Tämä,että kirjoitan tänne on minulle terapiaa...Olen huomannut,ettei minulla ole ystäviä.Vanhat ystävät jäivät,kun keskityin perhe-elämään.Ja niin sanotut yhteiset ystävät eivät ole pitäneet eron jälkeen mitään yhteyttä...Surullista,mutta totta...
Ihmiset ovat ottaneet kantaa kirjoituksiini.Olen saanut hyviä neuvoja ja kannustusta...
On vain niin vaikeaa nousta täältä pohjalta.
Yhtenä hetkenä ajattelen järkevästi ja suunnittelen,että näin pitää toimia...Menee 5 minuuttia ja tulee täydellinen romahdus...Tämä on,kuin vuoristoradassa...Yritän katsoa eteen päin elämääni,mutta siellä ei näy mitään muuta kuin mustaa...Todella synkkinä hetkinä olen ajatellu jopa itsemurhaa...Olen ollut kerran ase kädessä,mutta olin pelkuri enkä uskaltanut painaa liipasinta...Jos teen sen,niin pitäisi saada ihmiset ymmärtämään,että en vaan jaksanut enää...En halua,että kukaan joutuisi syyttämään siitä itseään...Lapseni on vasta 3v...Uskon,että hän unohtaisi minut ja ex löytäisi uuden miehen,joka olisi lapselleni hyvä isä...
Joku vastasi kirjoitukseeni,että säälipilluako haluan...Voin kertoa,että naiset ei kiinnosta tässä tilanteessa...Vaikka joskus selviäisin tästä,niin en usko pystyväni solmimaan uutta suhdetta...En uskalla antaa enää itsestäni kaikkea...Enkä usko,että voin rakastaa ketään,niin paljon kun olen ex:ää rakastanut...ja rakastan vieläkin.
Olen todella pettynyt...Uskoin aina,että rakkaus voittaa kaiken..Että todellisella ja vilpittömällä rakkaudella on arvoa ja merkitystä...No nyt on totuus paljastunut...Ei paskankaan arvoa...
Ihmiset ovat ottaneet kantaa kirjoituksiini.Olen saanut hyviä neuvoja ja kannustusta...
On vain niin vaikeaa nousta täältä pohjalta.
Yhtenä hetkenä ajattelen järkevästi ja suunnittelen,että näin pitää toimia...Menee 5 minuuttia ja tulee täydellinen romahdus...Tämä on,kuin vuoristoradassa...Yritän katsoa eteen päin elämääni,mutta siellä ei näy mitään muuta kuin mustaa...Todella synkkinä hetkinä olen ajatellu jopa itsemurhaa...Olen ollut kerran ase kädessä,mutta olin pelkuri enkä uskaltanut painaa liipasinta...Jos teen sen,niin pitäisi saada ihmiset ymmärtämään,että en vaan jaksanut enää...En halua,että kukaan joutuisi syyttämään siitä itseään...Lapseni on vasta 3v...Uskon,että hän unohtaisi minut ja ex löytäisi uuden miehen,joka olisi lapselleni hyvä isä...
Joku vastasi kirjoitukseeni,että säälipilluako haluan...Voin kertoa,että naiset ei kiinnosta tässä tilanteessa...Vaikka joskus selviäisin tästä,niin en usko pystyväni solmimaan uutta suhdetta...En uskalla antaa enää itsestäni kaikkea...Enkä usko,että voin rakastaa ketään,niin paljon kun olen ex:ää rakastanut...ja rakastan vieläkin.
Olen todella pettynyt...Uskoin aina,että rakkaus voittaa kaiken..Että todellisella ja vilpittömällä rakkaudella on arvoa ja merkitystä...No nyt on totuus paljastunut...Ei paskankaan arvoa...
Vastaukset 8
Vanhimmat
oletko tullut ajatelleeksi, ettei sinun tunteessasi mitään vikaa ole, kohde vaan on väärä! Moni ihminen ei edes pysty rakastamaan, älä anna exän rikkoa sinua lisää. Sinua ei saa rikkoa, sinä itsekään et saa itseäsi rikkoa. Rakasta lastasi ja rakasta välillä itseäsi. Eheydy, elämä ei lopu vaikka exäsi ei ollutkaan se joksikin häntä luulit. Rakkaus odottaa sinuakin jossakin mutta sinä et voi sitä löytää, ellet ensin päästä irti menneestä. Kaikkea hyvää sinulle.
...sinun olisi parasta todellakin käydä keskustelemassa asioista asiantuntijan kanssa.Vaistoan kyllä, että olet tosissasi, ja etsit apua. Jos haluat purkaa tuntojasi, eikä sinulla ole ystäviä, tai ketään joka auttaa, voit pistää meiliä osoitteeseen [email protected]
Muista että itsemurhalla voit pilata myös lapsesi elämän. Hän voi alitajuisesti syyttää myöhemmin itseään tapahtuneista. Muista että kolmevuotias ymmärtää paljon enemmän asioista, kuin voi niitä näyttää. Pelkkä erokin on jo vaikea asia hänelle. Hän tarvitsee tulevaisuudessaankin OIKEAA isäänsä.
Mitä tulee vittuilijoihin, anna pellejen pitää postimerkinohuet itsetuntonsa liimattuina persvakoihinsa. Niillä on asiat oikeesti huonosti.
Koita nyt ajatella vielä enemmän lapsesi parasta, kuin omaasi.
On ihan normaalia tuntea, kuten sinä tunnet.
Minäkin olen eronnut. Enkä ole vielä solminut uutta pysyvää suhdetta.. en uskalla.
Minua ei jätetty, vaan minä jätin ja otin lapset mukaani. Ero sattui silti ja satutti pitkään.
Itsetuho-ajatukset eivät enää mielestäni ole normaalia ja tervettä. Oletko hakenut keskustelu apua terapeuteilta esim. perheneuvoloista? Itse sitä hain ja sain puhua itseni "tyhjäksi". Sain puolueetonta näkökantaa asioihin, joita en itse osannut edes tietyiltä kulmilta katsoa. Suosittelen lämpimästi.
Olen saanut uusia ystäviä eroni jälkeen ja se on totta, että puhuminen on tosi tärkeetä.
Ja tuohon sinun sanomiseesi, että lapsi saa uuden isän... Lapsellasi on jo isä, jota kukaan ei voi korvata. Hän tarvitsee sinua, äläkä käännä hänelle selkääsi. Isää ei kukaan korvaa.
Ehkä et pysty luottamaan toiseen vastapuoleen vähään aikaan.. mutta luulen, että aika tekee tehtävänsä. Ja kun aikaa on kulunut, moni asia korjaantuu. Ihmisellä on taipumusta sopeutua tilanteisiin. Eli, aika on paras lääke sinullekin.
Anna itsellesi aikaa ja ole paljon lapsesi kanssa. Tulet huomaamaan monta asiaa, joista nautit.. lapsesi varttuminen ja sen, miten olet isänä tärkeä.
Toivon sinulle kaikkea hyvää elämässäsi.
Ystäviä taas tulee ja menee.. toiset heistä jää, toiset ei.
useat toivottavat kaikkea hyvää, tietämättä itsekään mitä he sillä tarkoittavat.
Ole ystävällinen ja kirjoita tunteistasi minulle,
keskustelen kanssasi, vaihdan mielipiteitä, jos haluat. Vastapuolen kommentti asioihin, on valonpilkahdus asioissa, jotka joskus voivat tuntua mustilta.
Sähköpostiosoitteeni on [email protected]
Mitä muuta yllättävän mukavaa löysit,
kuin ennennäkemättömän valokuvan?
Kerrothan niistä!
Sait postia!
Ehditkö lukea ja kommentoida?
minäkin....puran ajatuksiani niin,koska en omista
juuri montaa ystävää jolle kerron,mutta ne harvat,jotka minua tukivat, ovat arvostaneet sitä
mitä on jaksaa edes lukea toisen kirjeet...vastata niihin omin ajatuksin....
Itse olen noussut jostain äärettömän pohjalta,
kovan taistelun kautta....
Toivon sinulle elämää edelleen, vaikka se tie
tuntuu niin toivottomalta, mutta JAKSA!Näytä itsellesi miten silti selviät,nyt ei ehkä tunnu
siltä, mutta jos annat aikaa...
Rakkaus voittaa kaiken.
Nyt ajattelet ehkä vain sitä, että se ei voittanut vaimoasi takaisin.
Toisen sydämen kovuudelle et voi mitään ja huomaat vain sen, että toista ei todellakaan voi muuttaa.
Jokainen voi muuttaa vain itseään ja toivoisin, että muuttaisit asenteitasi tässä, että hän on sinulle se ainoa oikea.
Elämässä on kaikella tarkoitus, vaikka sitä ei siinä vaikeassa tilanteessa ymmärtäisikään.
Vasta myöhemmin sen huomaat, se kasvattaa sinua aina johonkin suuntaan.
Kun antaa itsestään kaiken ja on aito ja avoin, haavoittuu myös syvimmin.
Lapsesi, kun hän kasvaa.. hänestä voi tulla sinulle vielä paras kaveri, sitten, kun hän alkaa asioita ymmärtää miten ne todellisuudessa ovat ja hän tietää totuuden.
Elä toivossa, älä epätoivossa, kärsivä rakkaus on rakkaudesta suurin.
Uskon niin, että sinä Rikottu tavoitit onnesi olkapään.:))