Kekkonen - Kremlin presidentti

Tällä viikolla olleen veteraanipäivän tunnelmissa kannattaa palauttaa mieliin, että Urho Kekkosen ollessa presidenttinä sotaveteraanit eivät saaneet mitään kunnioitusta.

Urho Kaleva Kekkonen itsekin halveksi sotaveteraaneja tyyliin: "Mitäs menitte sinne". Kekkonen ei myöskään kutsunut Mannerheim ristin ritareita presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Sen sijaan erilaiset komukkakirjailijat ja stallarit olivat Kekkosen sydänystäviä.

Urho Kaleva Kekkonen meni itse asiassa vihollisen puolelle jatkosodan ollessa vielä kesken. Kekkonen alkoi vehkeillä ja matkusteli tämän tästä Tukholmassa tapaamassa vihollisen edustajia. Kekkosen toimintaan tiedustelupalvelu kiinnitti huomiota ja hänen matkusteluaan rajoitettiin. Maanpetossyytteeltä Kekkosen pelasti ainoastaan sodan loppuminen.

Urho Kekkonen oli koko presidenttiaikansa leimallisesti KGB:n ja Kremlin presidentti. Ei ollut niin pientä päätöstä ettei Kekkonen olisi Moskovasta pyytänyt hyväksyntää. Myöhemmin on tullut ilmi, että Kekkonen oli KGB:n palveluksessa ja hänen koodinimensä oli "Timo".

Palautetaan myös mieliin, että vuonna 1956 Kekkonen valittiin Maalaisliiton ja KOMMUNISTIEN äänin. Isänmaalliset voimat Kokoomuksesta, SDP:stä ja muista puolueista olivat Fagerholmin kannalla.

Urho Kekkosen takia Suomi oli Neuvostoliiton satelliitti ja Neuvostoliiton täyden vaikutusvallan alla aina Kekkosen kauden loppuun saakka. Ulkopolitiikassa tunnettiin käsite "Suomettuminen" eli saksaksi "Finlandisierung". Tällä tarkoitettiin tilannetta, jossa maa on täysin toisen maan päätäntävallan alainen, vaikka onkin muodollisesti itsenäinen. Ei Suomen asema paljon poikennut Varsovan liiton maiden asemasta ja Kekkosen takiahan Suomella oli jopa sotilasliittosopimus Neuvostoliiton kanssa.

Edelleen jotkut piirit haluavat nostaa Kekkosen jalustalle. Edelleen halutaan jatkaa sitä henkilöpalvontaa, joka sai Suomessa Kekkosen aikana pöyristyttävät mittasuhteet.

Kekkosen kritisoivat haluttiin painaa epähenkilöiksi. Onneksi Suomessa kuitenkin oli silloinkin suoraselkäisiä henkilöitä.

Esimerkkinä Tuure Junnila jaksoi nostaa esiin niitä epäkohtia, jota Kekkosen diktatorinen asema sai aikaan.

4

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totta puhuu Arttu-vaari

      Känä valehteli täällä viikko sitten, että Olli Riikonen olisi rattijuoppo ja saanut tuomion asiasta. Näin ei ole. Niin on pitäviä Känän puheet. Mutta milloin seuraa anteeksipyyntö? Ehkä vvasta lakituvassa?

    • Pystyyn kuollut

      "Kekkonen ei myöskään kutsunut Mannerheim ristin ritareita presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle."
      ---------

      Urho Kekkonen kutsui Mannerheimin ristin ritareita itsenäisyyspäivän vastaanotolle, mutta toisin kuin seuraajansa, hän ei tehnyt asiasta numeroa, saatika vaalitemppua.

      Nykysuomalaisetkin ovat bonganneet television Kekkosen aikaisista arkistofilmeistä mm. Adolf Ehrnroothin kättelemässä presidenttiä vastaanotolla vuodesta toiseen.

      Juhlavieraiden joukossa Mannerheimin ristin ritareita lienee ollut koolla jopa enemmän kuin nykyisin, eivät tietenkään kaikki lähes 200 ritaria yhdellä kertaa. Heitä vanhoista filmeistä tunnistavalle annettakoon vihjeenä, että he eivät ole keppien kanssa liikkuvia vanhuksia, vaan vetreitä 35-60 -vuotiaita miehiä.

      Sotaveteraaneja yleensäkin Kekkosen järjestämillä itsenäisyyspäivän vastaanotolla oli aivan toisessa mittakaavassa kuin nykyisin. Miesvieraista sotaveteraaneja oli YLI PUOLET, naisistakin lottia suuri osa.

      Miksi muuten lotat puuttuvat nykyisten presidenttien vastaanotoilta?

    • Pystyyn kuollut

      >>>Sen sijaan erilaiset komukkakirjailijat ja stallarit olivat Kekkosen sydänystäviä.>Myöhemmin on tullut ilmi, että Kekkonen oli KGB:n palveluksessa ja hänen koodinimensä oli "Timo".>Palautetaan myös mieliin, että vuonna 1956 Kekkonen valittiin Maalaisliiton ja KOMMUNISTIEN äänin. Isänmaalliset voimat Kokoomuksesta, SDP:stä ja muista puolueista olivat Fagerholmin kannalla>Ei Suomen asema paljon poikennut Varsovan liiton maiden asemasta ja Kekkosen takiahan Suomella oli jopa sotilasliittosopimus Neuvostoliiton kanssa.>Edelleen halutaan jatkaa sitä henkilöpalvontaa, joka sai Suomessa Kekkosen aikana pöyristyttävät mittasuhteet.>Kekkosen kritisoivat haluttiin painaa epähenkilöiksi. Onneksi Suomessa kuitenkin oli silloinkin suoraselkäisiä henkilöitä.

      • ahti

        Känä ei tiedä/muista, että Kekkosta ehättivät viimeiselle kaudelle pyytämään ehdokkaakseen ensimmäisenä sosilaideNokraatit jo vuonna 1975. Tiedoksi Känälle, että vaalit olivat vasta 1978.

        Ettei sosialistia voi kekkosen vastustamisesta syyttää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1252
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      112
      659
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe