Hullu sanoo sydämessään, "Ei ole Jumalaa". Näin Raamattu sanoo.
Kun tarkemmin miettii ateismia, huomaa että taustalla on vain halu olla uskomatta Jumalaan. Kyseessä on maailmankuvan kokoinen kehäpäätelmä, jonka ensimmäinen peruste on, että Jumalaa ei olisi. Kaikki tulkitaan sitten tästä harhaisesta olettamuksesta käsin niin, ettei Jumalaa olisi. Peruste numero 1. "Koska Jumalaa ei ole, asiat ovat niin ja niin...", ja peruste numero 2. "koska asiat ovat niin ja niin, Jumalaa ei ole." Ateistit eivät suuressa viisaudessaan ymmärrä, että tämän kehäpäätelmän alkupisteenä on kuitenkin väite vailla mitään pohjaa.
Me uskovaisina kuitenkin tiedämme, että maailma ja sen lainalaisuuden todistavat Jumalasta ja siitä, että Jumalan sana on totta. Kun otamme Jumalan osaksi maailmankuvaamme, asettuu kaikki kohdalleen. Maailman huipputiedemiehet USA:ssa rohkenevat nykyään myötää, että näin se on. Kaikki myyttiset teoriat evoluutiosta jne. ovat menettänee uskottavuutensa. Vain mielenhäiriöön rinnastettavissa oleva itsepetos ja halu uskoa valheisiin voi selittää ihmisten turvautumisen sepitelmiin. "Sillä luullessaan viisaita olevansa, ovat he tyhmiksi tulleet". Miten totta tuo Raamatun sana on...
Ateismi hulluutta
4
208
Vastaukset
- saattaa olla
liian voimakas ilmaus. Sitä evo-teorian kannattajat eivät ole useinkaan oivaltaneet, että menneisyyteen kuuluvia asioita ei voi todistaa kokeellisesti. Kyse on hypoteesista: näin se olisi voinut mennä. Yhtään välimuotoa eri lajien väliltä ei ole löytynyt, ja tämä on iso ongelma. Pitäisi myös syntyä uutta informaatiota, joka sitten voisi periytyä - tällaista ei kokeissa ole saatu esiin. Tulos on negatiivinen siellä missä näyttöä voisi saada. Näppärä ajatuskuvio silti, mutta uskoa se vaatii. Tietysti myös koko Atte-aate perustuu uskoon.
- hulluutta.
Kysymys en enemmän erilaisista maailmankuvista ja elämänkatsomuksista. Yleisesti ottaen ateisti rakentaa elämänkatsomuksensa tieteellisellä pohjalla "lepäävälle" maailmankuvalle; uskova taas myyttiselle perustalle.
Tieteelliset teoriat eivät ole myyttisiä. Virheellisiä tai puutteellisia ne saattavat olla mutta tiedeyhteisöjen "tarkka seula" pitää kyllä huolen ennenpitkää "myyttisyyden" riisumisesta.
Mitä kehäpäätelmiin tulee, uskova Raamattunsa kanssa ei kyllä ole kovin kaukana kehäpäätelmästä.
Huom! Tämä ei ole uskonnon vastainen kirjoitus. Aloittajan nimimerkki kuitenkin oli: "Tosiasiat ovat tosiasioita...". - tpk_68
>Kun tarkemmin miettii ateismia, huomaa että
>taustalla on vain halu olla uskomatta Jumalaan...
Ei halu vaan kykenemättömyys.
>Me uskovaisina kuitenkin tiedämme, että maailma
>ja sen lainalaisuuden todistavat Jumalasta ja
>siitä, että Jumalan sana on totta.
....
>Maailman huipputiedemiehet USA:ssa rohkenevat
>nykyään myötää, että näin se on.
Tiede (vakavasti otettava) ei ole edelleenkään osoittanut, että jumalaa/jumalia olisi olemassa. Tosin, puolueettomana "tarkkailijana" tiede ei myöskään kiistä ehdottomasti jumalan olemassaolon mahdollisuutta. Tiede ei tuota absoluuttista tietoa, uskosi taas perustuu absoluuttiseen varmuuteen jumalan olemassaolosta. Kuitenkaan et kykene todistamaan jumalasi olemassa oloa vakuuttavasti kenellekään ateistille/vääräuskoiselle. Näkemyksesi on täysin subjektiivinen, olet vain kykenemätön sitä itse havaitsemaan.
>Vain mielenhäiriöön rinnastettavissa oleva
>itsepetos ja halu uskoa valheisiin voi selittää
>ihmisten turvautumisen sepitelmiin
Just joo. Voit varmaan tarkemminkin diagnosoida ateistin henkisen tilan? Deluusio(?)lienee sitten se vallitseva tila jossa ateisti elää. Mutta patterikorjaamoista löytyy kyllä myös historiallisia raamatullisia henkilöitä, profeettoja ja muita jumalan lähettiläitä joiden potilaskertomuksessa lukee esimerkiksi: "realiteettitestaus pettää".
Ateisti "uskossaan" tuskin uppoaa näin syvälle järjen jättömaille. - admata.
Kuuluuko helluntailaisuuteen ateistien halventaminen mielisairaiksi? Mielestäni asiaton avaus:(
Tiede ei todista niin Jumalan puolesta kuin vastaankaan. Tiedemiehissä on samoin niin ateisteja kuin uskovaisiakin. Tosin tilastollisesti enemmän ateisteja.
Tämän avausten kaltainen sokea ja tyhmä Raamatulla päähän lyöminen, sekä täysin perättömien huuhaatietojen kertominen antaa todella surkean kuvan uskovaisista, mutta se voi myös olla avauksen kirjoittaneen tarkoituskin;) Kuka vaan kun voi esittää ketä vaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475285Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511790Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1361707Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141355
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41240No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol26121981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171077Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877