Eräs toinen kastekertomus...

TaistoRa.

Kerronpa tähän erään tarinan kasteasiasta jossa "vihollinen" selvästi sohlasi mukana kun tuli kyse uskovien kasteesta, ja siihenasti kaikki "oli hyvin" tyyntä ja rauhallista!

Minä itse tulin uskoon vuonna -80 huhtikuussa, mutta sitten hieman myöhemmässä vaiheessa, Vuosina- 83-84 minulla oli kunnia saada vetää erästä myöhemmin edesmenneen rovastin ylläpitämää "miesten lauantaipiiriä" jossa meitä uskovia sillähetkellä oli muistaakseni hivenen vaihtelevasti noin 5-10 uskonratkaisun tehnyttä tai sitä voimakkaasti etsivää henkilöä!

Olin tuolloin vain vähän aikaa takaperin eronnut kirkosta tämän samaisen rovastin välityksellä, mutta hän ei katsonut sitä miksikään syyksi ettenkö olisi ollut sopiva tämän hengellisen piirin vetäjäksi "entisenä piiriläisenä"!.

Aika kului ja sitten eräänkerran nämä piiriläiset yhteen ääneen sanoivat minulle. Kerro mitä se "uskovien kaste" oikein on!? He siis tiesivät jo entuudestaan minun näkemykseni asiasta, mutta meillä oli koko tuon ajan jonka olin piirin vetäjä, hyvä henki päällä "kastetaustastani" huolimatta, olimmehan kristittyjä uskonveljiä!

Sovimme että valmistan heille yhden(A4) kokoisen paperiliuskan verran tekstiä tuosta kasteasiasta ja tuon heille jokaiselle oman kappaleen luettavaksi! Tein työtä käskettyä ja viikon ajan mietin miten sen heille kerron ja kun teksti sitten oli valmis, toin sen heille seuraavaan piiriin ja samalla heti sovimme minun ehdotuksestani ettemme keskustele siitä piirin aikana silläketaa mitään jotta en omilla sanoillani ennakkoon heitä "manipuloisi" tuon kyseisen asian tiimoilta, vaan jokainen omassa yksinäisyydessään kotonaan lukee sen ja tutkii jakeet Raamatustaan jotka tuossa kirjoituksessani esiin toin.

Meni viikko ja kun taas kokoonnuimme yhteen, niin neljä henkilöä viidestä joille tuon kirjoitukseni annoin sanoi "Tahdomme mennä uskovien kasteelle"!

Keskustelimme tuon piirin aikana luonnollisesti nyt kasteasiasta ja kaikki neljä olivat hyvin vakuuttuneita, että kaste todellakin kuuluu vain uskoontulleille ja uskonsa Jeesukseen tunnustaneille ihmisille!

Tämä viides joka "ei innostunut tuosta uskovien kasteesta", sanoi ettei hän oikein ole varma voiko sitä ottaa kun on lapsena jo kastettu kirkossa! Hän oli kuitenkin asian suhteen levoton koska ei oikein pystynyt selkeästi sitä päättelemään miten tuo asia oikeasti on.

Hänessä alkoi näkymään "sisäinen taistelu" tuon kasteasian jälkeen ja tietyntyyppinen "kovuus" läheisiään ja ympäristöään kohtaan ilmeni hänen käytöksessään. Kun sitä jälkeenpäin ajattelin, niin olin ymmärtävinäni, että se oli sisäinen "henkien taistelu" siitä kuka tämän veljen sielun saa omakseen! Taistelu käytiin hänen sisäisellä sydämen maaperällään Jumalan ja sielunvihollisen kesken! Epävarmuus voitti miehen mielen ja vihollinen sai omansa josta kohta kerron tuonnempana!

Nämä neljä muuta veljeä ottivat yhteyttä jokainen eri tahoihin tuon uskovien kasteen suhteen ja tuossa vaiheessa minulle tuli paikkakunnan vaihdokset työn ja asumisen puolesta, joten enään en voinut piirin toimintaa jatkaa, vaan jätin piirin nyt uudelleen tuon rovastin itsensä haltuun!

Kysyin tuolta uskovalta rovastilta mitä hän ajatteli asiasta kun nämä neljä henkilöä olivat ratkaisseet omalla kohdalaan tuon uskovien upotuskasteen olevan se oikea kasteen muoto! Tähän tämä juuri pian eläkkeelle siirtyvä Rovasti vastasi että, ratkaisu oli ollut varmnasti oikea, niinkuin sinunkin kohdallasi jo aiemmin tapahtui!!!

Silloin tällöin olen jotain kuullut näistä neljästä veljestä, ja tieto on se, että he ovat eronneet kirkosta ja liittyneet kukin omien asuinpaikkakuntiensa paikallisiin vapaittensuuntien seurakuntayhteyteen!

Tämä viides veli joka ei halunnut uskovien kastetta itselleen ottaa, niin vuosi suunnilleen tämän tapahtuman jälkeen hän ratkesi ryyppäämään ja jätti uskovan nuoren vaimonsa kahden polvenkorkuisen pienen lapsen kanssa yksikseen, ja itse otti muiden tuttavien tietojen mukaan jonkun "hutsun" avovaimokseen ja muutti aivan toiseenpäähän suomea hänen kanssaan asustelemaan! Nämä hänestä jälkeenpäin tulleet tiedot ovat olleet lohdutonta kuultavaa, jotka ovat toiminnaltaan olleet aivan rikollista laatua!

Muutama vuosi sitten olin matkalla itäsuomessa eräällä paikkakunnalla ja "törmäsin" yhteen näistä uskovien kasteen ottaneista veljistä ja hän kertoi innoissaan minulle, että hän on aktiivisesti seurakunnan toiminnassa mukana ja hän on juuri avioitumassa uskovaisen sisaren kanssa, ja kun hän sitten aikanaan oli muuttanut tuolle kyseiselle paikkakunnalle takaisin kun oli uskoon tullut ja kasteen saanut, niin kohta vanhempiensa kotitaloon muutettuaan takaisin, olivat hänen vanhempansa pian tämänjälkeen tulleet uskoon ja sitten hänen vanhin sisarensa perheineen, sekä kaksi veljeään ja he kaikki olivat uskoontulonsa jälkeen käyneet Raamatullisella uskovien kasteella! ~

43

866

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uudestikaste

      Raamattu ei tunne eikä tunnusta lahkojen uudestikastamista eli anabaptismia, joka alkoi 1500-luvun lahkoista ja lisääntyi lopun ajan lahkoissa 1900-luvun puolella.
      Jumalalle riittää yksi hyvän omantunnon liitto. Jumala ei riko liittoaan koskaan.
      On Pyhän Hengen pilkkaa vaatia uutta kastetta.
      Kristittyjä perhekunnittain kastettuja eivät Kristityt kasta uudestaan.
      Uskonlahkoilla on kaikilla omat uudestikasteensa uskonnollisten yhdistysten jäsenyyden ehtona.

      Gal.5
      1.Vapauteen Kristus meidät vapautti.
      Pysykää siis lujina, älkää antako uudestaan sitoa (uudestaan kastaa) itseänne orjuuden ikeeseen.
      19. mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat
      20. lahkot
      21. että ne, jotka sellaista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa

      • tulkittu

        ...Raamatun sanaa!

        Galatalaiskirjeessä Paavali nuhtelee galatalaisia siitä, että ovat luopuneet hänen aiemmin julistamastaan evankeliumista, Jeesuksesta Kristuksesta, ja kääntyneet kiihkojuutalaisten (judaistien) vaatimuksiin ympärileikkauttaa itsensä (lihan puolesta) ja noudattamaan Mooseksen lakia.

        Paavali julisti Kristuksen vapautta, jossa uudestisynnytään ylhäältä Jumalan lasten vapauteen.

    • joosua

      ja näkee myös hedelmän, mitä Jeesus saa aikaan.
      Siunausta sinulle, Herra sinua runsaasti palkitkoon tämän kaiken vaivannäön keskellä.
      Emme lannistu vaikka vihollinen yrittäisi estää ihmisiä tulemasta uskoon ja menemästä uskovien kasteelle. :)

      • TaistoRa.

        Kiitos vastauksestasi!

        Aivan niin, hengen hedelmät alkoivat heti näkymään kun Jumalan sana ja Henki pääsi toimimaan! ;)

        Tosin ikävä kyllä, aktiivisesti toimi se vihollisenkin henki! :(

        Siunausta sinulle joosua!

    • edelleen oikeata

      opetusta kasteesta ja jos on lisää näitä kastetodistuksia, ja kuinka Jumala siunaa kuuliaisuuden.
      Itse kastatin 2kk uskoon tulon jälkeen , "itse" (tämä ärsyttää luterilaisia) siis kastatin uskovien upotuskasteella, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä, eikä ole katua tarvinnut.
      Jonkin aikaa tuosta, Jumala täytti voimallisesti Pyhällä Hengellä ja sain ja saan rukoilla edelleen uusinkielin salaisuuksia Jumalalle hengessä.
      KIITOS JUMALALLE, JEESUKSELLE ja PYHÄLLE HENGELLA.

      • TaistoRa.

        Kiiton kannustuksesta!

        Jeesus sinua runsaasti taivastielläsi siunatkoon!

        Siunausta! ;)

    • maple72

      Pidän kyllä uskovien kastetta oikeana ja ehdottomasti raamatullisena, mutta:

      -siltikin on vain lapsikasteen saaneita uskovia, jotka ovat pysyneet uskossa.

      Olen itse ollut jo kauan uskossa, mutta en ole mennyt kasteelle. Olen ajatellut suunnilleen niin, että uskovien kaste on raamatullinen, mutta ihmetyttää, miksi niin harvat menevät uskovien kasteelle uskoon tultuaan.

      Jos tämä asia olisi niin yksiselitteinen, miksi Jumala ei kirkastaisi tätä kaikille uskoville, niin että kaikki menisivät heti uskoon tultuaan uskovien kasteelle? Miksi niin monet eivät koe tarvetta mennä? Isoissa kirkkokunnissa on esim. karismaattisia ryhmiä, eläviä uskovia, jotka eivät ole menneet uskovien kasteelle.

      Miten se voi olla mahdollista, että osa uskovista on valmiita toivottamaan "uudestikastajat" helvettiin? Olen ollut aika järkyttynyt sellaisista kommenteista. On vaikea uskoa, että Jeesuksen seuraajat voivat olla keskenään niin ristiriitaisia tässä asiassa.

      Toivoisin hartaasti, ettei minua olisi kastettu lapsena, niin olisi tämäkin asia paljon yksinkertaisempi.

      • ovat niitä Raamatun vääriäprofeettoja, jos jotkut. Lapsikasteen hylkääminen on ratkaisukristillisyyden yksi tuntomerkki.

        maple72, jos olisit jäänyt ilman lapsikastetta, niin olisit väärien porukassa.

      • TaistoRa.

        Kiitos kommentistasi!

        Jotkut sanovat että he "kokivat" oikeaksi uskovien kasteen ja menivät sitten kasteelle, jotkun taas sanovat, että Raamatussa ei muuta kasteen muotoa ole kuin että vain ne kastettiin jotka uskoon tulivat! Kokemistahan sekin on!

        Tämän viimeksimainitun itse sain "kokea", eli itse sen Raamatusta sain ymmärtää, kukaan ei minua siihen ohjannut ja kun sen vihdoin sanan kautta oivalsin, ei minun tarvinnut keneltäkään lähteä hyväksyntää kyselemään, vaan toimin niinkuin sana kehoitti ja jokaisenhan on itsensä tuo asia saatava ymmärrykseensä sanan lukemisen perusteella ja se todellakin siellä selvästi on luettavissa!

        Ei ketään kasteta kenenkään toisen uskon perusteella, vaan jokainen kastetaan oman omakohtaisen uskoontulonsa perusteella!

        Kaikissa Raamatun kertomuksissa missä kasteista kerrotaan, edelsi aina ensin evankeliumin sanan julistus kuulijhoille! Vasta tuon sanan julistamisen jälkeen kuulijat kastettiin!

        Mutta totea ne itse suoraan Raamatun sanasta ja anna "JUMALAN SANAN RATKAISTA" tuo kysymys, älä minkään toisen ihmisen mielipiteen! Ryhdy lukemaan Apostolien teot ja anna tosiaankin SANAN ratkaista tuo "pulmasi"! Uskon, että kun olet lukenut tuon kirjeen ja olet sanalle rehellinen, niin saat itsellesi oikean vastauksen!

        Siunausta! ;)

      • minä

      • uutta kastetta
        weha kirjoitti:

        ovat niitä Raamatun vääriäprofeettoja, jos jotkut. Lapsikasteen hylkääminen on ratkaisukristillisyyden yksi tuntomerkki.

        maple72, jos olisit jäänyt ilman lapsikastetta, niin olisit väärien porukassa.

        vaan kun ihminen uudestisyntyy, Jumalan sanasta, hän menee yhdelle ainoalle, oikealle kasteelle.Se ei ole mikään uusikaste!
        Vaan uskovien kaste, uskovalle.

    • taappo

      Aivan ihana kirjoitus!

      Olen kokenut valtavan ilon uskoontulostani. Kolme vuotta taivallettuani osin kaitaa tietä, välillä leveämpää, Herra rupesi puhdistamaan minua sisältä päin. Koin vapautumista vihasta ja katkeruudesta ja pystyin näkemään muissa ihmisissä hyviä asioita. Pikku hiljaa pystyin kohtaamaan omaa sisintäni, suojamuurit alkoivat rakoilla. Pystyin antamaan anteeksi lähimmäisilleni sellaisia asioita, joita en ennen kyennyt tekemään! - Ja vihdoin viimein, pystyin antamaan anteeksi itselleni omat erheeni, mikä oli kaikkein vaikeinta.

      Pyhä Henki täytti sydämeni valtavalla riemulla, ylistin Herraa uusilla kielillä laulaen. Tutkin Raamattua ja sisimpääni tuli pakottava halu mennä uskovien kasteelle, koska ymmärsin sen kuuluvan myös minulle.

      Nykyisin saan olla Jumalan valtakunnan työssä auttamassa heikompiosaisia, rukoilemalla heidän puolestaan ja johdattamassa heitä taivastielle. En osaa kuvitella mitään suurempaa tehtävää osalleni.

      Kasteasiaa opetan silloin kun joku sitä minulta kysyy omasta aloitteestaan, en muuten. Monta ihmistä olen saanut opastaa tässäkin asiassa Jeesuksen antaman esimerkin mukaiselle tielle.

      Paikkakunnallani on käytäntö, ettei ketään liitetä mihinkään toiseen seurakuntaan kasteen jälkeen, vaan kastettava saa itse päättää tästä asiasta. Monet jäävät edelleen kirkon piiriin, toiset vaihtavat "vapaaseen" tai jotkut eivät kuulu mihinkään "organisaatioon". Kaikki uskoon tulleet olemme kuitenkin yhtä suurta Jeesuksen perhettä, Hänen ruumiinsa osia.

      Se havainto, jonka olen tehnyt kastekirjoittelusta, on aika järkyttävää. Koen valtavaa vihaa etenkin lapsikasteen puolustajien puolelta, myös pappien suunnalta, vaikka heillähän pitäisi olla Jeesuksen rakkautta enemmän sydämessään, jotta voisivat jakaa sitä muillekin. Tuntuu siltä, että mikä miekalla on istutettu tähän kansaan, sitä ei rakkauden aseilla pois viedä!

      No, onneksi Jumalan rakkaus on väkevin ase tässäkin ajassa: "Ei väellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo Herra Sebaot"

      Siunausta kaikille!

      • TaistoRa.

        Kiitos "taappo" kirjoituksestasi, Halleluja!

        Oli mukava lukea noin ratis kirjoitus!
        Jumala sinua runsaasti jatkossakin siunatkoon ja antakoon runsaasti kaikkea taivaallista hyvää sinulle ja sille "työmaalle" johon Hän sinut on johdattanut! Toimi vain jatkossakin rohkeasti siinä mihin Herra sinua johdattaa!

        Siunausta sinulle Jeesuksen nimessä!

    • Victor

      Aikanaan tulin uskoon Jeesukseen Kristukseen nuorena miehenä ja jouduin kasteasian eteen. Uskoontulo muutti elämäni täysin myös ulkoisesti, kun raitistuin ja vapauduin monista siteistä. Kotini oli luterilaista kristillisyyttä kannattava seuroineen ja radiojumalanpalveluksineen. Äitini varoitteli kasteelle menoani, mutta itse koin, että kaste kuuluu juuri uskovalle oikeasti.

      Näin jopa edeltäkäsin senkin, että jos vetäydyn kasteellemenosta, johtaa se lopulta uskosta luopumiseen ja paluuseen entiseen elämääni, niinkuin kertomasi "viidennen miehen" elämässä kävi. Onneksi sain uskovien kasteen ja sain niin julkisesti tunnustautua Jeesukseen kristukseen.

      Edelleen kolmenkymmenen vuoden jälkeen Jeesus on sama ja on auttanut monin tavoin matkan varrella armonsa kautta!

      • äiti

        Olisit vaan kuullut äitisi varoituksia uudestikasteista, sillä asia selviää monille vasta jälkikäteen; kaikki kun ei olekaan kultaa mikä kiiltää.

        Sananl. 6:20

        "Säilytä, poikani, isäsi käsky äläkä hylkää äitisi opetusta."

      • Victor
        äiti kirjoitti:

        Olisit vaan kuullut äitisi varoituksia uudestikasteista, sillä asia selviää monille vasta jälkikäteen; kaikki kun ei olekaan kultaa mikä kiiltää.

        Sananl. 6:20

        "Säilytä, poikani, isäsi käsky äläkä hylkää äitisi opetusta."

        Hänkin kävi myöhemmin uskovien kasteella.

        Olisiko sinusta ollut parempi mennä sen "viidennen miehen" tavoin ja luopua uskosta palaten entiseen elämäänsä?

      • kirjoitti
        Victor kirjoitti:

        Hänkin kävi myöhemmin uskovien kasteella.

        Olisiko sinusta ollut parempi mennä sen "viidennen miehen" tavoin ja luopua uskosta palaten entiseen elämäänsä?

        oli joku asiantunteva henkilö kirjoittanut yhdessä ketjussa.

        maailmaan?
        mielisairaaloihin?
        uskontojen uhrit?

      • minä
        kirjoitti kirjoitti:

        oli joku asiantunteva henkilö kirjoittanut yhdessä ketjussa.

        maailmaan?
        mielisairaaloihin?
        uskontojen uhrit?

        tällaisella toteamuksella minkäänlaista painoarvoa

        ""oli joku asiantunteva henkilö kirjoittanut yhdessä ketjussa.""

        Onko sillä väliä, mitä niille ihmisille tapahtuu, jotka luterilainen kirkko pettää pitämään pitämään sylilapsen päänvalelua kasteena ja näin ollen eivät käy Raamatullisella kasteella kirkollisen painostuksen tähden.

      • TaistoRa.

        Kiitos hyvästä todistuksestasi Victor! ;)

        Toivon, että kirjoituksesi rohkaisee täällä muitakin ryhtyä oikeaan ratkaisuun Herran tahdon puoleen!

        Kiito Herralle, Hän on ihmeitä tekevä Jumala!
        Kiitos myös Herralle, että Hän antoi sinulle voimia tehdä oikea ratkaisu juuri Hänen tahtonsa mukaan! Se juuri on se mitä Hän haluaa omiensa tekevän ja juuri näin Hän voi omansa täyttää Pyhällä Hengellään voimaksi "matkantekoon" täällä ajassa! ;)

        Ole runsaasti siunattu Jeesuksen rakkaassa ja kalliissa nimessä!

        Kevät terveisin Taisto veljesi Herrassa! ~

      • anabaptismi
        minä kirjoitti:

        eivät ole koskaan mitään Raamatullisia nimitetään niitä kasteita millä nimellä tahansa

        anabaptismi kun syntyi vasta 1500-luvulla lahkoissa

      • lut kirkon
        kirjoitti kirjoitti:

        oli joku asiantunteva henkilö kirjoittanut yhdessä ketjussa.

        maailmaan?
        mielisairaaloihin?
        uskontojen uhrit?

        piirissä prosenttiko tulisi uskoon?
        No monesti Jumala johdattaa heidät vapaitten suuntien tilaisuuksiin, kuulemaan "verenevankeliumia" ja tulevat uskoon , menevät kasteelle ja heistä tulee palvelijoita.
        Niin kävi minullekkin yli 20v sitten.

        tv. ex-luterilainen

      • minä
        anabaptismi kirjoitti:

        eivät ole koskaan mitään Raamatullisia nimitetään niitä kasteita millä nimellä tahansa

        anabaptismi kun syntyi vasta 1500-luvulla lahkoissa

        tietää yhtäkään lahkoa johon viittaat. Lähinnä kartan niitä.
        Nähdäkseni sinulle on jäänyt epäselväksi, mitä on Raamatun mukainen kaste. Ole hyvä ja lue Raamattua. Sieltä se totuus viimekädessä löytyy myös kasteasiassa. Ei kenenkään toisen suusta eikä yhdestäkään toisesta lähteestä.

      • kaste on
        anabaptismi kirjoitti:

        eivät ole koskaan mitään Raamatullisia nimitetään niitä kasteita millä nimellä tahansa

        anabaptismi kun syntyi vasta 1500-luvulla lahkoissa

        Raamatullinen upostuskaste , joka suoritetaan uskoa Jeesukseen tunnustavalla.
        Ev. lutlahko suorittaa vauvalle pakkokasteen, jota Raamattu ei tunne.
        Ev. lut lahkon tunnustuskirjat kylläkin.No ne eivät ole Jumalan sana, Raamattu.

      • minä
        lut kirkon kirjoitti:

        piirissä prosenttiko tulisi uskoon?
        No monesti Jumala johdattaa heidät vapaitten suuntien tilaisuuksiin, kuulemaan "verenevankeliumia" ja tulevat uskoon , menevät kasteelle ja heistä tulee palvelijoita.
        Niin kävi minullekkin yli 20v sitten.

        tv. ex-luterilainen

        luterilaisen taustan omaavia uskovia Jumalan armosta on. Tiedän itse useita luterilaisia uskovia.

        Ongelman ydinhän on siinä, että suomen luterilainen kirkko ei pidä edes Lutherin näkemyksistä kiinni vaan yrittää niin kovasti miellyttää maailmaa. Sallien kaiken ja työntäen epämuodikkaan Raamatun sanan syrjään päätöksistään.

        Itse en ole vielä eronnut kirkosta. Säästän sen mielenosoitukseksi siksi kun kirkko alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja "avioliittoon". Sitä jumalanpilkkaa minäkään en enää sulata.

      • alkup.raimo
        TaistoRa. kirjoitti:

        Kiitos hyvästä todistuksestasi Victor! ;)

        Toivon, että kirjoituksesi rohkaisee täällä muitakin ryhtyä oikeaan ratkaisuun Herran tahdon puoleen!

        Kiito Herralle, Hän on ihmeitä tekevä Jumala!
        Kiitos myös Herralle, että Hän antoi sinulle voimia tehdä oikea ratkaisu juuri Hänen tahtonsa mukaan! Se juuri on se mitä Hän haluaa omiensa tekevän ja juuri näin Hän voi omansa täyttää Pyhällä Hengellään voimaksi "matkantekoon" täällä ajassa! ;)

        Ole runsaasti siunattu Jeesuksen rakkaassa ja kalliissa nimessä!

        Kevät terveisin Taisto veljesi Herrassa! ~

        näille veljille anteeksi heidän vääryytensä kun he erottavat pyhän veresi pyhästä kasteen vedestä ja kiihottavat muitakin samoin tekemään ja tekevät armosta lakia ja kasteesta teon, jossa niittävät valheen ja turmion!

        Jeesuksen nimessä! Amen!

      • Matt.7
        kaste on kirjoitti:

        Raamatullinen upostuskaste , joka suoritetaan uskoa Jeesukseen tunnustavalla.
        Ev. lutlahko suorittaa vauvalle pakkokasteen, jota Raamattu ei tunne.
        Ev. lut lahkon tunnustuskirjat kylläkin.No ne eivät ole Jumalan sana, Raamattu.

        Jeesus sanoo uudestikastajille menkää pois minun tyköäni, minä en ole koskaan teitä tuntenut. (Matt.7:22-23)

        Ef.4:5 yksi kaste on Jumalan teko. toinen kaste on ihmisestä itsestään ja paholaisesta

      • TaistoRa.
        alkup.raimo kirjoitti:

        näille veljille anteeksi heidän vääryytensä kun he erottavat pyhän veresi pyhästä kasteen vedestä ja kiihottavat muitakin samoin tekemään ja tekevät armosta lakia ja kasteesta teon, jossa niittävät valheen ja turmion!

        Jeesuksen nimessä! Amen!

        ...anteeksi hänen sumentunut sielunsa!

        Sielunvihollinen on sen päässyt pimentämään pahan kerran!

        Raimo!
        Olet syvällä pimeydessä!
        Tule pian sieltä pois!
        Etkö näe sitä lainkaan!?

        Pyydä apua nopeasti Jeesukselta!
        Vain Jeesus voi sinua enään auttaa!

      • joosua
        alkup.raimo kirjoitti:

        näille veljille anteeksi heidän vääryytensä kun he erottavat pyhän veresi pyhästä kasteen vedestä ja kiihottavat muitakin samoin tekemään ja tekevät armosta lakia ja kasteesta teon, jossa niittävät valheen ja turmion!

        Jeesuksen nimessä! Amen!

        rukoilla ja pyytää anteeksi?? tuo sinun rukouksesi on pilkaa, uskovallehan kaste onkin tarkoitettu ei uskomattomalle. Miten voi olla huppu noin silmillä ettei erota asioita, mitä Jumalan Sanassa on kirjoitettu. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
        Kysymys on aina uskosta.
        Ihmisen tulee uskoa Jeesukseen ja ´Hänen kauttaan uudestisyntyä uudesti ylhäältä.
        Jumalan Hengestä syntyneet tämän tajuavatkin, ja tahtovat kulkea Jeesuksen jalanjälsissä.
        On todella vahinko että käännät Jumalan järjestyksen ihmisen teoksi, kun hyväksyt lapsikasteen jota Raamatussa ei edes ole.
        Tulet tämän asian eteen vielä kerran syytöksinesi ja joudut tekemään siitä tiliä.
        Olet estämässä niitä jotka tekevät taivaallisen Isän tahdon ja haluavat seurata kasteen hautaan Hänessä. Herra sinua armahtakoon tuollaisesta vinoutumisestasi. Suosittelen sinulle lämpimästi lukemaan Apostolien tekoja, Johanneksesta ja kaikista jotka julistivat evankeliumia ja tekivät julistetun Sanan mukaan, ottivat kasteen.
        Ei kukaan joka ei ymmärrä asioita, voi ottaa kastetta, suun tunnustus Herraan Jeesukseen tarvitaan ja ymmärrys mikä kaste on ja miksi se otetaan.
        Jeesus sanoi meille, näin tulee täyttää koko vanhurskaus ja otti kasteen Jeesukselta, tämä esimerkki oli meille jotka ymmärrämme kasteen, jokaisen itse pitää ottaa kaste, Jeesus ei näyttänyt että sylivauvat olisi kastettu, sillä eihän he tiedä miksi se tehdään, eivät pysty murtamaan leipää ja nauttimaan viiniä, seurakunta koostuu juuri näistä jotka apostolien teoissa mainitaan. He kokoontuivat murtamaan leipää ja nauttimaan viiniä sydämen yksinkertaisuudessa. Ihmeet ja merkit seurasivat heitä. Vauvoilta ei tällainen onnistu joten ovat tästä vapaita ja ovat aina taivaskelpoisia, Jeesuksen sanojen mukaan, sen kaltaisten on taivastten valtakunta, ja asetti lapsen esimerkiksi ihmisille jotka tarvitsivat Jeesuksen puhdistusta.
        Sääli on että tällaisia on opettamassa, eksyttäen niitä jotka löytävät Jeesuksen ja ovat estämässä uskovien kasteelle menon. Luterilaisuus on harhaoppia jota ei voi käsittää uskovien kasteeksi.

        Kaikki olisi sitten uskovia jos se näin menee ilman parannuksen tekoa, kun te sanotte että ovat pukeneet Kristuksen vaatteen yllensä, teille on kaikki huorintekijät, murhamiehetkin sitten Kristuksen jäseniä. Te eksytte kun ette tunne Jumalan Sanaa. Kehoitan raimo sinua lukemaan Jumalan Sanaa Hänen Hengessäänn, mutta jos elät vielä ilman häntä, sinullakin on mahdollisuus tulla sieltä pimennosta kirkkauteen, sillä Jeesus ovi on vielä auki.
        Jeesus kirkastakoon tämän asian sinulle, ole avoinna Hänen sanalleen, sillä sieltä elämä lähtee.

      • luterilaisia uskovia!
        minä kirjoitti:

        luterilaisen taustan omaavia uskovia Jumalan armosta on. Tiedän itse useita luterilaisia uskovia.

        Ongelman ydinhän on siinä, että suomen luterilainen kirkko ei pidä edes Lutherin näkemyksistä kiinni vaan yrittää niin kovasti miellyttää maailmaa. Sallien kaiken ja työntäen epämuodikkaan Raamatun sanan syrjään päätöksistään.

        Itse en ole vielä eronnut kirkosta. Säästän sen mielenosoitukseksi siksi kun kirkko alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja "avioliittoon". Sitä jumalanpilkkaa minäkään en enää sulata.

        no mitä ne muut on?Eikö ne tulleetkaan uskoon siinä vauvakastessa niinkuin täällä nuo kiihko lutherlakon "opettajat" opettaa, outoa.

      • kehiin
        alkup.raimo kirjoitti:

        näille veljille anteeksi heidän vääryytensä kun he erottavat pyhän veresi pyhästä kasteen vedestä ja kiihottavat muitakin samoin tekemään ja tekevät armosta lakia ja kasteesta teon, jossa niittävät valheen ja turmion!

        Jeesuksen nimessä! Amen!

        missä kirjoitetaan että vauvoja kastettiin?

      • minä
        luterilaisia uskovia! kirjoitti:

        no mitä ne muut on?Eikö ne tulleetkaan uskoon siinä vauvakastessa niinkuin täällä nuo kiihko lutherlakon "opettajat" opettaa, outoa.

        eivät kun kysyttäessä eivät tuota uskoa tunnusta ja elävät Raamatun opetuksen vastaisesti.

    • alkup.raimo

      Pyhä Henki, Jumalan Henki, Totuuden Henki kuitenkin todistaa kasteveden ja Jeesuksen veren yhtäpitäväksi, Voi miesparkoja, jotka meniväöt retkuun ja tekopyhyyden tielle, jolla ei ole pelastusta.

      Jeesus kosketti minua 5-viikkoisena lävistetyllä kädellään, vesi ja veri ja Henki olivat mukana ja tuo kaste, jonka uskossa nyt omistan, kantaa ikuisuuksiin, taivaaseen, mutta se onkin Jumalan teko minulle, armoa, ei ihmisen teko, ei itsevalittu "kasteen ottaminen" tai" kasteelle meneminen", mikä jo sinänsä onkin suurta armoa, että minut on viety kasteelle, Jeesuksen omaksi jo viisiviikkoisena!

      Minullakin oli hyviä uskovienkasteen kannattajia aikoinaan Keski-Suomessa,,,koskaan emme päässeet yhteiymmärrykseen kasteasiassa ja niin päätimme rukoilla, että Jumala puhuisi meille: minulle, joka oli kastettu lapsena ja saman Jumalan nimeen
      myös puolisooni vihitty. He kaksi veljeä hyljänneet lapsikasteensa ja menneet uudesti kasteelle ja myös vihityt avioliittoon Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Tästä asiasta pyysimme Jumalan juuri puhuvan ja miten kävi:

      -He ovat eronneet ja ottaneet uuden puolison ja minä olen edelleen samassa avioliitossa ja tapauksesta on kulunut nyt n.22 vuotta!

      • 5 viikkoisena

        hyvinpä muistat.Minä en muista vauvana tapahtuneesta mitään.Mutta uskoon tultuani, ja kastatettuani itseni, sen muistan, koska olin sen itse löytänyt Raamatusta, sinuthan kiikutettiin sinne, etkö muista?
        Valitettavasti noita lutkirkon vihittyjä, on jo 50% eronnut vihityistä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • koskaan vaikka
        5 viikkoisena kirjoitti:

        olisin lut.kirkon jäsen tai en, minulle ei merkitse nykyinen luopiokirkko juuri mitään!

      • kirjoittanut muistamisesta
        5 viikkoisena kirjoitti:

        hyvinpä muistat.Minä en muista vauvana tapahtuneesta mitään.Mutta uskoon tultuani, ja kastatettuani itseni, sen muistan, koska olin sen itse löytänyt Raamatusta, sinuthan kiikutettiin sinne, etkö muista?
        Valitettavasti noita lutkirkon vihittyjä, on jo 50% eronnut vihityistä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        mitään vaan pikemminkin kasteen sisällöstä.

        Ja jos Jumalan Henki kirkastaa tahtoo, että muistan, silloin sekin voi tapahtua.

        Jumala, joka herätti kuolleen Lasaruksen, voi toki saada minutkin muistamaan kosketuksensa.

        Tosin päivittäin muistelen kasteessa saamaani sisältöä vaikka tietoisesti en asiaa muistakaan!

    • Yks toinen

      TIEDÄN OMALTA PAIKKAKUNNALTANI SAMANLAISEN TAPAHTUMAN.

      Ne, jotka eivät lähteneet kasteelle, ratkesivat takaisin ryyppäämään, yksi toisensa jälkeen, paitsi yksi.

      Ei todellakaan ole leikin asia, kun Jumala puhuu uskovienkasteelle menosta ja sen ottamisesta.

      Tulipa paljon palautetta tästä kirjoituksesta, taitaa paholainenkin käydä kuumana, kun on Jumalan Siunaukset tarjolla jollekin ystävälle!

      • alkup.raimo

        jotka eivät ole koskaan käyneet upotuskasteella...tiedän monta uudestikastettua, jotk aovat eronneet puolisostaan ja kiittävät hyvin onnettomalla hurmoksella Jeesusta...oikein pitkällä eeeee:llä....Monelle luterilaiselle juopolle on vielä tarjona armo Jeesuksessa, mutta
        sillä ja uudestikastamisella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa!

        Heille pitää julistaa lakia: Juomarit eivät voi pyhän Jumalan sanan mukaan periä iankaikkista elämää ja siksi heidän on pikaisesti tehtävä parannus...ja kun he sen tekevät,,,itkien ja syntejään valittaen, he saavat armon...Pyhä Henki uudistaa ja kirkastaa Jeesuksen veren vuotaneen heiudänkin syntiensä anteeksisaamiseksi...mutta eivät he uutta kastetta tarvitse!

      • yks toinen

        Kun ihminen tekee parannuksen ja tulee uskoon hänen hengellinen elämäsä lähtee kehittymään normaalisti nousuvoittoisesti, mutta kahden vuoden jälkeen, jos hän ei mene uskovien Raamatulliselle kasteelle, suunta lähtee alaspäin.

        Toki uskovien kaste ei ole tae,(Juudas, Deemas...) ettei voi uskoaan menettää, mutta seurakunnanyhteys ja opetus ovat ja jäsenyys Raamatullisessa seurakunnassa, jossa armolahjat toimii ja seurakuntakuria noudatetaan on jotakin muuta, mitä kansankirkon kirkonkirjassa nimi. Niin tervetuloa vaan sanan kuuloon, tilaisuudet ovat avoimia kaikille, "he pysyivät apostolien opetuksessa, keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa." Ap.t.2:42 Jumalan seurakunta koostuu vain elävistä jäsenistä, ja srk:aa jotaa vanhemmisto. Ei kirkko voi olla srk:ta, koska sen enemmistö on kuolleita jäseniä ja vanhemmisto ei ole sitä johtamassa paikalliseti (Jeesuksen alaisuudessa), myös Raamatullinen kaste puuttuu ja seurakuntakuri ym..

      • ota huomioon
        yks toinen kirjoitti:

        Kristityt ei kasta ketään uudestaan minkään nimisellä kasteella eivätkä ole kastaneet ketään uudestaan 2000 vuoteen. uudestikasteita tekevät ei-kristityt uskonlahkot, joissa on väärä henki, antikristuksen henki, joka pumpataan ihmiseen uudestikateessa, kaatamiset, eläinäänet, vapinat, sähkövirran tuntemukset seuraavat merkit lahkokasteita

    • Mitä?

      Etkös sinä ole ADVENTISTI? Sehän on kerettiläisyyttä.

      • TaistoRa.

        "Harmi" että minun täytyy nyt tunnustaa etten ole adventisti!!!

        Täällä on kyllä eräs toinen Taisto joka taasen on!

      • alkup.raimo
        TaistoRa. kirjoitti:

        "Harmi" että minun täytyy nyt tunnustaa etten ole adventisti!!!

        Täällä on kyllä eräs toinen Taisto joka taasen on!

        että kielsit n. vuosi sitten tämän asian:

        Kaste puhdistaa synnistä?

        Vieläkö kiellät Taisto saman asian?

        Yhäkö väität, ettei kaste pese pois syntejä?

      • TaitoRa.
        alkup.raimo kirjoitti:

        että kielsit n. vuosi sitten tämän asian:

        Kaste puhdistaa synnistä?

        Vieläkö kiellät Taisto saman asian?

        Yhäkö väität, ettei kaste pese pois syntejä?

        Vastaan sinulle!
        Jeesuksen veri pesee synnistä! Ei kaste!

        Mutta miten tuo kysymyksesi liittyy edelliseen vastausviestiini!?

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1384
    2. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      52
      1316
    3. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1095
    4. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      119
      1045
    5. Mikä estää?

      tapaamisen, suhteen aloittamisen?
      Ikävä
      65
      687
    6. Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...

      Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä
      Ikävä
      165
      646
    7. Eilinen

      Herättikö eilinen jotain ajatuksia?
      Ikävä
      52
      562
    8. Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri

      Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala
      Maailman menoa
      368
      538
    9. Tajuan kyllä

      että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa
      Ikävä
      52
      505
    10. Valehtelu

      Oletko valehdellut kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      483
    Aihe