muistan aina sen päivän. 2 vuotta sitten, ainut ystäväni tappoi itsensä. tiedän, että hänen
oli huono olla. puhuimme 2,5 vuotta sitten siitä,
miten aikoisimme kuolla samaan aikaan. se oli vain leikkiä minulle, mutta ystäväni otti sen
tosissaan. suunnittelimme kaiken valmiiksi.
kirjoitimme jopa viimeiset kirjeet. molempien kotona
oli niin huonot oltavat, ettemme kertakaikkisesti enään jaksaneet. minulle tosin itsemurha oli
vain hetken mielijohde ja asia, jota en koskaan olisi edes tehnyt. mutta ystäväni.. oli lauantai-ilta, ja me olimme meillä. nauroimme, hassuttelimme, puhuimme ja kerroimme salaisuuksia, kaikki näytti olevan hyvin. loppu illasta menin vessaan, jolloin ystäväni jäi yksin huoneeseeni. vessasta tultuani, hän käveli huoneestani pois ja sanoi, että hänen pitäisi lähteä kotiin. saatoin hänet ovelle, jolloin hän halasi ja sanoi rakastavansa minua todella paljon. vastasin rakastavani myös häntä, vaikka ihmettelin. ystäväni lähdettyä, menin katsomaan telkkaria perheeni kanssa. vasta kolmen tunnin päästä menin omaan huoneeseeni, ja valmistauduin nukkumaan,
kunnes pöydällä näin kirjeen. se oli sama kirje, mitkä olimme kirjoittaneet itsemurha-ajatusten yhdeydessä. avasin sen. siinä luki
"anna anteeksi, en vain yksinkertaisesti jaksa tätä." ja siinä oli myös paljon muuta. juoksin uimarannalle silmät kyynelten sumentamana, ja kiipesin hyppytorniin. paikka oli aivan veressä, ystäväni oli kuollut. itkin, itkin, itkin ja itkin. itken vieläkin. sydämeni hajosi kappaleiksi. masennuin, jolloin äitee vei minut psykologin juttusille. siellä olen käynyt 2 vuotta, eikä loppua näy.
oli huono olla. puhuimme 2,5 vuotta sitten siitä,
miten aikoisimme kuolla samaan aikaan. se oli vain leikkiä minulle, mutta ystäväni otti sen
tosissaan. suunnittelimme kaiken valmiiksi.
kirjoitimme jopa viimeiset kirjeet. molempien kotona
oli niin huonot oltavat, ettemme kertakaikkisesti enään jaksaneet. minulle tosin itsemurha oli
vain hetken mielijohde ja asia, jota en koskaan olisi edes tehnyt. mutta ystäväni.. oli lauantai-ilta, ja me olimme meillä. nauroimme, hassuttelimme, puhuimme ja kerroimme salaisuuksia, kaikki näytti olevan hyvin. loppu illasta menin vessaan, jolloin ystäväni jäi yksin huoneeseeni. vessasta tultuani, hän käveli huoneestani pois ja sanoi, että hänen pitäisi lähteä kotiin. saatoin hänet ovelle, jolloin hän halasi ja sanoi rakastavansa minua todella paljon. vastasin rakastavani myös häntä, vaikka ihmettelin. ystäväni lähdettyä, menin katsomaan telkkaria perheeni kanssa. vasta kolmen tunnin päästä menin omaan huoneeseeni, ja valmistauduin nukkumaan,
kunnes pöydällä näin kirjeen. se oli sama kirje, mitkä olimme kirjoittaneet itsemurha-ajatusten yhdeydessä. avasin sen. siinä luki
"anna anteeksi, en vain yksinkertaisesti jaksa tätä." ja siinä oli myös paljon muuta. juoksin uimarannalle silmät kyynelten sumentamana, ja kiipesin hyppytorniin. paikka oli aivan veressä, ystäväni oli kuollut. itkin, itkin, itkin ja itkin. itken vieläkin. sydämeni hajosi kappaleiksi. masennuin, jolloin äitee vei minut psykologin juttusille. siellä olen käynyt 2 vuotta, eikä loppua näy.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Yritä pitää elämän syrjästä kiinni! Tukeudu äitiisi ja muihin, joihin voit ehkä luottaa. Yritä päästä yli kaiken pahan, rauhassa ja ajan kanssa. Älä syytä itseäsi, koska sinun vikasi ystäväsi kuolema ei ole. Ikävä on ja pysyy aina, mutta opit elämään sen kanssa, koska näin vaikeat tilanteet vahvistavat.
Toivon todella sinulle valonpilkahdusta!
Otsikossani piti lukea tarvitset paljon tukea. Sinä tarvitset, todella paljon!
jäin ihmettelemään...