"Imperiumin vastaisku" Osa 1: Sekoittaminen ja vaikeneminen
"...ja tapahtui paljon muitakin sellaisia asioita, joita aina tapahtuu silloin kuin papit ovat vihaisia." - Toteaa Mika Waltarin Sinuhe, kun erilaiset enteet ja selittämättömyydet hämäsivät egyptiläisiä. Tänäänkin alkaa näkyä eräitä säännönmukaisia ilmiöitä aina kun mediasensorit huolestuvat yleisön vääristä kiinnostuksen kohteista. Ne ovat yhtä tunnistettavia, kuin Sinuhe Egyptiläisessä mainitut pappien temput kansan manipuloimiseksi. Seuraavassa perustiedot.
Hämäämisen metodi:
Poliittiset järjestelmät luokitellaan arkitajunnassa "demokratioiksi" ja "diktatuureiksi". Näille molemmille on yhteistä yksi piirre: Hallitsemisen perusta on enemmistön kannatus. Keinoissa joilla tämä hankitaan ja säilytetään, on eroja. Moderni tajunnantäyttöteollisuus onkin kaventanut em. "järjestelmien" poikkeavuutta toisistaan.
Ihmisjoukkojen tajunnan säätelemiseksi epäkorrekti tieto, eli sellaiset asiat, jotka saavat kansan huomaamaan jotain ei-toivottua, pidetään poissa näkyvistä, tai tehdään vastenmieliseksi. Tähän tarkoitukseen käytetään klassisia menetelmiä:
1. Kiistetään kaikki. Näin menettelevät vain tyhmät tai vallan sokaisemat. Tämä on häviäjän taktiikkaa.
2. Fiksu hankkii Asiantuntijan, -hätätapauksessa vaikka lukiolais-poika jota tituleerataan "tutkijaksi", joka mediassa toistaa taikasanat: "Asia ei ole sillä tavalla." Asiantuntijan ei tarvitse tietää mistään mitään, vaan tärkeintä on virallinen asema jossakin, ja sopiva habitus.
3. Esitetään torjuttua tietoa muistuttavaa hömppää, joka jättää kuulijaan muistijäljen. Kun "pahaa tietoa" tulee manipuloidun kuulijan korviin, hän "tunnistaa": "-Ai, tämä on sitä. Enpä taida olla kiinnostunut." Näin vaarallisen tiedon "ekologinen lokero" mediatodellisuudessa tulee täytettyä heikennetyllä kannalla, eikä vahinkoa tapahdu. Nettiin voidaan myös tehdä vaarallista aineistoa sisältävää sivua muistuttava tekele.
4. "Palkataan hulluja", eli etsitään jostakin sopivia kahjoja ikäänkuin ottamaan nimiinsä torjuttava asia. Jos joku vielä näiden toimenpiteiden jälkeen kiinnostuu ko. aiheesta, hän etsiytyy virallisen Mr/Ms.Hömpän luokse, -ja huomaa että tämän on täyttää potaskaa koko juttu. Sitten kiinnostunut lakkaa olemasta kiinnostunut, kuten olikin tarkoitus. Viralliset hömppä-hemmot pidetään esillä mediassa sopivin välein.
5. Esitetään oikeaa tietoa väärien henkilöiden/kanavien kautta, niin ettei tiedolla ole kuulijoita. Kun asia on kerrottu, sen uutisarvo laskee.
6. Eristetään torjuttavan tiedon harrastus "alakulttuuriksi", joka ei kommunikoi suuren yleisön kanssa, vaan ajan mittaan etääntyy normaali-ihmisiä kiinnostavasta maailmasta. Klassinen esimerkki tästä on äärivasemmiston varjomaailma, jossa nämä onnettomat jyystivät ideologiaansa vuosikymmeniä erossa reaalimaailmasta. Tämän sivun lukijoita kiinnostavassa pakanuus-tapauksessa voi olla vaarana pitäytyminen omassa keskustelu- sfäärissä, jossa muinaisuskontoja tms. pohditaan ottamatta huomioon (tavallisen) tieteen löytöjä, ja toisaalta keskustelu jää suuren yleisön tavoittamattomiin.
Eräät pohdiskelut "paleopaganismista" ja myöskin ns. arjalaisen menneisyyden rakentelu perustuvat vain po. sektorissa relevantteihin faktoihin, jotka ovat siis normaalin kritiikin ulottumattomissa ja perustuvat tutkimuksen piirissä jo vuosikymmeniä sitten hylättyihin näkemyksiin. "Atlantiksen" etsintä on toinen hyvä esimerkki henkisestä umpiosta, jossa eletään aivan omassa kuvitelma-maailmassa, jonka "totuudet" eivät ulkopuolisia kiinnosta. Sellaiseen joudutaan, jos jätetään huomioimatta muu kuin "omien" tieto.
Näin vaarallisesta tiedosta tulee "vaihtoehtoista", eli kukaan normaalielämää elävä ei välitä siitä pätkääkään.
7. Myönnetään torjuttava tieto todeksi, ja ryhdytään itse "edustamaan" sitä. Samalla saadaan (mediaa käyttäen) sen virallisen tulkitsijan rooli. Tästä asemasta käsin vesitetään ko. ilmiö, ja heti tilaisuuden tullen tehdään ikäänkuin kompromissi vallitsevan käsityksen kanssa, ja tuomitaan aidosti po. mielipidettä esittäneet "ääriryhmäksi". Tätä siirtoa valmisteltaessa lähetetään joku muu sättimään po. tiedon esittäjiä niistä näkökannoista käsin, jotka itse tullaan seuraavassa hetkessä hylkäämään.
Edellä esitetty on perustietoa politiikan puolelta, mutta ilmeisen yleispätevää. Syynä tähän tarkasteluun on vähintään kerran vuodessa jossain mediassa toistettava Ior Bock -syndrooma, joka onkin viimeisten parinkymmen vuoden aikana eniten media-julkisuutta saanut "mytologian" ilmiö Suomessa. Asialla ei itsellään ole minkäänlaista uutisarvoa, mutta siihen tuhrattu tv-aika ja palstatila on aivan huimaava. Jotain kummallista harrastavia ihmisryhmiä on melkein joka kylässä, eivätkä ne yleensä ylitä uutiskynnystä. "Bock-temppelin" julkisuusarvo tulee siis muualta?
Ei voi välttyä johtopäätökseltä, että suomalaisten kasvavaa kiinnostusta muinaisiin asioihin ja omaan etniseen alkuperäänsä on nähty tarpeelliseksi haitata em. piilovaikutus-kaavan mukaisella atrapilla, joka on juuri niin epämääräinen ja vastenmielinen, ja sopivasti etäisesti muistuttaa muinaisten mytologioiden harrastusta, että se sopii karkoittamaan kaiken kiinnostuksen suomalaisten muinaista kulttuuria ja alkuperää koskevan pohdinnan ympäriltä, ellei jippoa havaita?
Mikä historiassamme on vaarallista?
Tutkiessaan ja kirjoittaessaan Suomen historiaa Kajaanin linnan vankilassa Johannes Messenius joutui saman ongelman eteen kuin tämän päivän oppikirjojen selaaja: Aineistoa on putsattu liian näyttävää historiaa suomalaisille osoittavista tiedoista. Svean valtakunnan arkistoja lienee siivottu 1600-luvulla, suomenmaalaisen sivistyneistön Tukholmaan kohdistaman "kansallismielisen" tyytymättömyyden pelästytettyä byrokraatit. Suomelle rakenneltiin uutta historiaa, jossa valtiollisen kehityksen alku siirrettiin Ruotsin vallan tulohetkeen, jota jo 1300-luvulla oli aikaistettu vuodesta 1250 jKr. edelliselle vuosisadalle, eli ns. "ensimmäiseen ristiretkeen".
Tanskalainen Skandinavian historian tutkija Lauritz Weibull, joka tiedemiehenä on alallaan nimekkäämpi kuin kukaan nyt elävistä, osoitti "1. ristiretken" ja "Henrik-piispan" myöhäisiksi sepitelmiksi, joiden kehyskertomuskin on kansainvälinen kulkutarina. Tämä tieto ei ole vielä ehtinyt oppikirjoihin, vaikka se julkaistiin Suomessa jo 1919. Syynä sensurointiin täytyy olla ko. myytin käyttö suomalaisten historiankäsityksen ja sitäkautta kansallisen oman kuvan manipuloimisessa.
Sensurointia ja disinformaation levitystä siis tapahtuu, eikä mytologia ole yhtään vähemmän kuuma aihe, kuin historia. Ior Bockin laaja mediajulkisuus on siitä hyvä osoitus.
Sellainen näkemys suomalaisten ja eurooppalaisten menneisyydestä ja vanhoista mytologioista, joka perustuu "faktoihin" jotka noteerataan vain suppeassa ja muita lähdeaineistoja hylkivässä asiallevihkiytyneiden poppoossa, ei voi koskaan vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Tälläiseltä sisäpiiri-näkemykseltä jää puuttumaan kaikki uskottavuus, ja se on pakostakin ristiriidassa tosiasioiden kanssa.
Bockin "suku-historiikki" on toki ääriesimerkki, mutta suomalainen keskusteluilmapiiri ei ole vielä toipunut edes Wettenhovi-Aspan hiihtävistä faaraoista ym. ihmeistä. Tämä on sitäkin valitettavampaa, kun todellisestakin menneisyydestä löytyy em. fiktioita (kohtelias sanonta) sensaatiomaisempiakin asioita.
Käsitys oman kansallisuuden historiasta on tärkeä osa yksilön identiteettiä ja kuvaa omasta itsestään ja mahdollisuuksistaan. Erilaiset siirtomaaherrat ovatkin yleensä muistaneet tämän, ja pyrkineet hävittämään tietämyksen alusmaan kansallisesta menneisyydestä. Samaa asiaa on palvellut esim. emämaan historian pitäminen kouluaineena. Kun jonkun Afrikan maan koululaiset pänttäsivät päähänsä Englannin historiaa, ja oma menneisyys oli joko lisäkurssina tai laatikkona oppikirjan sivun reunassa, kyseessä oli siirtomaasorron ilmentymä, -ja tietoisesti käytetty vallankäytön väline. Suomalaisessa tavassa käsitellä omaa menneisyyttä on samoja piirteitä. Kaikki muistavat oppikirjojen hengen, että "täällä ei ollut mitään ennen Ruotsin vallan tuloa", mutta sama meno jatkuu tieteellisessä tutkimuksessa, yliopistollisessa opetuksessa ja mediassa. Tapio Kaitaharju kommentoi lopputulosta näin: "Kun ajattelee suomalaisten asemaa 600 vuotta ruotsinvallan alla, asian ymmärtää helposti. ... Tilanne johti luonnollisesti siihen, että oli yläkerran väkeä ja alakerran väkeä. Kansallinen itsetunto painettiin kyseisessä eriarvoisuudessa väistämättä alas. Nyt olisi vihdoin aika korjata asia."
Suomalaisten enemmistön tiedot omasta kansallisesta menneisyydestään ovat harmillisen puutteelliset, ja tieteellisen tutkimuksen tuloksiin nähden vanhentuneet, ja omaa etnisyyttä vähättelevät. Monia tutkimuksen uusia löytöjä on popularisoitu päin helvettiä (anteeksi satanismini), ja tiedon tarkentumisen sijasta tuloksena ovat olleet entistä hämärämmät käsitykset.
Kun E.N.Setälä määritteli perinteisen kuvan suomalais-ugrilaisten kielten sukupuusta, toimittiin sen hetken tietojen perusteella. "Sukupuu"-mallin oletettiin kuvaavan sekä a) kielten välisiä yhtäläisyyksiä, että b) kielten polveutumista vanhemmista muodoista ja kieliperheen jakautumisen historiaa. Sukupuun muotoon vaikuttivat myös ko. kansojen nykyiset asuinpaikat.
Nyttemmin tiedetään esim. ettei itämerensuomen jakautuminen pää-murteisiin vastaa myöhempiin tytärkieliin hajoamista, vaan esim. karjala koostuu itäisen ja pohjoisen murteen aineksista. Tämänkaltaisia kehityslinjoja, kuten myös kieliryhmän ulkopuolisten kielten vaikutusta kielten ja murteiden erilaistumiseen, on vaiketa kuvata sukupuu-grafiikalla.
Sukulaiskielten eräät kieliopilliset piirteet esiintyvät tai puuttuvat eri kielistä yllättävän epäsäännöllisesti, ja tämän kuvaamiseen käytetään isoglossi-kaaviota, eli saman piirteen omaavat kielet jätetään yhden epäsäännöllisen ympyrän sisään, etc..
Perinteisen setäläläisen esitystavan kritiikki on siis paikallaan, mutta siitä yleissivistykseen lipsahtanut slogan, "sukupuu on lyöty päreiksi", onkin ymmärretty niin etteivät sukulaiskansamme olisikaan meille sukua. Tämä käsitys on täydellistä puppua.
Uudemmat kieli-sukulaisuuksien esitystavat, isoglossit, kampa- ym. kuviot, kuvaavat läheisten kielten keskinäisiä eroja ja yhtäläisyyksiä eri keinoin, kuin Setälän aikana. "Sukupuun" vastaisessa polemiikissa ei kuitenkaan ole kyse diagrammin muotoa koskevasta skismasta, vaan kielisukulaisuuden hämärtämis-yrityksestä.
"Hiidenkivi" -lehti julkaisi lyhenteen Matti Sarmelan Jyväskylässä huhtikuussa -99 pitämästä luennosta, jossa hän käsitteli hyvin tärkeää, mutta vähän pohdittua kysymystä identiteetin merkityksestä pienille kansoille, kuten suomalaisille.
Matti Sarmela kirjoittaa: "Me kuulumme siis Euroopan kanta-asukkaisiin, jotka jo jääkauden aikana elivät tässä maanosassa. Me olemme pohjoisten metsien ja soiden ekohistoriaa, merenrannikoiden, jokivarsien ja järvireittien kansoja; maanosan vanhin kulttuuri. Suomalais-ugrilaisten kansojen menneisyydessä on säilynyt se, mitä on ollut alkuperäinen eurooppalaisuus." (Hiidenkivi 1-00)
Tämä on tieteen nykyisiin löytöihin ja yleistyksiin perustuva näkemys, mutta suurella yleisöllä on varsin toinen kuva suomalaisuudesta, -omasta etnisyydestään. Miksi?
Olen aiemmin siteerannut erästä ranskalaista tutkijaa: "Suomen kieltä tutkittaessa oletetaan aina jonkin lainasanan tarkoittaman esineen tai innovaation tulleen suomalaisten keskuudessa käyttöön vasta ko. sanan lainautuessa suomen kieleen. Muiden kielten kohdalla tätä yleistystä ei tehdä. Miksi siis suomalaistenkaan?" (kirjasta "les anciäänt fenno-ugriääns" tai jotain sentapaista, 1968)
Sarmela jatkaa samasta asiasta: "Suomalaiselle kulttuurintutkijalle suomalaisuus on ollut vain diffuusioilmiö. Jokaiselle perinneilmiölle, jokaiselle Kalevalan runomotiiville on aina löydetty vastine ja esikuva Euroopan muinaisista keskuksista." -Ikäänkuin suomalaiset olisivat olleet täysin sivussa kansojen yhteisestä globaalista kulttuuria luovasta prosessista, mykkänä takapenkin Taavina, ottaen nöyrästi vastaan mitä ylhäältä annetaan.
Eräs keskeinen ilmiö kulttuurissa on mytologian arkaaisin kerrostuma. Tulemme myöhemmin osoittamaan, että kaikki muu lepää sen päällä. Skandinaavian mytologiaa tunteville Ygdrasil, maailmanpuu, on tuttu käsite. Uralilaisilla kansoilla on sama myytti, mutta meidän puussamme tuikkii latvassa aurinko ja kuu, ja sen oksilta tulevat sielunlinnut. Läntisempi versio näyttää köyhtyneeltä, ja on siis kopio.
Edellä esitettyä hypoteesia voidaan kritisoida, mutta toisensuuntaiset väittämät eivät ole sen vahvemmalla pohjalla. Todellisuudessa onkin kyse hyvin alkuperäisestä myytistä, joka lienee vanhempi kuin esim. ero indoeurooppalaisiin ja uralilaisiin kansoihin. Aihe on siis ollut ihmisten mielissä jo kaukana menneisyydessä, mutta en silti ihmettelisi, jos huomisessa Hesarissa kerrottaisiin, että Kalevalan maailmanpuu on skandinaavis-germaaninen laina.
Matti Sarmela. antropologian professori muuten, kiinnittää myös huomiota läntisen "korkea"kulttuurimme erääseen usein unohdettuun puoleen: "...länsimaista kulttuuria uhkaa moraalinen ja eettinen rappio. Länsimaisuus on oikeastaan jo rappiokulttuuri, se on saavuttanut kehityksessä muinaisen Rooman imperiumin. ... Huumekauppiaat ja elämysteollisuuden tajuntateknikot pitävät massat rauhallisina."
Sivilisaatiomme "kehitys" onkin hidasta kuolemaa. Ensin tuhoutuu tietoisuus omasta identiteetistä, sitten moraali. Tuhoamme itse itsemme, ja seuraavat kansat saavat aloittaa kulttuurinsa kehittämisen pölyn peittämiä rauniokaupunkejamme ihmetellen?
"Kansallisvaltioiden, näiden viimeisten kollektiivikulttuurien, tai kuviteltujen paikallisten yhteisöjen yläpuolelle ovat nousseet tavarateollisuuden, ihmishuollon, ympäristövalvonnan ja tulevaisuusteollisuuden globaalit teknokoneistot. ...eikä kehitys voi pysähtyä ennen kuin ihminen ja luonto ovat teknosysteemien täydellisessä hallinnassa." (Sarmela)
Visio on synkkä, mutta se on esitetty viimeaikoina yhä useammin ja mitä erilaisempien ajattelijoiden ja tarkkailjoiden toimesta. Yhteistä heille on vain, että heillä on silmät auki,
Jos seuraamme Sarmelan ajatuskulkua toiseen suuntaan, näemme itsetuhon ja arvottomuuden vastapoolin: Etnisen identiteetin terveen yhteisöllisyyden ja ehjän ihmisyyden edellytyksenä ja ylläpitäjänä. Näinkö ovat vaihtoehdot?
Suomalaisten enemmistön tiedot omasta kansallisesta menneisyydestään ovat harmillisen puutteelliset, ja tieteellisen tutkimuksen tuloksiin nähden vanhentuneet, ja omaa etnisyyttä vähättelevät. Monia tutkimuksen uusia löytöjä on popularisoitu päin helvettiä, ja tiedon tarkentumisen sijasta tuloksena ovat olleet entistä hämärämmät käsitykset. Tämä on omiaan jyrkentämään Sarmelan mainitsemaa alamäkeä juurettomuuteen, moraalin rapistumiseen ja henkisesti onttoon ja globaalisti tuhoisaan konsumismiin.
Henkinen tyhjyys ei kuitenkaan tule tekemättä. Sekä suurelle yleisölle että erityisryhmille tarjotaan lyhyisiin valheisiin perustuvaa hömppää, jonka levittäjillä on työrauha, jollaisesta "suomenmieliset" kirjoittajat voivat enintään nähdä unta. Tämä disinformaatio karkoittaa kiinnostuneita kansallisen identiteetin ja myös tietopohjaisesti suomalaisuutta koskevien kysymyksenasettelujen ympäriltä, ja antaa jäljelle jääneille niin kehnot työkalut, ettei niillä voida uhata suomalaisuutta vähättelevää konsensusta.
Lukija ehkä huomasi käsitteen kansallinen. Sehän kuulostaa epäilyttävältä, aivan kuin...? -Juuri näin aivopesu toimii.
"...ja tapahtui paljon muitakin sellaisia asioita, joita aina tapahtuu silloin kuin papit ovat vihaisia." - Toteaa Mika Waltarin Sinuhe, kun erilaiset enteet ja selittämättömyydet hämäsivät egyptiläisiä. Tänäänkin alkaa näkyä eräitä säännönmukaisia ilmiöitä aina kun mediasensorit huolestuvat yleisön vääristä kiinnostuksen kohteista. Ne ovat yhtä tunnistettavia, kuin Sinuhe Egyptiläisessä mainitut pappien temput kansan manipuloimiseksi. Seuraavassa perustiedot.
Hämäämisen metodi:
Poliittiset järjestelmät luokitellaan arkitajunnassa "demokratioiksi" ja "diktatuureiksi". Näille molemmille on yhteistä yksi piirre: Hallitsemisen perusta on enemmistön kannatus. Keinoissa joilla tämä hankitaan ja säilytetään, on eroja. Moderni tajunnantäyttöteollisuus onkin kaventanut em. "järjestelmien" poikkeavuutta toisistaan.
Ihmisjoukkojen tajunnan säätelemiseksi epäkorrekti tieto, eli sellaiset asiat, jotka saavat kansan huomaamaan jotain ei-toivottua, pidetään poissa näkyvistä, tai tehdään vastenmieliseksi. Tähän tarkoitukseen käytetään klassisia menetelmiä:
1. Kiistetään kaikki. Näin menettelevät vain tyhmät tai vallan sokaisemat. Tämä on häviäjän taktiikkaa.
2. Fiksu hankkii Asiantuntijan, -hätätapauksessa vaikka lukiolais-poika jota tituleerataan "tutkijaksi", joka mediassa toistaa taikasanat: "Asia ei ole sillä tavalla." Asiantuntijan ei tarvitse tietää mistään mitään, vaan tärkeintä on virallinen asema jossakin, ja sopiva habitus.
3. Esitetään torjuttua tietoa muistuttavaa hömppää, joka jättää kuulijaan muistijäljen. Kun "pahaa tietoa" tulee manipuloidun kuulijan korviin, hän "tunnistaa": "-Ai, tämä on sitä. Enpä taida olla kiinnostunut." Näin vaarallisen tiedon "ekologinen lokero" mediatodellisuudessa tulee täytettyä heikennetyllä kannalla, eikä vahinkoa tapahdu. Nettiin voidaan myös tehdä vaarallista aineistoa sisältävää sivua muistuttava tekele.
4. "Palkataan hulluja", eli etsitään jostakin sopivia kahjoja ikäänkuin ottamaan nimiinsä torjuttava asia. Jos joku vielä näiden toimenpiteiden jälkeen kiinnostuu ko. aiheesta, hän etsiytyy virallisen Mr/Ms.Hömpän luokse, -ja huomaa että tämän on täyttää potaskaa koko juttu. Sitten kiinnostunut lakkaa olemasta kiinnostunut, kuten olikin tarkoitus. Viralliset hömppä-hemmot pidetään esillä mediassa sopivin välein.
5. Esitetään oikeaa tietoa väärien henkilöiden/kanavien kautta, niin ettei tiedolla ole kuulijoita. Kun asia on kerrottu, sen uutisarvo laskee.
6. Eristetään torjuttavan tiedon harrastus "alakulttuuriksi", joka ei kommunikoi suuren yleisön kanssa, vaan ajan mittaan etääntyy normaali-ihmisiä kiinnostavasta maailmasta. Klassinen esimerkki tästä on äärivasemmiston varjomaailma, jossa nämä onnettomat jyystivät ideologiaansa vuosikymmeniä erossa reaalimaailmasta. Tämän sivun lukijoita kiinnostavassa pakanuus-tapauksessa voi olla vaarana pitäytyminen omassa keskustelu- sfäärissä, jossa muinaisuskontoja tms. pohditaan ottamatta huomioon (tavallisen) tieteen löytöjä, ja toisaalta keskustelu jää suuren yleisön tavoittamattomiin.
Eräät pohdiskelut "paleopaganismista" ja myöskin ns. arjalaisen menneisyyden rakentelu perustuvat vain po. sektorissa relevantteihin faktoihin, jotka ovat siis normaalin kritiikin ulottumattomissa ja perustuvat tutkimuksen piirissä jo vuosikymmeniä sitten hylättyihin näkemyksiin. "Atlantiksen" etsintä on toinen hyvä esimerkki henkisestä umpiosta, jossa eletään aivan omassa kuvitelma-maailmassa, jonka "totuudet" eivät ulkopuolisia kiinnosta. Sellaiseen joudutaan, jos jätetään huomioimatta muu kuin "omien" tieto.
Näin vaarallisesta tiedosta tulee "vaihtoehtoista", eli kukaan normaalielämää elävä ei välitä siitä pätkääkään.
7. Myönnetään torjuttava tieto todeksi, ja ryhdytään itse "edustamaan" sitä. Samalla saadaan (mediaa käyttäen) sen virallisen tulkitsijan rooli. Tästä asemasta käsin vesitetään ko. ilmiö, ja heti tilaisuuden tullen tehdään ikäänkuin kompromissi vallitsevan käsityksen kanssa, ja tuomitaan aidosti po. mielipidettä esittäneet "ääriryhmäksi". Tätä siirtoa valmisteltaessa lähetetään joku muu sättimään po. tiedon esittäjiä niistä näkökannoista käsin, jotka itse tullaan seuraavassa hetkessä hylkäämään.
Edellä esitetty on perustietoa politiikan puolelta, mutta ilmeisen yleispätevää. Syynä tähän tarkasteluun on vähintään kerran vuodessa jossain mediassa toistettava Ior Bock -syndrooma, joka onkin viimeisten parinkymmen vuoden aikana eniten media-julkisuutta saanut "mytologian" ilmiö Suomessa. Asialla ei itsellään ole minkäänlaista uutisarvoa, mutta siihen tuhrattu tv-aika ja palstatila on aivan huimaava. Jotain kummallista harrastavia ihmisryhmiä on melkein joka kylässä, eivätkä ne yleensä ylitä uutiskynnystä. "Bock-temppelin" julkisuusarvo tulee siis muualta?
Ei voi välttyä johtopäätökseltä, että suomalaisten kasvavaa kiinnostusta muinaisiin asioihin ja omaan etniseen alkuperäänsä on nähty tarpeelliseksi haitata em. piilovaikutus-kaavan mukaisella atrapilla, joka on juuri niin epämääräinen ja vastenmielinen, ja sopivasti etäisesti muistuttaa muinaisten mytologioiden harrastusta, että se sopii karkoittamaan kaiken kiinnostuksen suomalaisten muinaista kulttuuria ja alkuperää koskevan pohdinnan ympäriltä, ellei jippoa havaita?
Mikä historiassamme on vaarallista?
Tutkiessaan ja kirjoittaessaan Suomen historiaa Kajaanin linnan vankilassa Johannes Messenius joutui saman ongelman eteen kuin tämän päivän oppikirjojen selaaja: Aineistoa on putsattu liian näyttävää historiaa suomalaisille osoittavista tiedoista. Svean valtakunnan arkistoja lienee siivottu 1600-luvulla, suomenmaalaisen sivistyneistön Tukholmaan kohdistaman "kansallismielisen" tyytymättömyyden pelästytettyä byrokraatit. Suomelle rakenneltiin uutta historiaa, jossa valtiollisen kehityksen alku siirrettiin Ruotsin vallan tulohetkeen, jota jo 1300-luvulla oli aikaistettu vuodesta 1250 jKr. edelliselle vuosisadalle, eli ns. "ensimmäiseen ristiretkeen".
Tanskalainen Skandinavian historian tutkija Lauritz Weibull, joka tiedemiehenä on alallaan nimekkäämpi kuin kukaan nyt elävistä, osoitti "1. ristiretken" ja "Henrik-piispan" myöhäisiksi sepitelmiksi, joiden kehyskertomuskin on kansainvälinen kulkutarina. Tämä tieto ei ole vielä ehtinyt oppikirjoihin, vaikka se julkaistiin Suomessa jo 1919. Syynä sensurointiin täytyy olla ko. myytin käyttö suomalaisten historiankäsityksen ja sitäkautta kansallisen oman kuvan manipuloimisessa.
Sensurointia ja disinformaation levitystä siis tapahtuu, eikä mytologia ole yhtään vähemmän kuuma aihe, kuin historia. Ior Bockin laaja mediajulkisuus on siitä hyvä osoitus.
Sellainen näkemys suomalaisten ja eurooppalaisten menneisyydestä ja vanhoista mytologioista, joka perustuu "faktoihin" jotka noteerataan vain suppeassa ja muita lähdeaineistoja hylkivässä asiallevihkiytyneiden poppoossa, ei voi koskaan vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Tälläiseltä sisäpiiri-näkemykseltä jää puuttumaan kaikki uskottavuus, ja se on pakostakin ristiriidassa tosiasioiden kanssa.
Bockin "suku-historiikki" on toki ääriesimerkki, mutta suomalainen keskusteluilmapiiri ei ole vielä toipunut edes Wettenhovi-Aspan hiihtävistä faaraoista ym. ihmeistä. Tämä on sitäkin valitettavampaa, kun todellisestakin menneisyydestä löytyy em. fiktioita (kohtelias sanonta) sensaatiomaisempiakin asioita.
Käsitys oman kansallisuuden historiasta on tärkeä osa yksilön identiteettiä ja kuvaa omasta itsestään ja mahdollisuuksistaan. Erilaiset siirtomaaherrat ovatkin yleensä muistaneet tämän, ja pyrkineet hävittämään tietämyksen alusmaan kansallisesta menneisyydestä. Samaa asiaa on palvellut esim. emämaan historian pitäminen kouluaineena. Kun jonkun Afrikan maan koululaiset pänttäsivät päähänsä Englannin historiaa, ja oma menneisyys oli joko lisäkurssina tai laatikkona oppikirjan sivun reunassa, kyseessä oli siirtomaasorron ilmentymä, -ja tietoisesti käytetty vallankäytön väline. Suomalaisessa tavassa käsitellä omaa menneisyyttä on samoja piirteitä. Kaikki muistavat oppikirjojen hengen, että "täällä ei ollut mitään ennen Ruotsin vallan tuloa", mutta sama meno jatkuu tieteellisessä tutkimuksessa, yliopistollisessa opetuksessa ja mediassa. Tapio Kaitaharju kommentoi lopputulosta näin: "Kun ajattelee suomalaisten asemaa 600 vuotta ruotsinvallan alla, asian ymmärtää helposti. ... Tilanne johti luonnollisesti siihen, että oli yläkerran väkeä ja alakerran väkeä. Kansallinen itsetunto painettiin kyseisessä eriarvoisuudessa väistämättä alas. Nyt olisi vihdoin aika korjata asia."
Suomalaisten enemmistön tiedot omasta kansallisesta menneisyydestään ovat harmillisen puutteelliset, ja tieteellisen tutkimuksen tuloksiin nähden vanhentuneet, ja omaa etnisyyttä vähättelevät. Monia tutkimuksen uusia löytöjä on popularisoitu päin helvettiä (anteeksi satanismini), ja tiedon tarkentumisen sijasta tuloksena ovat olleet entistä hämärämmät käsitykset.
Kun E.N.Setälä määritteli perinteisen kuvan suomalais-ugrilaisten kielten sukupuusta, toimittiin sen hetken tietojen perusteella. "Sukupuu"-mallin oletettiin kuvaavan sekä a) kielten välisiä yhtäläisyyksiä, että b) kielten polveutumista vanhemmista muodoista ja kieliperheen jakautumisen historiaa. Sukupuun muotoon vaikuttivat myös ko. kansojen nykyiset asuinpaikat.
Nyttemmin tiedetään esim. ettei itämerensuomen jakautuminen pää-murteisiin vastaa myöhempiin tytärkieliin hajoamista, vaan esim. karjala koostuu itäisen ja pohjoisen murteen aineksista. Tämänkaltaisia kehityslinjoja, kuten myös kieliryhmän ulkopuolisten kielten vaikutusta kielten ja murteiden erilaistumiseen, on vaiketa kuvata sukupuu-grafiikalla.
Sukulaiskielten eräät kieliopilliset piirteet esiintyvät tai puuttuvat eri kielistä yllättävän epäsäännöllisesti, ja tämän kuvaamiseen käytetään isoglossi-kaaviota, eli saman piirteen omaavat kielet jätetään yhden epäsäännöllisen ympyrän sisään, etc..
Perinteisen setäläläisen esitystavan kritiikki on siis paikallaan, mutta siitä yleissivistykseen lipsahtanut slogan, "sukupuu on lyöty päreiksi", onkin ymmärretty niin etteivät sukulaiskansamme olisikaan meille sukua. Tämä käsitys on täydellistä puppua.
Uudemmat kieli-sukulaisuuksien esitystavat, isoglossit, kampa- ym. kuviot, kuvaavat läheisten kielten keskinäisiä eroja ja yhtäläisyyksiä eri keinoin, kuin Setälän aikana. "Sukupuun" vastaisessa polemiikissa ei kuitenkaan ole kyse diagrammin muotoa koskevasta skismasta, vaan kielisukulaisuuden hämärtämis-yrityksestä.
"Hiidenkivi" -lehti julkaisi lyhenteen Matti Sarmelan Jyväskylässä huhtikuussa -99 pitämästä luennosta, jossa hän käsitteli hyvin tärkeää, mutta vähän pohdittua kysymystä identiteetin merkityksestä pienille kansoille, kuten suomalaisille.
Matti Sarmela kirjoittaa: "Me kuulumme siis Euroopan kanta-asukkaisiin, jotka jo jääkauden aikana elivät tässä maanosassa. Me olemme pohjoisten metsien ja soiden ekohistoriaa, merenrannikoiden, jokivarsien ja järvireittien kansoja; maanosan vanhin kulttuuri. Suomalais-ugrilaisten kansojen menneisyydessä on säilynyt se, mitä on ollut alkuperäinen eurooppalaisuus." (Hiidenkivi 1-00)
Tämä on tieteen nykyisiin löytöihin ja yleistyksiin perustuva näkemys, mutta suurella yleisöllä on varsin toinen kuva suomalaisuudesta, -omasta etnisyydestään. Miksi?
Olen aiemmin siteerannut erästä ranskalaista tutkijaa: "Suomen kieltä tutkittaessa oletetaan aina jonkin lainasanan tarkoittaman esineen tai innovaation tulleen suomalaisten keskuudessa käyttöön vasta ko. sanan lainautuessa suomen kieleen. Muiden kielten kohdalla tätä yleistystä ei tehdä. Miksi siis suomalaistenkaan?" (kirjasta "les anciäänt fenno-ugriääns" tai jotain sentapaista, 1968)
Sarmela jatkaa samasta asiasta: "Suomalaiselle kulttuurintutkijalle suomalaisuus on ollut vain diffuusioilmiö. Jokaiselle perinneilmiölle, jokaiselle Kalevalan runomotiiville on aina löydetty vastine ja esikuva Euroopan muinaisista keskuksista." -Ikäänkuin suomalaiset olisivat olleet täysin sivussa kansojen yhteisestä globaalista kulttuuria luovasta prosessista, mykkänä takapenkin Taavina, ottaen nöyrästi vastaan mitä ylhäältä annetaan.
Eräs keskeinen ilmiö kulttuurissa on mytologian arkaaisin kerrostuma. Tulemme myöhemmin osoittamaan, että kaikki muu lepää sen päällä. Skandinaavian mytologiaa tunteville Ygdrasil, maailmanpuu, on tuttu käsite. Uralilaisilla kansoilla on sama myytti, mutta meidän puussamme tuikkii latvassa aurinko ja kuu, ja sen oksilta tulevat sielunlinnut. Läntisempi versio näyttää köyhtyneeltä, ja on siis kopio.
Edellä esitettyä hypoteesia voidaan kritisoida, mutta toisensuuntaiset väittämät eivät ole sen vahvemmalla pohjalla. Todellisuudessa onkin kyse hyvin alkuperäisestä myytistä, joka lienee vanhempi kuin esim. ero indoeurooppalaisiin ja uralilaisiin kansoihin. Aihe on siis ollut ihmisten mielissä jo kaukana menneisyydessä, mutta en silti ihmettelisi, jos huomisessa Hesarissa kerrottaisiin, että Kalevalan maailmanpuu on skandinaavis-germaaninen laina.
Matti Sarmela. antropologian professori muuten, kiinnittää myös huomiota läntisen "korkea"kulttuurimme erääseen usein unohdettuun puoleen: "...länsimaista kulttuuria uhkaa moraalinen ja eettinen rappio. Länsimaisuus on oikeastaan jo rappiokulttuuri, se on saavuttanut kehityksessä muinaisen Rooman imperiumin. ... Huumekauppiaat ja elämysteollisuuden tajuntateknikot pitävät massat rauhallisina."
Sivilisaatiomme "kehitys" onkin hidasta kuolemaa. Ensin tuhoutuu tietoisuus omasta identiteetistä, sitten moraali. Tuhoamme itse itsemme, ja seuraavat kansat saavat aloittaa kulttuurinsa kehittämisen pölyn peittämiä rauniokaupunkejamme ihmetellen?
"Kansallisvaltioiden, näiden viimeisten kollektiivikulttuurien, tai kuviteltujen paikallisten yhteisöjen yläpuolelle ovat nousseet tavarateollisuuden, ihmishuollon, ympäristövalvonnan ja tulevaisuusteollisuuden globaalit teknokoneistot. ...eikä kehitys voi pysähtyä ennen kuin ihminen ja luonto ovat teknosysteemien täydellisessä hallinnassa." (Sarmela)
Visio on synkkä, mutta se on esitetty viimeaikoina yhä useammin ja mitä erilaisempien ajattelijoiden ja tarkkailjoiden toimesta. Yhteistä heille on vain, että heillä on silmät auki,
Jos seuraamme Sarmelan ajatuskulkua toiseen suuntaan, näemme itsetuhon ja arvottomuuden vastapoolin: Etnisen identiteetin terveen yhteisöllisyyden ja ehjän ihmisyyden edellytyksenä ja ylläpitäjänä. Näinkö ovat vaihtoehdot?
Suomalaisten enemmistön tiedot omasta kansallisesta menneisyydestään ovat harmillisen puutteelliset, ja tieteellisen tutkimuksen tuloksiin nähden vanhentuneet, ja omaa etnisyyttä vähättelevät. Monia tutkimuksen uusia löytöjä on popularisoitu päin helvettiä, ja tiedon tarkentumisen sijasta tuloksena ovat olleet entistä hämärämmät käsitykset. Tämä on omiaan jyrkentämään Sarmelan mainitsemaa alamäkeä juurettomuuteen, moraalin rapistumiseen ja henkisesti onttoon ja globaalisti tuhoisaan konsumismiin.
Henkinen tyhjyys ei kuitenkaan tule tekemättä. Sekä suurelle yleisölle että erityisryhmille tarjotaan lyhyisiin valheisiin perustuvaa hömppää, jonka levittäjillä on työrauha, jollaisesta "suomenmieliset" kirjoittajat voivat enintään nähdä unta. Tämä disinformaatio karkoittaa kiinnostuneita kansallisen identiteetin ja myös tietopohjaisesti suomalaisuutta koskevien kysymyksenasettelujen ympäriltä, ja antaa jäljelle jääneille niin kehnot työkalut, ettei niillä voida uhata suomalaisuutta vähättelevää konsensusta.
Lukija ehkä huomasi käsitteen kansallinen. Sehän kuulostaa epäilyttävältä, aivan kuin...? -Juuri näin aivopesu toimii.
Vastaukset 1
Vanhimmat
On totta nimittäin, että Suomen historiaa kirjoitetaan tällä hetkellä Brysselin sinikeltaisten linssien läpi katsottuna ja siitä tulee kylmää, hengetöntä, väärää. Tämä siis tarkoituksella?
EU-kritiikin laita on maassamme niin kuin tuosta ilmenee.
Tiedotusmanipuloinnin uhreilla on EU:n linnunpelättimenä Neuvostoliitto jota ei edes ole enää olemassa. Tämä kuitenkin tehoaa mielikuvana että "se on EU:ssa tai Neuvostoliitossa oltava."
Kekkosen parjaaminen on selvä tapaus: sillä koetetaan peittää totaalista kansan itsemääräämisoikeuden luovuttamista Eurooppalaiselle suurvaltayhtymälle ikään kuin Neuvostoliitto olisi enenmmäkin vaikuttanut maan asioihin, vaikka esimerkiksi Suomesta ei osallistunut NL:ssä yhteiseen päätöksentekoon ketään, Suomessa ei noudatettu NL:n maatalouspolitiikkaa, ei sen talous- ja rahapolitiikkaa, eikä yya:sta huolimatta yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Joka tapauksessa, neuvostoliitto oli ja meni, joten se ei ole mikään syy luovuttaa päätäntävaltaa ja ylettömiä rahasummia minnekään muuallekaan.
Paavo Väyrynen on muuan EU-kritiikin linnunpelätin? Totuus EU:sta pyritään vaientamaan leimaamalla totuudentorvet "väyryslandian" kannattajiksi.
Demareiden kikka on käyttää "pienemmän pahan" propagandatekniikkaa siten että kerrotaan kuinka tämä ja tuo on VIELÄ huonompi vaihtoehto kuin heidän antamansa, vaikka se on aika lapsellinen peruste. Tämän mukaan siis tietä riittää alaspäin niin pitkälle kuin on olemassa yksi vieläkin huonompi vaihtoehto.
Propagandasta kirjoittamaan innostuttaessa on syytä muistaa pahamaineinen "ison valheen" metodi.
"Suomen itsenäisyys lisääntyy EY:n jäsenenä."
Tavallinen pulliainen ei olisi voinut tällaista esittää, mutta kun sen esittävät vastuunalaiset päättäjät - se uskotaan. Eihän heidän asemassaan voisi sellaista väittää ellei se muka olisi "totta." Tämän mukaan Suomi on sitä itsenäisempi mitä enemmän se luovuttaa päätäntävaltaa ulkomaille, eli varsinkin Nizzan sopimuksen ja EU:n laajentumisen myötä unionin suurille maille.
Liittovaltion osamaa ei ole itsenäinen valtio. Sellainen maa jolla on jonkun rajojensa ulkopuolisen hallintokoneiston käsissä mm. rahapolitiikka, ei ole itsenäinen maa. Jopa Venäjän vallan aikana Suomella oli enemmän liikkumavaraa kuin nyt.