Isäni sairastui haimasyöpään 2001. Syöpä leikattiin ja elämä jatkui. Tarkastukset joka 3. kuukausi, aina vuoteen 2003. Isäni kertoi maaliskuussa, että ei taaskaan syöpää. Äitini, joka sairastaa reumaa, oli tosi onnellínen niin kuin tietysti kaikki me muutkin. Mutta... kesäkuussa isäni vatsa pömpötti, joten heti lääkäriin. Enää ei ollut mitään tehtävissä, "ei sinulle enää mitään tehdä. Isä sai olla kotona niin kauan, kunnes äiti ei enää jaksanut seurata isän "retkiä". Isä käveli pitkin seiniä,(ulosteet housuihin) emme tienneet, milloin hän oli kunnossa mílloin ei. Lopulta oli pakko laittaa terveyskeskukseen. Terkkasissa osastolla ensin kunnossa, kunnes oli kuuma kesä ja menimme katsomaan.Isälleni oli puettu villapaita päälle ja vahva lääkitys, ei juomista pöydällä. Vieläkin muistan kaiken silmissäni. Nyt veljeni sairaanhoitajavaimo puhui, että minun olisi pitänyt ottaa isäni hoitaakseni.
isän kuolema
pahalta tuntuu
51143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
suruasi rauhassa äläkä anna muiden puuttua siihen. Ei kenenkään tarvitse tehdä enempää kuin jaksaa tai tilnateessa on tehty. Ja ainakaan sanoa toisille, mitä kunkin olisi pitänyt tehdä. Sitä paitsi hän on varmasti saanut hyvää hoitoa ja ajattelee teitä nytkin lämmöllä jossain.
Kiitos, että vsstasit. Pelkäsin käydä näillä sivuilla, jos olenkin tehnyt väärin isälle. Vaikka olen jo viisikymppinen "tyttö", isä oli tosi tärkeä minulle ja perheelleni. Kiitos Sinulle sanoistasi.
Sinulle voimia ja iso hali.Haimasyöpä on kova tauti ja nopeasti vie mennessään.Älä anna itsesyytöksille tilaa,terveyskeskus oli paras paikka isääsi hoidettaessa.Jos tarpeet tulee housuun,niin silloin mahdoton hoitaa kotona.Sinua nyt syyllistetään aivan turhaan.Oma isäni sairastaa alzheimerintautia,alkaa olla huoli koska joutuu tai pääsee laitokseen.Kuinka kauan äiti jaksaa hoitaa.
Sinun ei tarvitse varmastikaan kantaa minkäänlaista syyllisyyttä isäsi hoidosta sairauden loppuvaiheessa. Veljesi sairaanhoitaja vaimo saattaa itse kokea jotain syyllisyyden tunteita ja yrittää kaataa omaa pahaa mieltään sinun päällesi. Hän saattaa miettiä ,miksi he eivät tehneet niin jne..
Elämä vain menee niin kuin sen on tarkoitettu meneväksi vaikka välillä sen hyväksyminen onkin tosi vaikeaa.
Olen itse viisikymppinen äitini muutama kuukausi sitten menettänyt "pikku tyttö".
Hei.
Jos vain pystyt yritä siirtää veljesi vaimon sanat pois tästä hetkestä.
Sinä olet menettänyt rakkaan isän ja suru ja ikävä on läsnä.Olen aivan varma että isä siellä jossain katselee sinua ja on kaikesta saamastaan tuesta sairautensa aikana ollut onnellinen.
Jos sairaalassa on laitettu villapaita,se on laitettu isäsi pyynnöstä koska hänen oli kylmä. Tiedän sen koska paras ystäväni sairasti haimasyöpää ja hän pyysi vielä viimeisinä hetkinään lämmintä villapaitaansa ylleen.. En ole sairaanhoitaja mutta he kuitenkin siellä sairaalassa varmasti huolehtivat kaikesta parhaan kykynsä mukaan.Tätini on tällä hetkellä sairaalassa ja olin viime yön hänen sänkynsä äärellä kun lähtö on niin lähellä..Hoitajat kävivät tunnin välein tarkistamassa ja korjaamassa peittoa, antamassa sellaisilla topsipuikoilla, joissa oli sitruunan maku, hänen huulilleen kostuketta. Juomista ei suoraan voinut tädille ja ystävällenikään antaa koska vesi olisi mennyt ns väärään kurkkuun ja aiheuttanut hirveät yskimisreaktiot.Kipulääkitys ystävällenikin annettiin ja tuntui että on vahvasti ylilääkitty mutta sekin oli hänen parhaakseen. Uskon että sinun isällesi annettiin samoin hänen parhaakseen. Tuntuu varmasti pahalta kun miettii mitä olisi voinut tehdä mutta isäsi varmasti sai parhaan avun ja helpotusta kipulääkkeillä.
Kun joskus jaksat,muista isää kaikilla niillä hyvillä muistoilla mitkä sait kun ehdit aikuiseen ikään ennen menetystäsi.
Minun isäni kuoli autokolarissa 45 vuotiaana ja itse olin 19 v, olin isäntyttö myöskin. ja voin jotenkin kuvitella mikä suru sinulla on.
Jaksamista sinulle parhaitten muistojen keskellä. Meidän isillämme on nyt kuitenkin hyvä olla.