Mikä Palvelee Pahuutta?

Jaska

Raamattu kertoo meille, että Jumala on hyvä. Jumalan olemukseen kuuluu se, että Hän on ehdottoman totuudellinen, hän ei voi valehdella, koska on itse Totuus. Lisäksi tiedämme, että Hän on Luoja ja on antanut meille kaiken. Tehnyt sellaisen maapallon, missä on todella mahtavat mahdollisuudet olla ja elää. Luonut erilaisia marjoja ja vihanneksia, erilaisia kasveja ja eläimiä. Tehnyt pilvet ja taivaansinen, sekä saanut aikaan sen, että sateen jälkeen näkyy sateenkaari ja illalla saamme ihailla auringon laskua. Hän on äärettömän hyväsydäminen ja rakastava meitä kohtaan. Hän kärsii jokaisesta väärästä ajatuksestakin mitä ajattelemme ja toivoo todella, että ottaisimme oppia Hänen hyvyydestään. Hän haluaisi koota meidät lähelleen saamaan rakkautta, Hän tahtoisi hoivata meitä niin kuin vain rakastava emo hoivaa pienokaisiaan. Mitä teemme?

Oletko ajatellut mitä valhe palvelee? Kun Jumala on itse totuudellinen, niin ketä palvelet tai mitä edistät valehtelemalla? Oletko ajatellut, että tämä asia on todellakin näin mustavalkoinen. Ellet puhu totta, valehtelet. Tuomalla valheellista tietoa toisille, vaikutat myös heidän käsitykseensä miten asiat ovat, valheesi kantaa hedelmää, valheen kuulijoiden mielikuva totuudesta vääristyy, eli valhe on tehnyt tehtävänsä. Myös sinä olet tehnyt tehtäväsi valheen ja vääryyden kätyrinä. Se on kapinaa Totuutta vastaan.

Oletko ajatellut mitä varastaminen palvelee? Kun Jumala tahtoo antaa omastaan, niin ketä tai mitä palvelet ottamalla itsellesi toisilta? Ei ole väliä sillä miten halpa on se esine, jonka varastat. Ei ole väliä merkitsetkö vain yhden kilometrin liikaa matkalaskuun. Ei ole väliä otatko sen kaverilta vai yritykseltä tai yhteisöltä. Tämäkin asia on hyvin mustavalkoinen, joko varastat, tai et. Varastamalla miten pienen asian tahansa hyväksyt varastamisen. Et pidä vääränä, että sinä saat hyötyä toisten kustannuksella.

Oletko ajatellut mitä rakkaudettomuus palvelee? Kun Jumala rakastaa niin suuresti jokaista, niin ketä tai mitä palvelet olemalla kova ja rakkaudeton toisia kohtaan? Rakkauden pitäisi ilmetä niin, että etsisimme kaikessa myös toisten parasta, emme omaa parastamme. Että olisimme toisten palvelijoita enemmänkin kuin että vaadimme toisilta palveluja. Tiedäthän, että kaikki kateus, itsekkyys, ylpeys, toisten väheksyminen, anteeksiantamattomuus, viha ja katkeruus ovat vihollisuutta rakkautta kohtaan ja vihollisuutta Jumalaa kohtaa, joka itse on Rakkaus.

Oletko huomannut, että teet tuollaisia asioita joskus suorastaan huomaamattasi? Oletko huomannut, että sinä itsessäsi olet niin valheellinen, itsekäs, ylpeä, kova ja rakkaudeton, että tuollaisten asioiden tekeminen on sinulle suorastaan luonnollista?

Oletko huomannut, että sekään ei vielä riitä, vaan että noita asioita myös tietoisesti tekemällä osoitat rakastavasi enemmän valheellisuutta, kaikkea vääryyttä ja ennen kaikkea itseäsi paljon enemmän kuin toisia ihmisiä tai varsinkaan Jumalaa. Tämä kaikki on vihollisuutta Jumalaa kohtaan, koska ihminen on luonnostaan Jumalan vihollinen, Saatanan puolella.

Ajatteletko ehkä, että ne on pikku juttuja? Etkö halua myöntää olevasi sellainen, kuin kirjoitin? Jatkatko mieluummin valehtelua vielä tästäkin asiasta uskotellen itsellesi, että olet kuitenkin pohjimmiltaan aika hyvä? Mitä luulet sen auttavan? Kirjoitan tätä yhtä paljon itselleni kuin sinulle, mutta haluan myöntää syyllisyyteni saadakseni anteeksi.

Tiedätkö, miksi Jeesus syntyi maailmaan ihmisenä ja antoi ihmisten naulita hänet ristille?

18

594

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muuten

      itse ajatellut ketä tai kenen etuja tekopyhä hurskasteleminen palvelee?

      • Jaska

        Siksi yritänkin elää herkällä mielellä, tietoisena syntisyydestäni ja armon varassa parannusta tehden.

      • Jaska
        Jaska kirjoitti:

        Siksi yritänkin elää herkällä mielellä, tietoisena syntisyydestäni ja armon varassa parannusta tehden.

        Ennen kuin kysyt lisää, niin vastaan, että tiedän kyllä epäonnistuvani siinäkin. Siksi sanoilla "armon varassa" on aivan erityinen painotus.

    • Pakana(M)

      Kuitenkaan Saatana ei ole jäänyt yhdestäkään valheesta kiinni. Jumala sen sijaan on. Samoin Jeesus.

      Siispä näyttääkin siltä, että te hihhulit haukutte väärää puuta!

      • niin se pakenee

        saatana on valheen isä.

      • Efraim

        Saatana valehteli, kun sanoi, että "ette te kuole". Ihminen kuoli hengellisesti silloin. Ilmestyskirjakin puhuu toisesta kuolemasta, joka tarkoittaa kadotusta. Ensimmäinen kuolema on se, kun ruumis kuolee ja toinen kuolema se, kun henki kuolee, eli joutuu täydellisen eroon Jumalasta - kadotukseen siis.

        Näin myös Jeesuksen profetia siitä, kun Hän sanoi, että jotkut kuulijoista ei näe kuolemaa, ennen kuin kaikki tämä (loppu) tapahtuu. Hän tarkoitti luonnolisesti kadotusta, koska mitä väliä on ruumiin kuolemalla, hengen kuoleman rinnalla?

      • Pakana(M)
        niin se pakenee kirjoitti:

        saatana on valheen isä.

        koska edes Raamatussa Saatana ei jää kertaakaan kiinni valheesta. Jumala sen sijaan valehtelee Raamatun lehdillä.

      • Pakana(M)
        Efraim kirjoitti:

        Raamatusta käy ilmi, että jumalat (Elohim) karkoittivat Adamin ja Evan Paratiisista, JA he menettivät ikuisen elämän VAIN sen vuoksi, että he eivät voineet päästä kiinni ikuisen elämän tarjovan puun hedelmään. Kyseessä on siis muodollisestikin vanha legenda johon täysijärkinen ihminen ei voi uskoa. Mutta, vaikka kuinka haluaisi uskoa Raamatun satuihin, niin älä sentään ala valehtelemaan. Ihmisiltä VAIM evättiin jumaltan toimesta mahdollisuus syödä ikuisen elämän puun hedelmää. Sitä hedelmäähän eivät jumalat (Elohim) olleet luvanneet ihmisille. Se oli vain jälkikäteen väläytetty optio.

        Joka tapauksessa, Raamatussa Saatana ei valehtele. Jumala tai jumalat sen sijaan ovat sekä kieroja juonittelijoita, että erehtyväisiä sekä valehtelijoita.

        Se, että Adam ja Eva karkotettiin Paratiisista, sen vuoksi, että jumalat (Elohim) pettyivät ihmisiin, osoittaa etteivät jumalat (Elohim) olleet kaikkitietäviä. Tarinan mukaanhan tapahtumat eivät olleet jumalten (Elohim) tiedossa, vaan he pettyivät. Pettyminen osoittaa että tapahtumat eivät olleet tiedossa etukäteen.

      • Voittajan puolella
        Pakana(M) kirjoitti:

        koska edes Raamatussa Saatana ei jää kertaakaan kiinni valheesta. Jumala sen sijaan valehtelee Raamatun lehdillä.

        saatana on jo joukkoineen tuomittu häviöön. Kiitos Jeesuksen ristin veren!

        On ihanaa kulkea voittosaatossa Jeesuksen kanssa! Hallelujaa!

      • Pakana(M)
        Voittajan puolella kirjoitti:

        saatana on jo joukkoineen tuomittu häviöön. Kiitos Jeesuksen ristin veren!

        On ihanaa kulkea voittosaatossa Jeesuksen kanssa! Hallelujaa!

        että hän palaa silloisen sukupolven vielä eläessä. Ei palannut. Olet siis kuolleen jumalan puolella.

      • Efraim
        Pakana(M) kirjoitti:

        Raamatusta käy ilmi, että jumalat (Elohim) karkoittivat Adamin ja Evan Paratiisista, JA he menettivät ikuisen elämän VAIN sen vuoksi, että he eivät voineet päästä kiinni ikuisen elämän tarjovan puun hedelmään. Kyseessä on siis muodollisestikin vanha legenda johon täysijärkinen ihminen ei voi uskoa. Mutta, vaikka kuinka haluaisi uskoa Raamatun satuihin, niin älä sentään ala valehtelemaan. Ihmisiltä VAIM evättiin jumaltan toimesta mahdollisuus syödä ikuisen elämän puun hedelmää. Sitä hedelmäähän eivät jumalat (Elohim) olleet luvanneet ihmisille. Se oli vain jälkikäteen väläytetty optio.

        Joka tapauksessa, Raamatussa Saatana ei valehtele. Jumala tai jumalat sen sijaan ovat sekä kieroja juonittelijoita, että erehtyväisiä sekä valehtelijoita.

        Se, että Adam ja Eva karkotettiin Paratiisista, sen vuoksi, että jumalat (Elohim) pettyivät ihmisiin, osoittaa etteivät jumalat (Elohim) olleet kaikkitietäviä. Tarinan mukaanhan tapahtumat eivät olleet jumalten (Elohim) tiedossa, vaan he pettyivät. Pettyminen osoittaa että tapahtumat eivät olleet tiedossa etukäteen.

        >>Sinäkin valehtelet Saatanasta>Raamatusta käy ilmi, että jumalat (Elohim) karkoittivat Adamin ja Evan Paratiisista, JA he menettivät ikuisen elämän VAIN sen vuoksi, että he eivät voineet päästä kiinni ikuisen elämän tarjovan puun hedelmään. Kyseessä on siis muodollisestikin vanha legenda johon täysijärkinen ihminen ei voi uskoa. Mutta, vaikka kuinka haluaisi uskoa Raamatun satuihin, niin älä sentään ala valehtelemaan. Ihmisiltä VAIN evättiin jumalan toimesta mahdollisuus syödä ikuisen elämän puun hedelmää. Sitä hedelmäähän eivät jumalat (Elohim) olleet luvanneet ihmisille.> Se oli vain jälkikäteen väläytetty optio.>Joka tapauksessa, Raamatussa Saatana ei valehtele. Jumala tai jumalat sen sijaan ovat sekä kieroja juonittelijoita, että erehtyväisiä sekä valehtelijoita.

        että Adam ja Eva eivät tienneet syödä ikuisen elämän puusta. Tokihan he muuten olisivat siitä syöneet.

        Muuten, on lapsellista uskoa tuollaisia omenasatuja. Mutta, jos niistä puhutaan, niin miksi vääntelet "totuuden" mieleiseksesi?

        Miten niin pettyminen kuvastaa suhdetta? Pettyminen osoittaa etteivät jumalat tienneet tulevaa etukäteen.

        Elohim on monikko, koska jumalia tuossa vaiheessa oli useampia. Se käy ilmi myös tekstistä.

        niin, et niistä kirjoittelisi. Olet vääntänyt aiheesta jo parisen vuotta ja mikä on tulos?

        >>Raamatun tekstistä käy ilmi, että Adam ja Eva eivät tienneet syödä ikuisen elämän puusta. Tokihan he muuten olisivat siitä syöneet.>Muuten, on lapsellista uskoa tuollaisia omenasatuja. Mutta, jos niistä puhutaan, niin miksi vääntelet "totuuden" mieleiseksesi?>Miten niin pettyminen kuvastaa suhdetta? Pettyminen osoittaa etteivät jumalat tienneet tulevaa etukäteen.>Elohim on monikko, koska jumalia tuossa vaiheessa oli useampia. Se käy ilmi myös tekstistä.

      • Efraim
        Pakana(M) kirjoitti:

        että hän palaa silloisen sukupolven vielä eläessä. Ei palannut. Olet siis kuolleen jumalan puolella.

        siten, että

        tämä sukupolvi, joka ne merkit näkee, näkee myös lopun. Käytettiin siis se sanan tilalla tämä sanaa ja kuka tietää alkukielen, niin kertokoon.

        Eikö tämä ole jo moneen kertaan selvitetty?

        Tuossa puhutaan selkeästi tulevaisuudesta:

        Luuk. 17.

        "Tulee aika, jolloin te toivotte näkevänne edes yhden Ihmisen Pojan päivän mutta ette saa nähdä. 23 Teille sanotaan silloin: 'Hän on tuolla', ja: 'Hän on täällä', mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä. 24 Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä. 25 Mutta sitä ennen hänen täytyy kärsiä paljon, ja tämä sukupolvi hylkää hänet.

        Luuk 21.

        32 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. 33 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

        Jos luet tätä edeltävää tekstiä, niin Jeesus selkeästi puhuu kaikkien aikojen ihmisille, eikä pelkästään kuulijoille.

      • JeesusOnTieTaivaaseen
        Efraim kirjoitti:

        niin, et niistä kirjoittelisi. Olet vääntänyt aiheesta jo parisen vuotta ja mikä on tulos?

        >>Raamatun tekstistä käy ilmi, että Adam ja Eva eivät tienneet syödä ikuisen elämän puusta. Tokihan he muuten olisivat siitä syöneet.>Muuten, on lapsellista uskoa tuollaisia omenasatuja. Mutta, jos niistä puhutaan, niin miksi vääntelet "totuuden" mieleiseksesi?>Miten niin pettyminen kuvastaa suhdetta? Pettyminen osoittaa etteivät jumalat tienneet tulevaa etukäteen.>Elohim on monikko, koska jumalia tuossa vaiheessa oli useampia. Se käy ilmi myös tekstistä.

        Raamatun tekstistä käy ilmi että on vain yksi Jumala. Jumala sanoo että 'Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia'. Jumalan Sana on kaikin puolin totta ja Hän sanoo meille totuuden Pyhän Sanansa kautta ja ohjaa meitä ihmisiä totuuteen myös Pyhän Henkensä kautta. Jumala istutti hyvän ja pahan tiedot puun keskelle Paratiisia sekä muita puita ja pensaita ympärille jotka tekivät hedelmiä joista ihminen sai ravintonsa, mutta Jumala kielsi ihmistä syömästä keskimmäisestä puusta (hyvän ja pahan tiedon puu), sen Jumala Sanassaan myös kertoo. Ihminen uskoi aluksi ja totteli Jumalaa eikä koskenut kielletyn puun hedelmään. Sitten paikalle tuli käärme, saatana eli paha henki oli tuon käärmeen sisällä (käärme itsessään oli siihen asti ihmisen palvelija ja kykeni kommunikoimaan ihmisen kanssa; tästä tulee mieleen tänä päivänä internet) ja tuli valheillaan eksyttämään taipuvaisemman ja herkän Eevan saamalla hänet tekemään sitä mikä on kiellettyä, ja hän sai vielä Adaminkin tekemään sitä mikä on kiellettyä eli syntiä. Käärme suostutteli Eevan maistamaan kielletyn puun hedelmää, josta Jumala oli kieltänyt syömästä. Jumalan sanoo Sanassaan että saatana on ollut valehtelija alusta asti ja valheen isä, joka eksyttää monia ja johtaa ihmisiä vieläkin harhaan täällä maailmassa kuten kirjoituksestasikin näkyy. Tuo valheen käärme saatana on pyrkinyt valehtelemaan ihmisille että Jumala olisi valehtelija vaikka se käärme on sitä itse. Meillä on yksi ainoa Jumala joka puhuu totta ja Hän neuvoo meitä ihmisiä totuuteen ja uskollisuuteen Henkensä ja Sanansa kautta. Jumala rakastaa meitä ja tahtoo johdattaa meidät kaikki Taivaan Kotiin tämän elämän jälkeen. Omatuntomme tulee ensin herättää synnin nuhtelemisella että huomaisimme tekevämme syntiä. Vasta syntinsä tunteva ja katuva voi saada elämäänsä voiman Jumalan armosta. Se tapahtuu vain uskomalla Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen joka puhdistaa meidät synneistä Jumalaan uskovan ihmisen todituksen kautta ja ohjaa meidät noudattamaan Jumalan tahtoa palvellaksemme toisiamme ja välttääksemme uudelleen synnin palvelemista. Siinä ei tarvita viisautta vaan uskoa. Se on sinullekin tarjolla. Aikaa ei ole hukattavaksi kun kuulet Jumalan kutsun, lähde seuraamaan Jeesusta, saat nähdä ihmeitä. Suurin ihme odottaa Taivaassa. Sinne valheen käärmeellä ei ole mitään asiaa. Taivaan valtakunta on paljon ihanampi paikka kuin yksikään maallinen lämmin ja aurinkoinen hiekkaranta ja se kestää hamaan ikuisuuteen. Taivaan valtakunnalla on alku mutta se ei pääty koskaan. Samoin, valheen käärmeellä ja sen palvelijoilla on rangaistuksensa tulijärvessä, jonka Ylimmäinen Tuomari Jumala on valmistanut väärintekijöille, jotka omasta tahdostaan tekevät ja rakastavat vääryyttä. Sen rangaistus ei pääty koskaan. Valinta on annettu jokaiselle ihmiselle ja jokaiselle on kuitenkin kehoituksena valita elämä ja seurata Jumalan tahtoa.

      • vottjavattja
        Voittajan puolella kirjoitti:

        saatana on jo joukkoineen tuomittu häviöön. Kiitos Jeesuksen ristin veren!

        On ihanaa kulkea voittosaatossa Jeesuksen kanssa! Hallelujaa!

        Peli eiole vielä pelattu, Seitan voi vielä yllättää.

    • Efraim

      Oli hyvä opetus se.

    • Tupakkamies

      "Jumalan olemukseen kuuluu se, että Hän on ehdottoman totuudellinen, hän ei voi valehdella, koska on itse Totuus. Lisäksi tiedämme, että Hän on Luoja ja on antanut meille kaiken."

      Jumalan olemukseen lisäksi kuuluu, että kaikki 'tietosi' hänestä perustuvat henkilökohtaiseen uskoosi ei tietoosi.

      Olen ajatellut, että vääristelevähkö tietämisestä ja totuuksista puhuminen tässä yhteydessä palvelellee joitain omia tarkoitusperiäsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe