Herätään aamulla klo 07:00 ja käydään kusella ja pestään kädet ja naama. Miehet ajavat parran ja kampaavat tukan, naiset kähertävät tukan ja puuteroivat naaman.
Vessasta siirrytään keittiöön ja laitetaan kahvi tulemaan ja jos tulee sanomalehti tilattuna, haetaan se eteisestä ja luetaan sitä joko keittiön pöydän ääressä tai olohuoneessa.
Aamiaisen syöminen ei ole välttämätöntä, itse pärjään mukillisessa kahvia lounaaseen asti hyvin.
Tehdään töitä lounasaikaan asti ja sitten syödään lounas, mieluiten tillilihaa ja perunoita. Lautanen syödään tyhjäksi ja jos kehtaa niin nuollaan lautanen, niinkuin minä teen kotona.
Klo 16:00 valmistaudutaan kotiin lähtöä varten, sanotaan pomolle "hei" ja osaston sihteerille "moikka" ja muille työkavereille että "mä en pääse nyt" kun vaimo odottaa kotona.
Kotona klo 16:47 laitetaan salkku ja kengät eteiseen, päällystakin voi jättää päälle ja kävellä keittiöön, sanotaan vaimolle/aviomiehelle "hei rakas kulta ja annetaan suukko", lapsilta kysytään "mites koulupäivä sujui ?".
Vaimo laittaa silakkalaatikon ja kahvin tulemaan.
Päivällinen syödään koko perheen voimalla ja vaihdetaan päivän kuulumiset.
Kuuden aikaan iskä menee olkkariin katselemaan kuuden uutisia TV2:lta, äiskä tulee tiskauksen jälkeen katsomaan sääennustuksen.
18:51 isä hakee salkun eteisestä ja plärää papereita klo 19:23 asti ja katselee samalla MTV3:n uutisia.
Sen jäkeen katellaan mitä katellaan, ehkä mennään nettiin.
Illalla äiskän päätä särkee taas ja molemmat nukahtaa klo 23:47.
Näin pitää elää
6
238
Vastaukset
- lukuunottamatta
...aivan ihana kertomus!!
Luultavasti kirjoitit tuon sarkastisessa mielessä, mutta minä pidin siitä huolimatta kertomuksestasi hyvin paljon! :)
Ihana vanhanaikainen elämä... - toisenlainen..........
rytmi. Nousen klo ½12. Juoksen vessaan. Laitan kahvin tippumaan. Tuon kupin olkkariin. Päästän kissat ulos. Jos hyvä päivä, juon kaffeet ulkona.
Surfailen netissä tai teen muuta tyhmää.
Klo 18:00 muistan, puolivälissä Dr Phillin ohjelmaa, että herranduudeli, en ole muistanut syödäkään tänään. Saarioisten laatikko uuniin.
Katson töllöä. Klo 20:00 muistan ett se hemmetin loora on vielä uunissa.
Käyn kiskaisemassa uunista puoliksi palaneen kökkäreen, ja haukun itteäni, ett: Miks en taaskaan pistänyt ajastinta päälle.
Katton tv:tä, surfailen. Laitan kissoille safkaa ja vettä, vaihdan hiekkoja.
Klo on 24:00. Haa, vielä hyvää aikaa ennen nukkumaanmenoa. Surfailen tai pelaan. Klo 3:40 huomaan että: jaa piti nukkumaankin mennä. Sammutan valot ja menen petiin. Kissat aloittaa joka öisen tappelunsa. Nousen ylös. Suihkuttelen niitä ruiskupullolla. Yritän nukkua. Tappelu alkaa taas. Nousen ylös. Ruiskuttelen. Jossain vaiheessa nukahdan. Parin tunnin kuluttua herään pirunmoiseen särkyyn käsissäni. Nousen ylös. Otan lääkettä. Paijaan kissojani. Menen nukkumaan. Herään klo ½12. jne.
(Tiskaan kerran viikossa...tai tiskikone tiskaa)
J-m- päivä kerrallaan
lorottelemaan joskus kestää 2min.sitten kahvit päälle kisalle ruokaa tyttö lähtee kouluun meen vilkuttamaan parvekkelle.Vaimo lähtee kurssille mä jään kotiin surfailee netissä .sitten puolen päivän aikaan vien koiran ulos.tyttö tuleekoulusta vaimo kurssilta syödään .katotaan tv.tä mennään nukkumaan eiks ookki eri hyvä päivärytmi?
- ihan simppeli
päivä kerrallaan kirjoitti:
lorottelemaan joskus kestää 2min.sitten kahvit päälle kisalle ruokaa tyttö lähtee kouluun meen vilkuttamaan parvekkelle.Vaimo lähtee kurssille mä jään kotiin surfailee netissä .sitten puolen päivän aikaan vien koiran ulos.tyttö tuleekoulusta vaimo kurssilta syödään .katotaan tv.tä mennään nukkumaan eiks ookki eri hyvä päivärytmi?
Meikä säveltää päivänsä miten sattuu heräämään. Pitäis ottaa asiakseen oikea päivärytmi. Mulla olikin jo yhdessä vaiheessa ihan okei. Sitten retkahti ja tuumin, että 'piruako varten pinnin'. En ole aamuihmisiä. Mutt sitten olisi noloa, jos joku tulisi kylään ja meikä kömpisi pedistä just. Ei ollut siis hyvä toi rytmini.
- on sitte
teidän mielestänne mahtavan upeaa elämää?? ÄÄÄHHÄHÄHÄÄÄ!!! Perkele mitä taliaivojuttua vedätte, ettehän te elä päivääkään! ÄÄHHÄÄHHÄÄÄ!
- pian.....
oma versiosi. Pian, pian!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018184- 565072
- 244717
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni274620Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364440Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h674332- 623903
- 423565
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on402844- 452559