KEPU on aina esiintynyt markkinoinnissaan nk. kuntapuolueena.
Missä ovat käytännön teot?
Kun KEPU tuli hallitukseen, kuntien taloudet alkoivat kriisiytyä. KEPU on taas saanut aikaan sen, että maamme eri osien eriarvoisuus on alkanut lisääntyä. Lipposen ja Niinistön hallituksissa maatamme kehitettiin tasapuolisesti.
Jälleen kerran on nähty, että KEPU PETTÄÄ AINA.
Vaalimarkkinoinnissa tämä pettäjien puolue lupaa kaikille yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Valtaan päästyään KEPU kuitenkin saattaa aina maamme kriisin partaalle.
Mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen hallituksen yksi epäonnistuneimpia ministereitä on tämä surullisen hahmon ritari Hannes Manninen. Manninen on epäonnistunut totaalisesti kuntaministerinä.
Jo Tornion kaupunginjohtajana Manninen tuli tunnetuksi patologisena valehtelijana. Ennen vaaleja Manninen aina "unohti" kertoa Tornion taloudessa odotettavissa olevista ikävistä päätöksistä. Tätä samaa Manninen on jatkanut ministerinä.
KEPU kriisiytti kuntatalouden
2
103
Vastaukset
- kunnissahan
vanhukset ovat huonossa hoidossa,eiks niin.
- politiikkaa seuraava
Holkerin hallitus yhdessä sossujen kanssa aiheuttivat Suomeen hirvittävän laman. Kasinopeleillä. Että näin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412014- 1881617
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461260Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50972- 40779
- 14770
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24725Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637