Niin se on, kun velat kaatuu päälle ja et pysty
niistä suoriutumaan alkaa koko maailma ahdistaa.
Olet silloin yhdentekevä, yhteiskunnan pohjasakkaa kaikille, pankille, vakuutuslaitoksille, verottajalle, ulosottomiehelle, haastemiehelle jne.
Ennen huolehdin itse asioistani ja nykyään sen tekevät muut.
Kaikki menee pieleen, vaikka kuinka olisit yritteliäs suomen maassa. Monille nuorille, ei kerrota totuutta yrittämisestä kuinka raskasta se on, ei minullekkaan, varsinkaan mitä tapahtuu
sen jälkeen, kun yritys tekee konkurssin.
Lähellä on se, että hävitän koko perheeni tästä maailmasta kärsimästä. Pinna on lähellä katketa. Pitkään olen kestänytkin liki 9 vuotta, mutta
sain viimeisen pisaran, kun pankki ilmoitti, että irtisanoo asuntolainan, jos en saa myydyksi taloa piakkoin. Yrittänyt olen, mutta ostajaa ei ole kuulunut. Sitten tulee pakkohuutokauppa ja pyyhkii mieheni ja minun elämäntyön mennessään,
eikä meistä ole jäljellä kuin pala roskaa.
Pahinta on, että tappellemme nykyään koko ajan rahasta. Meistä on tullut kyynisiä, emmekä enää osaa luottaa ihmisiin. Jäljelle on jäänyt viha ja tuska,riitelevä pariskunta ja lapsemme kärsii.
Sitä on Suomen maassa yrittäminen joustamista ja kärsimistä.
Olemme kaikkien yhteiskunnan tukien ulkopuolella, kaikille on aivan sama onko meidän perhettä vai ei, parasta olisi hävitä tuhkana tuleen niin kuin Danny laulaa: tuuliviiristä.
niistä suoriutumaan alkaa koko maailma ahdistaa.
Olet silloin yhdentekevä, yhteiskunnan pohjasakkaa kaikille, pankille, vakuutuslaitoksille, verottajalle, ulosottomiehelle, haastemiehelle jne.
Ennen huolehdin itse asioistani ja nykyään sen tekevät muut.
Kaikki menee pieleen, vaikka kuinka olisit yritteliäs suomen maassa. Monille nuorille, ei kerrota totuutta yrittämisestä kuinka raskasta se on, ei minullekkaan, varsinkaan mitä tapahtuu
sen jälkeen, kun yritys tekee konkurssin.
Lähellä on se, että hävitän koko perheeni tästä maailmasta kärsimästä. Pinna on lähellä katketa. Pitkään olen kestänytkin liki 9 vuotta, mutta
sain viimeisen pisaran, kun pankki ilmoitti, että irtisanoo asuntolainan, jos en saa myydyksi taloa piakkoin. Yrittänyt olen, mutta ostajaa ei ole kuulunut. Sitten tulee pakkohuutokauppa ja pyyhkii mieheni ja minun elämäntyön mennessään,
eikä meistä ole jäljellä kuin pala roskaa.
Pahinta on, että tappellemme nykyään koko ajan rahasta. Meistä on tullut kyynisiä, emmekä enää osaa luottaa ihmisiin. Jäljelle on jäänyt viha ja tuska,riitelevä pariskunta ja lapsemme kärsii.
Sitä on Suomen maassa yrittäminen joustamista ja kärsimistä.
Olemme kaikkien yhteiskunnan tukien ulkopuolella, kaikille on aivan sama onko meidän perhettä vai ei, parasta olisi hävitä tuhkana tuleen niin kuin Danny laulaa: tuuliviiristä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
että tarjoat taloasi pankin ostettavaksi, kun ulkopuolista ostajaa ei ole ilmaantunut? Jostain jäänyt mieleen, että pankki on ostanut velallisen taloja ja velallinen on voinut jäädä asumaan vuokralle. Parempi vaihtoehto se olisi kuin pakkohuutokauppa. Kyllä asiasi ja perheesi tilanne järjestyy, mutta vaatii voimia ja sinnikkyyttä. Oletko ottanut yhteyttä velkaneuvojaan? Jos et, ota heti yhteys ja mene keskustelemaan, miten velat voi hoitaa. Voimia ja tsemppiä sinulle ja perheellesi!
Yritän neuvotella pankin kanssa, tuntuu vain, etten enää jaksa, olen ollutkin pirun sitkeä tähän asti. Kokenut monenlaista. Äitienpäivä on tulossa ja pitäisi osata nauttia lapsen tähden.
Sillä on kuitenkin oikeus elämään.
Kuule älä luovuta!!!!
Vaikka maailma just nyt näyttää pahalta ja on seinä vastassa, elä anna periksi.
Mene kunnan velkaneuvojalle, joka oikeasti sinua yrittää auttaa.
Voi olla, että talo menee, mutta maailma on täynnä asuntoja.
Tärkeintä on sinä, puolisosi ja lapsesi.
Sitten suku ja ystävät, Suomi ja muu maailma.
Riidelkää vain, mutta puhaltakaa yhtä kynttilää.
Meillä toinen osapuoli oli korviaan myöten epäreilussa lainatilanteessa. Jäljet johti edelliseen Suureen lamaan.
Päätettiin vain lapioida paskat pois ja tehdä asiat niinkuin ne tehtävä on, vaikka kuinka otti aivoon.
Kyseessä oli satoja tuhansia vanhoja markkoja eli ei mikään pikkujuttu.
Pääasia on tehdä selväksi, mikä on tilanne, että kaikki osapuolet sen ymmärtää.Sen jälkeen ottaa laskin käteen ja miettiä mikä on realistinen maksuaikataulu satunnaiset huvit mukaanlukien.
Sitten vaan tehdä saatanasti töitä.
Ei saa syytellä eikä olla ilkeä. Pitää muistaa rakastaa.
Pitää muistaa,että kaikki loppuu aikanaan eikä kenekään elämä voi olla seinistä ja katosta kiinni.
Mä oon tyytyväinen, kunhan mun toinen puolisko on saman katon alla.Viis katosta.
Me tiputtiin aika korkealta ja ihmisarvo säilyi silti muun maailman silmissä.
Älä piru vie ala uhkailemaan millään tyhmyyksillä!!!!
Kaikesta selviää, mutta puhukää JÄRKEVÄSTI keskenänne.
Sä oot loppu ja väsynyt ja etkä saa unta.
Kierit ,pyörit ja olet helvetin kiukkuinen. Tai sitten ostat punkkupullon tai kaks illassa et saat nukuttua.
Mene hyvä ihminen lääkärille!! Oikeasti!!!
Tarvitset oikeesti kunnon unta ja ihmisen joka on sun puolellasi ulkopuolisena ja niillä on vaitiolovelvollisuus.
Mun ISO virhe oli se, etten mennyt ajoissa.
Jos terveyskeskuslääkäri näyttää mahdottomalta, mene yksityiselle. Ei se niin jeesuksen kallista ole KELA-korvauksien jälkeen. Siis vaikka yleislääkärille.
Pitää päästä keventämään taakka jollekin ulkopuoliselle ja se oikeasti auttaa.
Kerro kaikesta mitä on tapahtunut ja kaikesta ahdistuksesta. Se auttaa kovasti.
Mä oon tosiaan loppu. En pysty nauttimaan mistään. Yölläkin ajatukset ja velat pyörivät mielessä. Jos vaikka, jostain löytyisi ratkaisu.
Viinaa en osaa käyttää. Syön kyllä jonkun verran suruuni, mutta on vaikeaa puhua asioista kenellellään ulkopuoliselle.
Kävin tossa talvella lääkärillä, mutta en saanut kerrottua todellisista ongelmista, vaikeaa kertoa, ettei kokisi leimautuvansa. Mulla ongelmat näkyy fyysisesti, paksusuolentulehdus, migreeni, astmakohtaukset, hillitön väsymys ja kauheat niska-hartiakivut.
Minä joka aiemmin esimerkillisesti kannustin muita nuoria yrittämään, olen nyt itse elämän tosiasioiden edessä. Vähän yli kolmekymppiseksi, olen käynyt monenlaista paskaa. Konkurssi itessään ei ollut niin paha. Pääsin perheeni kanssa jatkamaan, jostain ihmeen kautta samalla meihin luotettiin ja uusi firma saatiin pyörimään.
Mut nyt, kun uudella firmalla on mennyt jo puoli vuotta ihan ok. Ei oma pää enää kestä, ja yksityiselämässä pitäisi tehdä nyt uhrauksia. Luopua monesta asiasta, mitkä on vaivalla hankittu.
Eniten ottaa päähän se jo, joku ostaa talomme ja omaisuutemme dumpataan pilkkahintaan. Kerroin viime syksynä pankille rehellisesti tilanteemme, mutta apua ei tullut. Jos minulle olisi myönnetty laina, jolla olisin voinut kuitata muutamia pikkulainoja pois, olisin kuivilla. Nyt joka päivä
postista tulee joku kirje/lasku, koskien tulottoman ajan kuluja, elämisen kuluja. Ei mitään hurvittelumenoja. Yrittäjänä tiukan paikan tullen rahaa ei saa elämiseen mistään, ei edes kirkon avustusta: Yrittäjä on omillaan.
Talvella lainattiin ystäviltä ja tutuilta rahaa ja saatiin maksettua takaisin. Mutta kaikki meni ruokaan, muuhun ei ollut sitten varaakaan. Ei puhettakaan, että olisi käynyt perheen kanssa missään omaa paikkakuntaa kauempana.
Ihme, että olen jaksanut. Mieheni voi vielä pahemmin kuin minä. On alkoholisoitunut pahasti, mutta hoitaa työnsä. Minä vastaan meillä kaikesta. Moitin mieheni alkoholin käyttöä, koska siihen kuluu rahaa. Onneksi meistä ei kumpikaan polta tupakkaa.
Emme ole velkaantuneet kevytkenkäisesti. Ostelleet hienoja autoja, käyneet etelänmailla, niinkuin normaalit työssäkäyvät hyvätuloiset tänä päivänä tekee. Monesti ei olla saatu yrittäjinä mitään palkkaa itse ja kaikki on mennyt työntekijöiden palkkoihin.
Anteeksi jos on sekavaa tekstiä. Poikani pyytää minua nyt grillaamaan kanssaan, ja pyytää olemaan kulta hänelle, kyyneleet valuvat poskiani.
Mulla vaan vieläkin pahempi. Multa kans meni kaikki. Olin yrittäjä, tyhjästä alotin nyt ei oo muuta kun velkaa.
Ulosottokirjeitä tippuu millon mistäkin. Alkuun ryyppäsin sen takia, lohduksi ja "pois" todellisuudesta.
Päätös tuli yhtenä päivänä, kun olin poikamme kanssa kahden kotona; Täytyykö aina olla niin hyvä ja varakas isä? Kunhan on lapselle tuki ja turva. Ei me tähän kuolla, ei juimaliste!
Tajusin sen sillon... jos ei ole millä maksaa niin ei ole! Ja se on siinä!
Siinä mielessä olen kääntänyt uuden sivun elämässä että kun niitä velkakirjeitä tulee, laitan ne suoraan tuleen. En tee niillä mitään kun en voi maksaa! Ajattelen että ei elämä ole rahasta kiinni! Pääasia että olen hyvä perheelleni ja lapsille! Muut asiat menköön vaikka helvettiin!
Tiedän että kaikki ei pysty tähän ajatukseen, mutta voimia sinulle ja puolisollesi! Asioihin pitäisi suhtautua oikealla tavalla. MUISTA; Mikään ei ole niin paha kuin kuolema! Kuolemasta ei voi selvitä hengissä, kaiksesta muusta voi! Ajattele mitä sulla on!
Oletteko ottaneet selvää velkajärjestelyn mahdollisuudesta? Aviopuolisot voivat hakea yhdessä.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930057
http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default.asp?tmf=6475&lmf=6510&mode=readdoc&site=34&id=12339
Eihän se välttämättä tule kyseeseen, mutta kannattaa silti selvittää.
Kun koko maailma ahdistaa, systeemi sysii, maalliset asiat romahtavat niskaan ja velkalieka lyhenee niin, ettei sen päässä pyristelevä velkaantunut kykene edes kääntymään, niin ... eikö tästä systeemistä voi pompata ulos? Kyllä yhteiskunta tukee velka-ahdinkoon joutuneita jäseniään, tosin murusin mutta kuitenkin. Tukien saamisen edellytyksenä vain tuntuu olevan se, ettei velkaantunut maksa velkojaan vaan käyttää vähäiset varansa peruselämiseen. Niukkaa ja tiukkaahan ihmisen elämä minimitoimeentuloin on mutta mahdollista, jopa ainakin satunnaisesti onnellisena.
Se, että muut (= esimerkiksi sosiaaliviranomaiset) tietävät Sinua itseäsi paremmin, mitä Sinä a) tarvitset ja b) pystyt maksamaan etoo, tympii, risoo ja kiukuttaa mutta parempi on sopeutua vallitseviin elämänoloihin kuin siirtyä oman käden kautta johonkin tuntemattomaan, jonka laadusta tai edes olemassaolosta emme tiedä. Sitä paitsi velkaantunut voi omalla sinnittelyllään kiusata niitä virkaintoisia ja pilkun kanssa yhdyntää harjoittavia viranomaisia, joiden mielestä raha-asiansa sotkeneitten henkiöitten tuleekin hävitä keskuudestamme vähintään jonnekin tieteiselokuvista tuttuun kauhumaahan.
Kirjoitat, että riitelette rahasta. Oletteko käyneet yhdessä missään talousneuvonnassa?
Hyvin kirjoitettu, kiitos viestistäsi, joka kannusti minua kovasti. Heti maanantaina äitienpäivän jälkeen soitan velkaneuvontaan ja varaan sinne ajan yhdessä mieheni kanssa.
Olen vain huomannut, että muutamia virkaintoisia ihmisiä tuntuu ärsyttävän se, että meidän perhe on edelleen olemassa, samalla paikkakunnalla ja vielä yrittäjinä. Minun veloistani on kyse, jotka ovat johtuneet heikosti menneestä yritystoiminnasta ja niitä on kaikkiaan n. 20.000 €, mutta, kun ne koostuu eri vuosina otetuista pikkulainoista, joita olen tähän saakka lyhennellyt joka suuntaan n. 1300 €/kk. alkaa pinna kiristymään, kun velat on kulutusluottoja, eikä pääoma lyhene ollenkaan. Lainat on aikanaan otettu siinä uskossa, että ne korjaavat heikosti menneen ajan yli ja sitten, kun tulee parempi aika niin maksetaan kerralla pois.... mutta ei ne lyhene. Korko yhdessäkin lainassa on melkein 30 %, ja lainasumman (2500 €) otin Ellokselta 2003.
Joka kuukausi olen lyhentänyt, kunnes viime syksynä tuli tiukka paikka enkä pystynytkään enää.
Tein maksusopimuksia, jotka ei pitänyt, ja viimein tänä keväänä ne laittoivat asian vireille käräjäoikeuteen ja nyt minulla on kuukausi aikaa antaa vastine asiasta. Velkasummat otin siksi, että pystyin maksamaan työntekijöiden palkat.
Oma pankkini ei tule vastaan. En tiedä kannattaisiko kysyä vielä lainaa jostain toisesta pankista. Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Miten pankin vaihto onnistuu?
Me menetimme 1990-luvun lamassa kaiken. Koti myytiin naurettavan halvalla pakkohuutokaupassa, velkaa jäi vielä 300.000 mummoa, joita yhä maksamme ulosottoon joka kuukausi palkastamme ja toinen meistä ansiosidonnaisesta työttömyyskorvauksesta.
Nythän lakia kuitenkin muutettiin niin, että ulosottoteitse voidaan periä vain 15 vuotta eli "vapaudumme" 1.3.2008.
Emme siis omista mitään, asumme vuokralla ja paluuta aikaan ennen kirottua lamaa ei ole.
Oli se helvetillistä aikaa alussa totutella elämään köyhyydessä ja koko ajan tarkkaan laskea, onko varaa alennusmyyntivaatteisiin, ruokaan, etc.
Tiedän, kuinka kauhealta elämäsi nyt tuntuu ja sopeutuminen suureen elämänmuutokseen vie vuosia.
Olen hengessä mukana, toivon ettei sinulle kävisi niin hullusti kuin minulle. Koeta pankin kanssa päästä tyydyttävään sopimukseen.
Mutta sen voin luvata, että elämä jatkuu ja sen kannattaa antaa jatkua.
Taloudellisesti ehkä on tiukempaa, mutta ihminen on sopeutuvainen.
Tiedän kyllä, että tällä hetkellä tuntuu toivottomalta ja helvetilliseltä.
Osaan vain pateettisesti sanoa, että otan osaa ja toivon sinulle parasta.
Sama tilanne täällä, sillä erolla, että velkaa on 200 000 e, ja korot kasvaa koko ajan. Parin viime viikon aikana joka puolelta kiristetään maksamaan, mutta milläs maksat. Tuntuu, että on seinä vastassa, ettei jaksa enää. Jos ei lapsia olisi, ei olis enää minuakaan...
Loppujen lopuksi ne ovat vain paperilappusia ne laskut. Joku vaatii jotain mitä ei ole. Jos ei ole niin ei ole. Vaikka löisi hanskat tiskiin saman tien eikä maksaisi mihinkään suuntaan enää mitään, ei elämä siihen loppuisi, vaan olisi sossun vuoro antaa vähän takaisin peruselämiseen siitä mitä aina itse palkasta tai muusta on veroina joutunut maksamaan.
Minkään ahneiden perintäfirmojen tai yleensäkään rahan takia ei kannata alkaa mitään harkitsematonta tekemään. Ei sitä rahaa kuitenkaan lopulta mukaan saa. Käärinliinoissa kun ei ole taskuja.
Kannattaa miettiä mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Onko se raha? Voisi jäädä yksin elämässä kun vaan olisi rahaa? Vai esim. se että voi olla hyvä läheisilleen? Elää niin että voi olla tyytyväinen menneeseen päivään? Ei täällä rahaa varten olla, siitä on vain tullut niin tärkeää että se ajaa jopa ihmisen arvon yli?
Ensimmäisen kerran pitkään aikaan nukuin yöni hyvin. Edellisenä iltana mietin asioita siihen malliin, että se mikään menee, onkoonkin omaisuutta, niin menköön.
Minä olen parhaani tehnyt, jos työnteko ei riitä pelastamaan minua veloista, niin sitten en voi
mitään.
Luottotiedot ovat olleet minulle tähän saakka kunnia-asia, samoin asiat pankin kanssa on aiemmin luistaneet hyvin. Aina olen päässyt neuvottelemalla eteenpäin. Sitten nyt tuli kuin seinä vastaan. Asiat vain meni huonommaksi ja huonommaksi. Tein budjetin menoistamme ja päätin, että 1.asia on, että meillä on joka tapauksessa tulevaisuudessakin koti, siis katto pään päällä.
Olen aina ollut tarkka raha-asioistani, mutta investoin pari vuotta sitten väärälle liiketoimintalalle ja siitä saan vielä kärsiä. Onnekseni lopetin kyseisen toiminnan aika nopeasti, kun huomasin, että myyntiä ei ole tarpeeksi. Se oli viisain ratkaisu mitä olen tehnyt. Älysin luopua ajoissa.
Tiedän kylläkin, että asiat etenee omalla painollaan. Olen vain ollut niin tiukka, etten ole osannut antaa itselleni anteeksi. Sen työstäminen on vaikeaa.
Yritän pysyä lujana, kohdata sinnikäästi vaikeudet, luovuttaminen ei tunnu sittenkään oikealta ratkaisulta. Vaikeinta on myöntää itselleen, että on epäonnistunut raha-asioiden hoidossa. Yritän opetella aloittamaan alusta. Viisastua virheistä ja asettaa rajat kunniahimolleni.
Hyvä! Juuri näin pitää ajatella.
Prkele, TÄMÄ on sitä sisua, mitä muualla maailmassa ihmetellään.
Anna itsellesi anteeksi ja sano se ääneen. Ihmisellä on oikeus tehdä virheitä, ne ei ihmisarvoa vähennä.Päinvastoin.
Ja kun vilpittömästi parhaan kykynsä mukaan yrittää niitä ratkoa, se on riittävästi.
Voi mennä puhtaalla omallatunnolla nukkumaan.
Tsemppiä!
sen ajan velkaneuvontaan? Aioit soittaa äitienpäivän jälkeen sinne ja varata ajan.
Kyllä ne asiat alkavat järjestyä, mutta tarvitsette ulkopuolista apua. Nimenomaan velkaneuvojaan itse luottaisin samassa tilanteessa kun taloa ette ole saaneet myytyä ja pankki ei tule vastaan. Tsemppiä!
Soitin paikkakuntamme lakiasiantoimistoon, jossa käsitellään mm. velkaneuvonta-asioita.
Sain ajan talousneuvontaan tosi pian, eli jo ensi viikolla. Nyt olet järjestellyt paperiasioita ja laitellut niitä järjestykseen.
Pyysivät tekemään selvityksen perheemme menoista ja sitä olen nyt väsäämässä, elikkäs asiat etenee.