Markku Koivisto erotettava

pappisvirasta

1. Ihmistä ei ole syytä kutsua tulemaan uskoon.
2. Ihmisille ei saa luvata, että Jumala tekee ihmeitä ja parantaa.
3. Raamattua ei voi pitää uskon ja elämän korkeimpana ohjeena.
4. Tilaisuuksissaan Koivisto suggeroi ja manipuloi ja käyttää armolahjoja okkulttissävyisesti.

23

1011

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikin voimin

      Eikös se Koivisto ole jo kauan ollut eroamassa ja liittymässä johonkin fundamentalistiseen lahkoon tai perustamassa omaansa? Ainakin hän on jo pitkän aikaa haukkunut sekä Suomen ev.lut. kirkon opinkappaleita että myös viranhaltijoita.

      Koiviston joutaisi lopultakin käyttäytyä miehen lailla ja lähteä vetämään. Mitä se tuollainen jäkätys hyödyttää? Äijä yrittää vaan saada sympatiapisteitä ja marttyyrilisää roikkuessaan toinen jalka kirkossa ja toinen kirkon ulkopuolella.

      Kyllähän jokainen ajatteleva tietää, mistä loppujen lopuksi on Koivistonkin menettelyn kohdalla kysymys. Rahahan siinä on kaiken takana eikä mikään muu.

      • Pyhää Henkeä vastaan?

        Evankeliumista luemme, että Jeesuksen vastustajat selittivät hänen yliluonnollisen toimintansa pahan hengen vaikutuksella. Jeesus kertoi heille että moinen on Pyhän Hengen pilkkaa ja anteeksiantamaton synti. Nyt kapituli yhdistää Koiviston armolahjojen käytön samaan pahuuden lähteeseen, toki nykyaikaisemmin sanonnoin.


    • kapitulin näkemykset,

      saattavat itsensä todella naurunalaisiksi. Yleisesti on tiedossa että Raamatun perustotuudet kieltävät papit saavat olla heidän puolestaan rauhassa. Herätyskristillinen pastori puolestaan halutaan siivota syrjään valheellisin perustein. Raha tähän tietysti on syynä, kirkon epäuskoisten jäsenten verokertymä. Heidän rauhaansa ei sovi häiritä uskoon kutsumalla tai lakia julistamalla. Kapituli kai laskee, että ohjaamalla Missio kirkon ulkopuolelle voidaan varmistaa että ev. kirkon laiva saa jatkaa rauhassa hidasta vajoamistaan. Hienoa että Markku on jaksanut jatkaa, ja lähtee vain heittämällä. Näin kristityt lähtivät synagogasta ja luterilaiset katolilaisuudesta. Pienet sirpaleryhmät, mitäs niistä. Eivätpä aavistaneet! Kuten eivät nytkään.

      • meinaat

        jotta Koiviston homma on niin
        kuin pitääkin? ja että Jumala
        se miehellä teettää yhtä
        ja toista, varsinki sitä
        toista, meinaan niitä
        raamatussakin varoitettuja
        ihmeitä, jokka lopunajalla
        eksyttää kaikki, jokka on
        eksytettävissä; niinkö
        sä meinaat?
        mä olen taas sitä mieltä
        että piru se Koivistoa
        pyörittää mielensä mukaan,
        jotta vaan kannattajia
        kerääntyisi lisää
        ja lisää ja lisää!
        ja kyllähän niitä
        kertyykin, kun helvettiäkään
        ei enää ole
        eikä syntiä eikä
        evankeliumia eikä
        Golgatan Jeesustakaan!
        on vaan joku sirkus
        joka pyörii muka taivasta
        kohti, ja
        joka sanoo, että
        niitten jumala
        se siunaa kun kun
        kahisevaa laitetaan
        papin taskuun.....jee jee!


    • Markku Tampio

      erottaa Koiviston kirkon piiristä aivan vapaasti, sillä koska ev.luth.kirkon leipäpapit eivät tunne Pyhää Henkeä eivätkä näin ollen Jumalan voimaa, niin turhaa siinä lahossa uppoavassa kirkkoveneessä on kenenkään roikkua vain tavan vuoksi.

      Koivistollahan tulee olemaan sitten sen seurauksena se näytön paikka kirkon ulkopuolella, että missä hengessä sekä voimassa hän toimii.

      Mulle tuli eräältä entiseltä helluntailaiselta sähköpostissa vetoomus, jossa kerätään nimilistaa Koiviston puolesta, ettei häntä erotettaisi kirkosta. En allekirjoita kuitenkaan tuota vetoomusta.

      • pappi2

        Saako Koivisto papin palkan Ev lut kirkolta?
        Sitten varmaan hän saa hyvät rahat Nokia missiolta kanssa? Rahan tulohan se siinä ratkaisee, niin kuin tavallista. Pappihan
        tienaa varmaan 2500 euroa vähintään näppiin. Niin että sopii miettiä miksi Koivisto ei heittämättä lähde virastaan.


      • nyt on?

        täällä saa täysin kouluttamaton pappi 2000euroa
        kuussa, mutta eikös koivistolla ole teologinen tutkinto takanaan? Kyllä hän saa ainakin 3000
        euroa/kk


      • >>>>>

        Eihän tässä ole kai niinkään kysymys tuesta Markku Koiviston pysyttämiseksi kirkon sisällä vaan ennemminkin myötätunnon osoituksesta vainotulle kristitylle.

        http://www.markunpuolesta.net/


      • Tietoa
        pappi2 kirjoitti:

        Saako Koivisto papin palkan Ev lut kirkolta?
        Sitten varmaan hän saa hyvät rahat Nokia missiolta kanssa? Rahan tulohan se siinä ratkaisee, niin kuin tavallista. Pappihan
        tienaa varmaan 2500 euroa vähintään näppiin. Niin että sopii miettiä miksi Koivisto ei heittämättä lähde virastaan.

        Markku Koivisto ei ole enää Nokian seurakunnan kirkkoherra, vaan hän on Nokia Mission palvelija. Herätyksen ja luterilaisen seurakunnan välisten ristiriitojen takia hän lopulta luopui seurakunnan kirkkoherran virasta vuonna 2003.


      • ihmeiden-aika
        pappi2 kirjoitti:

        Saako Koivisto papin palkan Ev lut kirkolta?
        Sitten varmaan hän saa hyvät rahat Nokia missiolta kanssa? Rahan tulohan se siinä ratkaisee, niin kuin tavallista. Pappihan
        tienaa varmaan 2500 euroa vähintään näppiin. Niin että sopii miettiä miksi Koivisto ei heittämättä lähde virastaan.

        Oletko raha-pulassa?
        Eikös kakos-pappi omillaan tule toimeen?


      • Grown up

        "---koska ev.luth.kirkon leipäpapit eivät tunne Pyhää Henkeä eivätkä näin ollen Jumalan voimaa---".

        Leipäpappeja ovat valitettavasti kaikki kirkon papit, nimittäin siinä mielessä että saavat työstään palkkaa! Tiedän kyllä mitä tosiasiallisesti tarkoitat, mutta asiallisemmalla tyylillä saat asiallisia vastauksia.


      • Markku Tampio
        Grown up kirjoitti:

        "---koska ev.luth.kirkon leipäpapit eivät tunne Pyhää Henkeä eivätkä näin ollen Jumalan voimaa---".

        Leipäpappeja ovat valitettavasti kaikki kirkon papit, nimittäin siinä mielessä että saavat työstään palkkaa! Tiedän kyllä mitä tosiasiallisesti tarkoitat, mutta asiallisemmalla tyylillä saat asiallisia vastauksia.

        millään ruskeakielisellä lipruilulinjalla ole ennenkään toiminut..


      • 2pappi
        ihmeiden-aika kirjoitti:

        Oletko raha-pulassa?
        Eikös kakos-pappi omillaan tule toimeen?

        MInäpä saarnaan omillani. Eipä tuota tarvihe edes
        matka-avustusta, kun pyörällä pääsee kylällä ja mopolla kirkolle. Se vaan harmittaa, kun kaikki
        ihmisten huiputtajat saavat edelleenkin olla sirkus tirehtööreinä, ja kansa viihtyy ja taputtaa.


    • vieläkään erotettu? Tuli mieleen, että hänen toimintansa, ihmisten sairauksilla rahastaminen ja puoskarointi pitäisi kieltää lailla. Tuollainen toiminta kuitenkin lienee mahdotonta kieltää, koska kyse ei ole minkään konkreettisen "lääkkeen" myymisestä. Aina riittää hölmöjä, jotka uskovat Koiviston kaltaisiin humpuukimaakareihin. Ikävää on, jos sairaat ihmiset viimeisenä oljenkortenaan joutuvat turvautumaan huuhaa-pastoreihin.

      • näin on

        olen samaa mieltä.
        Mutta laki suosii
        uskonnollisia hulluja.
        Katsokaapa vaan talibaaneja ja muita fanaatikkoja!!!!!!!


      • sinullekin tiedoksi

        Nokia Mission tilaisuuksiin ei ole pääsymaksua. Myös kolehtiin osallistuminen tilaisuuksissa on vapaaehtoista.


      • tai-
        näin on kirjoitti:

        olen samaa mieltä.
        Mutta laki suosii
        uskonnollisia hulluja.
        Katsokaapa vaan talibaaneja ja muita fanaatikkoja!!!!!!!

        laisia.


    • M. Koiviston

      ja Niilo Ylivainion toisistaan, paitsi että jälkimmäinen oli helluntailainen?

      Samaa hihhulointia harrasti/harrastaa kumpikin.

      • voi olla, mutta

        yhteistä se, että molemmat o(li)vat elävässä uskossa olevia karismaatikkoja.


    • mopo.nen
      • mutta

        En löytänyt Markku Koiviston vastauksia tuolta, ainoastaan tuomiokapitulin häntä yksipuolisesti arvostelevat tulkinnat, joissa Koiviston vastauksista ei tietenkään löydetä mitään hyvää.


      • mopo.nen
        mutta kirjoitti:

        En löytänyt Markku Koiviston vastauksia tuolta, ainoastaan tuomiokapitulin häntä yksipuolisesti arvostelevat tulkinnat, joissa Koiviston vastauksista ei tietenkään löydetä mitään hyvää.

        "En löytänyt Markku Koiviston vastauksia tuolta"

        Kyllä siellä oli Markku Koiviston viralliset vastaukset.

        Ihmettelet varmaan sitä miksi Koivisto antaa kahdenlaisia vastauksia? Toisen kannnattajilleen ja toisen esimiehilleen? Sitä ihmettelee moni muukin.


    • ailahtelevat

      Miksi muuten helluntailaiset vouhkaavat Koiviston puolesta?

      Jatkuvasti täällä on sätitty ev.lut.kirkkoa ja nyt kun yksi fundamentalisti olisi pääsemässä luterilaisuudesta eroon, niin helluntailaiset nostavat siitä kauhean älämölön.

      Loogisuutta, hyvät hellarit! Älkää antako joka tuulenvireen heilutella mielipiteitänne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      135
      7167
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      125
      4961
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4312
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3473
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2281
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      297
      1755
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1506
    8. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1475
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1438
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe