leukavaivat

mikä mahtas olla syynä, kun leuka oikealta puolella välillä pureskellessa "rahisee"? se ei ole paukkumista tai vastaavaa, vaan vähän kuin kaksi erilaista osaa hankaisivat yhteen. välillä myös tuntuu saman puolen korvassa pientä painetta tai vastaavaa joka myös katoaa yleensä nopeasti

tämä ongelma on alkanut nyt vasta lähipäivinä, joskus aikaisemmin syksyllä toiselta puolelta luiskahti välilevy ja korjaantui itsellään noin viikossa. sen jälkeen on ollut erilaista särkyä suussa, alkaa yleensä vasta myöhemmin päivällä ja on välillä kovempaa. kaksi kertaa olen käynyt hammaslääkärissä, ei pitäisi ainakaan johtua yläviisureista tai muutenkaan hampaista, eli kai se vissiin johtuu noista nivelistä, vaikka se kyllä kokeili nekin ja niiden liikeradat

pitää käydä uudestaan joku päivä. sanottakoon vielä, että esim. purkan tai minkä tahansa pureskelu auttaa noihin suukipuihin, ja siksi purkkaa onkin mennyt paljon
102534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Älä ainakaan sitä purkkaa syö, se rasittaa leukaa ja pahentaa ongelmaa.

Äänestä
  • ei tuo särky ole kuitenkaan missään vaiheessa helpottanut, vaikka olin tämän episodin alkuvaiheessa muutaman kuukauden kokonaan ilman purkkaa

    ja särkylääkkeet eivät auta, joten kai pitää taas käydä siellä hammaslääkärissä, jos vaikka pääsisi röntgeniin

    Äänestä

  • jepso kirjoitti:

    ei tuo särky ole kuitenkaan missään vaiheessa helpottanut, vaikka olin tämän episodin alkuvaiheessa muutaman kuukauden kokonaan ilman purkkaa

    Välilevyn luiskahdus tai sitten leukanivelen päät kuluneet.

    Äänestä

  • jepso kirjoitti:

    ei tuo särky ole kuitenkaan missään vaiheessa helpottanut, vaikka olin tämän episodin alkuvaiheessa muutaman kuukauden kokonaan ilman purkkaa

    ja särkylääkkeet eivät auta, joten kai pitää taas käydä siellä hammaslääkärissä, jos vaikka pääsisi röntgeniin

    Multa hammaslääkäri kielsi purkan. Ja muutenkin, kun järjellään ajattelee, siinähän ne leuat vasta rasittuvat. Yritä syödä pehmeämpää ruokaa, kunnes pääset ham.lääkäriin. Saattaa johtua hampaiden narskuttelustakin, purentaviasta... ym.

    Äänestä

  • Jemina91 kirjoitti:

    narskuttelua ei pitäisi kuulemma olla, kun hampaat ei ole aamulla ollenkaan kipeät, ja purennankin hammaslääkäri viimeksi kokeili

    Äänestä

  • jepso kirjoitti:

    narskuttelua ei pitäisi kuulemma olla, kun hampaat ei ole aamulla ollenkaan kipeät, ja purennankin hammaslääkäri viimeksi kokeili

    Voi johtua liiasta purkan syönnistä tms. leuan rasituksestakin. Jätä se purkka nyt vaan pois, ellet halua pahentaa asiaa.

    Äänestä

  • Jemina91 kirjoitti:

    Multa hammaslääkäri kielsi purkan. Ja muutenkin, kun järjellään ajattelee, siinähän ne leuat vasta rasittuvat. Yritä syödä pehmeämpää ruokaa, kunnes pääset ham.lääkäriin. Saattaa johtua hampaiden narskuttelustakin, purentaviasta... ym.

    Mulla meinas talvella mennä leuka jumiin ja siihen auttoi se kun pureskeli purkkaa, silloin suu aukesi ihan normaalisti.
    Aikasemmin ollut pari kertaa samanlaista rahinaa kuin ensimmäisen viestin kirjoittajalla ja silloin ollut kipua muutenkin ja leuka mennyt lukkoon. Hammaslääkäri on sanonut että asialle ei mitään voi tehdä, ellei sitten ole jatkuvaa kipua tm. jotka haittaa paljon ja sitten voi harkita leikkausta kenties.

    Äänestä

  • kilpparivaivanen kirjoitti:

    Ite sain ainakin purentakiskon maannantaina.

    Äänestä

Moi.
Mulla on ollut jo kaksi vuotta leukavaivoja ja heti tietysti neuvon lopettamaan tuon purkan. itse kävin hammaslääkärillä, sitten leukapolilla jonka seurauksena käytin sitten kiskoa, hävitin kiskon ja hammaslaboran vinkistä rupesin käyttää jääkiekkoilijoiden suosimia hammassuojia jotka ei maksa juuri mitään mutta vastaa kiskoja. nivel kului vasemmalta puolelta ja siksi rupesin opettelemaan syönniin oikealta puolelta, olin aina pureskellut vasemmalla puolella ja nyt siis tuli tunnit täyteen. nyt leuka menee sijoiltaan silloin tällöin mutta saan sen paikalleen pikku temppuilulla.
Opettele syömään terveellä puolella ja purressa aukaise leukaa reilummin niin nivel ei jää liikkumaan siihen pienelle alueelle joka on pahimmin kulunut, tällaiset toimet on auttanut minua.

Äänestä
  • Mä syön aina oikealla puolella, eli sillä mikä reistailee, mutta vasemman puolen hampaita en saa oikein hyvin yhteen että voisin pureskella sillä puolella. Muutenkin tuntuu että se käy vielä enemmän reistailevaan puoleen jos yritän "terveellä" puolella syödä. Onko kipu aivan kamala kun leuat lähtevät sijoiltaan?? Pelkään sitä aivan kamalasti. Enkä tiedä mitä teen jos niin käy enkä pääse lääkäriin juuri silloin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jepso kirjoitti:

mikä mahtas olla syynä, kun leuka oikealta puolella välillä pureskellessa "rahisee"? se ei ole paukkumista tai vastaavaa, vaan vähän kuin kaksi erilaista osaa hankaisivat yhteen. välillä myös tuntuu saman puolen korvassa pientä painetta tai vastaavaa joka myös katoaa yleensä nopeasti

tämä ongelma on alkanut nyt vasta lähipäivinä, joskus aikaisemmin syksyllä toiselta puolelta luiskahti välilevy ja korjaantui itsellään noin viikossa. sen jälkeen on ollut erilaista särkyä suussa, alkaa yleensä vasta myöhemmin päivällä ja on välillä kovempaa. kaksi kertaa olen käynyt hammaslääkärissä, ei pitäisi ainakaan johtua yläviisureista tai muutenkaan hampaista, eli kai se vissiin johtuu noista nivelistä, vaikka se kyllä kokeili nekin ja niiden liikeradat

pitää käydä uudestaan joku päivä. sanottakoon vielä, että esim. purkan tai minkä tahansa pureskelu auttaa noihin suukipuihin, ja siksi purkkaa onkin mennyt paljon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu