Tekniikan maailman autopalstasta minäkin

kauppias Keravalta

kyllähä niitä virheitä sattuu jokaiselle. Tuntuu kylläki oudolta, ettei oo korjattu mitään ainaskaan minun nähden!

Kaivelinpa lehtiä, mitä sattui olemaan käsillä. Tässäpä näitä!

Otanpa jottaa esillens: TM 6-2006: Väärin!
Ohituskielto EI koske kiihdytyskaistatapauksissa, sillä autot vain SIVUUTTAVAT toisensa.
Kolmio tarkoittaa, että on annettava esteetön kulku. Et saa ajaa eteen, tahi muutoinkaan häiritä "päätiellä" ajavia. Piste.

En muista, missä ledessä oli yllyttäjän ankarasta vastuusta.
Se on kiistämättä kova, mutta vain, JOS yllytetty tekee sen laittoman teon sellaisenaan.
Mutta,. rangaistusta ei saa, jos yllyttää piikkurikokseen. Muistelen, että sakkoa - viiva - maks. 6 kk vankeutta.

N:o 18-06: Miksi ei saa olla merkkiä n:o 551? Normaalikäytäntö ja kaupunkisuunnittelu on sen hyväksi nähnyt. Hesa on täynnä näitä yksisuuntaisiksi merkittyjä "kummallisuuksia". Haloo nyt jo!

N:o 20-06:
Sininen vilkku päällä hälytysajoneuvossa. Se oikeuttaa ajamaan poikkeuksellisissa paikoissa ja poikkeuksellisesti. Ei punaisia päin. Muille tulee kuitenkin erityinen varovaisuusvelvoite mm. TLL 3 §:n, 23:n pohjalta, ynnä muualta.

- lehtinumeroa en muista, mutta. Moottoripyörää ei saa pysäköidä kuin ajoradan suuntaisesti ja mahdollisimman kauaksi tien keskeltä. Lehdessä oli poikittaisjuttu, kuten joskus Smart- autostakin. Väärin.
Jos tilaa on, sen mp:n viereen (rinnakkain) saa pysäköidä auton, jos tiellä on riittävää tilaa ja JOS mp:n saa mukavasti taas liikkeelle.

- Ja vielä. En muista numeroa. Mitä tarkoititte, että minun pihani yms. olisi mukamas maastoliikennelain tarkoittamaa aluetta?
Kertokaa näihin vastausket, mieluimmin TM:n korjaussivuilla 007. h.

Valitettavasti ette korjaa, vaikka postia toimitettu, myös netin kautta. Sama juttu esim. Esko Ruuhelan jutuissa.

6

528

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kakkosvaih(d)e nyt

      on sielläkin hauskaa luettavaa :) ja hahahahahahaaaaa

    • siinä pulma

      "Sivuuttaminen" tarkoittaa sitä että ERI SUUNTIIN liikkuvat autot kohtaavat toisenssa.

    • virheitä

      katsis kysyy Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta tai Åbo Academista valmistuneilta oikeilta liikenneopettajilta. Monet heisyä ovat teknikoita, inssejä ja muita alan asiantuntijoita.

      • kuka vastaa?

        onko tää nyt vaikenemalla selvä?


      • TM ja IS/IL on hupaa
        kuka vastaa? kirjoitti:

        onko tää nyt vaikenemalla selvä?

        ei pitäisi kirjoitella, ellei hallitse paremmin, kuin muut, oikeat asiantuntijat.
        Perusveikot vaietkoon.


      • odottavan aika
        TM ja IS/IL on hupaa kirjoitti:

        ei pitäisi kirjoitella, ellei hallitse paremmin, kuin muut, oikeat asiantuntijat.
        Perusveikot vaietkoon.

        luulis korjauksia kuuluvan!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16822
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5414
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2560
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2036
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1755
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      986
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      948
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      30
      861
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      856
    Aihe