Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa.
Kristuksen ruumiiseen KASTETUT ovat kaikki liitetty KASTEESSA seurakuntaan. Kasteessa lapsi liitetään Kristuksen ruumiiseen eli seurakuntaan. Raamatun mukaan Ikuinen elämä on Kristuksessa; ei Kristuksen ulkopuolella maailmassa.
Ef.1
22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi SEURAKUNNALLE,
23 JOKA ON HÄNEN RUUMIINSA, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
12 Sillä niinkuin RUUMIS ON YKSI ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä KASTETUT YHDEKSI RUUMIIKSI, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja KAIKKI olemme saaneet JUODA SAMAA HENKEÄ.
Kristittyjen kastettu lapsi on seurakunnan jäsen ja hän on saanut Kristuksen Hengen.
9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
Room. 8:1
Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Kastettu lapsi kuuluu Kristuksen ruumiiseen
18
207
Vastaukset
- Jumala näkee
mutta niissä ei olekuin sieltä täältä mahdollisesti yhdistetty puutteellisesti vauvakasteeseen Raamatun sanomaa tai sitten ihan Raamatun vastaista väärennettyä ja tekstiä, jonka Raamatun kokonaisvaltainen sanoma tekee mitättömäksi.
Vauvakasteen hengessä eläville evankeliumi, Jeesuksen veren evankeliumi on myrkkyä, koska se kehoittaa parannuksen tekoon ja todelliseen Jumalan lapseuteen. Se sijaan uskotaan muotomenojen pelastavan ja se vasta jännää onkin kuin tuon muotomeno-opin osa-alueet kampittavat toinen toistaan, kuten tuo perisyntioppi. On opin perusta hatara ja mitätön, jos itse oppi riitelee itsensä kanssa.
Kannattaa muistaa, että vauvakaste on vain kuollut oppi ja sen saaneista vain pikkuriikkinen osa on Jumalan lapsia eli uskovia ja nämä esim. luterilaiset uskovat ovat juuri parannuksen tehneitä ja sydämessään elävät Jumalan tahdossa eikä kasteeseen luo toivoansa.- havainto 1.
"Tähän sanaan asti he kuuntelivat häntä; mutta silloin he korottivat äänensä ja sanoivat: "Pois maan päältä tuommoinen! Sillä ei hän saa elää."
Kaste on valtavaa Jumalan armoa lapselle.
Vie kiireesti kastamattomat lapsesi oikeaan kristilliseen kirkkoon koulutettujen pappien kastettaviksi ja näyttäydy itsekin papeille. - HPI
Miten muka katumus tai parannus olisi poissuljettu, jos kristitty on saanut kasteen jo lapsena? Et kai ole niitä harhaoppisia, joiden mielestä kasteen jälkeen ei enää ole katumusta?
Lapsena kastettu on verrattavissa evankeliumin tuhlaajapoikaan. Koska tuhlaajapoika oli jo ollut kotona ja muisti millaista siellä oli, niin hän tuli vieraalla maalla ollessaan katumukseen ja päätti palata isänsä luo. Samalla tavalla kristityssä kodissa kasvanut kastettu lapsi muistaa millaista oli, kun hänen kasteenliitonsa oli vielä rikkomaton, ja hän voi aina palata taivaallisen Isän luo.
Tämän palstan kirjoitukset eivät edistä millään tavalla eri uskontoihin kuuluvien välistä sopua. Mitä jos suosiolla myöntäisitte, että ette ole kristittyjä? Klassinen kristinusko on jotain aivan muuta kuin uudestikastajien olkioppi.
Tämä palsta tulisi mielestäni lopettaa ja kastekeskustelut kokonaan kieltää kaikilla julkisilla keskustelupalstoilla. - Jumala näkee
HPI kirjoitti:
Miten muka katumus tai parannus olisi poissuljettu, jos kristitty on saanut kasteen jo lapsena? Et kai ole niitä harhaoppisia, joiden mielestä kasteen jälkeen ei enää ole katumusta?
Lapsena kastettu on verrattavissa evankeliumin tuhlaajapoikaan. Koska tuhlaajapoika oli jo ollut kotona ja muisti millaista siellä oli, niin hän tuli vieraalla maalla ollessaan katumukseen ja päätti palata isänsä luo. Samalla tavalla kristityssä kodissa kasvanut kastettu lapsi muistaa millaista oli, kun hänen kasteenliitonsa oli vielä rikkomaton, ja hän voi aina palata taivaallisen Isän luo.
Tämän palstan kirjoitukset eivät edistä millään tavalla eri uskontoihin kuuluvien välistä sopua. Mitä jos suosiolla myöntäisitte, että ette ole kristittyjä? Klassinen kristinusko on jotain aivan muuta kuin uudestikastajien olkioppi.
Tämä palsta tulisi mielestäni lopettaa ja kastekeskustelut kokonaan kieltää kaikilla julkisilla keskustelupalstoilla."Et kai ole niitä harhaoppisia, joiden mielestä kasteen jälkeen ei enää ole katumusta?"
Joudun katumaan tekojani liiankin usein. Siinä vastaus luuloihisi. Perisyntiopin jo olen teilannut tuon opin omilla teilausosasilla.
"Lapsena kastettu on verrattavissa evankeliumin tuhlaajapoikaan. Koska tuhlaajapoika oli jo ollut kotona ja muisti millaista siellä oli, niin hän tuli vieraalla maalla ollessaan katumukseen ja päätti palata isänsä luo. Samalla tavalla kristityssä kodissa kasvanut kastettu lapsi muistaa millaista oli, kun hänen kasteenliitonsa oli vielä rikkomaton, ja hän voi aina palata taivaallisen Isän luo."
Tässä kirjoituksessasi näkyy Raamatun valtava vääristely, mutta ethän perusta Raamatusta, joten se siitä.
"Tämän palstan kirjoitukset eivät edistä millään tavalla eri uskontoihin kuuluvien välistä sopua. Mitä jos suosiolla myöntäisitte, että ette ole kristittyjä? Klassinen kristinusko on jotain aivan muuta kuin uudestikastajien olkioppi."
Niin, Jumalan sanan mukaisesta opetuksesta pitäisi olla hiljaa, jotta sopu olisi eli pitäisi alistua vauvakastemagian harhaan ja helvetintäyttöurakkaan yhdessä.
Sinun kannattasi myöntää, että et ole kristitty, kun itse Jumalan sanan ja sen totuuden kiellät. Sellainen on antiukristillistä Raamatun mukaan, joten on sinulla otsaa Raamatun sanoman kieltäjänä väittää ettei Raamatun sanan pohjalle perustaneet ihmiset ole uskovia (kristitty sanakärsinyt inflaation).
"Tämä palsta tulisi mielestäni lopettaa ja kastekeskustelut kokonaan kieltää kaikilla julkisilla keskustelupalstoilla."
Tietenkin, koska sinulla ei ole mitään eväitä keskustella ja saa sinut raivon valtaan, sinunhan piti olla hjuumormies. ;)
Olet tehnyt itsesi naurunalaiseksi omilla toimillasi, joten se myös varmaan sapettaa. - HPI
Jumala näkee kirjoitti:
"Et kai ole niitä harhaoppisia, joiden mielestä kasteen jälkeen ei enää ole katumusta?"
Joudun katumaan tekojani liiankin usein. Siinä vastaus luuloihisi. Perisyntiopin jo olen teilannut tuon opin omilla teilausosasilla.
"Lapsena kastettu on verrattavissa evankeliumin tuhlaajapoikaan. Koska tuhlaajapoika oli jo ollut kotona ja muisti millaista siellä oli, niin hän tuli vieraalla maalla ollessaan katumukseen ja päätti palata isänsä luo. Samalla tavalla kristityssä kodissa kasvanut kastettu lapsi muistaa millaista oli, kun hänen kasteenliitonsa oli vielä rikkomaton, ja hän voi aina palata taivaallisen Isän luo."
Tässä kirjoituksessasi näkyy Raamatun valtava vääristely, mutta ethän perusta Raamatusta, joten se siitä.
"Tämän palstan kirjoitukset eivät edistä millään tavalla eri uskontoihin kuuluvien välistä sopua. Mitä jos suosiolla myöntäisitte, että ette ole kristittyjä? Klassinen kristinusko on jotain aivan muuta kuin uudestikastajien olkioppi."
Niin, Jumalan sanan mukaisesta opetuksesta pitäisi olla hiljaa, jotta sopu olisi eli pitäisi alistua vauvakastemagian harhaan ja helvetintäyttöurakkaan yhdessä.
Sinun kannattasi myöntää, että et ole kristitty, kun itse Jumalan sanan ja sen totuuden kiellät. Sellainen on antiukristillistä Raamatun mukaan, joten on sinulla otsaa Raamatun sanoman kieltäjänä väittää ettei Raamatun sanan pohjalle perustaneet ihmiset ole uskovia (kristitty sanakärsinyt inflaation).
"Tämä palsta tulisi mielestäni lopettaa ja kastekeskustelut kokonaan kieltää kaikilla julkisilla keskustelupalstoilla."
Tietenkin, koska sinulla ei ole mitään eväitä keskustella ja saa sinut raivon valtaan, sinunhan piti olla hjuumormies. ;)
Olet tehnyt itsesi naurunalaiseksi omilla toimillasi, joten se myös varmaan sapettaa.Hellari-aatteet kun eivät ole kristinuskoa. Raamattua ei voi ymmärtää ilman kirkkohistorian tuntemusta. Täytyy tietää, miten asiat on ymmärretty varhaiskirkossa, pitää olla sen verran tekstikritriikkiä, että osaa erottaa esimerkiksi eri kirjallisuuden lajit toisistaan.
Kun 1500-vuotta kaste oli ymmärretty kirkon opettamalla tavalla, (josta Ramu on tehnyt tälle palstalle hyvän tiivistelmän), niin mistä siis 1500-luvun kastajalahkot keksivät aatteensa, ellei omasta päästään.
Sinä toistelet noita anabaptistien kliseitä papukaijamaisesti. Sinun ajatuksissasi ei ole mitään uutta, olet vain hyvin opetettu papukaija jolle itse Saatanakin nauraa ivallisesti. Menithän hänen lankaansa ja ryhdyit puoltamaan kirkon hajoittajia.
En ole millään tavalla vihainen tai kiihkon vallassa, itse taidat olla, kun olet niin räävittömästi suutasi täällä soittanut. Osa aloituksistasi oli niin päättömiä, ettei niihin voinut millään vastata vakavalla naamalla. - KIRJOITTELUA, KASTEESTA
HPI kirjoitti:
Miten muka katumus tai parannus olisi poissuljettu, jos kristitty on saanut kasteen jo lapsena? Et kai ole niitä harhaoppisia, joiden mielestä kasteen jälkeen ei enää ole katumusta?
Lapsena kastettu on verrattavissa evankeliumin tuhlaajapoikaan. Koska tuhlaajapoika oli jo ollut kotona ja muisti millaista siellä oli, niin hän tuli vieraalla maalla ollessaan katumukseen ja päätti palata isänsä luo. Samalla tavalla kristityssä kodissa kasvanut kastettu lapsi muistaa millaista oli, kun hänen kasteenliitonsa oli vielä rikkomaton, ja hän voi aina palata taivaallisen Isän luo.
Tämän palstan kirjoitukset eivät edistä millään tavalla eri uskontoihin kuuluvien välistä sopua. Mitä jos suosiolla myöntäisitte, että ette ole kristittyjä? Klassinen kristinusko on jotain aivan muuta kuin uudestikastajien olkioppi.
Tämä palsta tulisi mielestäni lopettaa ja kastekeskustelut kokonaan kieltää kaikilla julkisilla keskustelupalstoilla.vai että tuhlaaja poikia/tyttöjä.Monikohan noista palajaa Isän luokse?
- sinä parannus!
HPI kirjoitti:
Hellari-aatteet kun eivät ole kristinuskoa. Raamattua ei voi ymmärtää ilman kirkkohistorian tuntemusta. Täytyy tietää, miten asiat on ymmärretty varhaiskirkossa, pitää olla sen verran tekstikritriikkiä, että osaa erottaa esimerkiksi eri kirjallisuuden lajit toisistaan.
Kun 1500-vuotta kaste oli ymmärretty kirkon opettamalla tavalla, (josta Ramu on tehnyt tälle palstalle hyvän tiivistelmän), niin mistä siis 1500-luvun kastajalahkot keksivät aatteensa, ellei omasta päästään.
Sinä toistelet noita anabaptistien kliseitä papukaijamaisesti. Sinun ajatuksissasi ei ole mitään uutta, olet vain hyvin opetettu papukaija jolle itse Saatanakin nauraa ivallisesti. Menithän hänen lankaansa ja ryhdyit puoltamaan kirkon hajoittajia.
En ole millään tavalla vihainen tai kiihkon vallassa, itse taidat olla, kun olet niin räävittömästi suutasi täällä soittanut. Osa aloituksistasi oli niin päättömiä, ettei niihin voinut millään vastata vakavalla naamalla.Tämä on vakava kehotus!
- Jumala näkee
HPI kirjoitti:
Hellari-aatteet kun eivät ole kristinuskoa. Raamattua ei voi ymmärtää ilman kirkkohistorian tuntemusta. Täytyy tietää, miten asiat on ymmärretty varhaiskirkossa, pitää olla sen verran tekstikritriikkiä, että osaa erottaa esimerkiksi eri kirjallisuuden lajit toisistaan.
Kun 1500-vuotta kaste oli ymmärretty kirkon opettamalla tavalla, (josta Ramu on tehnyt tälle palstalle hyvän tiivistelmän), niin mistä siis 1500-luvun kastajalahkot keksivät aatteensa, ellei omasta päästään.
Sinä toistelet noita anabaptistien kliseitä papukaijamaisesti. Sinun ajatuksissasi ei ole mitään uutta, olet vain hyvin opetettu papukaija jolle itse Saatanakin nauraa ivallisesti. Menithän hänen lankaansa ja ryhdyit puoltamaan kirkon hajoittajia.
En ole millään tavalla vihainen tai kiihkon vallassa, itse taidat olla, kun olet niin räävittömästi suutasi täällä soittanut. Osa aloituksistasi oli niin päättömiä, ettei niihin voinut millään vastata vakavalla naamalla.Nuokin viime väitteet ovat naurettavia ja jos muutamastakin eri asiasta saa vauvakasteopin puolustajat umpikujaan Raamatun ja heidän omalla opillansa, niin väitteesi papukaijamaisesta toistamisesta menee jälleen sinne valheen verkkoon.
Raamatun mukainen usko ei olekaan ristinuskoa, kuten vauvakastepiireissä on yleinen tapa käsitellä asia.
"Hellari-aatteet kun eivät ole kristinuskoa. Raamattua ei voi ymmärtää ilman kirkkohistorian tuntemusta. Täytyy tietää, miten asiat on ymmärretty varhaiskirkossa, pitää olla sen verran tekstikritriikkiä, että osaa erottaa esimerkiksi eri kirjallisuuden lajit toisistaan."
Saanko jälleen nauraa, kun kaveri jolla ei ole mitään argumentteja ja ymmärtäisit edes mikä on varhaiskirkko. Sellainen oli katolinen kirkko, joka sekoitti uskonnon ja pakanuuden keskenään, josta tuotoksena vauvakaste on yksi hyvä, siis paha esimerkki.
Se alkuseurakunta, missä apostolit ja heidän seuraajansa eli on oikea lähtökohta, mutta sehän sinulle ei kelpaa. Huomaankin, että uskot nyös vauvakasteen lisäksi kirkkoon, sekin ihmisen keksimä nimitys jolla korvattiin Jumalan seurakunta eli uskovat, ja sen pelastavuuteen.
Kirkot saakin hajoittaa, jos ne ovat vain kirkon ominaisuudessa. Jumalan seurakunta on se, joka pysyy pystyssä loppuun asti ja se ei ole kiinni missään instituutiossa vaan Jumalan sanassa. Eihän helluntailaisuuskaan pelasta sen nimikkeen takia vaan usko Jumalaan, jota tuossakin liikkeessä julistetaan melko hyvin.
"En ole millään tavalla vihainen tai kiihkon vallassa, itse taidat olla, kun olet niin räävittömästi suutasi täällä soittanut. Osa aloituksistasi oli niin päättömiä, ettei niihin voinut millään vastata vakavalla naamalla."
Tuohon kirjoittanaasi et usko edes itsekään tai jos uskot niin tervemenoa .......... ;) - HPI
Jumala näkee kirjoitti:
Nuokin viime väitteet ovat naurettavia ja jos muutamastakin eri asiasta saa vauvakasteopin puolustajat umpikujaan Raamatun ja heidän omalla opillansa, niin väitteesi papukaijamaisesta toistamisesta menee jälleen sinne valheen verkkoon.
Raamatun mukainen usko ei olekaan ristinuskoa, kuten vauvakastepiireissä on yleinen tapa käsitellä asia.
"Hellari-aatteet kun eivät ole kristinuskoa. Raamattua ei voi ymmärtää ilman kirkkohistorian tuntemusta. Täytyy tietää, miten asiat on ymmärretty varhaiskirkossa, pitää olla sen verran tekstikritriikkiä, että osaa erottaa esimerkiksi eri kirjallisuuden lajit toisistaan."
Saanko jälleen nauraa, kun kaveri jolla ei ole mitään argumentteja ja ymmärtäisit edes mikä on varhaiskirkko. Sellainen oli katolinen kirkko, joka sekoitti uskonnon ja pakanuuden keskenään, josta tuotoksena vauvakaste on yksi hyvä, siis paha esimerkki.
Se alkuseurakunta, missä apostolit ja heidän seuraajansa eli on oikea lähtökohta, mutta sehän sinulle ei kelpaa. Huomaankin, että uskot nyös vauvakasteen lisäksi kirkkoon, sekin ihmisen keksimä nimitys jolla korvattiin Jumalan seurakunta eli uskovat, ja sen pelastavuuteen.
Kirkot saakin hajoittaa, jos ne ovat vain kirkon ominaisuudessa. Jumalan seurakunta on se, joka pysyy pystyssä loppuun asti ja se ei ole kiinni missään instituutiossa vaan Jumalan sanassa. Eihän helluntailaisuuskaan pelasta sen nimikkeen takia vaan usko Jumalaan, jota tuossakin liikkeessä julistetaan melko hyvin.
"En ole millään tavalla vihainen tai kiihkon vallassa, itse taidat olla, kun olet niin räävittömästi suutasi täällä soittanut. Osa aloituksistasi oli niin päättömiä, ettei niihin voinut millään vastata vakavalla naamalla."
Tuohon kirjoittanaasi et usko edes itsekään tai jos uskot niin tervemenoa .......... ;)kirkkoa 300-luvulle eli Konstantinus Suureen asti. Tätä mieltä minäkin olen. Sehän on aivan määrittelykysymys.
Jos taas puhutaan alkuseurakunnasta, niin sillä tarkoitetaan vain Jerusalemin seurakuntaa eikä esim apostoli Paavalin Vähään-Aasiaan ja Kreikkaan ym perustamia seurakuntia.
Olen aivan hyvin selvillä tällaisista asioista, joten äläpäs pullistele. Tuskin olet minua millään tavalla oppineempi missään asiassa. - HPI
KIRJOITTELUA, KASTEESTA kirjoitti:
vai että tuhlaaja poikia/tyttöjä.Monikohan noista palajaa Isän luokse?
siis niistä, jotka ovat kasvaneet kristityissä kodeissa.
- Jumala näkee
HPI kirjoitti:
kirkkoa 300-luvulle eli Konstantinus Suureen asti. Tätä mieltä minäkin olen. Sehän on aivan määrittelykysymys.
Jos taas puhutaan alkuseurakunnasta, niin sillä tarkoitetaan vain Jerusalemin seurakuntaa eikä esim apostoli Paavalin Vähään-Aasiaan ja Kreikkaan ym perustamia seurakuntia.
Olen aivan hyvin selvillä tällaisista asioista, joten äläpäs pullistele. Tuskin olet minua millään tavalla oppineempi missään asiassa.kun käsket unohtamaan Apostolien teot eli sinun mukaan "alkukirkko" on suuremmassa asemassa kuin ne apostolit, jotka olivat omin silmin Jeesuksen nähneet ja eläneet Hänen kanssaan pitkän tovin.
Ei minun tarvitse pullistella. Jokainen löytää vastaukset, mutta valitettavasti kirkkohistoriassa, hyi mikä nimitys, on katolinen leima.
Kannattaa siis tutkia ennemmin alkuseurakuntaa ja heidän puhdasta, Jumalan sanan mukaisia toimia eikä sen sijaan kiinnittää sellaiseem "historiaan", joka sisältää Raamatun ja apostolisen opetuksen ohi meneviä harhaoppeja, kuten vauva(pakko)kaste, joka oli paluuta juutalaisten perinnäisssäntöjä muistuttavan ihmisoppiin eli ympärileikkaukseen. Tällaisesta perinnäissääntöihin (traditiot) juuri Raamattu vakavasti varoittaa. - Jumala näkee
HPI kirjoitti:
siis niistä, jotka ovat kasvaneet kristityissä kodeissa.
Sillä juuri vauvakaste oppinne mukaan tekee ihmisistä kristittyjä. Eikö sitten vauvakastettujen kodit olekaan niitä kristittyjä koteja?
Odotan mielenkiinnolla selitystä. :o - puuuhupuuuuuu
HPI kirjoitti:
Miten muka katumus tai parannus olisi poissuljettu, jos kristitty on saanut kasteen jo lapsena? Et kai ole niitä harhaoppisia, joiden mielestä kasteen jälkeen ei enää ole katumusta?
Lapsena kastettu on verrattavissa evankeliumin tuhlaajapoikaan. Koska tuhlaajapoika oli jo ollut kotona ja muisti millaista siellä oli, niin hän tuli vieraalla maalla ollessaan katumukseen ja päätti palata isänsä luo. Samalla tavalla kristityssä kodissa kasvanut kastettu lapsi muistaa millaista oli, kun hänen kasteenliitonsa oli vielä rikkomaton, ja hän voi aina palata taivaallisen Isän luo.
Tämän palstan kirjoitukset eivät edistä millään tavalla eri uskontoihin kuuluvien välistä sopua. Mitä jos suosiolla myöntäisitte, että ette ole kristittyjä? Klassinen kristinusko on jotain aivan muuta kuin uudestikastajien olkioppi.
Tämä palsta tulisi mielestäni lopettaa ja kastekeskustelut kokonaan kieltää kaikilla julkisilla keskustelupalstoilla.vauvakastetut puhisevat aika lailla taas välillä!
kyllä siinä kosteampikin halkopino leimahtaisi iloisiin liekkeihin kun nämä "evankelistat" antavat puhinansa puhista lutterinsa malliin, eli henki pois uskovilta ja juutalaiselta kansalta.
- Nooooooooo
Ei tullut vastauksia...
- totuusontää
Kirjoitat täyttä asiaa, veli-Seurakuntaan! Kasteen merkitys on juuri antaa Kristus. Ja Kristushan kuuluu kaiken ikäisille.
- perisyntilähtee150baaril
Oho olisko se painepesuri paras väline kirkossa!
ainakin kerran elämässään kaatuisivat vauvauskovaiset muunkin kuin alkon voimasta.
- oipimeydensakeaausvaa
Se on väkevää toimintaa kun vaunut alkavat palaa tuhlaajina sinne isän kotiin!!
saattaa lähteeä rattaatkin eri suuntiin ja hyttysverkko lentää tuuleen kun tuhljaajavaavi palaa kotiin! - janäitäkansauskoovoiher
Ajatelkaa nyt jos on joku siellä jossain jolal ajatus hiukan vielä rusinan verran liikahtaa arvauskopassa!
Jumalaton ateistipappi "antamassa Kristusta vauvalle".... en osaa näin myöhäällä enää keksiä mitään hullumpaa uskomisen asiaan liittyvää pöljää ajatusta.
ja sam a mikä pappi, kukaan ei voi mitään antaa siitä mikä on Jumalan ja Jeesuksen työ Pyhässä Hengessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216772Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235403- 1152555
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152026Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361753Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111983- 59947
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28857Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43853