Menetin alkuvuodesta ainoan veljeni ja vain muutama vuosi sitten isäni. Ja kun tuntuu, ettei millään meinaa toipua. Mulla on perhe ja siinä mielessä ihan hyvin asiat.
Äiti on elossa, mutta hänen kanssaan ei tule oltua oikein missään tekemisissä, kun on alkoholisti.
Minä järjestin veljeni hautajaiset ja hoidin muutenkin kaikki asiat, poikamies kun oli ja nyt ollaan viety kirpputorille paljon häneltä jäänyttä tavaraa ja kaikki tuntuu niin vaikealta ja tuskaiselta. Ei meinaa pystyä edes ajattelemaan koko asiaa ja silti pyörii mielessä vain, että "miksi"?
Mieheni kanssa en voi/halua keskustella asiasta enkä lastenikaan, kun pelkään, että romahdan aivan täysin. Nytkin itken, kun tuntuu niin pahalta.
Miten tässä näin kävi? Meni ainoa veli, lapsilta eno ja mieheltä hyvä kaveri, eihän tässä ole mitään järkeä. Isänkin kuolemasta aloin vasta toipumaan ja nyt vielä tämä. Tuntuu, että liian paljon on menettänyt liian lyhyessä ajassa, se on jotenkin niin väärin.
Miten ihmeessä tästä selviää ja milloin?
Äiti on elossa, mutta hänen kanssaan ei tule oltua oikein missään tekemisissä, kun on alkoholisti.
Minä järjestin veljeni hautajaiset ja hoidin muutenkin kaikki asiat, poikamies kun oli ja nyt ollaan viety kirpputorille paljon häneltä jäänyttä tavaraa ja kaikki tuntuu niin vaikealta ja tuskaiselta. Ei meinaa pystyä edes ajattelemaan koko asiaa ja silti pyörii mielessä vain, että "miksi"?
Mieheni kanssa en voi/halua keskustella asiasta enkä lastenikaan, kun pelkään, että romahdan aivan täysin. Nytkin itken, kun tuntuu niin pahalta.
Miten tässä näin kävi? Meni ainoa veli, lapsilta eno ja mieheltä hyvä kaveri, eihän tässä ole mitään järkeä. Isänkin kuolemasta aloin vasta toipumaan ja nyt vielä tämä. Tuntuu, että liian paljon on menettänyt liian lyhyessä ajassa, se on jotenkin niin väärin.
Miten ihmeessä tästä selviää ja milloin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ymmärrän täysin tunteesi. Valitettavasti elämä ei aina ole oikeudenmukaista. Ymmärrämn myös sen kuinka hirveää on mennettää aluksi isä ja sitten vielä velikin- tuskasi on hirveä.
En voi sanoa muuta lohdutuksen sanaa muuta kuin sen ja tämäkin on hirveää sanoa, jos kukaan muu ei ole syypää heidän kuolemiinsa, niin sinun kannattaa olla edes jonkin verran onnellinen siitä.
Minulle on syyttömänä tehty monia hirveitä asioita ja tekoja on vaikea antaa anteeksi. Lisäksi tässä alkaa olla oma talous ja terveys vaarassa.
Uskon, ettet koskaan tule pääsemään täysin tapahtuneesta, mutta jo jonkun vuoden päästä elämäsi on varmasti jo helpompaa- aika parantaa ainakin osan haavoista. Lisäksi yleensä myös kärsimykset opettavat kunnioittamaan myös elämää enemmän- oppii huomaan kaiken rajallisuuden. Näin ainakin itselleni on tapahtunut.
Uskon kuitenkin, että sukulaisesi on Jumalan hyvässä huomassa Taivaassa, sillä Jeesus on pessyt
meidät kaikki verellään puhtaiksi ja antanut täten meille kaikille iänkaikkisen elämän.
Minä ymmärrän täysin sinun tuskasi. Me menetimme aikuisen poikamme ihan syyttömästi. Poikamme kaveri surmasi hänet. Me ikävöimme ja suremme tosi paljon. Päivä kerrallaan on vaan mentävä eteenpäin vaikka tuntuisi miltä.Välillä on tunne että maailma on pysähtynyt täysin. Me vaan ootamme että ovi käy ja poikamme tulee kotia. Tällaista tuskaa ja surua ei voi ymmärtää muut kuin ne joille se on tapahtunut.
Veljemme kuoli kolme vuotta sitten ja tuntuu, että se oli vasta eilen.
Tänään torkahdin päivällä ja näin taas unta siitä kun toisten veljieni kanssa menimme äidille kertomaan, se oli kauheinta mitä olen ikinä kokeut.
Pelkäsin äidin romahtavan, mutta hän meni aivan mykäksi ja on sitä oikeastaan vieläkin.
Emme oikeastaan koskaan edes puhu veljen kuolemasta, mutta hänen elämästään kyllä, joskus.
Suremme kukin tahollamme yksin ja tämä on kauheaa vieläkin.
Näen veljeni unissani usein ja se lohduttaa, mutta se, että näen tämän äidille kertomisen on painajainen, tänäänkin itkin kauan.
En voi edes kuvitella mitä on menettää lapsi, vaikka aikuinenkin. Itsellänikin on kaksi.
Joten, otsikkoni olikin aivan väärä, en minä voi sinun suruasi "ymmärtää", vain kuvitella.
Eteenpäin on kai itse kunkin vaan yritettävä mennä...muuta en osaa sanoa.