helluntailaisuuteen, vai onko se ns. 'ulkopuolella helluntailaisuuden leirin' siltikin, vaikka muotomenot: Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, sekä armolahjat, ehtoolliskäytäntö, yms. ovat samankaltaiset?
Kuuluuko vapaakirkkokunta
Markku Tampio
13633
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ei kuulu helluntaiseurakuntaan. On lähellä samaa kuin helluntalaisuus. Mutta tuosta varmaan selviää paremmin.
http://www.svk.fi/
ole kysymys helluntaiseurakuntaan kuulumisesta, vaan siihen helluntailaisuuteen, joka on tämän palstankin yleisenä keskusteluaiheena.
En kuulu muuhun kuin, Jeesuksen seuraajiin, minulle riittää raamattu, ja olen uudesti syntynyt. Minun mielestäni kaikki Jeesuksen opetukset, ovat seuraamisen arvoisia. Olen lapsikasteen saanut, Pyhän Hengen kasteen kautta uudistunut. Puhdistettu kovien teitten kautta. Tullut Jeesuksen suoraan opetukseen, henkeenpuhumisen lahja kautta. Minulla on Profetan armolahja. Siunausta työllesi.
Jos tarkoitat sitä,ajattelevatko ja kokevatko helluntailaiset ja vapaakirkolliset uskon samalla tavalla tai pitävätkö he toisiansa ikäänkuin hengenheimolaisina, niin oletan vastauksen olevan: kyllä.
Itse olen mieltänyt vapaakirkolliset läheisimmäksi helluntailaisuudelle kaikista muista uskonsuunnista.
Kuitenkin yksilötasolla liikuttaessa, voin kokea hyvinkin voimakasta yhteyden tuntoa sellaisenkin uskovan henkilön kanssa, joka ajattelee uskosta ja siihen liittyvistä asioista itsestäni poikkeavasti, mutta joka on saanut kokea Jeesuksen armon vaikutusta elämässään ja siksi suhtautuu muihinkin uskoviin sekä myös ei-uskoviin armahtavasti.
En välitä ajatella jotain heluntailaisleiriä, vaan pidän kaikkia Jeesukseen omakohtaisesti uskovia Jumalan lasten perheväkeen kuuluvina ja siten siskoinani ja veljinäni Kristuksessa Jeesuksessa.
Tehtävämme on armahtaa ja rakastaa kaikkia ihmisiä, jotta Jeesuksen armo tulisi tunnetuksi ja halutuksi.
Tätä armoa en kuitenkaan itsekään ole tarjoamassa halpana armona, vaan totisen parannuksen kautta saatavana kallisarvoisena ja perillevievänä armona, joka kestää iankaikkisesti.
Jeesuksen siunausta sinulle!
Kiitos Timo!
Näin minäkin ajattelen,
että Kristuksen armo riittää meille kaikille syntisille,
jotka katuen ja itkien sitä anomme!
Hän täytti kaiken!
Ei Jeesus ole jaettu,
eikä katso kuppikuntaan,vaan sydämeen!
Siunausta kaikille joille Jeesus on Herra.
tv.Sirkka Iita.
Ps.Oletko Timo kuullut mitään siitä 12v.tytöstä,joka jäi taxin alle,
onko hän toipunut?
helluntaiseurakuntaamme ja teltalle Vapaakirkon veljeä. :)
Kiitos siunauksen toivotuksista!
En tiedä siitä pikkuisesta, joka taksin alle jäi. En itse jättänyt asiaa rukousaiheeksi, joten en tosiaan tiedä.
Jeesuksen siunausta sinulle!
1.
kaikki kristilliset kirkkokunnat kuuluu helluntailaisuuteen, ei Amerikasta lähtöisin olevan Pentacost (tai Pentecost) -liike mitenkään erityisesti, siis jos ajatellaan Helluntai-ilmiön (Pyhän Hengen vuodatus seurakunnalliseksi voimaksi ja voiteluksi) merkitystä kristilliselle kirkolle.
Helluntailiikkeen parissa puhutaan toisinaan "ensimmäisestä helluntaista" kun tarkoitetaan yläsalin tapahtumia jossa Jumala vuodatti Pyhän Hengen seurakuntaan ja apostolinen, evankeliumia voitelussa julistava kristillinen srk syntyi. Totta onkin että kyseessä on ensimmäinen (ja ainoalaatuinen) kristillinen helluntai, mutta helluntai SINÄNSÄ ei alkanut kyseisestä tapahtumasta vaan sillä on pitkät vanhatestamentilliset perinteet juutalaisuudessa. Kyseessä on juutalainen Shavuot-juhla.
Merkittävää on että juuri tämän juhlan aikaan helluntaipäivänä Herra vuodatti Pyhän Hengen apostolien päälle yläsalissa.
2.
Että karismaattisuudesta tunnettu helluntailiike, joka korostaa tai ainakin alkuaikoina voimakkaasti korosti Pyhän Hengen vuodatuksen ja HENGELLÄ TÄYTTYMISEN näkyviä ulkoisia seurauksia ja merkkejä kuten kielilläpuhumista, koska nämä merkit olivat jääneet (ulkonaisten rituaalien ja tapauskonnollisuuden syrjäyttäessä aidon, dynaamisen, voimaperäisen henkilökohtaiseen suhteeseen, antautumiseen ja Jumalan kokemisen kaipaukseen perustuvan apostolisen kristillisyyden?) unohduksiin ja historiaan, on tavallaan "ominut" helluntailaisuus-termin luonnollisista syistä, perustuen liikkeen karismaattisiin korostuksiin, ei kuitenkaan tarkoita että Pyhällä Hengellä täyttyminen ja voimaperäiset karismaattiset ilmiöt olisivat jotenkin erityisesti helluntaiseurakuntien omaisuutta vaan KUULUVAT KAIKKEEN AITOON KRISTILLISYYTEEN kirkkokuntiin katsomatta. Samalla tavalla kuin babtismi (uskovien kaste!) ei kuulu ainoastaan babtistiseurakunnille vaan kaikkeen aitoon kristillisyyteen (ainakin siellä missä uskovien kaste eli ns. aikuiskaste tunnustetaan oikeaksi kastetavaksi).
3.
Totta on että opetus yhdestä Herrasta ja uskosta ja kasteesta on jokseenkin identtinen kaikissa ns. vapaissa suunnissa. Ei ainoastaan vapaakirkollisuudessa/helluntaissa/babtisteissa vaan yleensäkin.
Erityispiirteitä on kyllä olemassa ja painotukset saattavat vaihdella mutta perusteiltaan opetus on hyvin samanlainen "vapaassa kristillisyydessä" yleensä eikä ydinkohdissa ole olennaisia eroja.
Tänä päivänä tilanne on tietysti sellainen että esimerkiksi helluntaiseurakunnan ja helluntaiseurakunnan välillä saattaa käytännön seurakuntaelämässä ja jopa opetuksessa olla joskus enemmän eroavaisuuksia kuin helluntaiseurakunnan ja jonkin tietyn luterilaisen seurakunnan välillä! Ei ainoastaan Amerikassa jossa helluntailaisuus-kyltin alle mahtuu monenlaista, villiäkin toimintaa, vaan jopa kotoisassa Suomessa. Varsinkin kun karismaattisuus 1980-luvulla voimakkaasti levisi evankelisluterilaisen kirkon seurakuntiin.
SUMMA SUMMARUM:
1. Jokainen kristillinen seurakuntayhteisö on helluntailainen perusteella että elävä kristillisyys ALKOI helluntaina. Silloin seurakunta sai Jeesuksen lähettämän Hengen. EI OLE OLEMASSA KRISTILLISYYTTÄ ILMAN PYHÄÄ HENKEÄ. Kyse ei ole niinkään käytettävistä termeistä vaan raamatullisesta tosiasiasta. Hengen todellisuuden mukaan jokainen kristitty on "helluntailainen" koska "olemme saaneet juoda samaa Henkeä" joka todistaa lapsioikeutemme ollen jokaisen uudestisyntyneen sisimmässä pelastuksen sinettinä.
2. Jokainen kristillinen seurakunta on helluntailainen MYÖS siinä mielessä että osallisina Pyhästä Hengestä jokaiseen kristilliseen seurakuntayhteisöön kuuluu armolahjojen toiminta seurakunnan rakentumiseksi. Toisin sanoen: kaikki kristillisyys on karismaattista kristillisyyttä. Tässäkään kyse ei ole termeistä. Esimerkiksi luterilainen kristitty voi tiukasti kiistää olevansa karismaattinen - ja kuitenkin hänen elämässään saattaa ehkä jopa hänen itsensä ymmärtämättä toimia useitakin Pyhän Hengen antamia armoituksia ja vaikutuksia, jopa runsaammin kuin monissa sellaisissa jotka sanovat itseään karismaattisiksi.
3. JOS HELLUNTAILAISUUTTA MITATAAN näkyvän karismaattisuuden mukaan jossa Henkikasteen ja/tai Pyhän Hengen täyteyden näkyviä seurauksia (hengellistä "manifestaatiota": Pyhän Hengen ilmauksia Hänen ilmentäessään suvereenin Jumalan yliluonnollista valtaa ja voimaa) korostetaan, siinä tapauksessa moni luterilainen seurakunta on HELLUNTAILAISEMPI kuin usea helluntaiseurakunta nykyään. Eräillä paikkakunnilla on hyvinkin karismaattisia luterilaisia pappeja jotka voimakkaasti korostavat Pyhällä Hengellä täyttymisen merkitystä ja esimerkiksi Sanan ja rukouksen illoissa Pyhä Henki toimii voimallisesti, kun taas monet helluntaiseurakunnat ovat saattaneet jumiutua siihen mistä ovat luterilaista kirkkoa perinteisesti syyttäneet: tapoihin ja tottumuksiin, tiettyihin ulkonaisiin menoihin ja puhetyyliin ilman todellista avonaisuutta uuttaluovan Hengen toiminnalle.
Henkilökohtainen näkemykseni helluntailaisuuteen / karismaattisuuteen / Pyhän Hengen täyteyteen / armolahjoihin on, että meidän (kuulumme mihin kirkkokuntaan tahansa) tulee elävällä ja todellisella tavalla tehdä parannusta, havahtua tunnistamaan muotomenoihin tyytymisemme synniksi ja kokosydämisesti antautua Herralle yhä uudelleen, etsiä ennen kaikkea läheisyyttä Jeesukseen ja Hänen tuntemistaan nöyrästi ja rehellisesti. Lepo armossa ja Jumalan Pojan kunnioittaminen Vapahtajana omassa elämässä johtaa automaattisesti Pyhän Hengen ilmentymiseen terveenä karismaattisuutena - sielullisen meuhkaamisen ja epäterveitä ilmiöitä tuottavan ylipingoittumisen sijaan.
Jos jotakin niin sitä tarvitsemme tänään. Tervettä helluntailaisuutta!
Ae ero vapaaseutrakunnalla ja helareilla on, että heillä on omat juttunsa opeteltavamna, siis tutkinnot, jota meillä ei ole. He ovat ihan yhtä ihkuja kuin me olemme.
Vapaakirkoon voi liittyä vaikka olisi lapsikastettu - helluntaihin liitytään upotuskasteella.
Vapaakirkkoon kuuluva ei voi kuulua samanaikaisesti luterilaiseen kirkkoon - moni helluntailainen kuuluu kahteen tai useampaan seurakuntaan, myös luterilaiseen.
Vapaakirkon opetuksen mukaan jokaisella uskovalla on Pyhä Henki - helluntailaisilla vain kielillä puhuvalla.
Vapaakirkossa pastoreille annetaan valtakirja toimia pastorina jos on riittävä koulutus ja kokemus - helluntailaisilla kuka tahansa voi alkaa nimittämään itseään pastoriksi.
täsmennän hieman. Koko kirkkokunnan puolesta en tietysti voi puhua mutta oman tietämyksen ja kokemuksen mukaan.
Vapaakirkon seurakunnissa opetamme uskovien kastetta.
On teoriassa mahdollista että seurakuntaan voi liittyä uskova joka uskoon tultuaan haluaa pitäytyä lapsena saamassaan kasteessa eikä uskovaksi tultuaan ota kastetta. Käytännössä se on kuitenkin hyvin harvinaista ja ainakin useimmissa vapaakirkon seurakunnissa srk:ntaan liittyvältä tietääkseni edellytetään raamatullista uskovan kastetta.
Kaste suoritetaan upottamalla kuten helluntaiseurakunnassakin.
Vaikka uskovan kastetta opetetaan raamatullisena kasteena josta pidetään tiukasti kiinni kuitenkin annetaan jokaiselle omantunnonvapaus eikä tehdä asiasta pelastuskysymystä. Ei myöskään liitetä sitä osaksi seurakuntaan liittymistä vaan kyseessä on henkilökohtainen ratkaisu sen mukaan kuinka uskova sen omalla kohdallaan kokee. Tällainen "vapaamielisyys" johtuu käsittääkseni ainakin kahdesta seikasta.
Ensinnäkin historiallinen tausta.
Vapaakirkollisuus syntyi osittain evankelisluterilaisen kirkon sisältä herätysliikkeenä joka henkilökohtaista uskonratkaisua korostavana joutui luterilaisessa kirkossa epäsuosioon ja vähitellen saivat enemmän sijaa myös kaste- ja ehtoolliskysymykset joissa osa alkuajan vapaakirkollisista ajatteli kuin luterilaiset ja osa toisella tavalla.
Koettiin ettei seurakunnan ole hyvä olla sidoksissa valtioon ja myöskin opetusta että lapsi kasteessa uudestisyntyy ja pelastuu oudoksuttiin. Nimi "vapaa" tuli kirkko-sanaan etuliitteeksi nimenomaan syystä että tahdottiin irrottautua valtiosta: kristityt ovat uloskutsuttujen joukko ja hengellinen elämä on oma alueensa, jossa valtion tulee antaa omantunnon vapaus! Kirkon ja valtion liittoa pidettiin siis epähengellisenä.
Koska suuri osa alkuaikojen vapaakirkollisia oli luterilaisesta kirkosta ja useat heistä piti lapsikastetta oikeana vaikka eivät uskoneet sen pelastavaan voimaan ensimmäisinä vuosikymmeninä vapaakirkollisten piirissä oli käytössä sekä lapsikaste että uskovien kaste, kumpaakin käytettiin sen mukaan mikä oli vanhempien ja yksilöiden oma näkemys.
Toinen syy vapaamielisyyteen ja suvaitsevaisuuteen kasteasiassa on vapaakirkon hengellinen luonne.
Vapaakirkko on alusta asti pyrkinyt olemaan siltoja rakentava ja yhteenkokoava liike. Siksi on tahdottu korostaa keskeisintä eli Jeesuksen pelastustekoa ja uskovan autuutta yksin Jeesuksen veren kautta. Näin on voitu toimia yhteistyössä sellaistenkin uskovien kanssa jotka eivät esimerkiksi kasteasiassa edusta samanlaista oppia vapaakirkon kanssa.
Koska kaste katsotaan kuuluvan uskoontulleelle siksi vapaaseurakunnissa kastetaan myös sellaisia uskovia jotka syystä tai toisesta eivät koe oikeaksi liittyä vapaaseurakuntaan. Itselläni kävi näin.
Tulin vajaa vuosi uskoontuloni jälkeen vakuuttuneeksi että kaste kuuluu uskovalle tunnustautumisena Jeesukseen ja ilmauksena vanhan elämän jättämisestä, se on jollain tavalla heittäytyminen pelastuksen todellisuuteen, siis Jeesuksen täytetyn työn täysi omaksuminen ja päätös kulkea Herran seurassa totellen Häntä. Se ei ole ainoastaan ulkonainen rituaali vaan myös hengellinen tapahtuma.
Uskoontulosta lähtien kävin pääasiassa vapaaseurakunnan tilaisuuksissa, en kuitenkaan ollut täysin varma mikä seurakunta on Jumalan tarkoittama paikka minulle, joten en mennyt kasteelle, koska luulin että vapaakirkkoon täytyy liittyä samalla kun kastetaan. Niinpä otin yhteyttä helluntaiseurakuntaan ja pyysin päästä kasteelle siellä. Asia luvattiin hoitaa ja minut pyydettiin seurakunnan toimistoon että laitetaan paperit kuntoon, mutta kun he kuulivat että haluan ainoastaan kasteen enkä liittymistä, asia estyi. Vasta kuukausien kuluttua minulle selvisi että vapaaseurakunnassa kastetaan ilman liittymistä ja silloin menin oitis kasteelle vapaakirkossa.
Noin vuosi kasteen jälkeen koin erityisen vahvasti että minun tulee liittyä vapaaseurakuntaan ja siinä vaiheessa liityinkin.
Vaikka kastekäytäntö siis on erilainen oppi on kuitenkin sama eli kaste kuuluu uskovalle.
Käsittääkseni uskomme ja opetamme myös Pyhästä Hengestä pääkysymyksissä olennaisesti samalla tavalla? Näkemys että helluntailaisten mukaan Pyhä Henki on vain kielilläpuhuvilla on kärjistetty. Kyllä helluntailiike opettaa kuten vapaakirkkokin että Pyhä Henki tulee uudestisyntymisessä kun ihminen ottaa Jeesuksen vastaan ja siinä kokee pelastumisen? Näin ymmärrän. Toinen asia on PYHÄN HENGEN TÄYTEYS jota varsinkin helluntailiikkeessä yhä nimitetään henkikasteeksi. Myös vapaaseurakunnissa puhutaan Pyhän Hengen kasteesta vaikka enemmän kyllä käytetään ilmausta Pyhän Hengen täyteys ja Hengellä täyttyminen. Kyseisen kokemuksen myötä Pyhä Henki saadaan erityisenä voitelun ja voiman kokemuksena joka on hengellinen murros ihmisen sisäisessä olemuksessa. Ehkä asiaa voidaan kuvata niin että Pyhä Henki pääsee henkeäni kanavana käyttäen murtautumaan myös sieluuni ottaen sen kontrolliinsa ja näin Henki ulottaa Jumalan parantavan työn koko olemukseen, samalla vaikuttaen niitä armolahjoja jotka Jumala näkee hyväksi antaa, jotta uskovana voisi palvella Herran työssä Hänen yliluonnollisten mahdollisuuksiensa mukaan eikä olisi rajoitettu omiin luonnollisiin mahdollisuuksiinsa. Pyhällä Hengellä täyttymistä pidetään niin tärkeänä (sekä helluntailiikkeessä että vapaakirkollisuudessa) että siitä toisinaan käytetään nimitystä "Pyhän Hengen saaminen". Näin oli alkuseurakunnankin kohdalla että aitoa hengellistä kokemusta korostettiin. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö uskovalla jo ennen tuota kokemustakin olisi osallisuus Pyhään Henkeen, onhan Hän pelastuksen sinetti jokaisessa Jeesuksen omassa jo ennen Hengen täyteyttäkin!
Vapaakirkon piirissä opetukset armolahjoista ovat painotuksiltaan erilaisia yksittäisistä seurakunnista ja opettajista riippuen. Jotkut vapaakirkossa opettavat että kielilläpuhuminen seuraa aina Pyhällä Hengellä täyttymistä merkkinä ja jos merkki puuttuu silloin ei olla vielä täytytty Hengellä. Tällainen opetus on kirkkokunnan piirissä kuitenkin vähemmistönä. Yleensä ajatellaan ja myös opetetaan että voi olla täyttynyt Hengellä vaikka ei puhuisikaan kielillä. Se on myös henkilökohtainen näkemykseni.
Toinen asia sitten on, onko jokaisella Hengellä täyttyneellä kielilläpuhumisen lahja vaikka hän ei koskaan sitä käyttäisikään. Ehkä se ei jostain syystä, ehkä oman arkuuden tähden, ole vain puhjennut käyttöön?
Tähän en ota kantaa. Minulle riittää vakaumus että uskova voi olla täyttynyt Hengellä vaikka ei puhukaan kielillä. Silti en väheksy kielilläpuhumista.
- - -
Onnetonta vain on jos kielilläpuhumisesta tehdään riitakysymys (viittaan nimimerkki "poloinen" aloittamaan keskusteluun muutama rivi ylempänä) ja ryhdytään kiistelemään että kuka on täyttynyt Hengellä ja kuka ei vai onko.
Rakentava raamatullista oppia käsittelevä keskustelu on terveellistä mutta kristillisessä opissa on aina kyse elämästä. Teoreettiselle tasolle juuttuva vänkääminen on vihollisen juoni että syntyisi kuppikuntia ja jäisimme pönkittämään omia näkemyksiä sen sijaan että alttarilla polvillamme otamme vastaan Jumalan hyvyyttä rakastaen toisiamme Hänen läsnäolossaan.
Hengellä täyttymisestä kiistelyä tärkeämpää on asian tosi sisältö: kulkea rakkauden tietä Kristusta ylistäen ja palvoen ja siinä myös Hengellä täyttyen. Silloin voimme rohkaista toisiamme oikeaan suuntaan eikä olla rakentamassa turhia raja-aitoja jotka eivät Jumalan valtakuntaa mitenkään hyödytä.
Helluntaiseurakunnissa ei todellakaan opeteta, että vain kielilläpuhuvilla olisi Pyhä Henki. Kaikilla Jeesuksen vastaanottaneilla on uskoontulosta lähtien Pyhä Henki. Mistähän tuollaisen väitteen olit nykäissyt?
Ei kuka tahansa helluntaissa voi nimittää ja valtuuttaa itsensä pastoriksi. Outo väite tuokin.
Kaksi ensimmäinittua väitettä pitivät paikkansa siltä osin, että monet helluntailaiset kuuluvat myös ev.lut.kirkkoon, kolmeen kuuluminen tuskin kuitenkaan on teknisesti edes mahdollista.
Kyllä näin voisi sanoa, että suomen ns. vapaakristillisessä kentässä on kokolailla samaa helluntaiseurakunnat ja vapaaseurakunta. Ainoa ero lienee, että vapaakirkko on ns. rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta. Kun taas helluntaiseurakunnat on useimmat pitäytyneet aatteellinen yhdistys muotoisina. Vaikkakin ns. johtavimmat seurakunnat kuten Saalem ovatkin muodostaneet oman helluntaikirkko yhdyskunnan.
Samat bändit,puhujat,opettajat liikkuvat näiden liikkeiden kokouksissa. Eli mitään eroa ei ole, melkein voisi yhdistää nämä "genret" kun se aiheuttaa vaan ihmisille sekaannuksia kun ikäänkuin eriliikkeinä markkinoidaan samaa tuotetta. Suomen baptistikirkkokin joka toimii yhdyskuntana, on hyvin lähellä luterilaista kirkkoa eikä juuri muu kuin kastekysymys ole erottava tekijä.Myös Metodistikirkko on lähes samaa kuin nämä edellämainitut paitsi se hyväksyy molemmat kasteet. Harmittaa, että kaikki on nykyisin samaa soppaa eikä selvästi vaihto omalla tavallaan.