entistä enemmän, muulta ei voi välttyä kun lukee lehdistä tieverojen kantamista eu-alueella. Saa helposti sen käsityksen että "suositaan gps-paikannin järjestelmiä" eli silloin tavallaan seurattaisiin missä auto on liikkunut ja vero sen mukaan. Tällaiselta käsitykseltä en voi välttyä kun aletaan puhua "gps-paikantimeen perustuvista järjestelmistä".
Näin kätevästi saadaan ihmiset ajattelemaan että hähhäh saavat ne maksaa jotka ajavat. Älkää kuitenkaan luulko että veronkanto ja maksut tässä maassa pienenisi... Mutta tuollaisessa systeemissä joku taho tietää aina missä autosi kanssa liikut. Voisi äkkiseltään ajatella että sen on vielä jäätävä muistiin veronkantoa varten.
No arvatenkin muita viranomaisia kiinnostaa kohta tämä tieto (vaikaa työvoimaviranomaisia) ja toisaalta, olisihan tästä kaupallistakin hyötyä...
Arvaan mitä sanotaan... eihän kukaan nyt jaksa seurata sinun liikkumistasi. Mistäs sen tiedätte, enkä minä halua että sitä mahdollisuutta edes on. En tarvitse mitään UBER-kyttääjää selkäni taakse joka minua paremmin tietää mikä on minulle hyväksi.
Ammattirikollisia ei tällaisilla järjestelmillä tulla kiinni varmastikaan saamaan eivät he ole nykyään niin tyhmiä. Juuri luin jostain lehdestä että telekuuntelustakin on yhä harvemmin enää hyötyä.
Poliisia tällainen auttaisi todennäköisesti josain pikkurikoksissa, kuten auton luvattomassa käyttöönototossa... ja niin tietenkin, jos insinööri-iiro on sattunut jossain perähikiällä ajamaan 80 kympin rajoituksella 92 niin se tietenkin varmaan näkyy "tutkassa"...
Joo en tiedä kuinka oikeassa olen mutta itse kammoan näitä saakelin "kansalaisen seurantajärjestelmiä". Olemme kohta kuin pikkulapsia joita valtio valvoo joka käänteessä?
Kauhuvisio on että kymmenen vuoden päästä näitä systeemeihin perustuvia "reality-pettäjät" ym. sarjoja alkaa pyöriä julkisuudessa... Ja olisihan se kätevää kotoa netistä seurata missä se kommenuksella oleva isäntä/emäntä metrin tarkkuudella luuraa (lastu takapuolessa)... tai jotain!!
Osa jengistä saataisiin kuitenkin tälla tavalla houkuteltua näiden systeemien kannatajaksi, koska kyttääminen lienee eräs "perushyveistä" meissä...?
Yleensä näihin on kuitenkin yksi peruste joka tuntuu hakkaavan kaikki muut nimittäin "olisi hyvä jos..." Tuota kuulee vähän väliä vähän joka asian perusteena.
Tämä kirjoitelma siis perustuu täysin omiin kenties epäluuloisiinkin käsityksiin koska en tiedä minkälaisia oikeasti nämä järjestelmät ovat. Mutta kovinmonenlaisia niiden ei luulisi voida olevan. Kyllähän tämä nettisurffaamisen jäljittäminenkin kiinnostaa hallintoa kovasti, kun ajetaan läpi ehdotelmaa että viiden vuoden takaakin saataisiin ip-osoitteet jäljitettyä palvelinten muistista.
Olisin toisaalta yllättynyt hallinnosta joka ei haluaisi mahdollisimman tarkkaan kontrolloida alamaisiaan. Ja monessa maassa halutaan kontrolloida mielellään mielipiteitäkin. Emme me ihmiset nyt niin erilaisia ole maanosasta riippuen...

Vastaukset 11
Vanhimmat
nämä tienvarsien pömpelitkin ensisijaisesti rakennetaan. Rekisterilaput kuvataan ilman salamaa ja tieto menee keskustietokoneelle josta saadaan halutun rekisterinumeron liikkeet tulostettua milloin vain.
Samaan aikaan kuskin kasvontunnistus samoista pöntöistä toimii myös. Oulun yliopisto juuri suurin otsikoin kertoi yhdessä Kiinan kanssa onnistuneensa kehittämään ohjelman, jolla henkilö pystytään tunnistamaan nopeasti suurestakin kansanjoukosta.
Poliisin sakotusautomaatio on vain peitetoimintaa, samoin se salamavalo. Nykytekniikka on näissä asioissa paljon pitemmällä kuin meille halutaan kertoa. Isoveli valvoo!
Kännykkäseuranta on toinen, päällekkäinen toiminta. Kännykkäsi sijainti on jo nyt koko ajan Ison Veljen tiedossa metrin tarkkuudella ja tulostettavissa tietokoneelta.
Kehitteillä on nykyisten sirukorttien ja passien korvaajaksi ihmiseen itseensä asennettava siru. Tekosyitä löytyy vaikka mitä, tavoitteena on jatkuva seuranta Ison Veljen tietokoneella.
Kouluaikana luin jo Johanneksen Ilmestyskirjasta tällaisesta "otsaan tehdystä merkistä, jota ilman kukaan ei voi ostaa eikä myydä". Ei se ollutkaan humpuukia vaan oikeaan osunut ennustus. Mitä on odotettavissa seuraavaksi?
Jo nyt on mm. Vastasyntyneillä rotukissoilla on mikrosiru asennettuna ihon alle. Tarvitsee vain viedä lemikin lähelle lukulaite ja kaikki tiedot näkyy näytöllä, koko historia.
Ei tarvitse omata liikaa päättelykykyä kun ajatelaan aikaa eteenpäin. EU-tulee varmasti vaatimaan "kansalaisileen" samanlaisen sirun joka on samalla henkilötunistus,pankki ja "kauppa" siru rikos/sakkorekistereineen!
Vaikka lemmikillä onkin siru, en pidä siitä olenkaan itse ajatuksena. ja näyttää mikrosiru vielä osittain hylkivän kudosrakennetta. toki on koteloitunut.
Sen sanon että olen viimeisiä pakotettavia jos tämänkaltasia keksintäjä kehitetään ihmisille ja auton paikanukseen sateliitti valvontoineen. Pelottavan tehokas isoveli-valvoo järjestelmä.
Varmasti kovalla rahalla saa myös nämä "tulevat" mikrosirut koodattua toiseksi identiteetiksi,jota varmasti tullaan käyttämään.
Tieteen kuvalehdessä on ollut testiä missä kohtaa saadaan sirulle jatkuvaa viertaa ihmisessä. Sekä raamattun kertomusta ja tieteen kuvalehteä yhdistelemällä "asennuspaikka" on sama. Vangeilla jo testattu.
Vastustan koko keksintöä!
eli erilaiset tekijänoikeustahot ovat vaatineet myös tuota viiden vuoden ip-historiaa käyttöönsä tekijänoikeusrikkomusten setvimiseen.
Tässä eräs toteuttamismalli "kaava":
Ensin tuodaan joku järjestelmä jossa puututaan ns. yksilönsuojaan, joku "jämerätomera" tietäjä vakuuttaa ettei näitä tietoja käytetä mihinkään kuin vaikkapa ihmisten auttamiseen hätätilanteessa. Kohta kumminkin kiusaus eri tahoilla kasvaa liian suureksi ja sitten ehdotetaan pienin palasin näiden tietojen käyttöä siihen ja tähän ja tuohon ja kaikki on aina vaan itsensä tai yhteiskunnan "kunnon" yksilöiden parhaaksi....
avaruus-elokuvia ?
Gps -paikannus tarkoittaa kyllä käytännössä sitä että sateliitin avulla seurataan kohdetta X.
"Lastuja" on tavallaan jo käytössä ainakin koeluontoisesti. Ei missään nimessä ole "elokuvatodellisuutta" että näitä alettaisiin ties minkä "hyvyyden" varjolla ihmisillekin tuputtamaan joidenkin vuosien tai seuraavan vuosikymmenen aikana.
Kännykkä on eri juttu koska sen voi koska tahansa kytkeä päältä. Kännykän voi jättää mökkiin tms.
Jos autossa olisi kiinteä lähetin se olisi jo eri juttu. Varsinkin jos se tulisi pakolliseksi jonkun veronperinnän varjolla.
Katso vaan elokuvia mutta niin se aika kuluu ja yhtäkkiä se mitä kuviteltiin olevan utopiaa voikin olla totta....
Gps -paikannus tarkoittaa kyllä käytännössä sitä että sateiliittien avulla kohde X seuraa omaa paikkaansa. Korkeintaakin sen voi vääristää niin, että kohde X seuraa niitä sateliitteja. Eri asia on sitten esim. TomTomin uusi tuleva buddy-toiminto, jossa laite kännykän avulla ilmoittaa keskuspalvelimelle paikkansa.
veroja alettaisiin sillä kerjäämään niin ilmeisesti tietoa jonnekin päin verotettavasta kertyisi?
Ei lähetä mitään. Homma toimii jotenkin niin, että tuolla taivaalla on usempi sateliitti jotka koko ajan lähettävät maan päälle tietoja (paikka, aika, jne). GPS-vastaanotin kohde X:n autossa puolestaan kuuntelee useampaa kuin yhtä noista sateliiteista, kokoaa niiden paikkatiedot ja tekee kolmiomittauksen niistä pohjautuen aikaan, jonka kunkin sateliitin singaali kulkee sateliitista kohteeseen X. Lopputulos on se, että vastaanotin tietää missä mennään, mutta sateliiteille ei missään vaiheessa välity tieto vastaanottimesta.
Mutta jos tuohon GPS-vastaanottimeen sitten liitetään erillinen lähetin, niin sillä voidaan kyllä välittää mitattu paikka minne vain. Yksi esimerkki oli se TomTomin uusi kaveri-toiminto.
Mutta valtiovalta voisi ihan yhtä hyvin rakentaa tien reunoille mittauspisteitä ja käyttää autoon asennettavia lyhyen kantaman lähettimiä, jotka toimivat vain ko. mittauspisteen läheisyydessä. Niiden etu olisi se, että lähetystehon voisi pitää pienenä eikä erillistä yhteysmaksua tarvita. Silloin ei myöskään tarvittaisi GPS-vastaanotinta..
mainittiinkin autoon kiinnitettävästä lähettimestä. Voisi tietysti olla että autoihin laitettaisiin pelkkä vastaanotin joka keräisi tiedot muistiin auton ajamista matkoista ja tämä sitten purettaisiin "tilipäivänä".
Silloin ei autoa seurattaisi reaaliajassa mutta jälkeenpäin tietenkin tiedettäisiin että missä ko. laite on liikkunut. Vaihtoehto voisi olla että laite laskisi automaattisesti jotain rahamäärää eikä tallentaisi lainkaan muistiin reittejä mutta miten sitten jos tulisi joku riitatapaus? Tietenkään laitteessa ei saisi lainkaan olla tuota ominaisuutta reitin tallentamisesta edes minkään salasanan takana.
Vai olisiko tämä sitten idioottivarma systeemi aivan kuten automaattikameratkin, vaikka itse en kyllä tekniikan alan ihmisenä aina tahdo uskoa näihin 100% virheettömiin vehkeisiin.
Jotenkaan en käsitä näitä tietullisysteemejä ja muita. Kun helpoin tapa on nykyinen, nimittäin polttoainevero. Se kyllä sakottaa enemmän ajavaa...
Tietysti sitten jos autoilijoille haluttaisiin taas kerran vielä lisätä tätä maksutaakkaa mutta onhan sitä jo nytkin melkein kohtuuttomasti. Suomessa ajellaan vanhoilla romuilla, kohta itäeuroopankin kansalaiset ajavat uudemmilla autoilla kuin me "nettomaksajat", ja silti käyttäminenkin on täällä sikakallista.
Nyky-yhteiskunta on rakennettu pitkälti yksilötasolla tapahtuvan liikkumisen edellytyksin asumislähiöineen, automarkettikeskuksineen jne. Ehkä pääkaupunkiseudulla sekä turussa ja tampereella on jotain mahdollisuuksia joukkoliikenteellä mutta täällä meilläkin suomalaisittain keskikokoisen kaupungin joukkoliikenne on niin surkeaa ja kallistakin ettei sitä kohta käytä enää kuin täysin pakon edessä olevat ihmiset.
että GPS seuraisi kohdetta X, mutta se ei pitänyt paikkaansa. Se mitä GPS-vastaanottimen ympärille sitten rakennetaan, on kokonaan toinen asia.
Tietullia ajatellen en näe mitään järkeä valtiovallan kerätä tietoa kaikesta siitä, missä autot liikkuvat. Se on nimittäin kustannuskysymyskin taltioida sellaisia tietomääriä. Mutta suunnittelijan mieli on ihmeellinen ja toteutuva järjestelmä voi olla ihan mitä vain ostettavista lipuista automaattiseen valvontaan. Täytyy vaan toivoa, että järki voittaa ja radiotekniikka otetaan tavalla tai toisella avuksi, eikä laiteta mitään puomeja tms systeemiä.
Tietullilla sinänsä kai haetaan pienempiä ruuhkamääriä paikallisesti. Siihen tarkoitukseen polttoaineverotus on äärimmäisen huono konsti siksi, että se vaikuttaa myös niihin jotka eivät edes sylkäise HELLsingin keskustaan päinkään.
olla ruuhkienkin vähentäminen, jos puhutaan helsinkin jonnekin keskustan alueen rajaamisesta. Sitä varten tuskin mitään gps-systeemejä tehdään, kyllä sellaiset sitten muuallekin tulee.
Olen sen verran epäuskoinen, että "pohjimmainen" peruste on kerätä rahaa jaettavaksi kaiken maailman hömpätyksiin. Valtion 250 mrd FIM kassa ei taida millään tulevina vuosina riittää...