MAP-kirkon apostoli Russell M. Nelson vieraili Suomessa 13 – 14.5. Helsingin vaarnan konferenssissa. Hänen puheitaan sävytti 22.10.2006 vihittävä Helsingin temppeli, joka tulee palvelemaan myös suurta osaa Venäjää ja kaikkia Baltian maita. Hänen näkökulmansa oli asettua katsomaan, mitä temppeli merkitsee taivaan näkökulmasta eli Jumalan työn tarkoituksen kannalta.
Puheessaan 13.5. hän viittasi aluksi
"Kallisarvoiseen helmeen," Moos. 1:39, jossa sanotaan: ”Tämä on minun työni ja kirkkauteni – ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen.” On kaksi tarkoitusta: kuolemattomuus ja iankaikkinen elämä.
Kuolemattomuuden saa jokainen ehdoitta, koska Kristus voitti kuoleman kaikkien puolesta. Iankaikkinen elämän saaminen on ehdollista. Sen saamiseksi vaaditaan kuuliaisuutta liittoja ja toimituksia kohtaan. Kasteen liitto on noista ensimmäinen. Se edellyttää uskoa ja parannusta.
Kun Vapahtaja tulee on maailman oltava valmis hänen tulemiseensa, jotta kansat tulisivat siunatuiksi siten kuin on luvattu. Kaikki voivat tulla siunatuiksi Aabrahamin siemenen kautta. Tähän kuuluu, että perheet sinetöidään yhteen. Ihmisiä tulee valmistaa Kristuksen toista tulemista varten. Evankeliumin toimitukset ovat iankaikkisen elämän avaimet. Perheiden sinetöiminen on mahdollista vain temppeleissä. Niissä tehdään myös muita liittoja, joiden pitäminen on ehtona iankaikkisen elämän saamiseen. Jumalan kirkkaus on iankaikkinen elämä.
Pappeuden merkitys on: 1) Saada oikeat toimitukset, 2) Jumalan lapset voivat sen kautta saada siunauksia. Pappeuteen liittyy valtuus siunata.
Messukeskuksessa 14.5. pidetyn puheessa apostoli Nelson aloitti mainitsemalla ihmisten sydänten olevan laajalti jäässä uskonnollisia asioita kohtaan. Monet luulevat myös sellaista, ettei Kristuksen sovituksessa olisi voimaan juuri hänen pelastamiseensa. Se luulo on eräs synnin muoto Jäätyneet sydämet voivat sulaa rakkauden osoittamisella.
Koska oli äitienpäivä ja ehkä muustakin syystä apostoli Nelson korosti, että äidit ovat parhaita lähetyssaarnaajia. Äidit voivat opettaa lapsiaan uskomaan, rukoilemaan, rakastamaan Jeesusta ja profeettoja, opettamaan pappeuden palautuksen, kymmenysten ja viisauden sanan. Äidit voivat kasvattaa kelvollisia lähetyssaarnaajia, tukea lasten kouluttautumista ja opettaa temppelissä saatavien siunausten merkityksen.
Temppelin tuleminen Suomeen aloittaa uuden kauden Herran työssä Suomessa. Temppelityö vaatii uhrautumista, mutta tuo myös iloa Herran siunausten kautta. Temppelit kuuluvat erottamattomasti ihmisen iankaikkisen elämän saamiseen.
Apstolilta kuultua
21
995
Vastaukset
- Turust
Kysymyksessä ei ollut Raamatun tarkoittama apostoli vaan MAP kirkon apostoli- virkanimikkeellä oleva henkilö.
Turust - lukija.
Kertoiko Nelson myös, mitä sitten tapahtuu Tukholman temppelille, joka on tähän asti palvellut Suomea, Venäjää ja Baltian maita.
Jääkö se pois käytöstä ja onko Ruotsi nyt Jumalan hylkäämä.kuten ennenkin, mutta heillä on helpompaa, kun toiminta jakautuu kahdelle temppelille. Sieltä on tulossa muutamia työntekijöitä Suomeen.
Nelson ei näistä asioista maininnut.- Ruotsissa
Tapani1 kirjoitti:
kuten ennenkin, mutta heillä on helpompaa, kun toiminta jakautuu kahdelle temppelille. Sieltä on tulossa muutamia työntekijöitä Suomeen.
Nelson ei näistä asioista maininnut.niin vähän ja monet heistä eivät varmaankaan edes ole temppelikelpoisia. Ketä siellä sitten käy jos nuo mainittujen alueiden mormoni alkavat käydä Suomen temppelissä.
- onnekas
Ruotsissa kirjoitti:
niin vähän ja monet heistä eivät varmaankaan edes ole temppelikelpoisia. Ketä siellä sitten käy jos nuo mainittujen alueiden mormoni alkavat käydä Suomen temppelissä.
On siellä kävijöitä Suomen temppelin käyttöönoton jälkeenkin. Jos siellä tähän asti on ollut toisinaan liian paljon väkeä, niin jatkossa niitä on sitten sopivasti.
- kävijä
Ruotsissa kirjoitti:
niin vähän ja monet heistä eivät varmaankaan edes ole temppelikelpoisia. Ketä siellä sitten käy jos nuo mainittujen alueiden mormoni alkavat käydä Suomen temppelissä.
käyttöä sillekin temppelille. Enään ei tarvi nukkuakkaan kuin sillit purkissa, kuten ennen ja Temppeliviikkoja on useampia sinne jäävien maiden jaettavaksi.
- ööööh
kävijä kirjoitti:
käyttöä sillekin temppelille. Enään ei tarvi nukkuakkaan kuin sillit purkissa, kuten ennen ja Temppeliviikkoja on useampia sinne jäävien maiden jaettavaksi.
Tanskallakin on oma temppeli jo. Hmmmmm.
- zappax
Suljetaan remontin vuoksi sitten kun Suomen temppeli avataan.
Tuo remontti kestänee n. 2 vuotta.
Ruotsin temppeliin riittä kyllä käviöitä Ruotsista ja Norjasta... Se kuinka hyvin, nähdään sitten... - mistä sen näkee
zappax kirjoitti:
Suljetaan remontin vuoksi sitten kun Suomen temppeli avataan.
Tuo remontti kestänee n. 2 vuotta.
Ruotsin temppeliin riittä kyllä käviöitä Ruotsista ja Norjasta... Se kuinka hyvin, nähdään sitten...kun niitäkään tilastoja kirkko ei enää julkaise?
Ennen julkaistiin temppeliendaumenttienkin määrä, ja Melkisedekin ja Aaronin pappeuksiin vihityt.
Nyt ei kai kantsi julkaista enää kun luvut ovat niin pahasti laskussa. Vai mistä julkaisemattomuus voisi johtua. - miksipämiksi
mistä sen näkee kirjoitti:
kun niitäkään tilastoja kirkko ei enää julkaise?
Ennen julkaistiin temppeliendaumenttienkin määrä, ja Melkisedekin ja Aaronin pappeuksiin vihityt.
Nyt ei kai kantsi julkaista enää kun luvut ovat niin pahasti laskussa. Vai mistä julkaisemattomuus voisi johtua.Heitänpä vastakysymyksen.. Miksi niitä pitäisi julkaista? Olisiko siitä jollekin jotain merkitystä?
- missään yhteydessä?
miksipämiksi kirjoitti:
Heitänpä vastakysymyksen.. Miksi niitä pitäisi julkaista? Olisiko siitä jollekin jotain merkitystä?
Miksi tilastoja kerätään? Miksi MAP-kirkko julkaisee yhtään numeroa edes kerran vuodessa, ellei niillä ole minkäänlaista merkitystä?
- sama kyselijä
"Kaikki voivat tulla siunatuiksi Aabrahamin siemenen kautta."
Voisitko selittää, Tapani1, mitä tämä tarkoittaa? Annoit eilenkin niin selviä vastuksia.on jakautunut eri kansojen keskuuteen. Kun perheet sinetöidään toisiinsa yhdeksi suureksi perheeksi, niin kaikki voivat tulla osallisiksi Aabrahamille annetuista lupauksista ja Jumalan oikeudenmukaisuus toteutuu. Vaikka joku ei ole Aabrahamin jälkeläinen, niin hänet otetaan hänen sukuunsa, jos hän ottaa vastaan evankeliumin ja kasteen.
Aabrahamin todelliset jälkeläiset voivat menettää siounauksensa tottelemattomuudellaan (Room. 4:13, 9:6-8)- sama kyselijä
Tapani1 kirjoitti:
on jakautunut eri kansojen keskuuteen. Kun perheet sinetöidään toisiinsa yhdeksi suureksi perheeksi, niin kaikki voivat tulla osallisiksi Aabrahamille annetuista lupauksista ja Jumalan oikeudenmukaisuus toteutuu. Vaikka joku ei ole Aabrahamin jälkeläinen, niin hänet otetaan hänen sukuunsa, jos hän ottaa vastaan evankeliumin ja kasteen.
Aabrahamin todelliset jälkeläiset voivat menettää siounauksensa tottelemattomuudellaan (Room. 4:13, 9:6-8)"Aabrahamille annetuista lupauksista "
mitkä ovat ne lupaukset? - ETJ
sama kyselijä kirjoitti:
"Aabrahamille annetuista lupauksista "
mitkä ovat ne lupaukset?Ainakin tänä päivänä pappeus ja evankeliumin siunaukset, kun solmimme liitot ja olemme kuuliaisia.
ETJ kirjoitti:
Ainakin tänä päivänä pappeus ja evankeliumin siunaukset, kun solmimme liitot ja olemme kuuliaisia.
Tässä kerrotaan, että Herra lupaa tehdä Abrahamista suuren kansan ja siunaavan häntä ja niitä, jotka siunaavat häntä ja kirota ne, jotka kiroavat häntä. Myöhemmissä ilmoituksissa on tästä liitosta tarkempia tietoja.
Abraham asetettiin korkeampaan pappeuteen. Hän solmi selestisen avioliiton, joka on korotuksen liitto. Yhdssä näitä liittoja ja lupauksia kutsutaan Abrahamin liitoksi. Tämä liitto palautettiin, kun evankeliumi palauttiin, sillä sen kautta siunataan kaikkia maan kansakuntia. (Gal. 3:8-9)- todé
Tapani1 kirjoitti:
Tässä kerrotaan, että Herra lupaa tehdä Abrahamista suuren kansan ja siunaavan häntä ja niitä, jotka siunaavat häntä ja kirota ne, jotka kiroavat häntä. Myöhemmissä ilmoituksissa on tästä liitosta tarkempia tietoja.
Abraham asetettiin korkeampaan pappeuteen. Hän solmi selestisen avioliiton, joka on korotuksen liitto. Yhdssä näitä liittoja ja lupauksia kutsutaan Abrahamin liitoksi. Tämä liitto palautettiin, kun evankeliumi palauttiin, sillä sen kautta siunataan kaikkia maan kansakuntia. (Gal. 3:8-9)aabrahamia ei asettu korkeampaan pappeuteen vaan sitä oli nimenomaan melkisedek, saalemin pappiskuningas, Jumalan, Korkeimman pappi!!
j ahuom! aabrahan maksoi melkisedekselle kymmennykset siitä lähtien, kun melkisedek siunasi hänet saalemin voittoisan sotaretken jälkeen.
kaikki nuo puheet aabrahamin selestisistä avioliitoista ja aabrahamin liiton palautuksista ovat harhaoppia, kun asioita tarkastellaan RAAMATUN VALOSSA. todé kirjoitti:
aabrahamia ei asettu korkeampaan pappeuteen vaan sitä oli nimenomaan melkisedek, saalemin pappiskuningas, Jumalan, Korkeimman pappi!!
j ahuom! aabrahan maksoi melkisedekselle kymmennykset siitä lähtien, kun melkisedek siunasi hänet saalemin voittoisan sotaretken jälkeen.
kaikki nuo puheet aabrahamin selestisistä avioliitoista ja aabrahamin liiton palautuksista ovat harhaoppia, kun asioita tarkastellaan RAAMATUN VALOSSA.Luuletko, että Melkisedek oli ainoa ylipappi? - Ei ollut eikä ollut myöskään Kristus uuden liiton aikana. Pappeutta alettiin vaan sanoa Melkisedekin pappeudeksi. Tuo pappeus on ikuista ja sen alkuperäinen nimi oli pappeus Jumalan Pojan järjestyksen mukaan. Miten ikuinen pappeus voisi olla vain Melkisedekillä, vaikka se on ikuista eli ollut jo ennen häntä!
- sama kyselijä
Tapani1 kirjoitti:
Tässä kerrotaan, että Herra lupaa tehdä Abrahamista suuren kansan ja siunaavan häntä ja niitä, jotka siunaavat häntä ja kirota ne, jotka kiroavat häntä. Myöhemmissä ilmoituksissa on tästä liitosta tarkempia tietoja.
Abraham asetettiin korkeampaan pappeuteen. Hän solmi selestisen avioliiton, joka on korotuksen liitto. Yhdssä näitä liittoja ja lupauksia kutsutaan Abrahamin liitoksi. Tämä liitto palautettiin, kun evankeliumi palauttiin, sillä sen kautta siunataan kaikkia maan kansakuntia. (Gal. 3:8-9)Mistä löytyy tietoa noista myöhemmistä ilmoituksista Abrahamin liitosta?
sama kyselijä kirjoitti:
Mistä löytyy tietoa noista myöhemmistä ilmoituksista Abrahamin liitosta?
Jos sinulla on pyhien kirjoitusten opas, joka on uudempien Mormonin kirjojen ja kolmoissidoksen lopussa, niin siellä on hakusana tähän ja pyhien kirjoitusten viitteet. Ellei sinulla on ko. kirjaa, niin tilaa se:
http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=22
Tuon oppaan avulla voi tutustua moniin asioihin.- sama kyselijä
Tapani1 kirjoitti:
Jos sinulla on pyhien kirjoitusten opas, joka on uudempien Mormonin kirjojen ja kolmoissidoksen lopussa, niin siellä on hakusana tähän ja pyhien kirjoitusten viitteet. Ellei sinulla on ko. kirjaa, niin tilaa se:
http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=22
Tuon oppaan avulla voi tutustua moniin asioihin.alkaa tutkimaan asiaa, että oppii lisää.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018764- 695725
- 245297
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni375186Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv385021Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h784933- 624463
- 434127
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on503433- 493115