Oletko kasvojesi vanki?

Ihmislajin säilymisen näkökulmasta sillä, että meistä jokainen tavalla tai toisella säpsähtää törmätessään erilaisuuteen (esimerkiksi fyysiseen poikkeavuuteen) on ollut merkitystä; koska vieras ja erilainen on voinut merkitä myös vaaraa. Se, että me reagoimme jonkinasteisella epäluuloisuudella erilaisuuteen, on siis ikään kuin ihmislajin ominaisuus. Epäluuloisuudessa ei ole sinällään mitään väärää. Synniksi epäluuloisuus muodostuu, jos ihminen antaa itselleen luvan jäädä tähän epäluuloisuuden tilaan, eikä hän halua antaa vieraudelle mahdollisuutta kääntyä tuttuudeksi.

Minulla on synniksi muodostuneesta epäluuloisuudesta hyvin henkilökohtainen esimerkki. Sillä Afrikasta vauvana adoptoitu poikamme, joka asuu tällä hetkellä Suomessa, saa lähes päivittäin kuulla eriasteista perään huutelua. Hänen kimppuunsa on myös hyökätty useaan otteeseen. Häntä on täysin vailla perusteita syytetty kännykän varastamisesta. Hänet on ovimaksun maksamisen jälkeen ilman selityksiä johdateltu ulos yökerhosta, jonne hän oli menossa inttikavereittensa kanssa... ja niin edelleen.

olen kai itse
niitä erilaisia

tämä kahvikeskusteluun on mutta kuitenkin sitä elämää itseään. En kylläkään katsonut ko.ohjelmaa mutta ei kai se estä oman mielipiteen ilmaisua.

Mikä se tuo kauneusihanne oikein onkaan? Ihmisen omassa mielikuvissaan luoma illuusio jolla ei todellisuuden kanssa ole mitään tekemistä.

Kyllä katse viivähtää sellaisessa henkilössä joka poikkeaa massasta (ihmismassasta) mutta omalla kohdallani johtuu lähinnä siitä ajatuksesta että millaista elämää henkilö elää. Toivon aina että elämä olisi meidän kaikkien kohdalla arvokasta. No, jos on todella rujo vaikkapa pahasti palanut niin voin katsoa toisenkin kerran, myönnän.

Vapiseviin ihmisiin olen niin tottunut ettei tarvitse edes katsoa, sen vapinan vuoksi.
Vammaisiin suhtaudun kuten muihinkin ihmisiin, ei ole mitään eroa, ihmisiä tässä kaikki ollaan.

Jos ihmiset naureskelee ja supattelee se osoittaa vain heidän omaa tyhmyyttään.

Niin, eihän sitä tiedä milloin pamahtaa verisuoni päästä tai kompastuu piikareillaan hameensa helmaan ja lyö kallonsa katuun tai niskanikamat niksahtaa siinä rytäkässä. Sen jälkeen on joko läheistensä "armoilla" (ja toivoo todella että on itse elänyt niin että saa apua kun sitä tarvitsee)
tai saa / joutuu rakantamaan palapelinsä uudelleen, luulisin.
Ilkeydestä en viitsi edes sanoa mitään...

avauksesi moneen kertaan ja joka kerta tuo sama hämmästys nostaa päätään. En oikein usko että tuo vammaisille nauraminen ja ilkeily olisi mitenkään isomman väestönosan käyttäytymistä,tai sitten ajattelen ihmisistä liian positiivisesti.

Itse en milloinkaan naureskele pilkkaavasti, empatiaa tunnen lähinnä ja auttamisen halua. Sille ei voi mitään että ns normaalista poikkeavan näköistä ihmistä voi tulla katsottua hiukan pidempään, mutta se ei suinkaan ole ilkeämielisyyttä. Jos päänsä kääntäisi äkisti poispäin erilaisuutta kohdatessaan, niin sehän vasta näyttäisi kummalliselta käyttäytymiseltä, torjumiselta.