100 vuotta sitten Venäjä oli maailman nopeimmin kasvava talous ja siitä oli tulossa maailman taloudellisesti voimakkain valtio, ellei se sitä jo ollut. Euroopassa Venäjän kova talouskasvu herätti huolta ja sen mahdin pelättiin nousevan liian suureksi.
Ensimmäisen maailmansodan yksi suurimmista syistä oli Venäjän talouskasvun pysäyttäminen. Eritoten asia huolestutti Saksaa, joka pelkäsi tsaarin Venäjän syrjäyttävän sen talousvallan Euroopassa ja sen ulkopuolella.
Keisarillinen Saksa hyökkäsikin I maailmansodassa Venäjälle ja pystyi voittamaan tsaarin armeijan. Vaikka Venäjä oli taloudellisesti kovassa nousussa, oli sen armeijassa 1910-luvulla puutteita, jotka näkyivät taistelussa Saksaa vastaan. I maailmansota katkaisi näin Venäjän pitkän nousukauden taloudelliseksi supervallaksi, joka oli saanut alkusysäyksen jo 1700-luvun alussa, kun Venäjä laajeni Itämerelle Pietari Suuren armeijan voiton Ruotsista ansiosta.
Vuonna 1917 Venäjän talousvallalle lyötiin lopullinen naula arkkuun, ja takapiruina toimivat jälleen saksalaiset. Saksalainen kenraali Erich Ludendorff antoi Saksassa maanpaossa majailleelle Vladimir Leninille 80 miljoonaa kultamarkkaa ja tehtävän aiheuttaa Venäjällä mahdollisimman paljon sekasortoa. Kaikki tietävät mitä Leninin vehkeily sai lopulta aikaan Venäjällä. Tämä merkitsi myös Venäjän talousvallan loppua ja romahdusta, joka alkoi orastavasti kasvaa uudelleen vasta 2000-luvun puolella, kun venäläiset kukistivat kommunismin maassaan.
Yllättäen, tai sitten ei, bolshevikkien vallankumouksen takana oli myös amerikkalainen rahavalta, sillä Leninin rahoittajina toimivat myös Rockefellerin ja Rotschildin pankkiirisuvut. Amerikkalaiset ja saksalaiset kapitalistit siis perustivat kommunismin Venäjälle! Syitä tähän on vaikea tietää, ellei kykene näkemään ideologian taakse. Kommunismin tarkoitus oli heikentää Venäjää, jonka nouseva talousvalta uhkasi läntisten valtioiden omia taloudellisia etuja. Siinä länsimaiset kapitalistit onnistuivatkin paremmin kuin hyvin. Tsaarinvallan kiistattomat epäkohdat tarjosivat myös hyvän alustan vallankumouksen syntymiselle, koska työväestön olot tsaarin Venäjällä eivät olleet kovin hyvät. Tosin eivät ne siihen aikaan olleet hyvät missään päin maailmaa, kuten Suomen sisällissotakin tai englantilaisten tehdastyöläisten keskimääräinen elinikä siihen aikaan (alle 40 vuotta) meille kertoo.
Nyt Venäjän talous on jälleen vahvassa myötätuulessa. Hieman samaan tapaan kuin 100 vuotta sitten herättää asia yhä suurempaa huolta lännessä. Venäjän taloudellinen voimistuminen ei missään tapauksessa ole lännen intressien mukaista. Onko lännellä jälleen joku jippo takataskussaan, jolla se pyrkii puuttumaan Venäjän sisäpolitiikkaan ja aiheuttamaan vastaavaa epäjärjestystä Venäjällä kuin mitä länsimaisen kapitalistin vasalli Vladimir Lenin aiheutti 100 vuotta sitten? En osaa sanoa, ja toivon totisesti, että länsi jättää tällä kertaa Venäjän rauhaan ja antaa sen vaurastua rauhassa.
Kuitenkin lännestä on esitetty tiukkoja vaatimuksia, että Venäjän on avattava sille elintärkeiden luonnonvarojen omistus länsimaiselle pääomalle. Samaan aikaan länsimaat haluavat blokata venäläisyritykset pois omilta markkinoiltaan, kuten Gazpromille kävi Englannissa. Venäjän talousvaltaa ilmiselvästi pelätään lännessä, kuten pelättiin 100 vuotta sittenkin.
Venäjän itsensä kannalta on tärkeää, että sen johto on isänmaallisissa ja johdonmukaisissa käsissä. Venäjä tietää omat vahvuutensa. Se istuu valtavien luonnonrikkauksien päällä, rikkauksien jollaisia mikään toinen valtio maailmassa ei omista. Se tietää myös, että se voi rikastua näillä rikkauksillaan suunnattomasti, jos ne pidetään venäläisomistuksessa. Länttä ei saa päästää huseeraamaan Venäjän markkinoille liian dominoivassa asemassa, koska silloin myös voitot karkaavat ulkomaille. Investointeja saa ja pitääkin ottaa vastaan, mutta määräysvalta kaikkein tärkeimpien asioiden suhteen on pidettävä venäläisillä itsellään.
Vladimir Putinin rooli Venäjän uudessa nousussa on suurempi kuin moni aavistaakaan. Lännessä lähinnä vain haukuttu Putin on onnistunut kääntämään talouden kasvuun, lopettamaan valuutan paon pois Venäjältä ja muutenkin tervehdyttänyt yhteiskuntaa monella elintärkeällä sektorilla. Ennen kaikkea hän on onnistunut vähentämään lännen vaikutusvaltaa maassaan. Tämä lienee suurin syy sille, miksi hän on lännessä kohtuullisen epäsuosittu päinvastoin kuin Jeltsin, joka hoiti sisäpolitiikan päin seiniä, mutta jakoi auliisti venäläisten kansallisomaisuuden oligarkeille, jotka sijoittivat omaisuutensa länteen. Tästä syystä Putinia voidaankin pitää mielestäni jopa jonkin asteen kansallissankarina, ajateltiin hänestä lännessä sitten mitä tahansa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämän päivän Venäjä ei ole mitenkäänn verrattavissa 1900 luvun alun Venäjään.
Sillä 1900 luvun alun Venäjä oli väestöltään kolme kertaa suurempi kuin USA ja samoin pinta-alaltaan kolme kertaa suurempi kuin USA, sen talous myös kasvoi melkein kolme kertaa nopeammin ...
Nyky Venäjä on väestöltään rajusti taantuva valtio jonka talous perustuu energian vientiin Eurooppaan, sillä ei ole mitään mahdollisuutta nousta suurten kansakuntien joukkoon ilman ulkomaankauppaa.
Silloin on pakko pelata samoilla säännöillä kuin muutkin ...
Venäjän suurin uhka on rajusti väestöään kasvattava Islamilainen etelä, eli Iran, Azerbaidsan, Turkki jne ...
Sekä rajussa talouskasvussa oleva Kiina, joka tarvitsee Venäjän Siberian luonnonvaroja jossain vaiheessa.
Olisi todella typerää Venäjältä eristäytyä EU:sta, joka itseasiassa on sen rauhallisin raja tällä hetkellä.
Sekä luonnollinen kauppakumppani ...
Sergei on monessa asiassa oikeassa. Muutama hajakommentti:
100 vuotta sitten Venäjä oli nopeimmin kasvava talous. Se on varmasti totta. Siihen aikaan ja varsinkin aikaisemmin sota Euroopassa aloitettiin sitä suurvaltaa vastaan joka uhkasi päästä niskan päälle.
Mutta silloin Venäjän taloudellinen kasvu perustui maantieteeseen, Venäjällä oli ottaa uusia alueita hyötykäyttöön kun muualla piti ruveta tehostamaan, keksimään säästävää teknologiaa. Tilanne on melkein sama nytkin.
Venäjän suunnattomat rikkaudet ovat pääosin ikiroudan alueella ja tuhansien kilometrin päässä satamista ja markkinoista. Raaka-aineiden ja tuotteiden kuskaaminen sieltä maksaa helposti enemmän kuin mitä tuotteesta saa markkinoilla. NL:n aikana koko yhteiskunta sponsoroi kuljetuksia.
Perusasia on: Jos Venäjä haluaa säilyttää itsemääräämisoikeuden, sen on toimittava kuten nykyisin toimii. Ylin johto on oltava salaisen poliisin hallussa kuten on aina ollut. Sanon tämän ihan rehellisesti. Katariina kokeili demokratiaa.
Jos Venäjä sallii ulkolaisten yhtiöiden vapaan melskaamisen maassaan, käy kuten mm. Suomessa: Suomi on ulkolaisten omistuksessa, mutta meillä eläkeläisilläkin on hienot kännykät, autot ja talot - vielä. Mutta koko ajan ajetaan alas sosiaalihuoltoa, eläkkeitä, koulutusta jne.
Jos Venäjä sallisi investointien vapaan tulon, monien venäläisten elintaso nousisi kovasti, mutta muilta osin Venäjästä tuli yksi Afrikkalainen valtio. Ehkä se tila olisi nykyistä kurjempi?
Venäjän talous myötätuulessa, kasvuprosentit huikeita! Tämä on tilastoilla kikkailua. Jos öljystä saatava vientitulo kasvaa 50 prosenttia, Irkutskin lämmitysöljystä pitää maksaa 50 prosenttia enemmän. Tältä osin bruttokansantuote kasvaa 50 prosenttia!
Sekä Ilomantsissa että Muurmanskissa on sama ongelma, miten saada tuloja. Suomessa Ilomantsi saa valtiolta eläkkeitä ym. tuloja, samoin Muurmansk saa keskushallinnolta tulonsiirtoja. Jos tuolonsiirrot lopetettaisiin, niin mihin ilomantsilaiset ja sadat tuhannet muurmansilaiset joutuisivat?
Pieniä korjauksia:
1. Lenin, vaimonsa ja rakastajattarensa olivat Sveitsissä. Sieltä Luudendorffi lähetti heidät kuuluisassa sinetöidyssä junanvaunussa Saksan ja Ruotsin kautta Suomen rajalle.
2. Pääoma, joka riistää Venäjää, eli ole "läntistä". Se on kansainvälistä, "kosmopoliittista". Pane merkille sanan syvämerkitys.
3. Muistutan, että Emmanuel Rabinowitzin suunnitelman mukaisesti "kosmopoliitit" likvidoivat Venäjän kansan seuraavia sukupolvia tuhoamalla nuoria naisia. Naisia viedään mm. Istaeliin bordelleihin.
Tästä kertoi minun kuulteni jo 1993 Tiedonantajan pitkäaikainen Moskovan-kirjeenvaihtaja Vladimir Fjodorov. Hän kertoi Helsingissä, SKP:n 'selostustilaisuudessa', kuinka juutalaiset tekevät pahaa Venäjällä.
Terve Venäjä on kaikkien etu. Sairas Venäjä jopa hyökkäsi naapurin kimppuun v.1939.
sinä käännyit siitä kommunismiuskonnosta? Ja miksi ihmeessä sinun piti löytää toinen pöljä aate tilalle?