Hävetys

Minun pitäisi mennä lääkärille, kun tekarit tai implantit ovat kohdallani tulleet ajankohtaisiksi. Nyt vain hävettää mennä sinne, kun omia on enää pikkasen ja nekin vaivaavat alinomaa.

Haluaisin implantit tilalle tähän toiseen leukaan, joten laitetaankos niitä suosiolla, kun rahoituskin olisi nyt kunnossa ? Mitään muita systeemejä ei olis kiva laitella.
51127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei. Sinne vain rohkeasti, minulla OLI todella kamalat hampaat kun menin hoitoon, mutta sanoin heti hammaslääkärille, että on huonossa kunnossa ja hirvittää tuleva hoito, ja kerroin häpeästäni, koska useammin häpeää enemmän kuin pelkää, mutta se on turhaa.

Minä olen onnellinen kun menin, mene sinäkin, rohkeasti.

Äänestä

No älä häpeä, sitä moni muukin tekee ja panttaa menemistä huonoine hampaineen. Minäkin olin 15 vuotta menemättä, ei tosin särkyä mutta vanhat amalgaamit tippuivat yksi toisensa jälkeen. Nyt on koko talven kulutettu hampilääkärin tuolia, 3 hammasta poistettu 1 juuritäytetty ja paljon paikaltu ja kohta on valmis, paitsi että odotan että saisin implantteja sitten puolen vuoden päästä ehkä. Kalliiksi tulee mutta toivottavasti kestää sitten pitkään ettei tarvii vielä tekareita. Kyllä sinulle varmaan laitetaan implantteja jos rahaa on, mikäli et sairasta jotain joka estää implantteja ja luuta riittää.

Äänestä

Rohkeesti hampilääkäriin vaan! Meitä on muitakin ja kaikki varmaan aluksi hävettää oma suu, mutta ei pelolle mitään voi! Mä jätin käymättä hampilääkärissä kauheitten juurihoitokokemusten jälkeen lukioaikaan ja päädyin tuoliin vasta päälle kolmekymppisenä suu niin rikki ettei toista... Itkukurkussa nielin ylpeyteni ja lopulta yli kuuden tunnin nukutuksessa hampaani laitettiin kerralla kuntoon. Valitettavasti se vaan siinä pisteessä tarkoitti jo koko yläkaluston poistoa ja samoin lähes puolet alhaalta lähti, yhteensä 20 poistettiin, loput paikattiin jotenkin kasaan. Tästä on aikaa kolmisen vuotta ja sen aikaa olen nyt elellyt itseasiassa aika tyytyväisenä kokoproteesi yläleuassa ja osaproteesi alaleuassa. Ehkä joskus vanhempana ja rikkaampana laitatan implantteja, mutta nyt mennään näillä varmaan vielä vuosia. Jossain vaiheessa varmaan alas vaihdetaan myös kokoproteesi, mutta siihen olen jo asennoitunut! Tsemppiä sulle, laitata rohkeasti suu kuntoon vaan!

Äänestä
  • Joo mulla on ihan samanlainen tarina kun proteesittarella. Siis siinä alle parikymppisenä viimeksi hoidettu hampaita (yli 15v. sitten). Nyt sitten joulukuussa pakotin itseni hoitoon. Voitte vaan uskoa että hävetti ihan tolkuttomasti, mutta kerta kerralta hävetys väheni. Tulos sama kun edellä... ylös kokoproteesi ja alas osaproteesi. Ylähomma laitetaan ensi tiistaina. Kysyisin vielä proteesittarelta että miten niihin uusiin kalustoihin totuit alussa, siis puhuminen, syöminen yms, yms... Olisin todella kiitollinen jos viitsisit kertoa kokemuksiasi.

    Äänestä

Kyllä ne siellä ovat kaikenlaisia suita nähneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Missä mennään ?! kirjoitti:

Minun pitäisi mennä lääkärille, kun tekarit tai implantit ovat kohdallani tulleet ajankohtaisiksi. Nyt vain hävettää mennä sinne, kun omia on enää pikkasen ja nekin vaivaavat alinomaa.

Haluaisin implantit tilalle tähän toiseen leukaan, joten laitetaankos niitä suosiolla, kun rahoituskin olisi nyt kunnossa ? Mitään muita systeemejä ei olis kiva laitella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu