia jatkuu aina kirjan loppuun asti.
Adventistien tulkinta ei sovi mihinkään väliin.
Suoraan sanottuna tukinta on täysin vailla mitään arvoa.
Samanlaista tulkintaa jolla ei ole totuusarvoa on koko adventtikirkon oppi Vanhan Testamentin sisällöstä.
Heidän VT:n tulkintansa murentaa myöskin koko Evankeliumin sanoman Uudesta Testamentista.
Evankeliumi perustuu sille pohjalle joka oli voimassa VT:n aikana. Väärä tulkinta niissä johtaa auttamattomasti väärään myös Uuden Testamentin puolella.
Niin sanovat Raamatun totuuden vastustajat. Mutta Raamattu sanoo toista. 2300 vuotta Jerusalemin jälleenrakentamis määryksestä Israeleille oli annettu etsikkoajaksi 70 vuosiviikkoa. Israel ei ottanut Voideltua Ruhtinasta vasttaan ja Stefanuksen kivitys oli se merkki (34 jKr) jolloin evankeliumin julistuksessa pakanat menivät lihallisen kansan ohitse. Sitten 2300 vuoden mentyä pyhäkkö viimein puhdistetaan eli tutkiva tuomio alkaisi.
Katolinen kirkko on keksinyt liittää profetiaan antiokuksen, sillä sellainen tulkinta vie pohjan tulkinnalta että katolinen kirkko on se vainooja joka 1260 vuoden ajan vainoaa seurakuntaa. Protestantit uskovat tässäkin jesuiittoja. Kaikki uskonpuhdistajat aikoinaan tiesivät totuuden ja julistivat myös sitä että paavikunta on peto ja antikristus jonka valta-aika olisi 1260 vuotta, kunnes se saisi kuolinhaavan mutta, josta se ennen Jeesuksen toista tulemusta hämmästyttävästi virkoaisi ja koko maailma tulisi liittymään tuohon uskonnolliseen eksytykseen, paitsi ne joilla on Jeesuksen todistus joka on profetian henki.
Väärä tulkinta VT:ssä johtaa siihen että jotkut pitävät Israelin kansaa vieläkin erityisasemassa pelastussuunnitelmassa, jättäen huomiotta kokonaan sen totuuden että UT puhuu hengellisestä Israelista ja lupaa sille ne VT:n lupaukset jotka olisivat tulleet lihallisen Israelin kohdalle, jos he olisivat ottaneet Voidellun kuninkaakseen.
Pedot kuvaavat eri maailmanvaltoja jotka ovat valtakuntien johdossa.
Rooma oli tuollainen peto Jeesuksen aikana.
Juutalaiset elivät noiden "petovaltojen" alaisuudessa.
Näin yhdistyy Israelille annetut profetiat siitä karkoituksesta joka oli sidottu Mooseksen lain noudattamiseen ja Danielin näyt tulevista valloista käytännön historiassa.
Olisi hyödyllistä lukea muitakin profeettoja kuin Danielia ja niitäkin siitä näkökulmasta jossa ne oli alunperin annettu ja ketä varten.
Niistä yhdessä voi muodostua toimiva kokonaisuus.
Historian valossa profeetat ovat onnistuneet ennustamaan hyvin ja adventistien tulkinta olisi osoitus ettei mitään ole toteutunut.
Suosittelenkin lukemaan kaksiosaisen kirjan "Pitkä vaellus"(Paul Borchsenius)
http://www.google.fi/search?client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi:official_s&hl=fi&q=Paul Borchsenius&meta=&btnG=Google-haku
Sen jälkeen voikin jo hyljätä kaiken adventistien
opetuksen profeettojen toteutuneista ennustuksista ja SPA:n opin 2300 vuodesta.
Kirjasta käy hyvin ilmi juutalaisten historia pakanakansojen, noiden petovaltojen keskuudessa .
Jokainen juutalaisia vainonnut mahtivalta menetti voimansa aina nimenomaan sille valtakunnalle, johon syntyi seuraava "koti" siirtymään joutuneille juutalaisille.
Jeesuksen "orjantappurainen kuninkaankruunu" on ollut aina heidän mukanaan.
Tässä on mahdotonta esittää kuin pieniä asioita kerrallaan.
Lisäksi enempi esittäminen on osoittautunut mahdottomaksi näissä oloissa.
Jo Mooses sanoi toisin kuin adventtikirkko juutalaisista opettaa.
Profeetat sanovat toisin kuin te opetatte. Jeesus sanoi toisin sekä apostolit.
Teillä on sen asian suhteen sokeat silmät ja kuurot korvat ja yhdistettynä ymmärtämättömään sydämeen ei Teiltä voi enempää odottaakaan.
Kun ymmärtää kokonaisuudesta enemmän kuin täällä on ollut mahdollista kertoa, teidän oppinne osoittautuu kaikin kohdin vääräksi.
Se mikä on hiekalle rakennettua ei kestä lähempää tarkastelua.
Ja teidän oppinne on tyhjän päällä.
Hes 20: 23-44: “Kuitenkin minä kättä kohottaen vannoin heille erämaassa, että minä hajotan heidät pakanain sekaan ja sirotan heidät muihin maihin, koska he eivät pitäneet minun käskyjäni, vaan ylenkatsoivat minun käskyni, rikkoivat minun sapattini ja heidän silmänsä pälyivät heidän isiensä kivijumalain perään. Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää, ja annoin heidän saastua lahjoistansa, siitä, että polttivat uhrina kaiken, mikä avasi äidinkohdun, jotta saattaisin heidät kauhun valtaan ja he tulisivat tietämään, että minä olen Herra. Sentähden puhu Israelin heimolle, ihmislapsi, ja sano heille: Näin sanoo Herra, Herra: Vielä niinkin ovat isänne minua herjanneet, että ovat olleet uskottomat minua kohtaan. Kun minä toin heidät maahan, jonka olin kättä kohottaen luvannut heille antaa, niin missä vain he näkivät korkean kukkulan tai tuuhean puun, siinä he uhrasivat teurasuhrinsa ja antoivat vihastuttavat uhrilahjansa, siinä panivat esiin suloisesti tuoksuvat uhrinsa ja siinä vuodattivat juomauhrinsa. Niin minä sanoin heille: 'Mikä tämä uhrikukkula on, jolle te menette?' ja niin sai sellainen nimen uhrikukkula aina tähän päivään asti. Sentähden sano Israelin heimolle: Näin sanoo Herra, Herra: Ettekö te saastuta itseänne isienne tiellä? Ettekö kulje uskottomina heidän iljetystensä jäljessä? Ettekö ole saastuttaneet itseänne kaikilla kivijumalillanne aina tähän päivään asti, kun tuotte lahjojanne ja panette lapsenne käymään tulen läpi? Ja minäkö antaisin teidän kysyä minulta neuvoa, te Israelin heimo? Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, en anna minä teidän kysyä minulta neuvoa. Se, mikä on tullut teidän mieleenne, ei totisesti ole tapahtuva - se, mitä sanotte: 'Me tahdomme olla pakanain kaltaisia, muitten maitten sukukuntain kaltaisia, niin että palvelemme puuta ja kiveä'. Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra: totisesti minä olen hallitseva teitä väkevällä kädellä, ojennetulla käsivarrella ja vuodatetulla vihalla. Ja minä vien teidät pois kansojen seasta ja kokoan teidät maista, joihin olitte hajotetut, väkevällä kädellä, ojennetulla käsivarrella ja vuodatetulla vihalla. Ja minä tuon teidät kansojen erämaahan, ja siellä minä käyn oikeutta teidän kanssanne kasvoista kasvoihin. Niinkuin minä kävin oikeutta isienne kanssa Egyptinmaan erämaassa, niin minä käyn oikeutta teidän kanssanne, sanoo Herra, Herra. Minä panen teidät kulkemaan sauvan alitse ja saatan teidät liiton siteeseen. Ja minä erotan teistä ne, jotka kapinoivat minua vastaan ja luopuvat minusta: muukalaisuutensa maasta minä vien heidät pois, mutta Israelin maahan he eivät tule; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra. Mutta te, Israelin heimo! Näin sanoo Herra, Herra: Menkää vain ja palvelkaa itsekukin omia kivijumalianne. Mutta vastedes te totisesti kuulette minua ettekä enää häpäise minun pyhää nimeäni lahjoillanne ynnä kivijumalillanne. Sillä minun pyhällä vuorellani, Israelin korkealla vuorella, sanoo Herra, Herra, siellä he palvelevat minua, koko Israelin heimo, kaikki tyynni, mitä maassa on. Siellä minä heihin mielistyn, siellä minä halajan teidän antimianne, uutisverojanne, kaikkinaisia teidän pyhiä lahjojanne. Niinkuin suloisesti tuoksuvaan uhriin minä teihin mielistyn, kun minä vien teidät pois kansojen seasta ja kokoan teidät maista, joihin olette hajotetut, ja osoitan teissä pyhyyteni pakanain silmien edessä. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun minä tuon teidät Israelin maahan, siihen maahan, jonka minä kättä kohottaen olin luvannut antaa teidän isillenne. Ja te muistatte siellä vaelluksenne ja kaikki tekonne, joilla olette itsenne saastuttaneet, ja teitä kyllästyttää oma itsenne kaikkien pahain töittenne tähden, mitä olette tehneet. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun minä teen teille, minkä teen, oman nimeni tähden, en teidän pahan vaelluksenne enkä riettaiden tekojenne ansion mukaan, te Israelin heimo; sanoo Herra, Herra."
Baabelin jälkeen profeetat lupasivat ennustuksissaan asoita jotka eivät toteutuneet ennen v.1948.
Ensimmäinen "juutalainen" profeetta oli Hoosea.
Hoosea ennusti myös Israelin paluusta kertoen myös ajankohdan.Hoos.6:2
Kaikki profeetat kertovat Messiaan tulon (toisen) yhteydessä tapahtuvasta "silmien avautumisesta" juutalaisten kohdalla.
Paavalin mukaan tuo tapahtuu kun pakanain täysi luku on tullut sisälle.
Adventistit kiistävät kaikki nämä varmoina pidettävät ennusteet.
Tässä he tukeutuvat milloin M.Lutheriin tai muihin uskonpuhdistajiin jotka myös erehtyivät (tässä asiassa).Aivan erityisen pahoin erehtyi EGW juutalaisten suhteen.
EGW oli varsin kylmä suhteessaan juutalaisiin.
ja kirjanoppineet!
Tulkaa lastenkaltaisiksi jälleen!
Missä näkyy armo teidän kirjoituksissanne?
Te olette niin paisuneita,
täynnä omaa viisauttanne ja tietämystänne,ettei teillä ole enää sijaa olenkaan armolle!
Mihin te enää Kristusta tarvitsette?Varokaa,ettette kokonaan toisianne hävitä!