Olen törmännyt jo kohta lian usein siihen, että vanhat ihmiset seurakunnassa ja seurakunnan vanhemmistossa sanoo, että olisi aika antaa jo nuorille tilaa. Kumminkin kun on puhe jostakin työstä, niin tämä vanhempi ihminen puhuu nuorelle, niin aliarvostavasti, että tekisi mieli hyppää koko seurakunnasta pois ja tehdä työ ihan vaan itekseen, kun kerran Jumala kutsuu.
Olen itse suht nuori kaveri 28v ja minua on vähätelty jo kolmessa eri seurakunnassa niin voimakkain sanoin, että tekisi mieli haistattaa pitkät koko puljulle ja jatkaa uskon taistelua ilman seurakuntaa, missä ei olisi ihmisiä aliarvioimassa minun kauttani Jumalaa.
Tiedän taas kumminkin sen, että jos lähden seurakunnasta omille teilleni Jumalan työtä tekemään, niin saatana siinä voiton ottaa ja omassa lihassani saisin työt tehdä.
Vanhempien ihmisten pitäisi opastaa ja tutustuttaa ihmisiin nuoria, jotta he voisivat jatkaa heidän työtään, kun on aika tästä ajasta siirtyä ikuisuuteen!
Paljonkin olisi sanottavaa, mutta jos olen vähänkin viisas, niin lopetan tähän ja keskityn jälleen anteeksiantamiseen ja sen tuomaan voimaan Jumalan kunniaksi. Jos jatkan, niin saattaapi vain katkeruus ottaa valtaa!
Jumalan siunausta teille kaikille!
Olen itse suht nuori kaveri 28v ja minua on vähätelty jo kolmessa eri seurakunnassa niin voimakkain sanoin, että tekisi mieli haistattaa pitkät koko puljulle ja jatkaa uskon taistelua ilman seurakuntaa, missä ei olisi ihmisiä aliarvioimassa minun kauttani Jumalaa.
Tiedän taas kumminkin sen, että jos lähden seurakunnasta omille teilleni Jumalan työtä tekemään, niin saatana siinä voiton ottaa ja omassa lihassani saisin työt tehdä.
Vanhempien ihmisten pitäisi opastaa ja tutustuttaa ihmisiin nuoria, jotta he voisivat jatkaa heidän työtään, kun on aika tästä ajasta siirtyä ikuisuuteen!
Paljonkin olisi sanottavaa, mutta jos olen vähänkin viisas, niin lopetan tähän ja keskityn jälleen anteeksiantamiseen ja sen tuomaan voimaan Jumalan kunniaksi. Jos jatkan, niin saattaapi vain katkeruus ottaa valtaa!
Jumalan siunausta teille kaikille!
Vastaukset 10
Vanhimmat
kumma jutska, ettei tätä sinun aihettasi kukaan seurakunnan vanhempi millään tavalla kommentoi, vaikka aivan yleisesti seurakunnissamme 'toitotetaan' nimenomaan nuoremmmille kaikenaikaa, että tule seurakuntaan, sillä aina siellä on jokaiselle jokin tehtävä.
Mutta totuus taitaa piillä juuri tässä, että se vanhempien kateus nuorempien spontaanista elämäniloa kohtaan on niin suuri, ettei sellaista suvaita laisinkaan seurakunnan viroissa ja käytännön asioissa.
Ja sitten kuitenkin juuri vanhemmalla väellä on otsaa ihmetellä 'huuli pyöreänä', ettei ole virkoihin jatkajia, vaikka vanhemmat seisovat itse tien tukkona..
En ole kyllä samoilla linjoilla.
Olen kyllä varma siitä, että puhujia olisi tulossa joka nurkalta, mutta julistajia ei löydy kiven altakaan.
Eli jos pitäs kirkon siivojia löytää, niin ei siihen ole kellään "kutsua", mutta pöntön taa on puolella.
Eiköhän usko koetella ja sitten kun vartutaan uskossa, niin sitten vastuuseen on saatu myös luottamus, ei luottamusta, niin heti saa, kun muutamat luulevat.
Entisenä juoppona tiedän, ettei kaikki luota vielä tänäänkään minuun, koska saatan ratketa vaikka juomaan, enhän ole vielä ihan kahtakymmentä vuotta ollut juomatta.
Eli luottamus hankitaan, ihmisten keskuudessa.
Eikös Raamattukin opeta, että joka on vähässä luotettava, hänelle enemmän luottamusta annetaan.
Totta on kyllä, että monet vanhemmat seurakuntalaiset, väheksyvät uudistuksen linjaa ajavia ja sitä kautta nuoria, kun eivät ole tämän päivän nuorison elämää eläneet.
Eräs nuori pastori vuosia sitten kertoi eräälle seurakunnalle, että "minulla ei ole teille vanhemmille sitten oikeastaan mitään sanottavaa, kun olen kokenut, että alle kolmikympisille Jumala tahtoo minun julistavan".
Hän vuoden verran saarnasi nuorille ja sitten meni takaisin maailmaan ja seurakunta meni mukana, eli sellastakin sattuu.
Totta on , että monen "ykkös" saarnaajan on vaikea nuoriso pastorille paikkansa luovuttaa ja ehkä tuon nuoren tulisi toinen seurakunta itselleen etsiä, jos paimenen tehtävää aloittelee
Olen mie myös pannut sen seikan merkille, että esim. halontekoon syksyllä ja kevättalvella, sekä pihan kevätsiivoukseen yms. 'vähempiarvoisiin' töihin ei tahdo vapaaehtoisia löytyä..
Tällaista 'laiskuutta' ei kyllä voi aivan yksioikoisesti yleistää kaikkiin yhteisöihimme..
Olisin menossa keittiölle, mutta sinne ei mahdu. Ja - no ehken kerrokkaan. Jokaisella työsektorilla löytyy niin onnistujia kuin epäonnistujia. Mutta, jos vanhat - en puhu iällisesti vaan uskossaolo vuosina vanhat - eivät muista, että joka asiaan on annettava tulla uusia työntekijöitä, niin ollaan kohta vaikeuksissa. Hyvä johtaja kasvattaa aina uusia johtajia tilalleen ja jakaa valtaa ja tehtäviä muille. On myös muistettava, että kaikilla ei työnsä vuoksi ole mahdollisuutta asallistua kaikkeen toimintaan srk:ssa.
Työniloa teille kaikille. Lähden mummot laskemaan, että kaikki ovat kotona!
Ei kaikki laiskuuden piikkiin mee, kun eräs kutsun saanut itse mainitsi, ettei moisiin tehtäviin voi osallistua, kun ei koe kutsua.
Eli toisilla on kutsukin menny, nii pipoon, että ei voi ystävää auttaa, edes ovea avaamalla.
Meidän paimen kerran eräälle veljelle ehdotti siivousta, nii johan alko keittään "evankelistaa".
Sitä tuolla kirjoituksellani ajoin takaa, että ei ehkä julistajaksi heti syntyessään aleta, en näe sitä edes raamatulliseksi.
Paavalikin, joka oli lainoppinut ja sanaa tunteva jo juutalaisuutensa perustalta joutui pariksi vuodeksi "opin-ahjoon" ennekun pakanoitten apostoliksi lähti.
Siunatut yö unet ja vielä siunatummat armon tulevat hetket sinulle, kun jaksat täällä neuvoja jakaa, ja muillekin Herran "sota-urhoille".
fyysinen laiskuus aina kaikkia vaivaakaan, niin onhan siinä 'lisärasituksena' itsekunkin kohdalla myös se henkinen sekä hengellinen laiskuus..
Mulle kertoi eräs hellarityttö, joka oli tuolla Keuruun konffassa ollut viimme kesän juhlilla erään pyörätuolissa istuvan kehitysvammaisen ystävänsä kanssa, että hän joutui olemaan melkein koko päivän ruuatta sen vuoksi, ettei kukaan ruvennut tuuraamaan häntä edes sen aikaa, että hän olisi käynyt hakemassa sapuskaa konffan kanttiinista, jonne ei pyörätuolin kanssa päässyt menemään..
Semmosta se 'kokeminen' välillä on todella, että se estää lähimmäisenrakkaudenkin ilmenemisen monissa asioissa..
Mutta älä anna periksi. Siunaaminen on paras tie. Sen lisäksi itse opiskelen ja haen tietotaitoa niin evankelioinnista kuin srk-työstä. Valmistaudu siihen, mihin sinua kutsutaan ja ole valmis kun tarvitaan. Vielä tulee aika, jolloin taarvitaan vankkaa Raamatuntuntemusta ja kykyä opettaa ihmisille oikean tien oikeaa kulkemista. Näin srk:t avautuvat ottamaan uusia ihmisiä joukkoonsa ja auttamaan heitä oikealle tielle.
Ole siunattu Herran nimeen!
Ehkä tarvitset vain kärsivällisyyttä, sillä jos Jumala kutsuu, ja avaa jonkin oven on aivan varmaa, että ovi on myös silloin auki... Ehkä jumala ei ole myöskään tarkoittanut meitä kaikkia näkyvään palvelutehtävään. Kristuksen ruumiissa on monta ruumiinjäsentä, eikä jokin yksittäinen jäsen ole muita halvempi vaikka toimisikin vähemmän näkyvässä tehtävässä. Tuntuu vain niin kummalta, että lähestulkoon joka toinen hellarinuori (tai vanhempi uskova) on saanut Jumalalta kutsun näkyvään palvelutehtävään...
Olet oikeassa siinä, että hirveen moni tahtoo ja joskus jopa valitettavasti luulee olevansa se seuraava "ykkösjulistaja".
Minun kohdallani asia on kumminkin niin, että tahdon tehdä muittenkin seurakuntien kanssa yhteistyötä, sillä onhan työmme yhteinen riippumatta siitä mihin seurakuntaan kuulumme.
Minä en halua olla se "ykkös mies"! Haluan vain, että hommat pelaa ja evankeliumi menee eteenpäin täällä suomessa...kin.
Minä en ole puhuja tai mikään saarnamies, mutta näkyni minulla on ja kaikki mitä teen sen näyn puolesta kaikkien uskon sisarien ja veljien kanssa, niin sen teen Jumalan kunniaksi.
Minun nimeni ei tarvi tulla koskaan missään esille, ellei ole pakko, tai ellei asiat mene siihen suuntaan viemättä.
Tahdon vain palvella Jumalaa ja toivoisin vanhempien konkareiden opettavan ja opastavan minua ja muitakin kavereita Jumalan työhön.
Ps. Soitin eilen sille vanhemmalle seurakunnan jäsenelle ja kysyin suoraan, että mistä kiikastaa. Puhelun lopussa nauroimme, itkimme, kiittelimme Jumalaa ja pyysimme toinen toisiltamme anteeksi. Nyt minulla on kumminkin syylisyydentunne aika voimakas, sillä olin aika kamalan kiukkunen tälle rakkaalle miehelle, jota olen kunnioittanut kaikki nämä viisi vuotta jota uskossa olen vaeltanut. Toivon nyt vain, että saisin korjattua asian täysin kokonaan, ja että Jumala antaisi anteeksi pahat ajatukseni ja sanani.
Kiitos teille kaikille ja olkaa siunattuja Jeesuksen nimessä!
kuulostaa ihan hyvältä hommalta ja siitä met kiitellään Herraa..
Ja se, että sun omatunto vähän kolkuttelee on aivan tervehenkinen kuvio elämäsi kurveissa.. Ajan kanssa se siilautuu kondikseen.. Ja usko vaan, että Jumala on antanut anteeksi, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Onhan Hän itsekin sellainen.. ;)
Siunausta! Iloitse Herrastamme Kristuksesta!