Kun aloin rakastaa toista naista.

Elämäni kääntyi raiteilleen kun rakastuin toiseen naiseen. Tunne oli molemminpuolinen ja kehittyi kunnon suhteeksi, joka jatkuu vieläkin. Elämme onnellista ja tasapainoista elämää sekä yhdessä että yksilöinä.

Tästä nyt viitisen vuotta aikaa. Vastaan on tullut miehiä kosioaikeissa, mutta se on kuulkaa niin, että kun kerran saa koskettaa taivasta, eli rakastua naiseen, ei siitä ole enää paluuta. Nyt tiedän miltä kokonaisvaltaisuus tuntuu!
51713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tuokaa lepsopuluveria !

Äänestä

kuvitella, mitä olisi kokonaisvaltaisuus ilman miestä. Minun elämä muuttui kun rakastuin nykyiseen mieheeni. Olemme monta kertaa puhuneet, että vasta nyt olemme ehjä. Huom! Yksikössä ehjä. Ennen olimme kaksi puolikasta eksyneinä toisistamme.

Äänestä
  • minäkin luulin aluksi ymmärtäneeni kaiken...sitten selvisi ettei ne naiset ole sen parempia kuin miehet..mettämistä yms.paskaaa.. nyt yhdessä täytdellisen luetettavan miehen kanssa..tai niin voi luulla..mihin oikeasti uskoa
    ?

    Äänestä

Toivon kaikkea hyvää sinulle.Äläkä välitä noista solvauksista. Kateellisia!

Äänestä

sinulla noin pahasti. No, onneksi et itse näy tajuavan, miten pieleen meni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jahnis kirjoitti:

Elämäni kääntyi raiteilleen kun rakastuin toiseen naiseen. Tunne oli molemminpuolinen ja kehittyi kunnon suhteeksi, joka jatkuu vieläkin. Elämme onnellista ja tasapainoista elämää sekä yhdessä että yksilöinä.

Tästä nyt viitisen vuotta aikaa. Vastaan on tullut miehiä kosioaikeissa, mutta se on kuulkaa niin, että kun kerran saa koskettaa taivasta, eli rakastua naiseen, ei siitä ole enää paluuta. Nyt tiedän miltä kokonaisvaltaisuus tuntuu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu