Radio miten se toimii?

Radio muuttaa äänen (puheen tai musiikin) sähkömagneettiseksi värähtelyksi ja lähettää sen langattomasti avaruuteen. Radiovastaantin ottaa värähtelyä vastaan, vahvistaa sen ja muuttaa taas ääneksi.

Radio löytää oikean taajuuden, koska siinä ihan sitä varten suunniteltu viritin.

Taajuutta ei voi hämätä.

Lähettimessä on korkealla taajuudella värähtelevä oskillaattori, jolla radiolähetteen ns. kantoaalto tuotetaan. Kantoaalto vahvistetaan ja johdetaan antenniin, joka säteilee sen avaruuteen. Eteneminen tapahtuu sähkömagneettisena aaltoliikkeenä, valon nopeudella.

Musiikki tai puhe liitetään kantoaaltoon moduloimalla. Joko kantoaallon voimakkuutta (amplitudia) tai sen taajuutta muutetaan musiikin tai puheen tahdissa.

Sähkömagneettiset aallot saavat vastaanottoantennissa aikaan hyvin vähäisen, moduloidun kantoaallon tahdissa vaihtelevan jännitteen. Vastaanottimessa on säädettäviä resonanssipiirejä. Kun vastaanottimen etupään resonanssipiiri säädetään eli viritetään halutun lähettimen taajuudelle, pääsee vastaanottoantennin sieppaamista eritaajuisista lähetteistä juuri haluttu tarpeeksi voimakkaana eteenpäin, vastaanottimen muihin asteisiin.

Moduloitu lähete ilmaistaan eli siihen kätketty ääni-informaatio erotetaan kantoaallosta ilmaisimessa eli demodulaattorissa (jonka toiminta on siis käänteinen lähettimen modulaattoriin nähden). Saatu pientaajuinen signaali vahvistetaan riittävän voimakkaaksi kaiutinta varten.

Käytännön radiovastaanottimissa antennista saadun kantoaaltosignaalin taajuus muunnetaan ns. välitaajuudelle ja ilmaisu suoritetaan vasta tämän jälkeen. Tällä ns. superheterodyne-menetelmällä parannetaan vastaanottimen kykyä erottaa eri taajuudet ("asemat") toisistaan. Sama voidaan tehdä kahteen tai kolmeenkin kertaan; puhutaan super-, kaksoissuper- ja kolmoissupervastaanottimista.

Lähettimen ja vastaanottimen värähtely- eli resonanssipiireinä käytetään mm. kelan ja kondensaattorin yhdistelmiä ja kvartsikiteitä. Resonanssipiireille on ominaista, että niiden vastus on tietyntaajuiselle vaihtovirralle joko lähes olematon (sarjaresonanssi) tai lähes ääretön (rinnakkaisresonanssi). Kun resonanssipiirit järjestellään sopivasti, pääsee tietyntaajuinen vaihtovirta niistä läpi lähes esteettä, kun taas tästä ns. resonanssitaajuudesta poikkeavat taajuudet eivät.

En tiedä, mita tarkoitat "taajuuden hämäämisellä". Käytössä on ainakin sotilaspuolella ns. taajuushyppelytekniikka, jossa lähettimen taajuus vaihtelee ja tietyt vastaanottimet osaavat vaihtaa vastaanottotaajuuttaan tarkalleen samassa tahdissa. Muut vastaanottimet eivät tällöin pysty kuuntelemaan lähetteestä kuin satunnaisia pätkiä sieltä täältä.

Mites kun vastaanottajan antenni on aina saman mittainen ja vastaanottotaajuus erilainen. Miten asia hoidetaan nykyisin, aiemmin antennin pituus sovitettiin kantoaallon kertalukuun?

Antenni ottaa vastaan kaikkia taajuuksia, mutta parhaiten tietenkin jotain sen pituuden ja aallonpituuden suhteen sopivaa aaltoa.

Antenni siis kerää kaikkien asemien signaalit aseman lähetystehon ja antennin sopivuuden puitteissa. Tämä "kakofonia" eli laajakaistasignaali syötetään radion esivahvistimien jälkeen virittimeen, joka poimii vain yhden kantoaallon ko. materiaalista.

Tämä valittu signaali sitten on se asema, jota kuunnellaan ja joka vahvistetaan lopullisesti kuultavaan tehokkuuteen. Virittimen jälkeen voidaan erotella signaalista esim. mono ja stereo lähetteet, suorittaa digitaali-analogia-muunnoksia jne. riippuen signaalin sähköisestä sisällöstä.

miten marconi gugliemon radio toimi