tekis mieli vetää pistoolilla reikä päähän mut onks se kuitenkin loppujen lopuksi raukkamainen teko?
masentaa
Jake
5917
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
se ON raukkamainen ja itsekäs teko,mutta miks sä haluaisit tappaa ittes.kerro,this girl would be happy if you told to her...joskus musta tuntuu samalta.
Voi sentään, hae apua masennukseesi! Itsemurha on lopullinen eikä sieltä palata takas. Jotkut itsaria yrittäneet kuoleman rajalla käyneet ovat kertoneet,että joutuivat kamalaan paikkaan. Olivat kiitollisia kun selvisivät.
Olen ollut itsemurhan tehneen hautajaisissa. Omaisten suru oli lohduton ja tunnelma ihan ahdistava. : (
Et varmaan toivoisi sellaista itsellesi.
Itse olen päättänyt, jos alkaa motivaatio kadota elämstä niin lähden Afrikkaan hoitaa aids-lapsia niin eiköhän arvot taas löydy.
olen tavannut kaksi itsemurhaa yrittänyttä ihmistä. Molemmat ovat olleet onnellisia siitä, että heidän elämänsä on saanut mahdollisuuden.
Itsemurhaan päätynyt jättää taakseen paljon surua, syyllisyyttä, hukkaan valuvaa rakkautta, ikävää.
ajattele omaisia.. välillä on vaikeeta, mutta puhu mielummin jonkun kanssa kun teet mitään tyhmää.