jenkkien vankilennoissa ei ole mitään vikaa

Länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan ihminen on syytön kunnes oikeus on todennut rikoksen tapahtuneeksi. Vasta sen jälkeen kun syyllisyys on toteennäytetty, langetetaan rangaistus.

Noin, mikäli kyseessä on siviilihenkilö. Mikäli taas kyseessä on sotavanki, on vankia kohdeltava sotavankina.

Usa ei suostu myöntämään, että nuo pidätetyt olisivat sotavankeja, jolloin USA:n mielestä heitä ei tarvitse kohdella sotavankeina. Niin tai näin, USA toimii vastoin omia ja kansainvälisiä lakeja.

Ihan näin vain ohimenne sanottuna: tosi pöljä kirjoitus. Kun elämme demokratiassa, jokaisella on oikeus demokraattiseen ja oikeudenmukaiseen kohteluun. Jokaisella on myös oikeus ihmisoikeuksien mukaiseen kohteluun, rikollisilla ja myös terroristella, vaikka heidän tekojaan en hyväksy. Jos rupeamme toimimaan samalla tavalla kuin rikolliset ja terroristit, alistumme heidän tasolleen.

Ps. Hyvä kun salaiset vankikuljetukset on otettu esille, vastustan niitä itsekin. Mutta olisi hyvä ottaa myös esille muslimaiden vankilaolosuhteet, jotka ovat tosi karseita.

Tunnistatko itsesi joistain/kaikista näistä?Noh...entäs jos kaikki tuo mitä ajattelet toisista tapahtuisi kaikki sinulle?Kantsis miettiä.

Rasismi eli rotusyrjintä on ideologia tai toimintaa, jossa ihmisten ulkonäön, fyysisten piirteiden, kansanluonteen, kielen tai kulttuurin erilaisuus oikeuttaa myös eriarvoisen kohtelun eli syrjinnän. Rasismia ovat myös toimintatavat ja sellaiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen.

Rasismi yhdistetään usein etnisten konfliktien lietsontaan, rotuerotteluun ja joskus myös käsitykseen ihmislajin biologista jakautumisesta eri rotuihin. Rasismia määrittelevät tavallisesti rasismiin kielteisesti suhtautuvat tahot. Rasismin kannattajaksi tunnustaudutaan nykyään harvoin; sen kannattajaksi lähinnä leimaudutaan kielteisessä valossa.

Rasismiin yhdistetään toisinaan ajatukset jonkun rodun tai etnisen ryhmän vallasta tai ylivallasta. On esimerkiksi valkoista ylivaltaa (englanniksi esim. white power tai white supremacy) tai mustaa ylivaltaa (esim. black power) ajavia tahoja. Rodullista tai etnistä ylivaltaa ajavat liikkeet haluavat yleensä muodostaa yhteiskunnan, jossa vallitsee rotujen välinen arvojärjestys ja epätasa-arvoiset olosuhteet. Toinen rasismin muoto liittyy rotupuhtauden tavoitteluun, jonka tavoitteena on estää kielloin rotujen tai kulttuurien sekoittuminen. Kaikki rotujen tai kulttuurien sekoittamisen estämiseen pyrkivä toiminta ei kuitenkaan ole määritelmän mukaan rasistista, eli ei välttämättä pyri syrjintään. Jotkut pitävät rotuja tai kulttuureja tasa-arvoisina ja itseisarvoisina, ja pyrkivät suojelemaan niitä rajoittamalla niiden sekoittumista keskenään. Tämänkaltaisen ajattelutavan joitakin muotoja kutsutaan myös rasialismiksi. On myös pelkoon perustuvaa rasismia, jossa vieraat nähdään uhkana, vaikka mitään arvohierarkiaa ei muodostettaisi. Tämänkaltainen rasismi on tyypillistä sorretuille tai hyökkäyksen kohteeksi joutuneille alkuperäiskansoille.

Arkikielessä rasismia käytetään joskus virheellisesti puhuttaessa muusta syrjinnästä, kuten ikään perustuvasta syrjinnästä (ns. ikärasismi). Toisinaan esitetään väite, että perusteltukin kritiikki leimataan herkästi rasismiksi, jos sen kohteena on ulkonäöltään erottuvan etnisen vähemmistön jäsen.

Rotusyrjintä

Rotusyrjintä on yleisin rasistinen käytäntö. Se merkitsee tiettyyn "rotuun" tai etniseen ryhmään kuuluvien suosimista tai johonkin tiettyyn rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvien syrjintää esim. työelämässä, oikeudenkäytössä, julkisissa palveluissa tai asunnonvuokrauksessa. Etnisin perustein tapahtuva syrjintä on Suomessa kielletty mm. perustuslaissa ja tuoreessa yhdenvertaisuuslaissa. Kielto ei kuitenkaan koske viranomaisten harjoittamaa ulkomaan kansalaisten erityiskohtelua silloin, kun se on lakiin perustuvaa, eikä se yleensä koske myöskään yksityisten henkilöiden välisiä suhteita (työelämää lukuun ottamatta

Kolonialistiset hallinnot pyrkivät usein pitämään eurooppalaiset ja siirtomaiden alkuperäisasukkaat sekä orjat ja näiden jälkeläiset erillään toisistaan. Esimerkiksi Yhdysvaltain etelävaltioissa ja Etelä-Afrikassa tämä politiikka jatkui vielä pitkään 1900-luvulle. Mustille ja valkoisille oli mm. erilliset koulut, erilliset sairaalat, erilliset paikat busseissa, erilliset ravintolat ja erilliset käymälät. Myös seka-avioliitot oli kielletty. Natsi-Saksankin juutalaisvainot alkoivat rotuerottelun voimaansaattamisella vuoden 1935 rotulaeilla. Tämäntyyppistä rasismia harjoitettiin Etelä-Afrikassa apartheidin nimellä vielä 1980-luvulla.


Rotumurha

Rotumurha tarkoittaa toisrotuisten tahallista hävittämistä. Tämä on kansanmurhan laajennus. Kolonialististen valtioiden ja valkoisten uudisasukkaiden toiminnassa esimerkiksi Pohjois-Amerikassa ja Australiassa on ollut aikanaan selkeitä rotumurhan piirteitä. Tunnetuimpana rotumurhan täytäntöönpanona voi kuitenkin pitää natsi-Saksan toimeenpanemaa juutalaisten ja romanien joukkotuhoa. Kielimurha tarkoittaa jonkin kielen hävittämistä, esimerkkinä monien intiaanikielten tuho (ja niiden puhujien fyysinen hävittäminen) Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, suomen kielen käyttökiellot Ruotsissa ja Norjassa, kelttiläisten kielten vainoaminen Ison-Britannian alueilla, monien mm. suomalais-ugrilaisten vähemmistökielten milloin vaivihkainen, milloin avoin vainoaminen Venäjällä ja Neuvostoliitossa sekä espanjan kielen syrjäyttäminen Yhdysvaltain hallintaan joutuneilla entisillä Meksikon alueilla.


Frenologia on näennäistiedeoppi, jonka mukaan ihmisen persoonallisuus voidaan nähdä kallon muodoista ("kuhmuista").

Frenologian kehitti saksalainen psykologi Franz Joseph Gall noin vuonna 1800 ja se oli hyvin suosittu 1800-luvulla, tosin jo Kreikassakin yrittiin tulkita persoonallisuutta pään muodoista. Aikanaan frenologia oli jopa arvostettu akateeminen tiede, minkä aseman se on menettänyt. Frenologiasta löytyy kuitenkin tiettyjä yhtäläisyyksiä esimerkiksi nykyaikaiseen aivotutkimukseen: Myös siinä tietyillä aivoalueilla ajatellaan olevan erityisiä toimintoja ja vaikutuksia.

Ihmisen persoonallisuuden piirteet liitetään frenologiassa tiettyihin aivoalueisiin: Mitä suurempi aivoalue on, sitä merkittävämpi tämän alueen edustama piirre on ihmisen persoonallisuudessa. Aivoalueen suuruus taas heijastuu kallon pintaan, jonka muodoista persoonallisuutta pystytään analysoimaan.

Rasismin historia länsimaissa

Ksenofobia eli muukalaiskammo, etnosentrismi (oman etnisen ryhmän pitäminen ylivertaisena) ja endogamia (avioituminen vain omaan etniseen ryhmään kuuluvien kanssa) ovat vanhoja ilmiöitä, joita on esiintynyt ja edelleen esiintyy monissa kulttuureissa. Esimerkiksi islamilaisten naisten on kiellettyä avioitua tai harrastaa seksiä vierasta uskontoa edustavan miehen kanssa. Tämän säännön rikkomuksista ihmisiä on teloitettu viime vuosinakin.

Länsimainen rasismi, jossa nämä kaikki piirteet ovat yhdistyneet, syntyi paljolti 1500-luvulta alkaen kolonialismin ja orjakaupan yhteydessä ja niiden ideologisena oikeuttamisena. Alkuun uskonnollisilla syillä oli keskeinen asema rasismin perustelussa: kristittyjen katsottiin olevan pakanoita ylempänä. 1800-luvulla keskeiseen asemaan nousi biologinen rasismi, joka perustui ihmisten rotuluokitteluun ja frenologiaan (oppiin kallonmuotojen ja luonteenpiirteiden vastaavuudesta). Äärimmäiseen muotoonsa rasismi kehittyi natsi-Saksassa, jossa rasistisin perustein toteutettiin juutalaisten ja romanien joukkotuho sekä pyrittiin kaikkien rodullisesti alempiarvoisiksi määriteltyjen kansojen järjestelmälliseen alistamiseen.

Toisen maailmansodan jälkeen rasismia alettiin yleisesti tuomita ja tieteellinen tutkimus alkoi yhä selkeämmin kumota biologisen rasimin oppeja. Rasistisen ideologian yleisimmäksi muodoksi onkin noussut kulttuurinen rasismi, joka perustelee etnisten ryhmien eriarvoisuutta näiden kulttuurisilla eroilla. Tähän keskeisesti liittyvät myös yleiset etniset stereotyypit ja ennakkoluulot.


Institutional racism
Institutional racism (or structural racism or systemic racism) is a form of racism that occurs in institutions such as public bodies and corporations, including universities. The term was coined by black activist Stokely Carmichael. In the late 1960s he defined the term as "the collective failure of an organisation to provide an appropriate and professional service to people because of their colour, culture or ethnic origin".[1] In the UK, the inquiry following the murder of Stephen Lawrence accused the police force of being institutionally racist.

Institutional racism is distinguished from the bigotry or racial bias of individuals by the existence of systematic yet covert policies and practices that have the effect of disadvantaging certain racial or ethnic groups. Race-based discrimination in housing (see restrictive covenants)and bank lending (see redlining), for example, are forms of institutional racism.

The term "institutional racism" has also been applied to policies, systems, and processes which are not necessarily caused by intentional racism but which have the effect of disadvantaging certain racial groups.

For example, an institution which states that women have to wear skirts is institutionally discriminating against religions where women are expected to hide the shape of their legs. An institution which expects everyone to wear the same hat is institutionally discriminating against Sikh men, who are expected to wear turbans, and Muslim women who wear the hijab or a veil. Institutions don't necessarily adopt such rules with the intention of discriminating, and often, once the discrimination has been pointed out, institutions revise their policies. For example, Sikh police officers may now wear turbans instead of helmets.

The use of standardized testing is often termed "institutional racism," as this kind of assessment is often significantly influenced by cultural and social background, with the supposed result that in much of the Western world racial minorities tend to score lower. This promotes both societal and cultural segregation based only on educational background, and not specifically the individual's race or ethnicity. However, it is generally those individuals who are both born and educated in foreign countries that are most likely to encounter this phenomenon.
Endogamia


Endogamia (kreik. ’endon: sisällä; gamos: avio.) eli sisäryhmäavioliittoisuus on sosiaaliantropologiaan kuuluva sääntö, joka määrittelee sen ryhmän, jonka joukosta aviopuoliso olisi löydettävä. Tämä ryhmä voi olla sukuryhmä, ammattiryhmä, kasti tai yhteiskuntaluokka.

Uskonnollinen rasismi

Uskonnollinen rasismi on hyvin peitelty ja moniulotteinen asia. Se voi joko tarkoittaa tiettyä uskontoa harjoittavien yhteiskunnallista syrjintää tai uskontokunnan tiettyjen ihmisryhmien syrjintää ja sortoa.

Eräiden tahojen mukaan peiteltyä rasismia harrastaa esimerksi kristillinen ja katolinen kirkko. Erilaisten kirkkokuntien tapa tuomita tietyt ihmisryhmät, esimerkiksi homoseksuaalit, avioeron tehneet ja huorin tekijät ei ole heidän mukaansa kovin kaukana muusta rasismista. Kuitenkaan tätä tuomitsemista ei yleensä mielletä rasismiksi kirkokunnan vankan kannattajapohjan takia. Tällöin kirkkokunta katsoo tuomitsemisen olevan oikein, koska se heidän lukutapansa mukaan on löydettävissä omasta pyhästä kirjastaan, esimerkiksi Raamatusta. Myös muiden uskontokuntien tuomitseminen kuuluu kirkon "oikeuksiin", viitaten yleensä ensimmäiseen kymmenestä käskystä, mutta nykyaikana kirkko on alkanut suhtautua suvaitsevasti muihin uskontoihin, varsinkin katolinen kirkko (Vatikaanin II kirkolliskokous).

Uskontojen vihaamista ja syrjintää voidaan myös pitää rasismina. Tällaisia rasismin muotoja ovat mm. Ranskan huivilaki, islamofobia ja antisemitismi. Kommunististen maiden uskontokielteisyyttä voi pitää, muttei yleensä pidetä rasismina, sillä se ei yleisesti ottaen estä, kiellä tai muuten rasistisesti sorra uskovaisia. Uskonnollisten arvon noudattamattomuus ei myöskään ole rasismiksi määriteltävää. Vapaa-ajattelijoiden uskontokritiikkiä voidaan joissakin tilanteissa pitää rasismina, mikäli se ei täytä asiallisen ja objektiivisen kritiikin kriteerejä, vaan on pelkkää olkinukkeargumentaatioon perustuvaa haukkumista ja loukkaamista.

Antisemitismi tarkoittaa juutalaisvastaisuutta tai -kammoa, vaikka kirjaimellisesti seemiläinen tarkoittaa mihin tahansa seemiläiseen kansaan (muun muassa juutalaiset, arabit ja amharat) kuuluvia.

A) Teoriaa

Unescon käsitteissä positiivinen suvaitsevaisuus tarkoittaa vastuullista toimintaa, jolla pyritään luomaan suvaitsevaisuudelle otolliset olosuhteet ja näin edistämään suvaitsevaisuutta. Negatiivisella suvaitsevaisuudella tarkoitetaan niitä lainsäädännöllisiä yms. määräyksiä ja rajoituksia, joilla pyritään estämään ihmisoikeuksien loukkaukset ja takaamaan jokaiselle ainakin minimitasoisen turvan suvaitsemattomuutta ja ihmisoikeuksien loukkaamista vastaan. Positiivinen suvaitsevaisuus merkitsee kasvatuksessa avoimien asenteiden vaalimista, myönteistä kiinnostusta erilaisuuteen ja monimuotoisuuden kunnioittamista. Yhtälailla siihen liittyy myös kyky tunnistaa epäoikeudenmukaisuus ja vastustaa sitä. Erimielisyydet ratkotaan rakentavasti.

Suvaitsevaisuuden eri tasoja ovat mm.: Esisovinnainen suvaitsevaisuus perustuu käsitykselle, että jos et suvaitse, seuraa rangaistus. Sovinnainen suvaitsevaisuus kuuluu hyvin kasvatetuille ihmisille. Autonominen suvaitsevaisuus perustuu reilulle yhteiskunnalle, joka ottaa huomioon enemmän kuin vain hyvät tavat velvoittavat. Autonominen suvaitsevaisuus luo reiluuden yhteisön.

Muutamia suvaitsemattomuuden oireita ja niiden olemassaolosta kertovia käyttäytymispiirteitä:

Kieli: panettelu ja alentava tai eristävä kielenkäyttö, joka halventaa ja epäinhimillistää kulttuuri-, rotu-, kansallisuus- tai sukupuoliryhmiä. Kielioikeuksien kieltäminen. Stereotyypittely: kaikkia saman ryhmän jäseniä luonnehditaan kaavamaisesti samoilla olennaisilla ominaisuuksilla - tavallisesti kielteisillä. Kiusaaminen: Huomion kiinnittäminen erityisiin inhimillisiin käyttäytymistapoihin, ominaisuuksiin ja tyypillisiin piirteisiin pilkkaamis- tai loukkaamistarkoituksessa.

Ennakkoluuloisuus: Arvostelu, joka perustuu kielteisiin yleistyksiin ja streeotyyppeihin eikä erityistapausta koskeviin asiatietoihin eikä yksilön tai ryhmän todelliseen käyttäytymiseen tietyissä tilanteissa.

Syyttely: Ikävien tapahtumien tai yhteiskunnallisten ongelmien sälyttäminen tietyn ryhmän (Syntipukin) niskoille.

Syrjintä: Sulkeminen pois yhteiskunnallisten etuuksien ja toimintojen piiristä ensi sijassa ennakkoluulojen perusteella.

Boikotointi: Käyttäytyminen ikään kuin toiseen ryhmään kuuluvia ei olisi läsnä tai olemassakaan. Kieltäytyminen puhumasta toisille tai tunnustamasta heitä tai heidän kulttuuriaan (mm. etnisen ryhmän hävittäminen).

Ahdistelu: Tarkoituksellinen toisten pelottelu ja halventaminen, jonka tavoitteena usein on pakottaa heidät siirtymään yhdyskunnan, järjestön tai ryhmän ulkopuolelle.

Häpäisy: Uskontoon ja kulttuuriin liittyvien symbolien tai rakennelmien häpäiseminen eri tavoin, niin että tarkoituksena on halventaa ja pilkata niiden ihmisten uskomuksia ja identiteettiä, joille nämä rakennelmat ja symbolit ovat tärkeitä.

Tyrannisointi: Fyysisen tai lukumääräisen ylivoiman käyttäminen toisten nöyryyttämiseen tai heidän omaisuutensa tai asemansa riistämiseen. Karkottaminen: Virka- tai väkivaltaan nojaava ihmisten ajaminen pois tai pitäminen poissa tiloista, yhteiskunta- tai ammattiryhmästä tai miltä tahansa ryhmätoiminnan tapahtumapaikalta mukaan luettuina eloonjäämisen kannalta välttämättömät kuten työpaikat, suojat jne.

Poissasulkeminen: Perustarpeiden tyydyttäminen ja/tai täyden yhteiskuntaelämään - esimerkiksi yhteisiin toimintoihin - osallistumisen estäminen.

Erottelu: Eri rotuun, uskontokuntaan tai sukupuoleen kuuluvien ihmisten pakollinen erillään pitäminen tavallisesti jonkin ryhmän vahingoksi (mm.apartheid).

Sorto: Ihmisoikeuksien nautinnan estäminen pakkokeinoin.

Tuhoaminen: Vapaudenriisto, pahoinpitely, elannon lähteiltä ajaminen, aseelliset hyökkäykset ja surmatyöt (mm. kansanmurha).

Lupaavia suvaitsevaisuuden merkkejä yhteiskunnassa

Kieli: Rotuun, kansallisuuteen ja sukupuoleen viittaavien haukkumasnojen puuttuminen. Viestimissä ja kirjoituksissa käytetään kiletä, joka ei ota kantaa sukupuoleen, ja tapahtumia ja henkilöitä kuvailtaessa pidätytään käyttämästä vihamielisiä laatu- ja teonsanoja. Vähemmistökieliä käytetään koulutuksessa ja viestimissä.

Yleinen elämänmuoto: Suvaitsevalle elämäntavalle on luonteenomaista ihmisten välinen tasa-arvoisuus: kaikkien ryhmien, miesten ja naisten, eri rotuihin, kansallisuuksiin ja uskontokuntiin kuuluvien, nuorten ja vanhojen, kaikkien yhteiskuntaluokkien yhtäläinen mahdollisuus saada sosiaalietuuksia, osallistua julkiseen elämään, hankkia koulutusta ja harjoittaa taloudellista toimintaa.

Sosiaaliset suhteet: Suhteet perustuvat kaikkien yhteiskunnan jäsenten ihmisarvon keskinäiseen kunnioittamiseen.

Poliittinen päätöksenteko: Päätöksenteko on erittäin demokraattista, yhtäläiset osallistumismahdollisuudet vähemmistöllä, miehillä ja naisilla. Enemmistön ja vähemmistön suhteet ja alkuperäiskansat: Yhteiskunta tai erityisryhmä (koulu, liikeyritys tai muu) järjestää varta vasten mahdollisuuksia enemmistö- ja vähemmistöryhmien sisäiseen ja keskinäiseen kanssakäymiseen, suojelee vähemmistöjen kulttuuria ja kieliä ja kannustaa käyttämään niitä. Vähemmistöihin ja alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisarvoa ja kaikkia oikeuksia kunnioitetaan.

Yhteiset tapahtumat, historialliset juhlapäivät ym.: Tällaisiin julkisiin tapahtumiin ja niiden suunnitteluun osallistuvat kaikki asianomaiset. Historiallisten juhlapäivien, valtakunnallisten vapaapäiven ym:n vietossa osoitetaan huomaavaisuutta kaikille eri ryhmille, joille juhlan merkitys saattaa olla erilainen. Kulttuuritilaisuudet ja mielenosoitukset: Yhteiskunnan kaikilla kulttuureilla on tilaisuus viettää perinteisiä juhliaan ja olla mukana kaikissa valtakunnallisissa ja paikallisissa kulttuuritapahtumissa.

Uskonnonharjoitus: Kaikki saavat vapaasti harjoittaa uskontoaan kunhan vain kunnioittavat toisten oikeuksia ja koskemattomuutt. Ketään ei vaadita osallistumaan uskonnollisiin menoihin vastoin tahtoaan.

Ryhmien välinen yhteistoiminta: kaikki ryhmät osallistuvat yhdyskunnan yhteisten asioiden hoitoon. kaikki ryhmät hakevat yhteisvoimin ratkaisuja yleisiin ongelmiin ja ristiriitoihin ja määrittelevät yhteisön tavoitteet. Eri kansallisiin ja uskonnollisiin ryhmiin kuuluvat keskustelevat luontevasti yhteisistä ongelmista ja ryhmien välisistä suhteista.

Suvaitsevaiseksi voi oppia !

1. taso suvaitsevaisuus - tunnustetaan toisten oikeudet elää ja olla olemassa

2. taso tutustuminen - suhtaudutaan myönteisesti tietoisuuteen siitä, että lähipiirissä on muita ihmisiä

3. taso erilaisuuksien kunnioittaminen - tunnustetaan erilaisuuden myönteiset puolet

4. taso ainutlaatuisuuden ymmärtäminen - arvostetaan inhimillisen erilaisuuden erityisiä muotoja

5. taso erilaiset täydentävät toisiaan - periaate - pystytään liittämään erilaisuudet yhteiskuntakokonaisuuteen niin, että ne rikastuttavat ja vahvistavat sitä

6. taso - yhteistyö keskinäisen hyödyn pohjalta - pystytään hahmottamaan yhteisiä tavoitteita, jotka ovat eduksi kaikille erilaisille mukana oleville ryhmille, ja toimitaan näiden tavoitteiden saavuttamiseksi

7. taso rauhankulttuuri - tunnustetaan keskinäinen riippuvuus ja kaikille ihmisille yhteiset ominaisuudet ja ryhdytään tekemään työtä erilaisuuden kääntämiseksi parhain päin maailmassa, jossa kaikki ovat toisistaan riippuvaisia.

SUVAITSEVAISUUS

* tunnustamme toisten ihmisten oikeuden siihen, että heidän henkilöään ja identiteettiään kunnioitetaan

Suvaitsevaiseksi voi oppia !

1. taso suvaitsevaisuus - tunnustetaan toisten oikeudet elää ja olla olemassa

2. taso tutustuminen - suhtaudutaan myönteisesti tietoisuuteen siitä, että lähipiirissä on muita ihmisiä

3. taso erilaisuuksien kunnioittaminen - tunnustetaan erilaisuuden myönteiset puolet

4. taso ainutlaatuisuuden ymmärtäminen - arvostetaan inhimillisen erilaisuuden erityisiä muotoja

5. taso erilaiset täydentävät toisiaan -periaate - pystytään liittämään erilaisuudet yhteiskuntakokonaisuuteen niin, että ne rikastuttavat ja vahvistavat sitä

6. taso - yhteistyö keskinäisen hyödyn pohjalta - pystytään hahmottamaan yhteisiä tavoitteita, jotka ovat eduksi kaikille erilaisille mukana oleville ryhmille, ja toimitaan näiden tavoitteiden saavuttamiseksi

7. taso rauhankulttuuri - tunnustetaan keskinäinen riippuvuus ja kaikille ihmisille yhteiset ominaisuudet ja ryhdytään tekemään työtä erilaisuuden kääntämiseksi parhain päin maailmassa, jossa kaikki ovat toisistaan riippuvaisia.



1. Suvaitsemattomuuden maailmankartta Aloittakaa pohdinta tarkastelemalla maailman suvaitsemattomuustilannetta. Merkitkää maailman karttaan seuraavat tiedot (nin että eri puolilla maailmaa esiintyvä samanlainen suvaitsemattomuus osoitetaan samalla värillä tai merkillä):

* kansallisuus- ja/tai kieliryhmien väliset varsinaiset sodat ja aseelliset selkkaukset
* uskonnollisten, mahdollisesti samaa kansallisuutta tai rotua olevien ryhmien väliset sodat ja aseelliset selkkaukset
* rotuselkkaukset ja/tai -sorto ja erottelu
* vähemmistön tai vähemmistöjen ja enemmistön väliset selkkaukset joko poliittisten puolueiden, kansallisuusryhmien tai uskontokuntien kesken
* tapaukset tai olosuhteet, joissa naiset joutuvat väkivallan kohteeksi; sukupuoleen perustuva sorto
* lasten järjestelmällinen hyväksikäyttö tai huono kohtelu

Kootkaa suvaitsemattomuustapauksista kertovia valokuvia ja lehtijuttuja. Valitkaa jokin ryhmien välinen selkkaus tai suvaitsemattomuutta osoittava tapaus kultakin seuraavista alueista:

1. Afrikka,
2. Aasia,
3. Tyynenmeren alue,
4. Etelä- ja Keski-Amerikka ja Karibianmeren alue
5. Pohjois-Amerikka ja Eurooppa.

Jakakaa kaikille ryhmän jäsenille ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen teksti. Keskustelkaa seuraavista teemoista kunkin tapahtuman osalta:

* Keitä selkkauksen osapuolet ovat ?
* Mikä osoittaa, että kyseessä on suvaitsemattomuus ? Miettikää tässä yhteydessä sekä suvaitsemattomuuden yleisiä oireita tai siitä kerrottavia käyttäytymismuotoja että erityistapauksia ja olosuhteita, jotka osoittavat, että oire on olemassa. Mainitkaa myös päivämäärät ja osapuolten lukumäärät, yksilöikääaiheutuneet vahingot ja loukatut ihmisoikeudet.
* Mistä asioista selkkauksessa on kysymys ? Miten kukin osapuoli kuvailisi riidanalaista asiaa ja omia tarkoitusperiään ? Onko teidän mielestänne tai osapuolten mielestä aiheutunut muutakin vahinkoa kuin ihmisoikeuksien loukkauksia ? Kuvailkaa vahinkoja.
* Mitkä ovat tapahtumien syyt ? Ovatko ne syntyneet hiljattain vai hautuneet jo pitkään ? Mikä kunkin osapuolen mielestä saattaisi olla sietämätöntä toisessa osapuolessa ?
* Mitä toiveita teidän näkemyksenne mukaan on selkkauksen ratkeamisesta ? Suvaitsevaisuuden kehittymisestä osapuolten keskuuteen ja välille ? Mitä pitää saada aikaan, jotta selkkaus todella ratkeaisi ja osapuolet tekisivät sovinnon ? Kuka sen voi saada aikaan ? Laatikaa luettelo siitä, mitä muita omasta mielestänne sietämättömiä asiantiloja ja ongelmia maailmassa on kuin ryhmien välinen suvaitsemattomuus. Voidaanko niiden katsoa loukkaavan ihmisoikeuksia ? Pitäisikö ihmisoikeusnormien piiriin mielestänne sisällyttää nykyistä enemmän asioita, jotta saataisiin aikaan todella suvaitsevainen maailmanyhteisö ?


* Suvaitsevaisuus - rauhan lähtökohta. Opetus- ja opiskeluopas rauhaa, ihmisoikeuksia ja demokratiaa edistävää kasvatusta varten (alustava versio). Unesco ED-94/WS/8

Etnosentrismi on nimestään huolimatta yleensä johonkin etnisyyttä laajempaan ryhmään keskittynyt näkökulma, joka usein on värittynyt ja puolueellinen. Näitä todellisia tai kuviteltuja ryhmiä ovat rodut, "sivilisaatiot", ihmistyypit, tietynväriset ihmiset tai tietyllä manterella/alueella asuvat ihmiset.

Fasismi
Fasismi on alkuaan Italiassa vuoden 1917 jälkeen syntynyt yhteiskunnallinen kumousliike ja poliittinen aate.

Fasismin yleispiirteitä

Fasismi on esiintynyt eri maissa erilaisissa muodoissa. Kaikille fasismin muodoille yhteisiä piirteitä on katsottu olevan kansallisuusaate, vahvan valtion olemus, vallan keskittyminen, korporaatio- periaate ja voimakas tekniikan, voiman ja väkivallan ihannointi. Fasismi piti sisällään kansan alistumista voimakkaan johdon tai johtajan alaisuuteen, ja usein esiintyi myös suoranaista johtajan palvontaa. Oleellista fasismissa oli myös yksilön velvollisuus uhrautua kansallisten päämäärien hyväksi. Voimakkaan kansallisen politiikan takaamiseksi keskitetty johto oli tärkeää.

Fasismissa kansallisuusaate oli äärimmilleen vietyä ja se tarkoitti oman kansan ja valtion ihannoimista ja parempana pitämistä sekä muiden kansojen halveksimista. Kun fasismi pyrki kohdistamaan ihmisten huomion omaan erinomaisuuteen ja kansalliseen yhteyteen, onnistuttiin kansalaisten ajatukset kääntämään pois oman yhteiskunnan epäkohdista.

Sotalaitoksen merkitys on suuri fasistisissa aatteissa; jopa niin, että sen katsotaan olevan sekä yhteiskunnan että yksilön esikuva. Sotilaassa ilmenevät fasismin hyveet: valikoituneisuus, kovuus, rohkeus, ylenkatse, miehekkyys, sankaruus, kuoleman halveksunta, kuri ja tottelevaisuus. Mussolini sanoi: "Vain sota jännittää kaikki ihmisenergiat korkeimmilleen". Vihollista edustaa useimmiten ulkopuolinen tai aatteellinen vastustaja (vasemmisto, vapaa-ajattelijat), sitten muut kansat ja rodut.


Sanan alkuperä

Sana fasismi tulee antiikin Rooman valtakunnan liktorien, henkivartijoiden, varustuksesta. Rooman viranomaisilla, keisarilla ja konsuleilla oli 12 ja pretoreilla kuusi liktoria. Liktorit kantoivat vitsakimppuja, joiden keskellä oli kirves: fasces.

1800-luvulla Italian sosialistit ryhtyivät perustamaan fasci nimellä kulkevia toimintaryhmiä. Nimitys otettiin vitsakimpusta ja sillä haluttiin symboloida työväen yhtenäisyyden voimaa ja tukea järjestäytymistä. Mussolini toimi yhden tällaisen sosialidemokraattisen fasci-ryhmän aktiivina, mistä nimitys hänen myöhemmin johtamalleen liikkeelle tuli.

Nykyisin termiä fasismi käytetään usein yleiskäsitteenä kaikille alkuperäisestä fasismista vaikutteita saaneille ideologioille, kuten Saksan kansallissosialismille.


Historia

Oikeistoradikalismin henkisiksi esi-isiksi on mainittu muiden muissa Hegelin, Carlylen ja Nietzschen kaltaisia ajattelijoita. Väkivallan ja vaistojen filosofista, Georges Sorelista (1847 -1922), on vaikea sanoa kummanko totalitarismin haaran esi-isänä häntä olisi pidettävä, äärimmäisen oikeiston vaiko äärimmäisen vasemmiston. Sorelhan tunnetaan lähinnä anarkistina ja syndikalistina (ja suurena Leninin ihailijana), mutta hänen irrationalisminsa ja myyttiteoriansa olivat myös fasisteille huomattava inspiraation lähde.

Italialaisen fasismin perustaja Benito Mussolini oli Italian sosiaalidemokraattisen puolueen lehden päätoimittaja. Mussolinin kuitenkin erkaantui puolueesta ensimmäisen maailmansodan sytyttyä vaatien Italian osallistumista sotaan. Vuonna 1919 Mussolini ja eräät muut nationalistit perustivat fasistisen liikkeen (Fasci di Combattimento) ensimmäisen maailmansodan veteraanien kansallismielisenä järjestönä ja muuttivat sen puolueeksi 1921.

Fasistien keskeisenä toimintamuotona oli liikkeen puolisotilaallisten joukkojen väkivaltaiset hyökkäykset vasemmistolaisia järjestöjä ja ammattiyhdistyksiä vastaan. Fasistit omaksuivat joitain sosialistisia ja vasemmistolaisia vaatimuksia, mutta asettuivat nationalismin nimissä vastustamaan luokkataistelua ja vaativat luokkaetujen alistamista kansalliselle yhtenäisyydelle.

Lokakuussa 1922 Mussolini järjesti fasistien marssin Roomaan ja nousi pääministeriksi. Aluksi fasistit hallitsivat yhteistyössä muiden porvarillisten puoleiden kanssa, mutta varmistivat itselleen parlamenttienemmistön vuonna 1923. Sosialistien kansanedustajan Giacomo Matteottin murha 1924 ja oppositioliikkeiden kieltäminen vuoteen 1926 mennessä tukahdutti kuitenkin parlamentaarisen opposition.

Mussolinin johdolla Italia hyökkäsi muun muassa Abessiniaan (nykyinen Etiopia), Albaniaan, Jugoslaviaan, Kreikkaan ja samanaikaisesti saksalaisten kanssa Ranskaan vuoden 1940 keväällä, josta hetkestä Italian katsotaan liittyneen toiseen maailmansotaan Saksan puolella. Amerikkalaisten ja brittien tultua Pohjois-Afrikan kautta Etelä-Italiaan 1943 Mussolini erotettiin pääministerin virasta ja määrättiin kotiarestiin. Italia oli tuolloin perustuslaillinen kuningaskunta, jossa kuninkaalla oli valta nimittää ja erottaa pääministeri. Saksalaiset kuitenkin asettivat hänet miehitetyn Pohjois-Italian johtoon nukkehallitsijana. Kommunistipartisaanit kidnappasivat ja murhasivat Mussolinin 28. huhtikuuta 1945 juuri ennen sodan loppua estääkseen hänen antautumisensa amerikkalaisille, koska kommunistit epäilivät amerikkalaisten aikovan jättää Mussolinin eloon.

Sodan jälkeen Italian fasistit muodostivat uuden "Movimento Sociale Italiano"-puolueen, joka myöhemmin liittyi Alleanza Nazionale-nimiseen liittopuolueeseen. Alleanza Nazionale on Silvio Berlusconin hallituksessa ja AN:n puheenjohtaja Gianfranco Fini varapääministeri. Benito Mussolinin pojantytär Alessandra Mussolini oli mukana MSI:ssä, mutta tämän muodostettua AN:n, perusti Fiamma Tricoloren.

Fasistisia liikkeitä esiintyi 1930-luvulla Italian ohella muidenmuassa Espanjassa, Ranskassa, Belgiassa, Romaniassa, Unkarissa ja Saksassa. Vaikka voimakkaan fasismin aikakauden voidaan katsoa loppuneen toisen maailmansodan loppumisen myötä, niin fasismia muistuttavia uusfasistisia liikkeitä ja ilmiöitä esiintyy yhä edelleen monissa maissa.

Adolf Hitlerin kansallissosialismi sisälsi rotuopin, jota fasismi itsessään ei välttämättä sisältänyt. Mussolini ei ollut kiinnostunut esimerkiksi juutalaisten vainoamisesta, joten Italian juutalaiset joutuivat suoranaisen vainon kohteeksi vasta Italian liittouduttua Saksan kanssa, jolloin Mussolini julkisti manifestin, jonka mukaan Italiasta on tehtävä puhdasrotuinen arjalainen valtio. Italian uskonnonvapautta oli kuitenkin jo aiemmin kavennettu: tavoitteena yhtenäinen kansakunta.
[muokkaa]

Fasismi ja korporaatioteoria

Korporaatioteorian mukaan Valtio hävittää puolueet ja niiden mukana käsitteet oikeisto ja vasemmisto. Parlamentarismi korvataan ammattikunnista muodostettavalla korporaatio- laitoksella, jonka perusteena on vahvan ammattiosaamisen käyttäminen koko yhteiskunnan hyväksi. Fasistinen valtio on vahva niin ulos- kuin sisäänpäinkin. Markkinatalous on yhteiskunnan talousmuodon perustana, mutta se on valtiovallan toimesta valvottua ja osittain säädeltyä. Käsite totalitarismi on fasistien luoma ja se kuvaa fasistisen Italian perusteita. Fasistinen yhteiskunta saattaa tarvitessaan valita itselleen vahvan johtajan, eli diktaattorin. Tämän valta rajataan yleensä määräaikaisiin toimikausiin.






Nationalismi

Nationalismi eli kansallisuusaate on yhteiskunnallinen ideologia, jonka mukaan yhteiskunnat järjestyvät parhaiten etnisesti yhtenäisen populaation, kansan, varaan. Universaalina poliittisena liikkeenä se pyrkii luomaan etnisesti yhtenäisiä kansallisvaltioita tai itsehallintoalueita ja vastustaa monietnisiä valtioita.

Käytännössä nationalistiset liikkeet ovat myös vahvasti patrioottisia omaa kansaansa kohtaan ja ensisijaisena poliittisena tavoitteena onkin oman etnisen ryhmän, kansan, edun ajaminen suhteessa muihin kansoihin. Tällöin nationalismi aatteena ilmenee tavoitteessa säilyttää kansakunnan identiteetti, piirteet ja itsenäisyys sekä sen hyvinvointi ja kukoistus kaikissa muodoissaan. Jotkut nationalistiset liikkeet ovat muodostaneet ylikansallisia yhteenliittymiä ajaakseen myös nationalismin universaalia ideaa.

Nationalismille ominainen isänmaallisuus on tietysti eri maiden kulttuurissa arkipäiväinen ja monissa yhteyksissä ilmenevä ilmiö, jota useimmat ihmiset eivät tietoisesti edes tule yhdistäneeksi nationalismiin poliittisena aatteena. Poliittisena työvälinenä nationalismilla pyritään useasti legitimoimaan poliittinen järjestys tai kun kyseessä on separatismi, legitimoida irtautuva uusi kansakuntainen kokonaisuus. Monesti nationalismiin sekoitetaan eri asiaa merkitsevä patriotismi ja sen ylikorostuneet muodot (šovinismi, nykyään käytetään kuitenkin yleisemmin kirjoitusasua chauvinismi erotuksena eri asiaa tarkoittavasta sovinismista, ) ja jopa vastakkainen ideologia (imperialismi).

Termin määritteleminen eksaktisti on sen vaihtelevan käyttötavan ja ajan saatossa muuttuneen käsitteellistämisen sekä poliittisten intohimojen takia suhteellisen vaikeaa.
Yleisiä nationalistisia kansakunnan määritelmiä


Etnisyys
Nationalismin perusajatus tarvitsee etnisesti yhtenäiseksi määritellyn kansan, joka rajaa tietyn kansallisidentiteetin rajatulle ihmisryhmälle. Etninen samankaltaisuus perustellaan eri tilanteissa eri asioita painottaen. Useimmiten tällaisena yhdistävänä tekijänä on kieli, todellinen tai myyttinen käsitys samasta alkuperästä (genotyyppi), yhteinen historia, rotu (fenotyyppi), kulttuuri tai uskonto. Joskus myös puhtaasti esimerkiksi erityyppisen asuinalueen asuttaminen tai taloudellinen eriarvoisuus voidaan katsoa erottavaksi tekijäksi. Tällöin kuitenkin yleensä puhutaan separatismista.


Kieli
Yhteinen kieli on useimmiten kansakunnan määrittäjä. Perusajatus on siinä, että ihmiset ymmärtävät toisiaan puhuessaan omaa äidinkieltänsä. Kielen käyttäminen yhdistävänä tekijänä on kuitenkin jossain määrin hankala, sillä esimerkiksi rajaseuduilla läheisten sukukielten puhujat ymmärtävät toisiaan, kun taas maiden pääkaupungeissa olijat eivät ymmärtäisi toisiaan äidinkieltään puhuttaessa, sillä lähes kaikki valtiokielet ovat jälkikäteen luotuja kokonaisuuksia, joita alun perin pieni osa kansasta puhui tai mahdollisesti ei jopa kukaan (ks. nykyheprea).

Kielestä kansakuntaa yhdistävänä tekijänä ei ole juurikaan voinut puhua ennen yleisen alkeiskouluvelvollisuuden ja lukutaidon kehittymisen ja sittemmin myös radion ja television tulon, jotka ovat tasoittaneet eroja kielten sisällä.

Eräs kieleen pohjautuva nationalismin muoto on arabinationalismi, joka pyrkii yhdistämään kaikki arabit.


Yhteinen historia
Yhteisyyden kokeminen yhteisen historian vuoksi oli voimissaan 1800-luvun kansallisromanttisella kaudella ja on sittemmin hiipunut, joskin maailmanpolitiikassa yhteinen historia edelleen näyttelee tärkeää tekijää, esimerkiksi Yhdysvaltojen suhteissa Englantiin ja Ranskaan. Toisaalta yhteinen historia on usein myyttistä ja tosiasiallisesti perustuu vain muutamaan vuosikymmeneen ennen nationalismin kultakautta.


Rotu
Rotuoppeihin perustunut kansakuntiin luokittelu oli syntyi 1800-luvun lopun darwinistisen innostuksen pyörteissä. Rotu on käsitys yhteisestä alkuperästä ja geneettisestä samankaltaisuudesta. Nykyään genetiikan aikakaudella rotukäsitykset ovat osin kumoutuneet, mikä on aikaan saanut etäisyydenottoa rotumäärittelyihin ja niiden käyttämiseen etnisyyden tekijänä.

Erityisesti Yhdysvalloissa on syntynyt rotuun perustuva valkoinen nationalismi yhdistämään Amerikan valkoisia, koska näiden uskonto ja kieli ovat eronneet toisistaan.


Uskonto

Kansakuntaa voi pyrkiä määrittelemään myös uskonnon mukaan. Esimerkiksi juutalaisuus on uskonto, joka on joskus haluttu nähdä nimenomaan yhden tietyn kansan uskontona. Myös samaa kieltä puhuvat kansanryhmät ovat muotoutuneet omiksi kansoikseen nimenomaan erilaisen uskonnon vuoksi (esimerkiksi kroaatit ja serbit, hollantilaiset ja flaamit, suomalaiset ja karjalaiset).


Nationalismin historiaa

Historiallinen tausta
Nationalistisia piirteitä on esiintynyt jo antiikin yhteiskunnissa, mutta varsinaiseksi ideologiaksi se muodostui valistuksen aikana. Ranskan vallankumouksen kumottua vanhan perinteisen feodaaliyhteiskunnan, alkoi erilaisten vapausliikkeiden syntyminen. Yhtenä näistä syntyi nationalismi vastaamaan kysymykseen siitä, mikä on se kansa, jolle valta oli kuuluva. Nationalismi on historian saatossa ollut myös muiden ideologioiden kannattajien työkaluna.

Yleensä nationalismi liitetään osin virheellisesti 1700-luvun kulttuurilliseen aaltoon, saksalaiseen romantiikkaan, jonka yksi suuntaus oli romanttinen suhtautuminen talonpoikaiskulttuuriin. Saksassa tätä liikettä voi katsoa edustaneen Niebelungin laulun kokoaminen ja muu kansanrunouden koostaminen. Alkuperäinen saksalainen romanttinen liike ei kuitenkaan alkuvaiheessaan ollut välttämättä nationalistinen siinä merkityksessä, missä termi nykyään ymmärretään. Esimerkiksi Johann Gottfried Herder (1744-1803) kirjoitti nationalismista kansakuntien yhtenäisyyttä korostaen. Hänen ajattelussaan tärkeää oli muiden kansakuntien kunnioitus. Johann Gottlieb Fichtellä (1762-1814) taas nationalismissa näkyi jo oman kansakunnan korostaminen muiden ylitse. Hänen mukaansa oman kansakunnan palveleminen oli vapauden todellinen merkitys.

1800-luvulla kuitenkin kansallismieliset valjastivat talonpoikaiskulttuurin ja yhteisen myyttisen menneisyyden osaksi tavoitetta rakentaa tunne kansakunnasta. Suomessa tätä kyseistä liikettä edusti Elias Lönnrot, joka kokosi suomalaisten vanhaa kansanperinnettä Kalevala-teokseen. Kalevalasta on selvästi nähtävissä, miten nationalistien tavoite oli nimenomaan luoda mielikuva kansan yhtenäisyydestä ja historiallisesta menneisyydestä, vaikka monelta osin tämä ei pitäne paikkaansa (mitenkään Lönnrotin teoksen folkloristista arvoa vähättelemättä).

Kulta-aika
1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa uusia kansakuntia rakennettiin kovaa vauhtia. Keskeisimpiä nationalistisia projekteja olivat Saksan yhdistyminen Otto von Bismarckin johdolla 1870 ja Italian yhdistyminen 1861 Giuseppe Garibaldin johdolla. Taitekohta oli kuitenkin nationalistisessa mielessä suhteellisen painostava, sillä Euroopassa oli vielä monia monikansallisia keisarikuntia, keskeisimpänä Habsburgien Itävalta-Unkari ja Venäjän keisarikunta. On huomattava, että nykyisin usein itsestään selvältä tuntuva kansallistunne on verrattain uusi asia maailmanhistoriassa.

1900-luvun alku
Ensimmäisen maailmansodan voi hyvällä syyllä katsoa johtaneen nationalismin voittoon ja lyhytaikaiseen porvarillisten parlamentaaridemokratioiden hallintoon Euroopassa. Suuret monikansalliset keisarikunnat olivat hajonneet ja esimerkiksi Venäjän imperiumi oli hajonnut sosialistiseen vallankumoukseen (jonka vanhat maat Neuvostoliitto otti myöhemmin haltuunsa). Voittajavaltioissa kansalliset arvot olivat pönkittyneet ja ihmiset sitoutuneet tietoisemmin valtioonsa ja sen kautta kansalaisuuteen - eli saavutettuihin yhteiskunnallisiin etuihin, joiden edestä kannattaisi taistella (yleisesti sanottuna siis, ensimmäisen maailmansodan jälkeen sotaan oltiin hyvin kyllästyneitä). Hävinneiden maiden hallitukset vastaavasti olivat useimmiten ongelmien edessä, koska talousvaikeuksien takia kansa vaati yhteiskunnallista muutosta. Ilmassa oli sosialistisen vallankumouksen tuntua, mutta lopulta haastajaksi vanhalle mallille ja ensimmäisen maailmansodan tappion katkeruuden lääkkeeksi nousivat vahvasti nationalismia hyödyntäneet alun perin sosialistiset fasismi ja kansallissosialismi.


Sodan jälkeen
Euroopasta levinnyt kansallisuusaate omaksuttiin laajalti ympäri maailmaa. 1960-luvulla käynnistyi siirtomaiden vapautuminen ja uusia valtioita syntyi paljon. Nationalistisen katsantokannan mukaan tällöin tehtiin virhe, kun maat itsenäistyivät siirtomaa rajoinensa ja tulivat monietnisiksi valtioiksi. Kansalliset rajat oli aikoinaan rikottu siirtomaavallan ylläpitämiseksi (hajoita ja hallitse-periaate). Siirtomaavallan perintönä aiemmin saman kansan jäsenet puhuivat nyt sivistyskielinään eri eurooppalaisia kieliä, mikä on hajoittanut tunteen samasta kansallisuudesta ja siksi pirstonut vanhoja siirtomaita.

Juutalaisten nationalististen voimien ansiosta muodostettiin Israelin valtio, jossa juutalaisilla on muita ryhmiä ylemmät oikeudet, ja miehitettiin laittomasti palestiinalaisalueet.

Monien mielestä kansallisvaltioiden aika näyttää jälkeen päin katsottuna sotien täyttämältä. Toiseen maailmansotaan johtaneiden nationalismia hyödyntäneiden totalitarististen ideologioiden kauhujen jälkeen monet halusivat Euroopassa poliittista integraatiota kansallisvaltioiden vastakkainasettelun välttämiseksi. Kuitenkin 2000-luvulla Euroopan unioni on kohdannut haasteen juuri kansallismielisyyden uuden nousun suhteen.

Yleisesti katsotaan nationalististen voimien heikentyneen globalisaatiokehityksen, kansainvälisen kaupan ja liikkuvuuden lisääntyessä. Johtopäätös kuitenkin saattaa olla ennenaikainen. Kuten esimerkiksi Neuvostoliiton, Jugoslavian ja Tšekkoslovakian hajoaminen, arabinationalismi, Tšetšenian kamppailu, Itä-Timorin vapautuminen ja muu kiehunta Indonesiassa ja muissa monikansallisissa valtioissa osoittaa, nationalismi vaikuttaa yhä maailman kehitykseen. Vaikka kansainvälistyminen etenee, on kansallisvaltio vielä keskeinen toimija maailmanpoliitikassa. Nationalismin elinvoimaisuuden voi havaita ajattelemalla suomalaistakin kulttuuria - Suomessa isänmaallisuus on suosittua ja monet pitävät sitä hyveenä.

Ranskan annalistihistorioitsijoiden parissa on jopa esitetty ajatus, että nationalismi oli 1900-luvun todellinen pohja-aate, ja niin kommunismi kuin kansallissosialismikin olivat vain sen ilmenemismuotoja.

Nationalismin kritiikkiä ja puolustusta
Nationalismia vastaan
Nationalismia on arvosteltu monella tapaa. Nationalismin vastustajat ovat sanoneet, että nationalismi sumentaa ihmisten harkintakyvyn kansainvälisen politiikan asioissa. Nämä nationalismin kriitikot pitävät kriittisyyttä asuinmaataan kohtaan tärkeänä, ja väittävät nationalismin estävän kriittisen suhtautumisen kunkin yksilön kotimaan harjoittamaa politiikkaa kohtaan. Tästä väitetään olevan seurauksena sotia ja muita selkkauksia. Tällaisessa kritiikissä nationalismi nähdään usein vallanpitäjien työkaluna, jolla valtioiden hallitukset saavat istutettua massoihin esimerkiksi vihaa toisia kansoja kohtaan ja kannatusta sotapolitiikalleen.

On myös kyseenalaistettu nationalismiin kuuluvaa kansallisylpeyttä, jolloin tosin on sekoitettu asia ylikorostuneeseen isänmaallisuuteen. Kannattaako ihmisen olla ylpeä jostain, minkä eteen hän ei ole itse tehnyt välttämättä mitään? Nationalismi saatetaan nähdä myös vastakkaisena ihmiskunnan veljeyden ajatukselle ja muille vastaaville kansainvälistä solidaarisuutta korostaville aatteille.

Nationalismin kriitikoiden mukaan hyvää ja pahaa nationalismia ei voida erotella toisistaan, koska kaikki isänmaalliset aatteet ovat luonteeltaan sellaisia, että niillä on taipumus saada aina aikaan huonoja vaikutuksia useimpien yksilöiden ajattelussa: oman kansan ihannointi samaistuu välittömästi oman valtion ihannointiin, josta seuraa kritiikitön asenne valtiota kohtaan.

Nationalismin puolesta
Nationalismin puolustajat voivat esimerkiksi Suomessa argumentoida sanomalla, että isänmaallinen henki oli tärkeä Neuvostoliittoa vastaan käydyissä sodissa. Usein sortajia vastaan on taisteltu nationalismin nimissä.

Samoin on esitetty sen tapaisia väitteitä, että nationalismi olisi välttämätön asia ihmisen identiteetille modernissa yhteiskunnassa, jossa perinteistä kyläyhteisöä ei ole.

Nationalismiin kuuluu olennaisesti kritiikki markkinaidentiteettiä kohtaan. Nationalistit näkevät, että ihmisen kansallisen identiteetin korvaaminen tuotemerkki-identiteeteillä ja elämäntyyli-identiteeteillä rikkoo yhteiskunnan toiminnalle välttämättömän koheesion ja edesauttaa luonnovaroja tuhlaavaa materialismia.


Patriotismi
Patriotismi on muodollista isänmaallisuutta. Siinä oma isänmaaksi koettu valtio tai kansa asetetaan etusijalle muihin nähden, eikä oman kansan tai valtion etuja vastaan toimita. Lojaalius omaa yhteisöä kohtaan on tyypillistä useille elämänmuodoille ja patriotismia l. isänmaallisuutta on pidetty antiikin ajoista lähtien hyveenä.

Kun arkipäiväinen hyve nousee muiden hyveiden yli ja ryhtyy hallitsemaan yksilön ja yhteisön poliittista toimintaa, on sillä näin ylikorostuessaan kansalliskiihkoksi ollut historiassa vahingollisiakin seurauksia sotien muodossa.

Separatismi
Separatismi on liikehdintää jonkin alueen tai populaation irrottamiseksi nykyisestä valtiomuodostelmasta. Monesti separatismi on nationalismin liikkeellepanemaa, mutta myös taloudelliset tekijät saattavat olla kyseessä (Kuten Pohjois-Italian Padanian itsenäisyyttä ajava Lega Nord-puolue).

Monissa maissa separatistinen toiminta on kiellettyä ja ankarasti rangaistavaa. Separatismiin saattaa liittyä myös terrorismi tai muu sotilaallinen toiminta.

Separatistisia liikkeitä

Poliittisia

* Skotlannin kansallispuolue
* Färsaarten itsenäisyyspuolue
* Ahvenanmaan itsenäisyyspuolue
* Taiwanin itsenäisyyspuolue
* Vlaams Belang, Flanderin itsenäisyyttä ajava puolue
* Lega Nord, Italian Pohjoisen liitto

Sotilaallisia

* ETA, Baskimaa, Espanja ja Ranska
* IRA, Irlannin tasavaltalaisarmeija
* PKK, Kurdistan (Turkki, Irak, Iran)
* UCK, Kosovo
* GAM, Aceh, Indonesia

Kansalliskiihko
Chauvinismi
Kansalliskiihko tai kiihkoisänmaallisuus tai yltiöisänmaallisuus on ylikorostunutta isänmaallisuutta ja/tai nationalismia, joka ei varauksetta tunnusta jokaisen kansan ja kulttuurin oikeuttaa olemassaoloon ja itsensä hallitsemiseen, vaan pyrkii asettamaan jokun kansan muiden yläpuolelle.

Monesti ilmiöön liittyy voimakas antipatia viholliseksi koettua kansaa tai ryhmää kohtaan. Monesti chauvinisti pyrkii laajentamaan oman kansansa asuinalueita tuhoamalla toisia kansoja. Joskus myös syrjivät maansa vähemmistöjä, esim maahanmuuttajia tai mustalaisia ja vierastavat kansanvaltaa. Hyviä esimerkkejä kansalliskiihkosta olivat mm. natsismi, fasismi ja Serbian presidentin Slobodan Milosevicin politiikka 1990-luvulla sekä Venäjällä vaikuttava Vladimir Zhirinovski.

Monet nationalistit katsovat, ettei tällainen ole nationalismia vaan ensiaskel imperialismiin ja muiden kansojen alistamiseen.

Ylikorostuneelle kansallismielisyydelle tunnetaan monta nimeä: Britti-imperiumissa se tunnettiin nimellä 1870-luvulta alkaen nimellä jingoismi ja Ranskassa chauvinismi, jonka suomenkielinen, tosin eri asiaa tarkoittava vastine on šovinismi. Muita asiaan liittyviä, mutta erimerkityksellisiä termejä on mm. nurkkapatriotismi.


Imperialismi
Imperialismin perinteisen ja kapeimman määritelmän mukaan imperialismina pidetään valtion pyrkimystä väkivaltaisesti laajentaa omaa aluetta tai vaikutusaluetta. Imperialismi voidaan määritellä myös suurvalta-politiikaksi, jossa tavoitteena on mahdollisimman laaja vaikutusvalta maailmassa. Laajassa merkityksessä imperialismi on maailmanvaltiopolitiikkaa joka tähtää aatteellisiin, alueellisiin, taloudellisiin ja poliittisiin tavoitteisiin. Imperialismin ilmenemismuotoja ovat sotilaallinen, aatteellinen ja siirtomaaimperialismi (kolonisaatio).

Oxford English Dictionaryn mukaan sana imperialismi keksittiin 1858 kuvaamaan Britannian ylivaltaa maailmassa Napoleonin kukistumisen jälkeen. Kantasanana on latinan imperium.

Imperialismin harjoittamiseen liittyy usein käsite kulttuurillisesta ylivoimasta tai kehittyneisyydestä, joka oikeuttaa "alemmalla kehitysasteella" olevien kulttuuripiirien ja kansojen alistamisen. Samalla kun imperialisti katsoo kehittävänsä ja sivistävänsä hallinnan alaisia alueita, hyödyttävät sen taloudelliset resurssit imperiumia itseään.

Aikakautta 1871–1914 pidetään varsinaisena siirtomaaimperialismin aikakautena. Tällöin useilla eurooppalaisilla suurvalloilla oli runsaasti kolonioita, eli alusmaita, kaukana omista alueistaan.

Toisen maailmansodan jälkeen "imperialismia" on käytetty lähinnä poliittisena iskusanana sen vasemmistolaisessa merkityksessä. Sitä käytettiin paljon 1960-luvun poliittisesti aktiivisina vuosina, ja USA:n 1960- ja 1970-luvuilla luvulla käymää Vietnamin sotaa vastaan sekä myös nykyistä Irakin sotaa on nimitetty "imperialistisiksi" sodaksi.

Kolonisaatio

Kolonisaatio on prosessi, jossa valtio tai kokonainen kulttuuripiiri ottaa haltuunsa toisen alueen. Alueesta tulee täten kolonisaation toteuttajan siirtomaa tai siirtokunta. Valtauksen mahdollistaa sotilaallinen ylivoima. Vallattu alue voi olla myös asumaton. Kolonisaation käsitteeseen liitetään usein kohdealueen kultivointi ja asuttaminen siirtolaisilla emämaasta.

Ilmiön tausta

Siirtokuntakäsite oli käytössä jo antiikin Kreikassa. Samoin imperialismin käsitettä käytetään jo Rooman valtakunnan yhteydessä. Länsimainen historiatraditio kuitenkin sijoittaa kolonialismin aikakauden 1400—1500-luvun löytöretkien kauteen, jolloin eurooppalaiset kartoittivat maailmaa ja harrastivat aggressiivista kolonialismia.

Kolonisaatiotermin käyttäminen asettaa muutamia pohdittavia kysymyksiä. Yhtenä esimerkkinä voidaan pitää Venäjän ekspansiota itään ja pohjoiseen. Ekspansio alkoi varhaan jo Rusin, Dneprin Venäjän aikaan 1100-luvulla. Sen aikana kukistettiin pohjoisessa asuneita heimoja. Laajentuminen Siperian oli satoja vuosia kestänyt prosessi, mutta siinä on selviä kolonisaation tunnusmerkkejä.


Sovinismi (ransk. chauvinisme) tarkoittaa nykyisin lähinnä miesten ylivaltaa naisten yli kannattavaa aatetta. Aiemmin sana tarkoitti lähinnä kiihkoisänmaallisuutta, mutta myös yleisemmin kiihkoilevaksi koettua tai väitettyä aatetta tai toimintaa. Sana johtuu (alkuperäisessä merkityksessään) ranskalaisen näytelmän la cocarde tricolor (1831) hahmon nimestä "Nicolas Chauvin".

Englannissa käytettiin ilmaisua "male chauvinism" miesten ylivallaksi tai naisten sortamiseksi koetuista asioista erotukseksi muusta kiihkomielisyydestä. Sen mukaisesti on Suomessa ruvettu puhumaan miessovinismista, mutta määriteosa on nykyisin melko tarpeeton, koska sanan "sovinismi" vanhempi käyttö on lähes hävinnyt. Nationalistit ovat omaksuneet sanan chauvinismi-asussa kuvaamaan jälleen alkuperäistä merkitystään erottaakseen itsensä heistä.

Ksenofobia

Ksenofobia voidaan määritellä suvaitsemattomuuteen perustuvaksi erilaisuuden vieroksunnaksi ja peloksi. Termi tulee sanoista ksenos (kreik. vieras, outo) ja phobia (lat. pelko).

Ksenofobian katsotaan usein olevan ihmisen henkiinjäämisen kannalta mitä luonnollisin reaktio, ja rasistit pyrkivätkin perustelemaan näkemyksiään ilmiön universaalisuuteen ja luonnollisuuteen vedoten. Ksenofobia ei kuitenkaan välttämättä ole rasistista vaikka se muodostaakin rasismin kulmakiven. Kun rasismi nojaa biologiaan ja perustuu uskomukseen tietyn rodun esim. älyllisestä tai moraalisesta huonommuudesta, ksenofobiassa syrjinnän syynä ovat myös muut kuin fyysiset erot ts. se ei samalla tavalla kannata ihmisten epätasa-arvoa, ainoastaan vastustaa pluralismia .

Sanaa "ksenofobinen" käytetäänkin myös joskus poliittisena loukkauksena rasisteja ja nationalisteja kohtaan.

Ksenofobiaa voi esiintyä myös psyykkisten sairauksien yhteydessä, mutta se ei ole sinänsä mikään sairaustila.

Pluralismi
Pluralismi on käsite, joka liittyy useisiin. Pluralismia voivat olla:

* Ontologinen pluralismi, jonka mukaan todellisuus koostuu useista perusaineksista (monijakoinen todellisuuskäsitys)
* Sosiaalitieteiden pluralismi tai moniarvoisuus, jonka mukaan useiden arvojen hyväksyminen ei ole ainoastaan eettistä, vaan myös hyödyllistä.
* Pluralismi eli moniarvoisuus uskonnoista ja uskonnollisista suuntauksista puhuttaessa.

Yleistys
Yleistys eli stereotypia tarkoittaa joidenkin yksittäisten asioiden tai ilmiöiden käsittämistä ryhmäksi eli joukoksi, jonka jäsenillä on samankaltaisia piirteitä. Yleistys koetaan kielteiseksi, kun sillä muodostetaan liian samansisältöinen kuva kaikista jonkun ihmisryhmän jäsenistä vain pienen otoksen perusteella.

Yleistys osana tietoisuutta
Yleistyskyky on ihmisen tietoisuudelle välttämätön, jotta tietojen luokittelu ja maailman jäsentäminen onnistuisi. Stereotyyppi luodaan samantapaisiksi havaittujen kohteiden yhdistämiseksi ja eri "ryhmien" erottamiseksi luomalla jäsenistä yksi kaikkia jäseniä edustava kuvitteellinen esiintymä. Määrittelemme tietyt rajat, keskiarvot ja ominaisuudet, millainen tämä edustaja on. Yleistykseen liittyy inhimillisessä kulttuurissa usein ryhmien nimeäminen; yleisnimen antaminen luokitelluille kohteille. Kieltä ei luultavasti voisi olla ilman yleistyksiä.

Ryhmille annettu nimi myös usein vahvistaa yleistyksiä, ja tekee niistä kulttuurillisesti levittäytyviä ajattelutapoja, meemejä. Kielen ansiosta ihminen voi omata jonkun toisen tekemän yleistyksen. Usein yleisnimeen nähdään liittyvän myös ikään kuin väitteitä ryhmän ominaisuuksiksi koetuista piirteistä. Ihmisryhmien kohdalla tämä koetaan joskus ongelmalliseksi. Joidenkin ihmisryhmien yleisnimitystä on jopa vaihdettu, jotta saataisiin uusi nimi, jolla ei ole entistä kielteistä painolastia.

Myös monet kehittyneemmät eläimet osaavat myös yleistää. Esimerkiksi havaittuaan jonkun eläimen vaaralliseksi osaa eläin varoa ensi kerralla sekä samanlaisia, että jokseenkin samankaltaisia eläimiä. Kyky luokitella tällä alkeellisella tavalla on monille eläimille elinehto.

Ihmisryhmistä luodut stereotypiat
Yleistyksellä eli stereotypialla tarkoitetaan usein ihmisryhmässä vallitsevaa mielikuvaa omasta tai etenkin toisesta ihmisryhmästä. Näin se liittyy läheisesti ennakkoluuloihin ja rasismiin. Ei ole kuitenkaan niin, että stereotypiasta seuraisi suoraan rasismia, mutta useimmiten stereotypia on rasismille välttämätön ehto.

Esimerkiksi:

* Kreikkalaiset ovat huolimattomia.
* Pojat pitävät tekniikasta.

Tarkemmin miettien nämä väitteet eivät toteudu yhtä täsmällisesti kuin tehdyt yleistykset, stereotypiat, antavat ymmärtää. Yhtä lailla poikien tai varsinkaan kreikkalaisten määrittely ryhmänä ei ole absoluuttisen selvää. Kuitenkaan ei voida sanoa, että poikia tai kreikkalaisia ei olisi olemassa; on kuitenkin huomattava että nämä määreet eivät ole välittömiä havaintoja vaan yleistyksiä.

Sekularismi
Sekularismi tarkoittaa maallisuutta, jonka mukaan elämänsä elää ja kaikkeuden ymmärtää parhaiten, kunhan ajattelussaan ei tukeudu jumalaan tai muuhun yliluonnolliseen.

Politiikassa sekularismi tarkoittaa valtion ja kirkon erottamista toisistaan, ja voidaan nähdä vastakohtana teokratialle.

Todellisuutta, yhteiskuntaa ja ihmiselämää tulkitaan ei-uskonnollisesti. Samalla uskonnon ja kirkon merkitys vähenee. Sanaa käytetään myös yleisnimityksenä ei-uskonnollisista todellisuuskäsityksistä sekä sekularisoimista ajavista aatteista ja liikkeistä.

Sekularismi ei välttämättä tarkoita kristinuskosta, tai yleensä uskonnosta, luopumista tai aktiivista toimintaa sitä vastaan. Renessanssiajalta lähtien Euroopan kaupungeissa on ollut paljon ihmisiä, jotka ovat saattaneet olla hyvinkin ahkeria kirkossakävijöitä. Silti monet ovat katsoneet, että kirkon ei tule puuttua esimerkiksi heidän työhönsä, vaan sillä on omat pelisääntönsä.

Sekularismi lähti valistusajan humanismista, jonka mukaan yliluonnollisten arvojen tai niitä autoritaarisesti tulkitsevien despoottien ei pitäisi antaa hallita yhteiskuntaa.

Sekularistiset järjestöt

Sekularismin puolesta kampanjoivat National Secular Societyn ja Americans Unitedin kaltaiset järjestöt, jotka ovat usein sekulaarihumanistien tukemia. Myös ei-humanisteja on kuitenkin toiminnassa mukana. Vuonna 2005 National Secular Society myönsi Vuoden sekularistin palkinnon. Palkinnon ensimmäinen saaja oli Irakin työväen kommunistisen puolueen Maryam Namazie.
Katso myös

* Ateismi
* Humanismi
* Kirkon ja valtion ero
* Laïcité
* Naturalismi
* Pseudosekularismi
* Sekulaarihumanismi
* Sekularisaatio
* Rationalismi
* Vapaa-ajattelu

Tappaminen, tapahtui se sitten millä konstilla hyvänsä kenelle hyvänsä on VÄÄRIN!

Hallitus ei tee tappamista oikeutetuksi!

Osaatko yhtään miettiä syytä siihen, miksi suuri osa vangeista on paremmin ruskettuneita?

Laitetaampa jauhonaamat slummeihin asumaan, että näkevät sen elämän vaikeuden, kun ei tulekkaan enään soskusta rahaa kaljoihin.

Mä olen kadun kasvatti ja mä tiedän omakohtaisina kokemuksina sen mistä puhun.

Tosin saat olla eri mieltä!