Missä iässä ihmisen kuuluisi kirjoittaa elämäkertansa?
Silloin ,kun vielä muistot ovat tuoreita,vai silloinko,kun elämä on jo kullannut kaiken.Pahimassa tapauksessa vanhempana ei edes muista mitään.
Osa julkiksia kirjoitta muistelmiaan jo kolmikymppisinä.Viiskymppisten muistelmissa voi olla jo jotain nostalgiaa.Mutta jonkun vanhan ihmisen muistelmat vasta saavat aikaan elämäkerrallista makua.
Yksi ystäväni on ystävystynyt kahdeksankymppisen mummon kanssa.Hänen lapsensa eivät ole kiinnostuneita mamman muisteloita lukemaa, eivätkä myöskään lapsenlapset. Ystäväni kuitenkin on. Tuollaisessa käsin kirjoitetussa tekstissä on jotain ehdottoman ihastuttavaa.Tavallisen ihmisen tavallista arkea.Kahdeksankymppinen on elänyt ajan ilman kännyköitä,nettiä ja kertakäyttövaippoja.
Hän meni vihille sodan keskellä. Rakkaus humahti pommien putoilessa.Sormukset vaihtuivat rautaisiin rinkuloihin.Naiset kylvivät pellot ja kasvattivat isot katraat kakaroita.Osa haudattiin kehkotautisina,osa kärsi poliosta,joku aina selvisi henkiinkin.
Tuskin tarvitsi miettiä harrastuksia ,tai turhautua liiasta ajasta.
Komeron valtauksen loppusuoralla käteeni eksyi kellastunut isomummini kuva. Siinä hän istuu selkä suorana,hiukset hellästi kamattuina nutturalle.Työn ja nivelrikon rasittamat kädet lepäävät lempeinä sylissä.Hänen syvällä olevissa tummissa silmissään on ikiaikainen tuike.Kasvot ovat elämän kuluttamat ja hienojen ryppyviivojen vaottamat,kuin silkkipaperia puristeltuna.Hänen suupielessään väreilee pieni hymy,jota ei edes Mona Lisakaan voisi paremmin ilmentää.
Mitä minä hänestäkään tiedän.Enpä paljoakaan.Tiedän saaneeni perintönä yhden nimistäni.Tämä nimi on kulkenut suvun naisilla ja annettu aina kuopus tytölle.Nimi on historiallinen ja kaunis.
Tämän isomummoni tiedän olleen kylän laulaja.Hänet kutsuttiin laulamaan,häihin ja hautajaisiin. Hänkin synnytti kaksitoista lasta.Kaksi poikaa kuoli sodassa.Yksi lapsista kehkotautiin.Yksi menehtyi kurkkumätään. Hän hautasi miehensä kohta viimeisen lapsensa syntymän jälkeen.Avioitui vielä vanholla päivillään uudelleen. Eli elämänsä loppuun pienessä mökissä.
Toivoisin saavani lukea hänen elämäkertansa.Muttei ole ketään,joka olisi sen kirjoittanut.
Liimasin tuon löytämäni valokuvan albumiin ja kirjoitin alle:
Hänen laulunsa helisi heleästi saatellen kuolleet
taivaisiin ja rakastavaiset arkipäivän yhteiseen
kokemukseen. Vaikka suurin rakkaus olisi vailla
puhetta,niin laulaessa se sävelin koskettaa
sydänten syvimpiä kieliä.
Sikurliina
Silloin ,kun vielä muistot ovat tuoreita,vai silloinko,kun elämä on jo kullannut kaiken.Pahimassa tapauksessa vanhempana ei edes muista mitään.
Osa julkiksia kirjoitta muistelmiaan jo kolmikymppisinä.Viiskymppisten muistelmissa voi olla jo jotain nostalgiaa.Mutta jonkun vanhan ihmisen muistelmat vasta saavat aikaan elämäkerrallista makua.
Yksi ystäväni on ystävystynyt kahdeksankymppisen mummon kanssa.Hänen lapsensa eivät ole kiinnostuneita mamman muisteloita lukemaa, eivätkä myöskään lapsenlapset. Ystäväni kuitenkin on. Tuollaisessa käsin kirjoitetussa tekstissä on jotain ehdottoman ihastuttavaa.Tavallisen ihmisen tavallista arkea.Kahdeksankymppinen on elänyt ajan ilman kännyköitä,nettiä ja kertakäyttövaippoja.
Hän meni vihille sodan keskellä. Rakkaus humahti pommien putoilessa.Sormukset vaihtuivat rautaisiin rinkuloihin.Naiset kylvivät pellot ja kasvattivat isot katraat kakaroita.Osa haudattiin kehkotautisina,osa kärsi poliosta,joku aina selvisi henkiinkin.
Tuskin tarvitsi miettiä harrastuksia ,tai turhautua liiasta ajasta.
Komeron valtauksen loppusuoralla käteeni eksyi kellastunut isomummini kuva. Siinä hän istuu selkä suorana,hiukset hellästi kamattuina nutturalle.Työn ja nivelrikon rasittamat kädet lepäävät lempeinä sylissä.Hänen syvällä olevissa tummissa silmissään on ikiaikainen tuike.Kasvot ovat elämän kuluttamat ja hienojen ryppyviivojen vaottamat,kuin silkkipaperia puristeltuna.Hänen suupielessään väreilee pieni hymy,jota ei edes Mona Lisakaan voisi paremmin ilmentää.
Mitä minä hänestäkään tiedän.Enpä paljoakaan.Tiedän saaneeni perintönä yhden nimistäni.Tämä nimi on kulkenut suvun naisilla ja annettu aina kuopus tytölle.Nimi on historiallinen ja kaunis.
Tämän isomummoni tiedän olleen kylän laulaja.Hänet kutsuttiin laulamaan,häihin ja hautajaisiin. Hänkin synnytti kaksitoista lasta.Kaksi poikaa kuoli sodassa.Yksi lapsista kehkotautiin.Yksi menehtyi kurkkumätään. Hän hautasi miehensä kohta viimeisen lapsensa syntymän jälkeen.Avioitui vielä vanholla päivillään uudelleen. Eli elämänsä loppuun pienessä mökissä.
Toivoisin saavani lukea hänen elämäkertansa.Muttei ole ketään,joka olisi sen kirjoittanut.
Liimasin tuon löytämäni valokuvan albumiin ja kirjoitin alle:
Hänen laulunsa helisi heleästi saatellen kuolleet
taivaisiin ja rakastavaiset arkipäivän yhteiseen
kokemukseen. Vaikka suurin rakkaus olisi vailla
puhetta,niin laulaessa se sävelin koskettaa
sydänten syvimpiä kieliä.
Sikurliina
Vastaukset 3
Vanhimmat
..kirjoituskisa aiheesta?
Kirjoita joko omasta,tai jonkun muun elämästä pienimuotoinen tarina.
Miten usein vanhoja valokuvia katsellessa herääkin ajatus siitä, miten tuo ja tuo ihminen on elämänsä viettänyt, millaista on ollut satavuotta sitten, minkälainen esi-isä tai äiti on ollut pesoonana.
Vanhoissa valokuvissa on nyös taiteilijan kädenjälki, useinhan niitä retusoitiin kuvanottamisen jälkeen tekniikan ollessa vielä lapsenkengissä nykyiseen verrattuna.
Muistan lapsena ihmetelleeni miten mummoni ja pappani vihkikuvassa on värillinen kukkakimppu vaikka kuva oli muuten mustavalkoinen...tai oikeastaan sellainen kellanruskehtava. Myöhemmin selvisi että kimppu oli taiteilijan kuvaan lisäämä.
Mihin aikaan olisi hyvä kirjoittaa elämänkertansa...No tuskin ainakaan vielä kaksi-kolmikymppisenä niinkuin suuressa lännessä julkkiksilla jo näyttää olevan tapana :)
..ovat useimiten aseteltuja.
Kuvassa oli syytä pysytellä paikoillaan ja naama peruslukemissa.
Jotkut kuvat ovatkin ,kuin tarinoita.
Mummot ja papat laittovat parasta ylleen ja suku kerääntyi ympärille lapset tukistettuna* ja suut pestyinä.
Pienissä laatikko kameroilla otetuissa kuvissa saattoi jo olla vähäsen vapaampi tunnelma.
Mutta saadakseen selvää,mitä niissä on,niitä täytyy suurennuslasilla katsella.