Oikeus käydä hoidattamassa itseään toisessa EU-maassa ja saada siitä kotimaassa korvausta koskee tietyin ehdoin myös julkista terveydenhuoltojärjestelmää, linjasi EY-tuomioistuin tiistaina antamassaan tuomiossa.
Tähän asti toisessa jäsenmaassa saadusta hoidosta on voinut saada korvausta sellaisissa järjestelmissä, joissa hoitoa antaa yksityinen taho ja korvausta haetaan esimerkiksi sairausvakuutusjärjestelmästä. Tiistainen tuomio ulotti korvausvelvollisuuden koskemaan myös ilmaista hoitoa antavia julkisia järjestelmiä.
Tuomio koskee britannialaisen naisen tapausta. Nainen kävi 72-vuotiaana lonkkaleikkauksessa Ranskassa ja haluaa maansa terveydenhoitojärjestelmän NHS:n maksavan viulut. Nainen on valittanut hylkäävästä korvauspäätöksestään britannialaiseen vetoomustuomioistuimeen, joka pyysi ennakkoratkaisua EY-tuomioistuimelta.
NHS on samankaltainen järjestelmä kuin Suomen julkinen terveydenhuolto, joten tuomiolla voi olla vaikutusta myös suomalaisten oikeuteen saada korvausta ulkomaisesta hoidosta esimerkiksi kunnilta. Vaikutus riippuu siitä, miten Britanniaa koskevaa tuomiota Suomessa aletaan tulkita.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/EY-tuomio Julkisen järjestelmän korvattava ulkomailta haettua hoitoa/1135219915787
Lähden hammaslääkäriin
Puolaan.
0
101
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760