Kertokaa minulle mikä on tehnyt teistä uskovaisiä? Miksi aloitte uskoa? Pelottiko elämä teitä? Tuntuiko kuolema liian lopulliselta? Niin lopulliselta kenties, että on helpompi kuvitella jokin jatko? Pelastuminen kuolemalta? Oliko teillä elämässä jokin vaikea hetki? Kenties läheisen pois meno?
...eli haluan vain kysyä miksi? Mikä siinä tuntuu sellaiselta, että haluaa alkaa uskoa? Mitä se kenties antaa?
Kysyjä on ihan tavallinen nuori mies, joka haluaa tietää. Ei pilkka mielessä vaan kunniottavasti, mielenkiinnolla. Niinkuin ihminen kunnioittaa toista ihmistä. Voisi jopa ehkä syntyä jotakin rakentavaa keskustelua, toisin kuin yleensä tällä palstalla. Ehkä muutkin voisivat kertoa vastavuoroisesti miksi eivät usko... ja kunnioittaen voisimme ymmärtää toisiamme vain tavallisina epätäydellisinä ihmisinä. Toivottavasti joku vastaa.
...eli haluan vain kysyä miksi? Mikä siinä tuntuu sellaiselta, että haluaa alkaa uskoa? Mitä se kenties antaa?
Kysyjä on ihan tavallinen nuori mies, joka haluaa tietää. Ei pilkka mielessä vaan kunniottavasti, mielenkiinnolla. Niinkuin ihminen kunnioittaa toista ihmistä. Voisi jopa ehkä syntyä jotakin rakentavaa keskustelua, toisin kuin yleensä tällä palstalla. Ehkä muutkin voisivat kertoa vastavuoroisesti miksi eivät usko... ja kunnioittaen voisimme ymmärtää toisiamme vain tavallisina epätäydellisinä ihmisinä. Toivottavasti joku vastaa.
Vastaukset 32
Vanhimmat
jossa ei ole esim. "lässynlässyn" merkkijonoa :-)
Ihmiset varmaan uskovat hyvin monenlaisista syistä. Minä itse, en tiedä voiko minua lukea uskovaiseksi. Ainakin monet kristityt pitävät minua varmaan harhaoppisena. Nuorenpana olin ateisti, mutta vanhempana en ole enää varma asiasta. Ehkä on, tai oikeastaan uskon että on pakko olla jokin korkeampi voima. Ei kaikki voi olla pelkkää sattumaa! Mutta en tiedä onko taivasta olemassa ja jos Jumala on olemassa, niin en voi uskoa että on niin pikkumainen että laittaisi tai antaisi joutua osan ihmisistä helvettiin.
Tinni-Tunni
Niinpä... kukapa tietäisi totuuden... joka voi olla mitä tahansa jumaluuden ja ei jumaluuden välistä.
Aikaisemmin yritin itsepintaisesti todistella, että jumalaa ei ole, mutta lopulta oli pakko tunnustaa etten siihen kykene. Kaikkea ei voi tietää, joten jäljelle jää vain tunne. Itse olenkin yrittänyt elää tunteen kautta. (En osaa selittää tarkasti mitä tarkoitan, mutta yritetään) Eli olla rehellinen omille tunteille, sille mitä oikeasti tunnen sisälläni. Kaipuuta minkäänlaista jumaluutta kohtaan minulla ei ole ollut koskaan. (ehkä joskus teininä mietin uskonnon tunnin jälkeen...) Sen sijaan olen pyrkinyt olemaan onnellinen elämässäni. "Haistellut" tunteitani vastoinkäymisten kohdalla ja sitä kautta pyrkinyt valitsemaan oikein. Ja täytyy sanoa tänä päivänä elämä tuntuu aikas hyvältä, vaikkakin on aika yksinkertaista, mutta henkisesti rikasta. Sanotaan vaikka niin, että tämä minun pohdiskeleva elämäntyylini on vienyt minut ihmisenä kypsempään suuntaan, mutta en ole kuitenkaan sen täydellisempi. Tuntuu siltä, että tästä hetkestä saa enemmän irti.... ei vaan paremminkin elän tämän hetken niin kuin se kuuluu elää.
Hyvä kuvaus siitä mitä itse tunnen.
me muualle uskomaan.
kirjoittanut tänne provosoidakseni, aika moni muu sitä näyttää täällä harrastavan...
Tinni-Tunni
tuon aloituksen. Ja vastasit kans ekana.
vaan vastasin Ateisti80:n viestiin. Minä olen minä ja Ateisti80 on joku muu henkilö, oletettavasti n.26 vuotias. Selvisikö?
Tnni-Tunni
Kaksi sanaa: Hyvä olo. Ihminen nussii jotta olisi hyvä olo. Ihminen juo jotta olisi hyvä olo. Ihminen syö jotta olisi hyvä olo. Ihminen uskoo jotta olisi hyvä olo.
Usko on hedonismia siinä missä kaikki muukin hyvää oloa tuottava. Jotenkin usko on kuitenkin "hyväksytympää" tai ainkin kristillinen usko. Siinä on aina se ässä hihassa eli lähimmäisen rakkaus ym. Kristinuskovaista on vaikea saada kiinni hedonismista koska hän voi aina turvautua rakkauden kaksoiskäskyihin ym. Hassuinta on se että ei uskovaisen edes mitään konkreettista hyvää tarvitse tehdä. Sanoo vain uskovansa ja on siten "hyvä" ihminen.
Vaikka onhan moni kristitty ihan hyvä ihminen, niinkuin on moni ateisti, muslimi, hindu, kommari, terroris....no ei ehkä terroristi. Mutta siis hyvyys ei mitenkään ole kiinni elämänkatsomuksesta, vaikka liian moni näin luulee. (ja se paras on tietenkin se mihin itse uskoo)
Itse en usko koska järki ei anna periksi yhdellekään uskonnolle. On myös paljon huonoja kokemuksia uskovaisista ja uskonnosta.
Ja ei munkaan ole tarkoitus mitään riitaa lietsoa. Samaa massaa me kaikki ollaan.
Aivan... siinä on varmaankin yksi hyvä syy uskoa... jollakin tavalla siitä tulee hyvä olo. Ehkä se on niin.. en tiedä.
Vastasin jo toiselle kirjoittajalle, että itse en ole koskaan kaivannut uskontoa. Ja olen myös sitä joskus yrittänyt järkeni voimalla pilkata. Lopulta minun on kuitenkin täytynyt myöntää, että uskoa on myös jollakin tavalla se ettei usko. Tarkoitan että ei sitäkään pysty viimekädessä todistamaan, etteikö olisi mahdollista olla jonkinlaista yliluonnollista. Minulle se on vain ollut tarpeeton ajatus.
Eli niiden puolustukseksi jotka uskovat, ei uskominenkaan tyhmää minusta ole. Kaikki me olemme valintamme tehneet omien tunteidemme pohjalta, ei järjen.
" Kaksi sanaa: Hyvä olo. Ihminen nussii jotta olisi hyvä olo. Ihminen juo jotta olisi hyvä olo. Ihminen syö jotta olisi hyvä olo. Ihminen uskoo jotta olisi hyvä olo."
= = = =>
Se vaan että maalliset nautinnot eivät anna pidempiaikaista tyydytystä. Usko antaa esim.seksuaaliselle kanssakäymiselle pyhyyden tunteita. Viina aiheuttaa krapulann ja masennuksen, jota täytyy korjailla suolaisella ja makean ahmimisella.
"Usko on hedonismia siinä missä kaikki muukin hyvää oloa tuottava. Jotenkin usko on kuitenkin "hyväksytympää" tai ainkin kristillinen usko. "
= = = =>
Eikö ole parempi, että ihminen sublimoi halunsa ja pyrkimyksensä johonkin korkeampaan - yhteiskunnallisesti hyväksytympään muotoon?
"Siinä on aina se ässä hihassa eli lähimmäisen rakkaus ym. Kristinuskovaista on vaikea saada kiinni hedonismista koska hän voi aina turvautua rakkauden kaksoiskäskyihin ym. Hassuinta on se että ei uskovaisen edes mitään konkreettista hyvää tarvitse tehdä. Sanoo vain uskovansa ja on siten "hyvä" ihminen."
= = = =>
Usko tulee "ylhäältä". Se on lahja. Onko itsensä ja lähimmäisen rakastamisessa mitään pahaa? Useimmiten uskovaisille sielu on tärkein. Jos luet kristillistä kirjallisuutta ja Raamattua niin voi, ei nk. parempia ihmisiä olekaan. Uskovaisillakin on koettelemukset ja he lankeavat ja kääntyvät pois jne. Hekin ovat lihallisia ihmisiä.
"Vaikka onhan moni kristitty ihan hyvä ihminen, niinkuin on moni ateisti, muslimi, hindu, kommari, terroris....no ei ehkä terroristi. Mutta siis hyvyys ei mitenkään ole kiinni elämänkatsomuksesta, vaikka liian moni näin luulee. (ja se paras on tietenkin se mihin itse uskoo)"
= = = => Mistä hyvyys on sitten mielestäsi lähtöisin? Eikö olekin mielenkiintoinen kysymys?
"Itse en usko koska järki ei anna periksi yhdellekään uskonnolle. On myös paljon huonoja kokemuksia uskovaisista ja uskonnosta."
= = = =>
Tässäkin Jeesuksen sanoma: Anna lähimmäisellesi anteeksi, ei vain seitsemän vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa seitsemänkymmentäseitsemän, on oiva elämänohje, sillä pitäisi jo jokaisen teinin tietää, että viha ja kauna kuluttavat! Ihmiset ovat ihmisiä ja sillä siisti. Ovat aina olleet ja tulevat olemaan.
"Ja ei munkaan ole tarkoitus mitään riitaa lietsoa. Samaa massaa me kaikki ollaan. "
= = = =>
Ei munkaan. Pystyisimmepä elämään niin että rinnakkaiset mielipiteet kulkisivat, jos ei nyt ihan käsi kädessä, niin ainakin vieretysten. Toivottavasti kristillinen usko on lahjoittanut maailmaan edes rauhankasvatuksen!
***Eikö ole parempi, että ihminen sublimoi halunsa ja pyrkimyksensä johonkin korkeampaan - yhteiskunnallisesti hyväksytympään muotoon?***
Olisian se ihanaa jos kaikki uskikset tekisivät niin. Joillekin usko on vain kulissi jonka varassa tehdä pahaa hyvällä omatunnolla.
Nyt moni ajattelee että ei nämä ihmiset ole uskiksia alkuunkaan. Miten sitten määritellä uskovainen? Uskovainen on yksinkertisesti ihminen joka uskoo.
***Mistä hyvyys on sitten mielestäsi lähtöisin? Eikö olekin mielenkiintoinen kysymys? ***
Hyvyys on evoluution myötä ihmisen aivoihin ohjelmoitunut ajattelutapa.
"Sanoo vain uskovansa ja on siten "hyvä" ihminen."
Jottei asia olisi liian yksinkertainen, Jeesus on sanonut, että ainoastaan Jumala on hyvä, joten kukaan Jeesuksen tosissaan ottava kristitty ei oikein voi pitää itseään hyvänä.
Silloinhan kadotusteoria ja sunmuu höpötys siitä että huonot ihmiset joutuu helevettiin on paradoksaalista. Tai itse en ainakaan tajua mitä virkaa uskomisella on taivaaseen pääsyn kannalta, jos siis kaikki ihmiset ovat yhtä pahoja aatteistaan huolimatta.
Jos oikein mietitään niin jokaisen ihmisen pitäisi päästä mahdolliseen taivaaseen, tai sitten ei kenenkään. Tämä välimuoto "jotkut pääsee jotkut ei" on täysin naivi käsitys.
Siis en tiedä uskotko sinä tähän mutta tämä kritiikkinä niille höpsöille jotka uskoo näin.
"Itse en usko koska järki ei anna periksi yhdellekään uskonnolle. On myös paljon huonoja kokemuksia uskovaisista ja uskonnosta.
Ja ei munkaan ole tarkoitus mitään riitaa lietsoa. Samaa massaa me kaikki ollaan."
Niin, samaa massaa me kaikki ollaan...mistä sitten luulet johtuvan sen, että toiset uskoo ja toiset ei? Niinkuin jo sanoit, järjellä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa...
että täällä on sinun kaltainen ihminen.
"Silloinhan kadotusteoria ja sunmuu höpötys siitä että huonot ihmiset joutuu helevettiin on paradoksaalista. Tai itse en ainakaan tajua mitä virkaa uskomisella on taivaaseen pääsyn kannalta, jos siis kaikki ihmiset ovat yhtä pahoja aatteistaan huolimatta."
Raamatun mukaan ja huom. puhun nyt sillä perusteella miten itse ymmärrän ja uskon, kaikki jotka hylkäävät Jumalan "hukkuvat" ja kuten Raamattu sanoo, ihminen pelastuu uskomalla Kristukseen.
"Jos oikein mietitään niin jokaisen ihmisen pitäisi päästä mahdolliseen taivaaseen, tai sitten ei kenenkään. Tämä välimuoto "jotkut pääsee jotkut ei" on täysin naivi käsitys."
Jokainen joka ottaa vastaan Kristuksen ja pitää hänestä kiinni, uskoni mukaan myös pelastuu, myös sinä.
Olenko minä sitten hyvä kun uskon pelastukseen Kristuksen kautta, en mielestäni, vaikka mielestäni Kristukseen uskomalla tekee hyvin.
Jos sanoisi itseään hyväksi, pitäisi mielestäni olla täydellinen, enkä voi itseäni ainakaan täydelliseksi sanoa.
rauhan ilon ja rakkauden. Ne ovat ne asiat jotka minulle ovat tärkeimmät. Mistään muualta minä en näitä saanut.
Kuuntele vain itseäsi. Se on viisasta. Ja ole tässäkin valpas, sillä ego pyrkii aina puhumaan ensin. Olet oikealla tiellä kun kuljet omaasi.
- Anneli
Olen samaa mieltä. Tuota egokysymystä olen joutunut miettimään paljon ja aina yhä uudelleen ja uudelleen huomaa sen nousevan esiin... yhä hienostuneemmin, ovelammin, salakavalammin yms...
Itse ajattelen jotenkin niin, että mitä vähemmässä määrin kykenee toimimaan egonsa kautta kykenee myöskin tekemään todellista hyvää.
Tarkoitan äskeisellä kommentilla sitä, että esim. auttamishaluisilla ihmisilla on yleensä taustalla hyvin itsekäs ajatus... minä autan sinua... ja saan siitä myös itse hyvää mieltä... olen hyvä ihminen...
Kannattaa lukea sellainen kirja kuin Anthony De Mellon Havahtuminen. Jesuiittamunkki joka kyseinalaistaa ihmisen hyväntekemisen, uskonnon hyvyyden, oikeastaan kaiken hyvä mitä me kuvittelemme tavallisessa arjessa toisillemme tekemään. Hän on itse myös löytänyt todellisen uskon sen kautta.
Ja vaikka itse en uskokaan Jumalaan, niin minusta sen kirjan opit käyvät hyvin ei uskoville, muihin uskontoihin kuuluville yms.
Ehkä siinä on kuolemanpelollakin osansa mutta omalta kohdaltani voin kyllä hyväksyä ajatuksen lopullisesta poismenostakin kuolemassa.
En muista kokeneeni tarkkaan määrättyä hetkeä jolloin olisin "tullut uskoon" sanoisin ennemmin että usko on ollut minussa aina jonkinlaisena sisäisenä tuntemuksena jostain meitä suuremmasta.
Ymmärrän... ei minullakaan ole vaikea hyväksyä ajatusta, että kuoleman jälkeen voisikin olla jotakin muuta kuin täydellinen loppu.
"Kertokaa minulle mikä on tehnyt teistä uskovaisiä? Miksi aloitte uskoa? Pelottiko elämä teitä? Tuntuiko kuolema liian lopulliselta? Niin lopulliselta kenties, että on helpompi kuvitella jokin jatko? Pelastuminen kuolemalta? Oliko teillä elämässä jokin vaikea hetki? Kenties läheisen pois meno?"
Vaikea sanoa, olen uskonut niin kauan kuin muistan. Mielestäni uskoni ei perustu kuoleman pelkoon, lähes kaikki ihmisethän kuitenkin kuolee. Uskon Jumalaan, koska mielestäni ei ole järkevää syytä olla uskomatta.
Koska Jumala veti minua puoleensa ja vastasin hänen kutsuunsa myöntävästi! Mutta tietysti kun olin herätyksessä en käsittänyt sitä vielä silloin näin,vaan minua alkoi kiinnostaa Jumala ja uskoon liittyvät asiat. Rupesin rukoilemaan,lähinnä jos oli jotain huolia ja huomasin,että rukouksiini vastatattiin. Lopulta pyysin itse yksin kotona ollessa että :"Anna minun tulla uskoon,anna mun synnit anteeksi ja auta." Heti tämän jälkeen koin valtavan rauhan täyttävän sydämeni ja elämä on sen jälkeen ollut paljon parempaa. Nimenomaan sisäinen elämäni on uudistunut täysin.(raikastunut olo niin kuin henkisesti).
Ennen uskoontuloa matkustelin ja opiskelin ja elin melko tavallista opiskelijaelämää iloineen ja suruineen. Usko Jeesukseen on antanut sellaista sisäistä varmuutta ja henkistä hyvinvointia joka ei riipu niinkään elämäntilanteesta. Eli jos tulee huolia,niin silloinkin koen luottamusta ja rauhaa,koska tiedän että loppujen lopuksi elämäni on Isän kädessä ja hän kuulee ja VASTAA rukouksiini.
Kyselit oliko kuolemanpelkoa,niin itselläni ei ole pahemmin ollut,ehkä johtuen siitä,että olen jo nuorena ymmärtänyt että kuolema on luonnollinen asia. Nykyään taas voisin jopa sanoa olevani utelias näkemään,millaista taivaassa sitten joskus on. Esim.millaista on elää koko ajan valtavan Jumalan rakkauden ympäröimänä, nähdä hänet omin silmin tai vaikka nähdä kaikkia kiinnostavia juttuja,mitä taivaassa on. Tavata vaikka historiallisia henkilöitä ja tietysti niitä rakkaita myös.
Luin tarinasi ja minusta tuntui kuin itse tuntisin elämässäni jotakin samanlaista, vaikkakaan minulla ei ole uskoa. Itse ymmärrän niin, että myöskin se ettei usko on yhtä paljon tunteeseen perustuva päätös kuin uskominen. Eli viimekädessä emme voi perustella kumpaakaan kantaa rationalisella järjellä. Tunnetta kaikki...
Niinpä oikeastaan tunteminen, eläminen tässä hetkessä, olemalla onnellinen siihen mitä on, on muodostunut minun "uskokseni". Pyrin kuuntelemaan omia todellisia tunteitani, ei egon ääntä, ei ehdollistunutta minää, vaan todellista minää. Se on toki vaikeaa ja siinä vaaditaan pitkäjänteisyyttä, mutta ennen kaikkea tunteisiin luottamista. Voin sanoa että tänäpäivänä elämä tuntuu elämisen arvoiselta, vaikkakin se aika yksinkertaiselta voi ulospäin näyttää. Sanotaan vaikka niin, että ne asiat jotka ovat aikaisemmin näyttäneet itsestään selviltä ja vähäpätöisiltä, ovat alkaneet tuntua todelliselta elämältä, suurilta asioilta.
Olen alkanut huomaamaan, että persoonani on alkanut saada aivan uusia muotoja, jotka vain jatkavat kasvuaan ja kehittyvät. Ne asiat, jotka ovat aiemmin tuntuneet vastoinkäymisiltä, tuntuvat nyt hyviltä asioilta.
Tai oikeammin uskon tieteellisiin teorioihin joita ei ole(vielä) kumottu tieteen keinoin sekä uskon tieteen keinoin todistettuihin teorioihin.
Jumalia yms ei ole voitu selittää edes tieteellisillä teorioilla joten niihin en usko.
Voitko mainita joitakin sun "uskon kappaleita"
Lainaus suvulta:
http://fi.wikibooks.org/wiki/Yleinen_tiede
"Tieteen tavoitteena on kuvata, selittää ja hallita todellisuutta. Tähän tiede pyrkii luomalla teorioita, jotka ovat käsitteiden avulla muodostettuja väitejoukkoja. Tieteellistä tietoa ei tulisi väittää täysin oikeaksi, sillä tieteellinen päättely perustuu havaintoihin, joita voidaan tulkita väärin. Tiede pyrkii antamaan meille totuuteen perustuvan todellisuuskäsityksen."
Nuorempana olin uskossa, joten tiesin mistä siinä on kysymys.
Aikuisena olin tullut jo aikoja sitten eräänlaiseen "kyllästymispisteeseen".
Tuntui, että kun keski-ikääntyminen alkoi olla todellisuutta,
niin aivankuin koko ELÄMÄ olisi arkkuunlaittoa vaille siinä; ts.
elämänhalu oli jo kokolailla lähellä nollaa.
Tunsin vihaavani koko maailmaa ja melkein kaikkia ihmisiä, koska on niin paljon
epäoikeudenmukaisuutta, riistoa ja heikompien hyväksikäyttöä.
Monasti "matkan" varrella olin jo ajatellut, että ei tämä ole sitä elämää
mitä minä haluaisin elää, ja että oikeastaan minä haluaisin "tulla uskoon",
kuten on tapana asia ilmaista. Ei se kuitenkaan ollut aivan helppoa,
koska pelkäsin ympäristön, ihmisten reaktiointia, kun he saisivat tietää
sellaisesta ratkaisusta kohdallani.
Jossainvaiheessa ajattelin, että lopulta on vain kolme vaihtoehtoa:
Alan väsäilemään pommeja, tapan itseni tai että tulisin uskoon.
kärsin myös ajoittaisesta kuoleman pelosta, koska tiesin elämän rajan takana
olevani helvettiin tuomittavien listalla...
Lopulta erinäisten vaiheiden jälkeen pystyin tekemään uskon ratkaisuni;
Jumala oli nähnyt ja kuullut, että sitä minä kaipasin elämässäni.
Tärähdit sitten lopulta, ihan kunnolla.
Ja nyt kuuluu ääniä, ja joku tarkkailee...
Olipa vaikea kysymys.
Ei ole mitään erityistä syytä tai tapahtumaa joka olisi yhtäkkiä johtanut uskoon tulemiseen.
Minun kohdalla taitaa olla kyse pidempi aikaisesta asiasta joka on johdatuksen avulla päätynyt siihen, että olen tullut uskoon.
Tosin vieläkin välillä tulee "etsikkoaikoja"...
Otin Jeesuksen vastaan kun rippikoululeirillä.Se oli vakuuttava.Kyllä siinä vaikutti Jumalan työ minussa.
Onko ollut vaikeita hetkiä?Aika lailla.
On ollut sitten vaiheita jolloin olen ollut enemmän ja jolloin vähemmän tekemisissä uskon kanssa.
On ollut aikoja jolloin olen valinnut mitä Jeesuksen ohjeista noudatan ja mitä ei.Se taas ei ole toimivaa se on johtanut ongelmiin.
Se mikä on toimivaa että antaa elämänsä Jeesukselle, sanoo sen ääneen.Suostuu siihen että Jeesus on elämänsä Herra.Pyytää Pyhää Henkeä täyttämään itsensä.Pyrkii elämään kaikessa Jeesuksen tahdon mukaan.Mutta ei niinkään omin voimin vaan Pyhän Hengen avulla.
Tärkeää on myös että hankkii elävän ja toimivan seurakuntayhteyden jossa ollaan uudesti syntyneitä ja pidetään Jumalan sana ylimpänä auktoriteettina.
Jeesuksen avulla olen selvinnyt monista ongelmista.
Lyhyt kirjoitus mitä usko minulle merkitsee tänään kesänä 2006. Olen joskus kirjoittanut tämän todistuksen, ja yhdyn tänäänkin sen sanomaan 100 %.
Elämäni on saanut todellisen tarkoituksen ja yltäkylläisen sisällön. Olen saanut uskostani Jeesukseen pysyvän elämän sisällön, arvo-maailman, päämäärän sekä mielekkyyden joiden takia on ihanaa ja mahtavaa elää.
Tiedän, että elämääni varten Jumalalla on suunnitelma ja tarkoitusperä. Elämäni korkein tarkoitus on oppia tuntemaan Jumala ja hänen luonteensa hyvyys ja rakkaus, oikeudenmukaisuus vanhurskaus ja laupeus ja sitä kautta oppia ja kyetä välittämään niitä myös toisten ihmisten elämään sanoilla ja teoilla ja asenteilla. Tämä tekee elämäni tärkeäksi Jumalalle ja lähimmäisilleni.
Minä pystyn jättämään hyvän muiston ja elämän vaikutuksen lähimmäisilleni täällä maanpäällisessä elämässä.
Taivaassa Jumalan luona saan myös lisäksi kiitoksen ja palkan kaikesta siitä, mitä Jumalan rakkaus ja voima kauttani vaikutti toisten elämään . Kun tiedän, että elämäni jättää pysyvän jäljen, saan tarkoituksen elää elämääni niin että Jumalan hyvä tahto toteutuu kauttani.
Tämä elämäni ei myöskään lopu fyysiseen kuolemaan. Kuolemanpelko on poistunut elämästäni Tunnen että minulla on jo nyt sisimmässäni elämä, joka on ikuista ja joka ei lopu koskaan .
Jeesus on antanut minulle lahjaksi iankaikkisen elämän. Jeesuksella on kuoleman ja helvetin avaimet .Ja hän sulkenut niiden varjon elämästäni ja on aukaissut minulle taivaan portin ristinkuolemallaan.
Kun otin tietoisesti omastasta tahdostani Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanani v.72 ja syntini pestiin pois Jeesuksen verellä, silloin sain pääsyn kuolemasta elämään. Minun iankaikkinen ja kuolematon sieluni on nyt ikuisesti Jeesuksen kädessä ja olen hänen omaisuuttaan, koska hän on maksanut minusta kalliin osto-hinnan ja mikään ei voi eroittaa minua Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen ristintyön suojasta. Jeesus varjelee minua kuin omaa silmäteräänsä Hän rukoilee puolestani Jumalan valtaistuimen oikealla puolella .
Minulle ei kuulu kadotustuomiota enää, koska Jeesus otti minun syntieni rangaistuksen päälleen ja kun uskon häneen, minua ei enää voida tuomita vaan minä olen sovitettu ja lunastettu, myös minun syntejäni Jumala ei enää muista milloinkaan. Olen saanut vastaanottaa lahjaksi anteeksi-annon ja armon lahjaksi.
Kuinka voin koskaan mitenkään kiittää Jeesusta tarpeeksi siitä mitä hän teki ja miten hän rakastaa. Kuinka kukaan voisi vastustaa ja hyljätä sellaista rakkautta jota hän osoitti antamalla itsensä ristinkuolemaan meidän tähtemme että me saisimme ikuisen elämän. KIITOS Jeesus että sinun rakkautesi on voittanut, muuttanut, valloittanut minut täysin ja kaikki muu on sinun tuntemisesi rinnallasi tänään on vähemmän tärkeää.
KIITOS myös siitä Jeesus että jokainen joka uskoo sinuun ja tulee luoksesi, löytää armon. Pidän itseäni tänään yli-onnellisena miehenä, koska minulla on sisimmässäni pysyvä ilo rauha ja sopusointu. Saan joka päivä kokea todeksi Jumalan valtavaa rakkautta ja huolenpitoa ja suojaa.Saan olla Jumalan lapsi, hänen omansa johon hän on mielistynyt .
En enää juokse ja etsi tarkoitusta elämän tyhjyyteen ja janoon elintasosta, mammonasta ja kaikenmaailman valhelupauksista. Olen löytänyt pysyvän vastauksen elämäni suuriin kysymyksiini. Miksi minä elän, mikä tarkoitus elämälläni on, mitä kuoleman jälkeen- USKOSTA JEESUKSEEN.
Suurin syy (olettaisin) sille etten kuulu mihinkään ryhmään on epäluuloni KAIKKIA ryhmiä kohtaan. Olen aina ollut yksinäinen eikä se ole minulle ongelma. On hyvä olla yksin. En tunne vetoa uskovien ryhmiin, mutten voi hyväksyä tiukkaa ateismiakaan. Usko näyttää monella TOIMIVAN käytännön elämässä ja sehän on uskon ratkaiseva koe. Tiukkaan ateismiin en tunne vetoa koska se jättää tunteet ja mystiikan sivuun. Taiteellisena ihmisenä tarvitsen kokemuksia myös mystiikasta. Mutta kuten sanoin olen epäluuloinen. Joskus tämä vaivaa minua, mikä minä oikein olen? Olenko pelkuri? Olenko rohkea?