Roomalaisten silta Reinin yli

Eilen tuli tv1:ltä ohjelma roomalaisten sillasta Reinin yli 55 ekr.

16. Saatuaan tämän germaanilaissodan päätökseen Caesar katsoi monistakin syistä välttämättömäksi mennä Reinin yli. Tärkein niistä oli se, että hän halusi saada germaanit, joiden hän näki aina kovin hanakasti olevan tulossa Galliaan, pelkäämään omankin turvallisuutensa puolesta, kun he tietäisivät Rooman kansan sotajoukon sekä voivan että uskaltavan kulkea yli Reinin. Lisäksi se osa usipeettien ja tenkterien ratsuväkeä, jonka kerroimme menneen saalistus‑ ja viljanhankintaretkelle Mosan toiselle puolen ja joka ei ollut osallistunut taisteluun, oli heikäläisten paon jälkeen vetäytynyt Reinin taakse sugambrien alueelle ja yhtynyt näihin. Caesar lähetti näiden luo sanansaattajia vaatimaan, että he luovuttaisivat hänelle germaanit, jotka olivat ryhtyneet sotaan häntä ja Galliaa vastaan, mutta he vastasivat: Rooman kansan valtapiirin rajana oli Rein; jos kerran Caesarin mielestä oli väärin, että germaanit vastoin hänen tahtoaan tulivat Galliaan, niin kuinka hän saattoi vaatia, että hänellä olisi jotakin määräämistai edes vaikutusvaltaa Reinin takana? Ubit taas, jotka ainoina reinintakaisista olivat lähettäneet Caesarin luo lähettiläitä, solmineet ystävyyden ja antaneet panttivankeja, rukoilivat kovin häntä tulemaan avuksi, koska sveebit heitä ankarasti ahdistivat, tai jos valtiotoimet häntä siitä estäisivät, ainakin viemään sotajoukkonsa Reinin yli; sekin jo riittäisi auttamaan heitä ja antamaan heille toivoa vastaisen varalle. Sillä sellainen nimi ja maine oli hänen sotajoukollaan Ariovistuksen karkotuksen ja tämän äskeisen taistelun jälkeen etäisimpienkin germaanikansojen keskuudessa, että he saattoivat elää rauhassa Rooman kansan maineen ja ystävyyden turvin. He lupasivat suuren määrän laivoja sotajoukon ylikuljetusta varten.

17. Näistä mainitsemistamme syistä Caesar oli siis
päättänyt mennä yli Reinin; mutta virran ylittäminen laivoilla ei hänestä ollut kyllin turvallista eikä sitä paitsi hänen eikä Rooman kansan arvonkaan mukaista. Sen tähden hänen oli yritettävä rakentaa silta, vaikka se ilmeisesti olikin äärimmäisen vaikea tehtävä virran leveyden, vuolauden ja syvyyden takia, tai sitten jätettävä sotajoukko virran yli viemättä. Sillan rakentamisen hän järjesti seuraavalla tavalla: Puolentoista jalan paksuisia, alapäästään hiukan teroitettuja ja virran syvyyden mukaan eri pitkiä tukkeja kytkettiin aina kaksittain yhteen kahden jalan päähän toisistaan. Nämä laskettiin sitten laitteiden avulla virtaan, kiinnitettiin paikoilleen ja juntattiin pohjaan, ei kuitenkaan pystysuoraan niin kuin tavalliset siltapaalut, vaan eteenpäin kallelleen, niin että ne kallistuivat myötävirtaan. Näitä vastapäätä, neljänkymmenen jalan päähän niiden alapuolelle, pystytettiin aina toinen samalla tavoin kytketty paalupari, mutta nyt kallelleen virran vuolletta vastaan. Kunkin vastakkaisen paaluparin väliin asetettiin ylhäältä poikittaispalkit, jotka olivat läpimitaltaan kaksi jalkaa, mikä juuri oli toisiinsa kytkettyjen tukkien välinen etäisyys, ja jotka molemmista päistään kahdella sinkilällä tuettuina pitivät paalupareja erillään toisistaan. Kun paalut siten olivat lujasti erillään ja samalla sidotut vastakkaisella puolella oleviin, oli koko työ niin vankka ja sen rakenne luonnostaan sellainen, että mitä suurempi oli vesivyöry sitä vastaan, sitä kiinteämmin osat pysyivät iestyneinä. Sitten poikittaispalkit sidottiin niiden päälle pituussuuntaan asetetuilla parruilla ja peitettiin kauttaaltaan riu'uilla ja risuilla. Varmuuden vuoksi juntattiin vielä virran alapuolelle viistoon paaluja, jotka asetettiin pönkiksi alhaaltapäin ja kytkettiin koko tähän siltarakennukseen vastustamaan virran painoa; samaten juntat
tiin toisia paaluja sillan yläpuolelle vähäisen välimatkan päähän siitä siltä varalta, että barbaarit yrittäisivät tuhota sillan päästämällä virtaa alas puunrunkoja tai aluksia; tällöin nämä suojapaalut vähentäisivät sysäyksen voimaa eikä silta kärsisi vaurioita.

18. Kymmenessä päivässä siitä lukien, kun aineksia oli alettu tuoda paikalle, oli koko työ saatu valmiiksi, ja sotajoukko marssi virran yli. jätettyään sillan kumpaankin päähän vahvan varusväen Caesar suuntasi kulkunsa sugambrien alueelle. Sillä välin saapui hänen luokseen useista kansakunnista lähettiläitä, jotka pyysivät rauhaa ja ystävyyttä. Hän antoi heille ystävällisen vastauksen ja käski tuoda panttivankeja. Mutta sugambrit olivat luonaan olleiden tenkterien ja usipeettien kehotuksesta valmistelleet pakoa siitä hetkestä lähtien, jolloin siltaa oli alettu rakentaa, ja olivat sitten poistuneet asuinpaikoiltaan vieden mukanaan kaiken omaisuutensa ja kätkeytyneet metsiin ja erämaihin.

19. Caesar viipyi heidän alueellaan vain muutamia päiviä polttaen kaikki kylät ja talot ja leikaten viljat; sitten hän vetäytyi ubien alueelle ja lupasi heille apuaan, jos sveebit heitä ahdistaisivat. Tällöin he kertoivat hänelle seuraavaa: Kun sveebit olivat tiedustelijoiltaan saaneet kuulla sillan rakentamisesta, he olivat pitäneet tapansa mukaisesti kokouksen ja lähettäneet kaikille tahoille sanan, että oli poistuttava kaupungeista ja siirrettävä lapset, naiset ja kaikki omaisuus turvaan metsien kätköön, sitten kaikkien asekuntoisten oli kokoonnuttava määrättyyn paikkaan, joka sijaitsi suunnilleen sveebien hallussa olevan alueen keskellä. Siellä he olivat päättäneet odottaa roomalaisten tuloa ja siellä myös suorittaa ratkaisevan taistelun. Tämän Caesar siis sai tietää. Mutta kun hän oli jo täysin toteuttanut ne tarkoitukset, joiden takia hän oli päättä
nyt viedä sotajoukkonsa Reinin yli, nimittäin herättänyt pelkoa germaaneissa, rangaissut sugambreja ja vapauttanut ubit ahdingosta, ja kun hän oli kuluttanut kaikkiaan kahdeksantoista päivää Reinin takana, hän arveli saavuttaneensa kylliksi sekä kunniaa että hyötyä. Hän vetäytyi sen vuoksi takaisin Galliaan ja antoi purkaa sillan.
0105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Gallian sota kirjan mukaan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu