Pitääkö paikkansa että jehovantodistajat pitävät kirjaa (ja minkälaista) käynneistään "käännytettävien" luona?
Pitääkö paikkansa?
9
840
Vastaukset
- käännytetty ovelta
Jt: ovat kait joko tervetulleita tai ovelta käännytettyjä. Ovenavaaja on tuolloin käännyttäjä :D
- jotain tietoa
Ensinnäkin, jokainen JT-seurakunta "hallitsee" tiettyä maantieteellistä aluetta, esim. tiettyjä kaupunginosia. Seurakunnan JT:t sitten voivat varata itselleen kenttä-alueeksi pienempiä palasia, esim. muutaman kerrostalon blokin. Tarkoitus olisi, että vain alueen varannut JT käy siellä kenttäilemässä, ts. soittelemassa ovikelloja. Tällä pyritään siihen, ettei vahingossa sattuisi niin, että käy saman viikon aikana useampia todistajia.
Omasta alueesta on tapana pitää henkilökohtaista kirjanpitoa. Jos jossain osoitetaan kiinnostusta, siitä tavallisesti laitetaan merkintä. Jos jossain otetaan lehtiä, siitä merkintä (ja todennäköisesti tarjotaan lehtiä vastakin). Jos on jotain muuta poikkeuksellista (esim. erityisen vihainen ihminen), niin siitäkin tavallisesti tulee merkintä. Nämä on tarkoitettu ihan oman toiminnan tueksi. Seurakunnalle niitä ei anneta. En ole kuullut, että omia muistiinpanoja annettaisiin pois siinä tapauksessa, että alue siirtyy jonkun toisen JT:n "hallintaan".
Seurakunnalle menee yleisluontoista tietoa: montako tuntia palvelusta, montako lehteä/kirjaa levitetty, jne. Ei mitään yksilöivää.- Markku_Meilo
>>Jos on jotain muuta poikkeuksellista (esim. erityisen vihainen ihminen), niin siitäkin tavallisesti tulee merkintä. Nämä on tarkoitettu ihan oman toiminnan tueksi. Seurakunnalle niitä ei anneta.
Siis poikkeuksellista ei anneta seurakunnalle? Onko sitten tämä ohje kumottu ja jos, niin koska:
"Palveluksessa saatetaan tavata kuuro ihminen. Jos alueellanne toimii viittomakielinen ryhmä tai seurakunta, tulee noudattaa Seuran 10. marraskuuta 1998 päivätyssä kirjeessä olevaa ohjetta. Siinä selitetään: ”Käy tämän henkilön luona -lipukkeeseen merkitään tiedot vieraskielisistä – myös viittomakieltä käyttävistä – ihmisistä, asuvatpa he seurakuntanne alueella tai eivät. Yleensä lipuke tulisi täyttää, vaikkei puhuteltava edes ilmaisisi olevansa kiinnostunut Valtakunnan sanomasta. – – Täytetty lipuke tulee antaa suoraan seurakunnan sihteerille tai panna valtakunnansalin raporttilaatikkoon.” Kun jokainen julistaja toimii valppaasti yhteistyössä tällä tavoin, viittomakielinen seurakunta tai ryhmä voi tehdä luettelon alueeseensa kuuluvien viittomakielisten osoitteista." (km-FI 9/1999 sivu 2)
Taitaa olla lain rajoilla, ellei sitten ylireksiteröintiä? - Lehtiveli
Markku_Meilo kirjoitti:

Taitaa olla lain rajoilla, ellei sitten ylireksiteröintiä?Henkilöltä täytyy kysyä kirjallinen suostumus siitä, haluaako hän tulla rekisteröidyksi Jehovan todistajien toimesta. Tätä ei yleensä koskaan tehdä, joten rekisterit ovat laittomia. Sama pätee muuten seurakunnan jäsenten tietojen rekisteröintiin, kirjallinen allekirjoitus paperiin jossa suostutaan kaikkiin tarvittaviin rekistereihin. Sen lisäksi henkilöllä tulisi olla oikeus saada nimensä pois, ja nähdä tietonsa viivytyksettä.
www.tietosuoja.fi - jotain tietoa
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Jos on jotain muuta poikkeuksellista (esim. erityisen vihainen ihminen), niin siitäkin tavallisesti tulee merkintä. Nämä on tarkoitettu ihan oman toiminnan tueksi. Seurakunnalle niitä ei anneta.
Siis poikkeuksellista ei anneta seurakunnalle? Onko sitten tämä ohje kumottu ja jos, niin koska:
"Palveluksessa saatetaan tavata kuuro ihminen. Jos alueellanne toimii viittomakielinen ryhmä tai seurakunta, tulee noudattaa Seuran 10. marraskuuta 1998 päivätyssä kirjeessä olevaa ohjetta. Siinä selitetään: ”Käy tämän henkilön luona -lipukkeeseen merkitään tiedot vieraskielisistä – myös viittomakieltä käyttävistä – ihmisistä, asuvatpa he seurakuntanne alueella tai eivät. Yleensä lipuke tulisi täyttää, vaikkei puhuteltava edes ilmaisisi olevansa kiinnostunut Valtakunnan sanomasta. – – Täytetty lipuke tulee antaa suoraan seurakunnan sihteerille tai panna valtakunnansalin raporttilaatikkoon.” Kun jokainen julistaja toimii valppaasti yhteistyössä tällä tavoin, viittomakielinen seurakunta tai ryhmä voi tehdä luettelon alueeseensa kuuluvien viittomakielisten osoitteista." (km-FI 9/1999 sivu 2)
Taitaa olla lain rajoilla, ellei sitten ylireksiteröintiä?Nämä kuurot ym. vieraskieliset pääsivät unohtumaan. Siitä kun on jo aikaa, kun kuvioissa pyörin.
Mutta eihän tuollaisten tietojen kerääminen oikeastaan ole sellaista, että kerätään tietoa ihmisten suhtautumisesta Valtakunnan sanomaan. Kyseessä on enemmänkin alueiden hallinnointi: vieraskieliset kuuluvat vieraskielisen seurakunnan/ryhmän alueeseen, vaikka sijaitsisivat maantieteellisesti missä päin kylää tahansa. - Markku_Meilo
jotain tietoa kirjoitti:
Nämä kuurot ym. vieraskieliset pääsivät unohtumaan. Siitä kun on jo aikaa, kun kuvioissa pyörin.
Mutta eihän tuollaisten tietojen kerääminen oikeastaan ole sellaista, että kerätään tietoa ihmisten suhtautumisesta Valtakunnan sanomaan. Kyseessä on enemmänkin alueiden hallinnointi: vieraskieliset kuuluvat vieraskielisen seurakunnan/ryhmän alueeseen, vaikka sijaitsisivat maantieteellisesti missä päin kylää tahansa.>>Mutta eihän tuollaisten tietojen kerääminen oikeastaan ole sellaista, että kerätään tietoa ihmisten suhtautumisesta Valtakunnan sanomaan.
En osaa sanoa miten tietosuoja- tai joku henkilörekisterilaki suhtautuu siihen, että tehdään tilastoa siitä kelle ja/tai kuinka usein on käyty ennustamassa maailmanloppua.
Yhtä tietämättömänä vetäytyisin rekisteröimästä ihmisten (vaikka sitten pelkän osoitteen perusteella) etnistä taustaa/kieliryhmää. Etenkin kun Vartiotorniseura antaa piut paut sille, ettei puhuteltava edes ilmaise olevansa kiinnostunut kyseisestä väärästä profetiasta.
Minulla on kasvava vaikeus ymmärtää Vartiotorniseuran hyökkäävää ja lakia väheksyvää asennetta. Kilkutellaan toisen kotiin kyselemään uudelleen ja uudelleen, jottei vaan asenne ole muuttunut. Samaan hengenvetoon manataan alimmalle tasolle entiset jehovantodistajat, jotka tuovat esille omat havaintonsa Vartiotorniseurasta, koputtamatta ensimmäisellekään ovelle. - äiti mie
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Mutta eihän tuollaisten tietojen kerääminen oikeastaan ole sellaista, että kerätään tietoa ihmisten suhtautumisesta Valtakunnan sanomaan.
En osaa sanoa miten tietosuoja- tai joku henkilörekisterilaki suhtautuu siihen, että tehdään tilastoa siitä kelle ja/tai kuinka usein on käyty ennustamassa maailmanloppua.
Yhtä tietämättömänä vetäytyisin rekisteröimästä ihmisten (vaikka sitten pelkän osoitteen perusteella) etnistä taustaa/kieliryhmää. Etenkin kun Vartiotorniseura antaa piut paut sille, ettei puhuteltava edes ilmaise olevansa kiinnostunut kyseisestä väärästä profetiasta.
Minulla on kasvava vaikeus ymmärtää Vartiotorniseuran hyökkäävää ja lakia väheksyvää asennetta. Kilkutellaan toisen kotiin kyselemään uudelleen ja uudelleen, jottei vaan asenne ole muuttunut. Samaan hengenvetoon manataan alimmalle tasolle entiset jehovantodistajat, jotka tuovat esille omat havaintonsa Vartiotorniseurasta, koputtamatta ensimmäisellekään ovelle.Miksi meidän kohdalle ai laiteta merkintää että EI TARVI KÄYDÄ
mä olen joka kerta palauttanut poisa ja karjunut
Mutta meille kyllä tullaan aina uudelleen ja uudelleen
VOI että mä inhoan JEHOVIA
Mä soitan seuraavan kerran poliisin ja teen rikosilmoituksen kotirauhan rikkomisesta - Markku_Meilo
äiti mie kirjoitti:
Miksi meidän kohdalle ai laiteta merkintää että EI TARVI KÄYDÄ
mä olen joka kerta palauttanut poisa ja karjunut
Mutta meille kyllä tullaan aina uudelleen ja uudelleen
VOI että mä inhoan JEHOVIA
Mä soitan seuraavan kerran poliisin ja teen rikosilmoituksen kotirauhan rikkomisesta>>Mä soitan seuraavan kerran poliisin ja teen rikosilmoituksen kotirauhan rikkomisesta
Se käänyttäminen kun ei normaalioloissa ole kotirauhan rikkomista, niin ohjaa ne tänne luokseni, täällä saavat raportoitavaa. - Johannes
Kaipa jt:t keskenään juttelevat ympärillä olevistaa (työpaikoilla, kouluissa, kotitutkisluissa tapaamistaan) ihmisistä...varmaan kaikenlaista mitä muutkin ihmiset juttelevat, mutta tyyliin: ..se on otollinen kohde kun ei ymmärrä mitään tarkistaa muista lähteistä..Eikö vaan!?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874018Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740