Jos haluatte porvarihallituksen, niin

Kepu on aina näyttänyt, että demarit ovat sille ylivoimaisesti mieluisin hallituskumppani. Kokkomusta kepu on karsastanut kaikkein eniten koko sodan jälkeisen ajan. Kekkonen piti yli 20 vuotta kokoomusta poissa hallituksista ja vasta Koivisto sen bannan päätti, kun Holkeri sai muodostaa hallituksen.

Esko Aho teki kaikkensa, jotta olisi saanut demarit hallituskumppanikseen, mutta kun ei saanut, joutui pakosta sitten ottamaan kokoomuksen. Kokoomuksessa hyvin muistetaan, miten piinallista sitten oli olla vastahakoisen kepun kumppanina.

Annali Jäätteenmäki konttasi polvensa verille demareiden edessä houkutellakseen näitä hallituskumppanikseen, ja siksi demarit saivatkin nykyisen hallituksen avainministeriöt hallintaansa. Ja siksi hallitus on noudattanut demaripolitiikkaa.

Katkera pettymys Jäätteenmäelle oli, että hän ei saanut Lipposta ulkoministeriksi ja joutui tyytymään Tuomiojaan. Demareillakin luulisi olevan syytä katkeruuteen Lipposta kohtaan, joka ei tehtävään suostunut. Jos hän siinä olisi ollut, monet asiat EU-politiikassamme ja ulkosuhteissamme olisi hoidettu paremmin.

Aivan varmaa on, että jos kepu pääsee suurimmaksi puolueeksi seuraavissakin vaaleissa, punamulta jatkaa.

Ainoa mahdollisuus porvarihallituksen saamiseksi on äänestää kokoomus suurimmaksi puolueeksemme!
3143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Porvarisopimus oli tehty, ei siltikään kokkareille kelvannut?

Äänestä
  • Väyrynen lypsi liikaa iltaisin ja rikkoi välinsä Sorsaan ja Koivistoon, jotka päättivät rakentaa seuraavan hallituksen kokoomuksen kanssa.

    Väyrynen sai Taxellin ja Suomisen mukaan salaiseen sopimukseen, josta ei kuitenkaan tullut mitään, kun Koivisto käveli Holkerin avulla Väyrysen yli.

    Kokoomuksellahan ei tuossa ollut osaa eikä arpaa, kun Suominenkin kielsi, ettei mitään sopimusta ollut olemassakaan vielä kauan sen jälkeen, kun Holkerin hallitus oli pystyssä.

    Koko "sopimus" oli siis vain Väyryszen oljenkorsi, johon tarttumalla hän yritti viimeisenä keinonaan päästä hallitukseen sen jälkeen kun oli itse tyrinyt punamullan jatkomahdollisuuden.

    Eihän Väyrynen olisi moiseen koskaan ryhtynyt, jos punamullan jatko olisi ollut mahdollinen. Ketku mikä ketku koko Väyrynen.

    Äänestä

Varmaa on, että Kokoomuksen voittaessa tulisi sinipuna.

Demarien voittaessa 75 % todennäköisyydellä sinipuna.

Nämä siis riippumatta vaalituloksesta muuten.

Keskustan voittaessa hallituspohja riippuu todennäköisesti siitä, mikä puolue on toiseksi suurin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


älkää äänestäkö kepua. kirjoitti:

Kepu on aina näyttänyt, että demarit ovat sille ylivoimaisesti mieluisin hallituskumppani. Kokkomusta kepu on karsastanut kaikkein eniten koko sodan jälkeisen ajan. Kekkonen piti yli 20 vuotta kokoomusta poissa hallituksista ja vasta Koivisto sen bannan päätti, kun Holkeri sai muodostaa hallituksen.

Esko Aho teki kaikkensa, jotta olisi saanut demarit hallituskumppanikseen, mutta kun ei saanut, joutui pakosta sitten ottamaan kokoomuksen. Kokoomuksessa hyvin muistetaan, miten piinallista sitten oli olla vastahakoisen kepun kumppanina.

Annali Jäätteenmäki konttasi polvensa verille demareiden edessä houkutellakseen näitä hallituskumppanikseen, ja siksi demarit saivatkin nykyisen hallituksen avainministeriöt hallintaansa. Ja siksi hallitus on noudattanut demaripolitiikkaa.

Katkera pettymys Jäätteenmäelle oli, että hän ei saanut Lipposta ulkoministeriksi ja joutui tyytymään Tuomiojaan. Demareillakin luulisi olevan syytä katkeruuteen Lipposta kohtaan, joka ei tehtävään suostunut. Jos hän siinä olisi ollut, monet asiat EU-politiikassamme ja ulkosuhteissamme olisi hoidettu paremmin.

Aivan varmaa on, että jos kepu pääsee suurimmaksi puolueeksi seuraavissakin vaaleissa, punamulta jatkaa.

Ainoa mahdollisuus porvarihallituksen saamiseksi on äänestää kokoomus suurimmaksi puolueeksemme!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu