Minua ruvennut nolottamaan mitä enemmän minulle tulee ikää. Häpeän itseäni, tapaa miten ilmaisen itseäni, vartaloani. En löydä itsestäni oikeastaan mitään positiivista. Kaikista ällöistä asioista puhuminen nolottaa. Vihaan itseäni niin paljon, että se syö energiaa. Sosiaaliset pelot ovat minulla melkeinpä neuroottisia pakkomielteitä. Minun on pakko tarkkailla itseäni ja käyttäytymistäni.
Vaikka kuiskaisin kaverilleni, silti tuntuu kuin kaikki ihmiset kuuntelisivat vaikka asia ei todellakaan ole näin. Kaikessa täytyy hyssytellä ja pitää mahdollisimman matalaa profiilia. Myös ujo käyttäytymiseni nolottaa, etenkin kun muut huomaavat sen. Ärsyttää olla tällainen pelkuri nössö, mutten voi itselleni mitään kun omaan niin huonon omantunnon.
Luulen että koulukiusaamisella on oma osuutensa tässä, ne ovat jättäneen syvät arvet.
v***ttaa ankarasti
Vaikka kuiskaisin kaverilleni, silti tuntuu kuin kaikki ihmiset kuuntelisivat vaikka asia ei todellakaan ole näin. Kaikessa täytyy hyssytellä ja pitää mahdollisimman matalaa profiilia. Myös ujo käyttäytymiseni nolottaa, etenkin kun muut huomaavat sen. Ärsyttää olla tällainen pelkuri nössö, mutten voi itselleni mitään kun omaan niin huonon omantunnon.
Luulen että koulukiusaamisella on oma osuutensa tässä, ne ovat jättäneen syvät arvet.
v***ttaa ankarasti
Vastaukset 6
Vanhimmat
vika ja oon myös koulukiusattu, joskin viimeaikoina olen monesta syystä saanut lisää itseluottamusta. Toi itseni tarkkaileminen on mulla myös pinnalla, samoin ulkonäköni on mulle arka aihe.
Kuulostaa ehkä jonkun korvaan oudolta, mutta epävarmuuteni takia en alkanut seurustelemaan ihanan, mutta ns. liian komean miehen kanssa kun mietin mitä h-ttiä hän mun kanssa tekee. Eli epävarmuuteni takia en osaa oikein elääkään täysillä. Ajattelin, että jossakin vaiheessa hän tajuaa, etten ole hänen arvoisensa.
Täällä samoja ongelmia. Vaikka ikää kertyy niin silti vain häpeän itseäni, ulkonäköäni, vartaloani kuin 13-vuotias murrosikäinen. Äitini ja sukulaiseni kehuvat minua nätiksi (tietenkin) mutta mielestäni olen vastenmielinen. Koulussa kun ilmoittaudun uudelle kurssille päällimmäinen ajatukseni on, että en saa istua liian eteen ja reunaan koska siten saatan olla se henkilö, joka joutuu palauttamaan läsnäololistan opettajalle, vaikka se on vain pari metriä. En vain halua nousta ylös kun muut istuvat. Minua hävettää kulkea ihmisten edessä kun tiedän että minua katsotaan, häpeän tapaani liikkua (tunnen itseni tönköksi kun minua katsotaan).
Olin eilen kauppakeskuksessa ja jännitys alkoi jo ennen kuin pääsin edes autosta ulos. Sisälle mennessä minusta tuntuu aina, että en kestä olla siellä. Häpeän itseäni niin paljon että voisin kuolla. Hermostun ja lopulta olen kiukkuinen. Tuntuu, kuin kaikki vastaantulijat tuijottaisivat. Silloin minusta aina tuntuu kuin en osaisi kävellä normaalisti, olen ihan jäykkä ja kirjaimellisesti haluaisin vajota jostakin luukusta maan alle ja hiipiä sitä kautta kotiin.
Voisin kuolla häpeästä. En yksinkertaisesti löydä itsestäni MITÄÄN hyvää, en sisäisesti enkä ulkoisesti.
että muilla samanlaisia ongelmia, just toi kurssilista juttu on kuin suoraan mun elämästä. Omalla tavallaan lohduttaa se, että en oo ainoa joka tollasesta kärsii ja todennäköisesti myös esimerkiksi kursseilla on muita samasta tilanteesta kärsiviä.
Joo, minullakin on samoja ongelmia. Mitä enemmän ikää kertyy lisää, sitä enemmän nolostelee erilaisia asioita, vielä sellaisiakin mitkä muiden mielestä vaikuttavat aivan hulluilta. En kuitenkaan vihaa sitä, että saan viedä jonkun jutun opettajalle muiden istuessa ja pidän esiintymisestä..Mutta eikö iän mukana itsevarmuutta pitäisi tulla lisää?? Minä en ainakaan ennen ollut tällainen, mutta jos tämä jatkuu näin, millainen olen aikuisena?
vaihtelee kausittain ja päivittäinkin, huonoina aikoina en pääse edes ovesta ulos. Ja olen jo aikuinen.
Mä oon 12 vuotias (tyttö) ja kun koulussa pitää lukee esitelmä niin mulla koko vartalo alkaa vapiseen. Huomaako muut sitä? Ja ääni ei varmaan kuulosta paljoonkaan erillaiselta kun tavallisesti, kun keskityn yleensä ääneen, enkä kirjoittamaani tekstiin. Ja sit kun kaikki kattoo.. Joo tiiän, ne vaan kattoo mua, koska luen, eikä siks, että tekis jotenki kiusaa... Mutta silti. Ja sitten tossa toissa päivänä tuon esitelmän lukeminen tuli yllätyksenä, en ollut ehtiny valmistautuu... Ja sitten kun oli viel enkuu nii mun ääni kuuloosti ihan itkeneelle kun viittasin ja puhuin... /:: Kiinnittääkö muut oppilaat siihenkään huomioita? Tuntuu aina kun oon vastannu johonki nii kaikki kattoo mua : "Onks toi itkeny?" tai sillei :D: Mut kai ne vaan kattoo kun oon just vastannu... No kyll kai se on vaan joku refliikki kun kattoo toista vastaamisen jälkeen emt. Jos jaksoit lukee tän viestin niin kiitos, ja voisitko vastata koska haluisin mahdollimman nopeesti vastauksen. Kiitti! :)