Kallis Euro vie tehtaat muualle ja

paperiliiton

johtajavat visertävät vaan sähköveroalesta teollisuudelle. Veroale on poissa muusta työllisyydestä: Sairaanhoidosta, opetuksesta, poliisitoimesta ja armeijasta. Teollisuus ei vieläkään myönnä Eurotalouden tarkoittavan lamataloutta Suomelle. Oi suuri ja mahtava Eurostoliitto!!

12

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lkjh

      Metsäteollisuudelle euron vahvistuminen suhteessa dollariin on myrkkyä. Suomalaisten paperitehtaiden tärkeimmät kilpailijat tulevat Ruotsista ja Yhdysvalloista. Ruotsalaiset kilpailijat hyötyvä heikosta kruunusta ja nyt myös USD on heikentynyt suhteessa euroon ja melko todennäköisesti heikkenee lisää. Paperifirmoille voidaan siis ennustaa edelleen vaikeuksia.

      Paperimiesten kannalta tämä on siinä mielessä "hauska" tilanne, että heidän keskusjärjestönsä SAK tuki Suomen EMU-jäsenyyttä. Sitten vielä lakkoillaan.

      • ---

        Paperiteollisuuden ongelmat meillä ja muualla maailmassa johtuvat ennen kaikkea ylituotannosta ja paineista siirtää tuotantoa halvempiin maihin. Rahan arvon muutoksilla (USD, SEK) suhteessa euroon on vain marginaalinen merkitys, mistä todisteeksi ei tarvitse kuin vilkaista amerikkalaisten ja esimerkiksi kanadalaisten paperiyritysten taloudellisia tunnuslukuja: yhtä päin persettä menee sielläkin vaikka valuuttana onkin dollari.

        Joten turha pistää kaikkea euron piikkiin.

      • ProjectX
        --- kirjoitti:

        täälä.. vaikka tämä käytäisiin kuinka monta kertaa läpi ja vaikka sanoisi mitä. Niin ei kestä kauaakaan kun on taas uusi otsikko jossa on taas sama "kallis euro" -argumentti.

      • lkjh
        --- kirjoitti:

        Paperiteollisuuden ongelmat meillä ja muualla maailmassa johtuvat ennen kaikkea ylituotannosta ja paineista siirtää tuotantoa halvempiin maihin. Rahan arvon muutoksilla (USD, SEK) suhteessa euroon on vain marginaalinen merkitys, mistä todisteeksi ei tarvitse kuin vilkaista amerikkalaisten ja esimerkiksi kanadalaisten paperiyritysten taloudellisia tunnuslukuja: yhtä päin persettä menee sielläkin vaikka valuuttana onkin dollari.

        Joten turha pistää kaikkea euron piikkiin.

        Tiedän kyllä, että paperiteollisuudella on ylituotanto-ongelmia eikä minkään yhtiön tuotto ole erityisen hyvä. Kanadalaisia yhtiöitä haittaa lisäksi Kanadan dollarin vahvuus. Dollarin heikentymisen vaikutus tulosnäkymiin on helppo todeta katsomalla paperiyhtiöiden osakekurssien kehitystä. Kaikkien suomalaisten paperiyhtiöiden osakekurssit ovat laskeneet nopeasti dollarin heikentymisen aikana. "Dollarin jyrkkä alamäki rassaa metsäyhtiöitä" on Kauppalehden 17.5.2006 etusivun pääjuttu. Kyseisen lehden mukaan esimerkiksi UPM:lle aiheutuisi dollarin 10 prosentin laskusta ensimmäisenä vuonna 55 miljoonaa euroa kustannuksia ja toisena vuonna suojausten päätyttyä 110 miljoonan kustannukset. Kustannusten merkitystä arvioitaessa hyvä vertailukohta voisi olla vaikka yhtiön liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä vuodelta 2005, joka oli 186 miljoonaa euroa.

      • ProjectX
        lkjh kirjoitti:

        epäilemättä on tähdätty 'todistamaan' euron ongelmallisuutta muistutan että kyse on nimenomaan yhdysvaltain dollarin heikkenemisestä. Muutos on ollut lähes täysin sama ruotsin kruun verratessa. Koska se heilahtelee euroon nähden vain merkityksettömän vähän.

      • lkjh
        ProjectX kirjoitti:

        Niin, dollarin heikkeneminen metsäteollisuudelle uusi rasite. Kruunu on ollut heikko koko euron olemassaolon ajan. Euron ongelmana on se, että sen kurssimuutokset eivät suojaa Suomen kaltaisia talouden rakenteeltaan ydinmaista poikkeavia valtioita ulkoisilta häiriöiltä. Kelluva markka auttaisi torjumaan juuri Suomeen kohdistuvia häiriöitä.

        Jos ruotsin yritykset eivät ole kilpailukykyisiä, se johtaa todennäköisesti kelluvan kruunun heikkenemiseen, mikä palauttaa kilpailukykyä. Suomi ei voi olettaa saavansa samanlaista apua eurolta mikäli sama ongelma ei koske myös EMU:n suuria ydinmaita. Ainoa vaihtoehto voi olla tuotannon lopettaminen. Tämä on se euron huono puoli, jota olen tuomassa esille.

        Juurihan sanoin että kruunun arvo ei ole käytännössä koskaan muuttunut euroon nähden siten että sillä olisi suurta käytännön merkitystä..

        Ja valuuttakurssien muutos metsäteollisuuden pelastamiseksi? Aikamoista yhdellä hevosella pelaamista sanoisin...

        kun ottaa huomioon että talous perustuu pääosin muualta ostettuun ja jalostettuun materiaaliin.. Ja tätä alaa ei suinkaan vain pelkästään auttaisi valuuttakurssin lasku saati sitten yksityistä kuluttajaa..

      • lkjh
        ProjectX kirjoitti:

        Juurihan sanoin että kruunun arvo ei ole käytännössä koskaan muuttunut euroon nähden siten että sillä olisi suurta käytännön merkitystä..

        Ja valuuttakurssien muutos metsäteollisuuden pelastamiseksi? Aikamoista yhdellä hevosella pelaamista sanoisin...

        "Juurihan sanoin että kruunun arvo ei ole käytännössä koskaan muuttunut euroon nähden siten että sillä olisi suurta käytännön merkitystä.."

        En ensimmäisellä kertaa ymmärtänyt mitä tuolla tarkoitat.

        "Ja valuuttakurssien muutos metsäteollisuuden pelastamiseksi? Aikamoista yhdellä hevosella pelaamista sanoisin..."

        Jos kyse on kelluvasta valuutasta, se merkitsee sitä että, kurssimuutokset tapahtuvat suurelta osin markkinavetoisesti. Metsäteollisuudella on oma painoarvonsa, mutta se ei ainoa ala joka vaikuttaa valuuttakurssiin. Eikä kyse ole vain tästä päivästä ja metsäteollisuudesta, vaan mahdollisuudesta sopeutua häiriöihin, jotka saattavat kohdata tulevaisuudessa muitakin aloja.

    • ProjectX

      Että ruotsin kruunun suhde euroon on ollut kautta aikojen lähes sama. Eli kruunu on kallistunut dollariin nähden saman verran kuin eurokin.

      • lkjh

        Asia on juuri kuten kerroit. Kruunu ei ole heikentynyt euron olemassaolon aikana. Kuitenkin kruunun kurssi markkaan nähden oli tyypillisen vaihteluvälinsä alapäässä silloin kun markka kiinnitettiin euroon.

    • residentti

      Kyllä tavara kaupaksi menee ,jos hinta ja laatu on kohdallaan.
      Nyt ollaan vaan tilanteessa jossa paperialan on aidosti pärjättävä kilpailussa ,eikä muiden alojen työläiset tule auttamaan , sallimalla rahanarvon keinotekoisen muuttamisen. Eli devalvaation.
      Siksi nyt ne muut alat vetää paremmin , ne kun ovat jo tottuneet aitoon kilpailuun maailman turuilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17021
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5485
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2586
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2069
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1768
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1001
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      886
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      883
    Aihe