papilli/polyyppi

N29

Olen kärsinyt nyt 5kk:tta peräaukon ja -suolen kivuista, jotka pahimmillaan ovat tehneet istumisen mahdottomaksi, ja täten invalidisoineet elämääni masennuksen partaalle.

Terkkulääkäri kirjoitteli kolme kk:tta putkeen scheriproct neoa ja neoproctia peräpukamiin, kunnes helpotuksekseni lopulta ymmärsi laittaa lähetteen kirurgille pukamien poistoa varten.

No sitten sairaalassa tähystettiin paksusuolen loppuosa, eikä missään vaiheessa edes mainittu mitään leikkauksesta. Sen sijaan kerrottiin että minulla on sisäisten pukamien lisäksi ärtynyt fissuura sekä papilleja, kuulemma eräänlaisia polyyppeja. Määrättiin nitraattivoide 6 vkoksi fissuuraan, ja sen jälkeen taas kattellaan...

Nitraattivoide on sivuoireistaan huolimatta auttanut. Pystyn istumaan pitkiäkin aikoja pehmeällä penkillä. Selällään makaaminen sen sijaan saa vieläkin tunteen että peräsuolessa on joku kova ylimääräinen osa joka tuottaa, ei kipua, mutta epämiellyttävää paineen tunnetta, ja se kestää tunteja. On sellainen olo että haluaisi ponnistaa kovasti saadakseen kivikovan kikkareen ulos, vaikka suoli onkin tyhjä. Seksielämäkin on täysin kuollut kun vakituista kumppania ei ole eikä kenenkään uudenkaan miehen kanssa kehtaa seksiä harrastaa kasvainpallurat pepussa. Paitsi ehkä pimeessä. Kamalaa.

Sairaalan lääkäri vaikutti jotenkin ihmettelevältä tuntemuksistani, sanoi ettei näiden löydöksien perusteella pitäisi olla tuollaisia tuntemuksia. Harmi vain että ne ovat todellisia, ja epätoivoa ei mitenkään pienennä se ettei kukaan näytä osaavan auttaa kunnolla. Lääkäri ei tosiaan maininnut edes polyyppien poistoista mitään, vaikka käsittääkseni ne ovat ajan kanssa ilmiselvä syöpäriski.

Kysyisinkin nyt onko kukaan kärsinyt kuukausia kestäneistä samankaltaisista oireista ja istumisvaikeuksista, ja saaneet niihin apua,
vai pitääkö tässä hyvästellä lopullisesti selällään makuu, pyöräily...??

Entä poistetaanko ihmisiltä yleensä peräsuolen polyypit, pitääkö tässä itse alkaa vaatimaan leikkausta? Entä onko papillit ja polyypit tosiaan sama asia kuten tohtori antoi ymmärtää?

Olisin vastauksista erittäin kiitollinen.

1

3688

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ripe3

      Hei,
      Onpa jännää, että on muitakin, joilla on peräsuolessa samankaltaisia ongelmia kuin sinulla. Olen kärsinyt jo parisen vuotta painontunteesta peräsuolen alueella. On leikattu yksi pukama ja hirtetty pari pientä. Olen juossut eri lääkäreillä ja aina on vain annettu jotain voidetta ja ihmetelty tuntemuksiani, jotka ovat todellisia. Viimeksi löytyi vielä pieni polyyppi, jota ei poistettu. Olen kerta kaikkiaan masentunut, kun vaivaani ei löydy syytä. Istumaan kyllä pystyn ihan hyvin, mutta koko ajan kun olen pystyssä, tuo kummallinen tuntemus peräsuolen alueella vaivaa. Tuntuu jotenkin, että lääkärit eivät oikein ota todesta vaivaani tai vähättelevät sitä. Hermot tässä menevät. Suosittelisin sinulla Suomen ykkös gastroenterologia, joka on tri Pekka Luukkonen. Hän ottaa vastaan potilaita Mehiläisessä Töölössä. Olen itsekin menossa hänen vastaanotolleen ja toivon, että päästäisiin eteenpäin tässä raivostuttavassa asiassa. Hyvää kevättä sinulle ja toivotaan, että vaivaasi myös löytyy lopulta apu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1420
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1355
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      290
      1255
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1115
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1061
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1038
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1019
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      18
      841
    Aihe