Jätän hyvästit tälle foorumille

Jätän hyvästit tälle maailman menoa -foorumille, enhän ole tänne muutoinkaan kirjoitellut enää viime aikoina kuin hyvin harvoin.

Minut saattaa tavata muilta suomi24.fi -foorumeilta, tietysti tällä samalla Hitman -nimimerkillä, jota vain ja ainoastaan käytän ja olen käyttänyt jo viitisen vuotta. Minun puolestani Hitman-1 voi siis vapaasti käyttää tästä lähtien Hitman nimimerkkiä tällä foorumilla, koska on kiivaasti sitä pitänyt omanaan?? Hyvää jatkoa hänellekin, kuten myös kaikille myötä- ja vastamielisille keskustelijoille, joiden kanssa olen saanut käydä täällä mielenkiintoisia vuoropuheluita maailman menosta.
7675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minun maailmani ei ala eikä lopu militarismiin eikä israel irak jenkki neukku akseleille.

Maailmassa tapahtuu paljon muutakin.

En koskaan ole jaksanut raskaita kirjoituksiasi edes lukea. Aina sitä samaa soopaa.

Tauti tuokin , sano.

Äänestä
  • gutbai.

    Äänestä

  • kuten sinulla, että ei oikein jaksa kaikkea. Mulla oli jo koulussa vaikeuksia keskittyä, kuten sinullakin. Siksi emme menestynee kovin hyvin, mutta älä välitä, terveitä olaan(olethan sinäkin?) ja töissä käymme.

    Äänestä

kukaan ei jää kaipaamaan kyykytettyjä punikkeja.

Äänestä

... englantia joka paikkaan ...

ja onhan SE aika väkivaltaistakin?

"HITMAN" ?

kukahan ottaa nimimerkikseen Hintman?

Äänestä

Eeeiii! Sosialismin ainoa edustaja jättää palstan kapitalistis-fasistisille voimille! Ei!

Äänestä

KYKKYKKYYYY!!!Lopu kyykyssäääääää!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hitman kirjoitti:

Jätän hyvästit tälle maailman menoa -foorumille, enhän ole tänne muutoinkaan kirjoitellut enää viime aikoina kuin hyvin harvoin.

Minut saattaa tavata muilta suomi24.fi -foorumeilta, tietysti tällä samalla Hitman -nimimerkillä, jota vain ja ainoastaan käytän ja olen käyttänyt jo viitisen vuotta. Minun puolestani Hitman-1 voi siis vapaasti käyttää tästä lähtien Hitman nimimerkkiä tällä foorumilla, koska on kiivaasti sitä pitänyt omanaan?? Hyvää jatkoa hänellekin, kuten myös kaikille myötä- ja vastamielisille keskustelijoille, joiden kanssa olen saanut käydä täällä mielenkiintoisia vuoropuheluita maailman menosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu