Minun 2 ystävääni, ovat jotenkin vieraantuneet minusta...
Toinen mulkkaa inhoten ja vähän ajan päästä on kuin, mitään ei olisi tapahtunut. Hänen kanssa en voi olla oma itseni, sillä hän on heti myrtsi ilme kasvoillaan...
Toinen taas on kaikkitietävä, välillä tunnen itseni ihan tyhmäksi hänen kanssaan, kun hän on aina oikeassa ja hänen mielpiteillänsä on vain arvoa, mutta toisaalta hän on mainio kaveri kun on sillä päällä ja hauskaa seuraa. Saan olla oma itseni hänen kanssaan.
Tuntuu, että he eivät enää halua olla minun kanssani, joten väistyn tieltä, mutta sekin tuntuu jotenkin väärältä...
Ensimmäinen ihminen josta kerroin, on hyvä koulussa! Välillä minusta tuntuu, että kaikki kaverini pitävät minua tyhmänä ja niin salaa syntyi pieni kilpailu kaverin kanssa numeroista. Nyt en ole tyytyväinen edes 9½ tai 10-...
Me käymme samassa harrastuksessa: tanssimme. Hän pelaa myös jalkapalloa ja se tuntuu olevan sille tärkeintä, sillä hän ei pääse monasti tanssitunnille, kun sillä on harkkoja... Se ärsyttää, lopettaisi saman tien tanssin, kun eihän edes pysy mukana liikkeissä eikä jalkapalloilijan nilkat taivu, hän vielä luulee olevansa niin hyvä. Haukkuu urakalla toisia, mutta itse ei ole sen parempi kuin muutkaan. Monet varmaan pitävät minua jonain juorukellona, kun se aina valittaa minulle kuinka joku taas oli tyhmä...
Aina sitä jaksetaan hokea, että ystävät ovat tärkeitä, mutta pohdinpa vaan, että onko asia oikeasti näin, jos ystävyys on tällaista... :/
Kiitos kaikille vaivannäöstä, että luette minun valituksiani, tuntui vain, että piti purkaa ajatuksia!
Kaveruus hiipuu
pikku hiljaa
1
133
Vastaukset
- tuntojasi
Niin se on elämä vaikeeta välillä itekelläkin. Kuitenkin ehkä on parempi, ett on jonkunlainen ystävä kuin ei mitään. Tunge vaan ittes joukkoon ja sillä hyvä.
Ei minun mielestäni ihmisellä monta hyvää ystävää ole elämänsä aikana. Nuorena on sitäpaitsi helpompi rakentaa suhteita kuin vanhana.
Onhan sinulla hauska harrastus ja siinä sitten tapaa kaikenlaisia ihmisiä ja hyvää liikuntaa =) Tsemppiä sulle!
J-m
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096566Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884201L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453529TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72911Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251521- 66938
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55923- 9899
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193888Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47869